Näytetään tekstit, joissa on tunniste puutarha. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste puutarha. Näytä kaikki tekstit

torstai 14. lokakuuta 2021

"Taivaalta sataa kultalantit"



Joskus kirjasta lukee niin hyvän ajatuksen, että sen muistaa pitkänkin ajan päästä. Eikä pelkästään muista, vaan ottaa sen omakseen, antaa sille oman elämän, tekee siitä sanonnan.
 
Viime aikoina mielessäni on pyörinyt paljon Katri Tapolan ja Karoliina Pertamon kuvakirjasta Lyhtyjen maa (Etana Editions 2020) peräisin oleva säe:

"Taivaalta sataa kultalantit,
syksy on tullut tupaan."

Säe kiteyttää jotain olennaisen ihanaa syksystä. Syksy ja minä emme oikein tule toimeen, mutta jos mitään syksyssä rakastan, niin ruskan värjäämiä lehtiä, joita tuuli ravisuttaa puista.

Lyhtyjen maan luettuani ajattelin, että ai näinkin voi runoteoksen tehdä.

Katri Tapola on kirjoittanut todella kauniin syksyisen runon ja Karoliina Pertamo on loihtinut upean tummasävyisen, syksyisen kuvituksen. Runo on paloiteltu kirjan sivuille kuvituksen päälle, niin että kullakin aukeamalla on vain säe tai pari. 

Lukija kutsutaan astumaan taotusta portista hämärään pihaan. Kuu, tähdet, kiiltomadot ja hämärän kutojan sytyttämät lamput antavat puutarhaan pehmeää valoa. Lukija pääsee juhlimaan kasvitarhan pienimpien kanssa.

"Nyt saa kiiltomatokarnevaalit alkaa!

Vaeltajat saapuvat saman tulen piiriin.
Pitkänokat, lepattajat, lyhtykirjan lukijat,
kaikkien silmissä valo."

Lyhtyjen maa on kirja, joka sopii monenikäisille. Sitä voi tutkia jo yhdessä taaperon kanssa (kustantajan suositusikä on 1+), mutta se onnistuu koskettamaan myös kaltaistani keski-ikäistä naista. Ja mikseipä sitä voisi lukea ääneen vaikka vanhainkodissa.

Kirjan avulla pääsee taatusti suloiseen syystunnelmaan.




lauantai 2. toukokuuta 2020

Kevät kutsuu luontoon



Luonnosta on tullut entistä tärkeämpi meille tänä poikkeusaikana. Onneksi elämämme kevättä, jolloin luonnon tarkkailu on palkitsevaa. Joka päivä tapahtuu jotain uutta, kun luonto herää talven jäljiltä eloon. Silmut puhkeavat lehdiksi. Mullasta työntyy uusia kasveja. Linnut puuhailevat touhukkaina ja ilahduttavat laulullaan.

Kaivelin hyllyistämme esiin luontoaiheisia lastenkirjoja. Niistä voi saada hyviä vinkkejä, millaisiin asioihin luonnossa kannattaa kiinnittää huomiota näin keväällä.

Keväisessä luonnossa


Kevääseen keskittyviä kirjoja ovat esimerkiksi Kirsi Hutrin kirjoittama ja Tom Björklundin kuvittama Vesimyyrän kevät (WSOY 2002) sekä Reetta Niemelän kirjoittama ja Leena Lumpeen kuvittama Miljan kevät (Otava 2004).




Tietoruuduin kyllästetyssä Vesimyyrän keväässä seurataan rouva vesimyyrän keväistä kävelyretkeä, joka on täynnä ääniä ja toimintaa. Sammakoiden kovaääninen kurnutus saa rouva vesimyyrän heräämään kesken unien ja lähtemään ulos keväiseen yöhön.

Eletään toukokuuta. Rentukat, leskenlehdet, valkovuokot ja sinivuokot kukkivat. Haukien kutu alkaa olla ohi. Punakylkirastas on palannut tuttuun puuhunsa kuusikkoon, ja sisilisko on herännyt horroksesta. Telkkäkoiras yrittää hurmata naaraita soidintanssillaan.

"Keväällä kaikilla on kiire" todetaan kirjan lopussa varsin osuvasti. 

Miljan kevät -kirjassa keväistä luontoa ihmettelee isoisänsä Ukon kanssa mökille lähtenyt Milja-tyttö. Ukko merkitsee kevään merkkejä päivyriinsä, joten Miljakin aikoo tehdä omia kevätmerkintöjä ruutuvihkoonsa, vaikkei ihan tiedä, mitä ne kevään merkit ovat.

Mutta löytyyhän niitä kun tarkkaan katselee. Krookukset, kimalainen, sisilisko, kottarainen, pihakoivun heleät hiirenkorvat, etana, siirat, leskenlehdet, sitruunankeltaiset esikot ja sammakonkutu ojassa.

Kevään merkkejä lienee sekin, kun Ukko tekee mökissä perusteellisen kevätsiivouksen tai kun naapurin Iitan lehmät pääsevät laitumelle.

Eväsretkellä on oiva tilaisuus etsiä lisää kevään merkkejä. Milja ei malttaisi lopettaa tarkkailua edes yöksi. Hän raahauttaa sänkynsä ikkunan alle ja toteaa: "— Minun täytyy tarkkailla kevään merkkejä nukkumaan mennessäkin."

Toukokuu kalenterikirjoissa


Kalenterikirjoissa käydään läpi koko vuoden kierto. Elsa Beskowin suloisessa kirjassa Årets saga (Bonnier Carlsen 2010) toukokuussa odotetaan koivun silmujen avautuvan ja iloitaan, kun vihreät lehdet tulevat esille.




Maikki Harjanteen Mintun luontokirjassa (Otava 1998) toukokuussa on niin lämmin, että Minttu saa olla ulkona ilman sukkahousuja ja pipoa. Valko- ja sinivuokot kukkivat, västäräkki hyppii pihalla ja purolle pääsee uittamaan kaarnalaivoja.




Kotipihalla





Joillakuilla onnekkailla saattaa oman kotipihan tuntumassa asustella suloinen piikkipallo. Siili herää talvihorroksesta huhti-toukokuun vaihteessa, kerrotaan Tuula Nyströmin kirjoittamassa ja Laila Nevakiven kuvittamassa lasten tietokirjassa Piikkipallo ihan pihalla (Maahenki 2017).

Heti herättyään siili alkaa etsiä kumppania. Kosintamenoissa siilit puhisevat ja puuksuttavat kuin pienet höyryjunat.

Siilejä voi ruokkia, jos huolehtii ruokintapaikan ja -astioiden puhtaudesta eikä anna siilille ruokaa, josta se tulee kipeäksi. Maitoa ei saa antaa eikä suolaa, hiivaa tai mausteita. Kissan ja koiran ruoat käyvät siilillekin, mutta kuivamuona täytyy ensin liottaa, kirjassa neuvotaan.

Puutarhassa


Toukokuu on puutarhassa työntäyteistä aikaa. Mari Mörön kirjoittamassa ja Marjo Nygård-Niemistön kuvittamassa tarinallisessa tietokirjassa Jutta ja Julius — Puutarhan parissa (Puutarhaliitto 2007) Jutan ja Juliuksen pihalla päästään istutustöihin. Kasvit tarvitsevat valtavan määrän hyvää multaa kasvaakseen kunnolla.

Jutan ja Juliuksen puutarhassa kasvatetaan kukkia ja ruokakasveja. Syötäväksi kelpaavia kasveja löytyy kyllä luonnostakin. Näin keväällä kannattaa poimia vaikkapa nokkosia, joiden lehdet ovat vielä pehmeitä ja nuoria. "Nokkosista voi valmistaa keittoa tai paistaa lettuja", kirjassa vinkataan.




Puutarhassa voi rehkimisen lisäksi toki vain tarkkaillakin luontoa. Laila Nevakiven satumaisessa lasten puutarhakirjassa Kati-keijun puutarhassa (Maahenki 2018) ehdotetaan ihmettelemään pölytystä. Hyönteiset, kuten kimalainen, mehiläinen, kukkakärpänen ja perhonen kuljettavat siitepölyä kukasta toiseen, jolloin kasvi hedelmöittyy ja uusia siemeniä alkaa kasvaa.

Koska pölyttävät hyönteiset ovat puutarhalle hyödyllisiä, voi kirjan ohjeiden avulla rakentaa puutarhaan ötökkähotellin hyönteisten suojaksi ja pesimä- ja talvehtimispaikaksi.




Metsässä


Eppu Nuotion kirjoittamassa ja Aino Louhen kuvittamassa kirjassa Tämä vai tuo — Metsäretki (Bazar 2019) Fiinu lähtee äidin ja taaperon kanssa retkelle metsään. Metsässä näyttää keväiseltä.

Fiinu kuuntelee metsän ääniä, ihmettelee muurahaisten aherrusta, ihailee perhosia ja pötköttää auringossa. Retkieväät maistuvat erityisen hyviltä kalliolla, josta on hieno näköala järvelle. Kotiin viemisiksi kerätään oksia ja varpuja, jotka toivottavasti puhkeavat maljakoissa lehtiin.




Suolla


Miltä kuulostaisi retki suolle? Meiltä ei löydy suota läheltä, mutta pääsemme Miihkali-haltian matkassa toukokuiselle Kapustasuolle, jos kaivamme esiin Suvi Vanhasen kirjoittaman ja Laila Nevakiven kuvittaman Lapsen oman luontokirjan (Minerva 2018).




Miihkali retkeilee suolla suuren hirven selässä. Tupasvillan keltaharmaat tähkät pistävät esiin suosammalikosta. Jostain kantautuu kurkien huutoa, ja suopöllö kaartelee myyriä ja hiiriä etsimässä. Petollinen kihokki houkuttelee saaliikseen hyönteisiä, ja saalistuspuuhissa on juoksuhämähäkkikin. Se ei virittele ansoja, vaan juoksee saaliinsa kiinni.




Lintuja bongaamassa


Useimmat muuttolinnut ovat jo palanneet Suomeen ja ovat parhaillaan pesimäpuuhissa. Reijo Ikävalkon kirjoittamassa ja Mauri Kunnaksen kuvittamassa Hullunkurisessa lintukirjassa (Gummerus 2006) kerrotaan, että tulijoita on vielä toukokuussakin. Pitkäsiipiset tervapääskyt saapuvat kirkuvine huutoineen ja riemukkaine lentonäytöksineen.

Tervapääskyt eivät muuten ole mitään sukua muille suomalaisille pääskyille, kirjassa paljastetaan.





torstai 16. toukokuuta 2019

Puutarhatunnelmissa

Puutarhaihmiset ovat vauhdissa. Naapuripihallamme möyritään multaa, täytetään istutuslaatikoita ja -säkkejä. Joka päivä ilmestyy jotain uutta ihmeteltävää. 

Minäkin olin ennen innostunut kasvimaan hoidosta. Lapsena vietin kesät koulukasvitarhassa ja myöhemmin hoidin sisareni kanssa viljelypalstaa.

Nykyisin energiani ei riitä muuhun kuin ihmistaimen kasvattamiseen. Pihamme, joka voisi olla puutarha, on pelkkä ruohopläntti, jossa lapsi saa juosta. Marjapensaat sentään yritämme pitää elossa.

Tässä tilanteessa on paras nauttia puutarhoista kirjojen välityksellä. Lapsillekin on olemassa lukuisia puutarhakirjoja. Kaivoin omasta hyllystämme esiin yhdeksän puutarha-aiheista kuvakirjaa.


Kaikessa on itua - Siilin puutarhassa

Siili asuu pienessä talossa suuren puutarhan keskellä. Keväällä auringon ensisäteiden pilkistellessä omenapuun oksien lomasta, Siili aloittaa taimien kasvatuksen. Kesällä ilmojen lämmittyä taimet pääsevät ulos puutarhaan. Siellä ne Siilin hellässä huomassa kukoistavat läpi kesän ja tuottavat silmäniloa ja satoa. Kenet Siili mahtaa kutsua sadonkorjuujuhliinsa? 

Mitä opimme puutarhan hoidosta?
Paljon! Kirja on loistava tarinan muotoon puettu tietopaketti puutarhanhoidosta. Opimme, mitä tarkoittaa taimien koulinta ja karaisu, miten suhtautua rikkakasveihin ja puutarhan tuholaisiin sekä miten palkitsevaa on sadonkorjuuaika.

"Puutarha on paikka, jossa tapahtuu koko ajan, joka päivä. Puutarhuri suunnittelee, luo uutta, kokeilee, epäonnistuu ja yrittää uudelleen."

Marjo Nygård (teksti ja kuvat): Kaikessa on itua - Siilin puutarhassa
Kustantaja: Lasten Keskus 2017



Jutta ja Julius puutarhan parissa

Nuupposen viisihenkinen perhe on muuttanut alkukeväästä uuteen taloon, jonka pihalle ei ole ehditty tehdä vielä mitään. Onneksi naapurissa asuu vanhempi pariskunta, Tauno ja Tellervo, jotka tietävät puutarhanhoidosta kaiken. He ovat enemmän kuin mielissään saadessaan auttaa uuden puutarhan perustamisessa. Kevät ja kesä ovat ahertamista, jonka jälkeen saadaan nauttia sadosta. Tarvitseekohan talvella tehdä puutarhatöitä?

Mitä opimme puutarhan hoidosta?
Tämä kirja oppaanaan voi mainiosti ryhtyä puutarhuriksi. Sivuilta välittyy kaikki tarpeellinen puutarhanhoidosta. 

"Keväällä leikataan omenapuita ja marjapensaita. Näin niiden kasvu vilkastuu ja sato paranee."

"[Kompostorissa] ruoantähteet ja puutarhasta kertyvät lehdet ja oksat maatuvat mullaksi. Niin saadaan hyvää ja ravitsevaa kasvualustaa kaikille pihan kasveille, sillä multaa tarvitaan puutarhassa suuret määrät."

"Monivuotisia kasveja voi istuttaa sekä keväällä että syksyllä. Jotkut kasvit pitää istuttaa varjoon, toiset aurinkoon." 

Mari Mörö: Jutta ja Julius puutarhan parissa
Kuvitus: Marjo Nygård-Niemistö
Kustantaja: Puutarhaliitto 2007



Miljan puutarhassa

Milja lähtee tuttuun tapaan kesäksi maalle Mansikkamökille ukkinsa Ukon kanssa. Tällä kertaa mukana on Miljan paras kaveri Jakob, joka ei ole koskaan ollut mökillä. Puutarhahommissa riittää puuhaa pitkin kesää. Lapset oppivat yhtä sun toista uutta. Vaikka sadekuuro keskeyttää sadonkorjuujuhlat, Milja löytää siitäkin jotain positiivista.

Mitä opimme puutarhan hoidosta? 
Vaikka mitä! Kirja on oikea tietopankki pienelle puutarhurille.

"Ukko kertoi Jakobille ja minulle, että puutarha on saanut nimensä puiden mukaan. Puutarhoissa on aina ollut kauniita hedelmäpuita, kuten luumu, kriikuna ja omena."

"Minä neuvoin Iitaa laittamaan ruusujen ympärille kanaverkon. Niin Ukkokin tekee talvella, kun myyrät ja rusakot yrittävät syödä hänen omenapuuntaimensa."

Reetta Niemelä: Miljan puutarha
Kuvitus: Leena Lumme
Kustantaja: Otava 2005




Satu ja päärynäpuun Pyrre

Satu viettää kesän ranskalaissyntyisen mumminsa luona suuren puutarhan ympäröimässä talossa. Sadun edesmennyt vaari oli puutarhuri ja hänen kädenjälkensä näkyy kaikkialla. Vaarin vanha hattu päässään Sadustakin sukeutuu kesän aikana melkoinen puutarhuri. Apuna hänellä on päärynänoksaa muistuttava ukkeli Pyrus Communis eli Pyrre, joka tietää puutarhan hoidosta kaiken. Kuinka Pyrren mahtaa käydä loppukesän sateiden aikaan?

Mitä opimme puutarhan hoidosta?
"Madoilla on mullassa tärkeä tehtävä, ma chérie. Ne vievät ravintoa kukkien juurille ja kaivavat käytäviä ja tunneleita, niin että juuret voivat paremmin hengittää ja imeä ravintoa ja vettä."

"Jos etanoita ei hävitetä, ne saattavat syödä koko puutarhan. Kaikki kasvikset, kaikki särkyneetsydämet. Kaiken."

Anna Gullichsen: Satu ja Päärynäpuun Pyrre
Kuvitus: Cara-Maria Knuutinen
Ruotsinkielinen alkuteos: Saga Blom
Suomennos: Tittamari Marttinen
Kustantaja: Tammi 2008



Kassu puutarhurina

Kassu-majava on päättänyt kasvattaa papuja. Hän laittaa niitä ruukkuihin ikkunalaudalle ja maahan talon seinustalle aurinkoiseen kohtaan. Pitkältä tuntuvan odottelun jälkeen pavut itävät hienosti. Ne tuottavat runsaasti satoa. Mitähän Kassu pavuista valmistaa?

Mitä opimme puutarhan hoidosta?
"Puutarhurin on oltava hyvin kärsivällinen. Papuja ei voi yhtään hoputtaa. Pitää vain kastella ja odotella!"

Lars Klinting (teksti ja kuvat): Kassu puutarhurina
Ruotsinkielinen alkuteos: Castor odlar
Suomennos: Kaija Valkonen
Kustantaja: Schildts & Söderströms 2017




Paddington puutarhurina

Rouva Bird keksii, että pihasta voitaisiin rajata omat pienet puutarhapalstat Paddingtonille, Jonathanille ja Judylle. Hän arvelee, että se pitäisi "tietyt karhut erossa kolttosista". Kommelluksilta ei kuitenkaan vältytä, kun Paddington lähtee etsimään inspiraatiota omaa puutarhaansa varten. Mitähän kansallisen puutarhapäivän tuomaristo tuumii Paddingtonin puutarhasta?

Mitä opimme puutarhan hoidosta?
"Kauniit puutarhat eivät synny itsestään. Ne vaativat yleensä paljon työtä."

"[E]nnen töiden aloittamista kannattaa sulkea silmät ja yrittää kuvitella, miltä puutarha näyttäisi valmiina."

Michael Bond: Paddington puutarhurina
Kuvitus: R. W. Alley
Englanninkielinen alkuteos: Paddington's Garden
Suomennos: Kaisa Kattelus
Kustantaja: Lasten Parhaat Kirjat 2002




Piia ja Piki puutarhureina

Piia on pieni tyttö, joka päättää perustaa puutarhan. Piki-koira häärää touhuissa mukana. Penkit mitataan nuoralla suoraan. Vaot vedetään syvään ja peitetään huolellisesti, etteivät linnut pääse syömään kaikkia siemeniä. Miten mahtaa käydä, kun rankkasade piiskaa sadon maahan ja muuttaa puutarhan liejuksi?

Mitä opimme puutarhan hoidosta?
"Koko päivä on pakko kitkeä,
rikkaruoho on näet sitkeä."

"Jotta puutarhan hoidossa olisi järkeä,
on taimien harvennus erittäin tärkeä."

Piia ja Piki puutarhureina - Puutarhakirja pienille
Teksti: Ulrika Widmark
Kuvitus: Ingrid Vang-Nyman
Ruotsinkielinen alkuteos: Pyret och Piff planterar
Suomeksi riimitellyt Kaija Pakkanen
Kustantaja: Oy Satusiivet-Sagovingar AB/Satusiivet-kerho 1992


 

Onni-poika ja parvekeviidakko

Lopputalven harmaus ja ankeus masentavat Onni-pojan äitiä. Hän haaveilee värikylläisestä viidakosta. Olavin mielestä sellaisen voisi rakentaa parvekkeelle. Alkaa koko perheen parvekepuutarhaprojekti, jota seurataan alkukeväästä loppukesään asti. Onnistuvatkohan isän ämpäriperunat?

Mitä opimme puutarhan hoidosta? 
Opimme, että puutarhaa varten ei tarvita omaa pihaa. Parveke riittää. Siementen idättäminen on hauskaa, mutta kaikkea ei tarvitse tehdä itse. Taimia voi ostaa esimerkiksi torilta. Myös parvekepuutarha vaatii jatkuvaa huolenpitoa.

"Kesästä tulee kuuma ja kasvien kastelussa on aikamoinen homma!"

Sanna Pelliccioni (teksti ja kuvat): Onni-poika ja parvekeviidakko
Kustantaja: Etana Editions 2019


Linnea maalarin puutarhassa

Linnean talossa asuu eläkkeellä oleva puutarhuri Blomkvist, jonka luona Linnealla on tapana katsella kirjaa taidemaalari Claude Monet'sta. Kun Blomkvist päättää lähteä Ranskaan katsomaan Monet'n kuuluisaa puutarhaa, hän ottaa Linnean mukaansa. Seuraa ikimuistoinen matka Pariisiin ja Givernyyn.

Mitä opimme puutarhan hoidosta?
Tämä kirja ei opeta puutarhanhoitoa, mutta opimme, että puutarha paranee vanhetessaan. 

"Mitä kauemmin Monet siellä asui, sitä upeammaksi puutarha muuttui. Hän istutti kukkia lisää ja taas lisää."

Christina Björk: Linnea maalarin puutarhassa
Kuvitus: Lena Anderson
Ruotsinkielinen alkuteos: Linnea i Målarens Trädgård
Suomennos: Paula Karlsson
Kustantaja: Otava 1986