Joskus kirjasta lukee niin hyvän ajatuksen, että sen muistaa pitkänkin ajan päästä. Eikä pelkästään muista, vaan ottaa sen omakseen, antaa sille oman elämän, tekee siitä sanonnan.
Viime aikoina mielessäni on pyörinyt paljon Katri Tapolan ja Karoliina Pertamon kuvakirjasta Lyhtyjen maa (Etana Editions 2020) peräisin oleva säe:
"Taivaalta sataa kultalantit,
syksy on tullut tupaan."
Säe kiteyttää jotain olennaisen ihanaa syksystä. Syksy ja minä emme oikein tule toimeen, mutta jos mitään syksyssä rakastan, niin ruskan värjäämiä lehtiä, joita tuuli ravisuttaa puista.
Lyhtyjen maan luettuani ajattelin, että ai näinkin voi runoteoksen tehdä.
Katri Tapola on kirjoittanut todella kauniin syksyisen runon ja Karoliina Pertamo on loihtinut upean tummasävyisen, syksyisen kuvituksen. Runo on paloiteltu kirjan sivuille kuvituksen päälle, niin että kullakin aukeamalla on vain säe tai pari.
Lukija kutsutaan astumaan taotusta portista hämärään pihaan. Kuu, tähdet, kiiltomadot ja hämärän kutojan sytyttämät lamput antavat puutarhaan pehmeää valoa. Lukija pääsee juhlimaan kasvitarhan pienimpien kanssa.
"Nyt saa kiiltomatokarnevaalit alkaa!
Vaeltajat saapuvat saman tulen piiriin.
Pitkänokat, lepattajat, lyhtykirjan lukijat,
kaikkien silmissä valo."
Lyhtyjen maa on kirja, joka sopii monenikäisille. Sitä voi tutkia jo yhdessä taaperon kanssa (kustantajan suositusikä on 1+), mutta se onnistuu koskettamaan myös kaltaistani keski-ikäistä naista. Ja mikseipä sitä voisi lukea ääneen vaikka vanhainkodissa.
Kirjan avulla pääsee taatusti suloiseen syystunnelmaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti