Mur Karhun kuusipajassa istutettiin kuusia ja keskusteltiin uudesta iltasatukirjasta

Olen onnellinen, että satuimme olemaan Helsingin Kirjamessuilla juuri silloin, kun Kaisa Happonen ja Anne Vasko esiintyivät siellä. Parivaljakko kuuluu lempikirjantekijöihini, ja heidän Mur-nimisestä pikku karhusta kertova kirjasarjansa on hurmaava.

Mur-sarjassa on juuri ilmestynyt viides osa Mur ja metsän ilta (Tammi 2021). Kirja poikkeaa edellisistä osista. Siinä missä neljässä ensimmäisessä kuvakirjassa kerrottiin yksittäinen ja lyhyt tarina, viidennessä kirjassa tarinoita on useita. 

Aloite iltasatukirjasta lähti kustantajalta, mutta Happonen ja Vasko ovat hienosti kyenneet vastaamaan haasteeseen. Mur ja metsän ilta on kaunis kirja, josta huokuu satumaista viisautta.

Kyseessä on iltasatukokoelma, jossa on peräti 176 sivua. Välissä on kylläkin paljon kuvasivuja ja kokonaisia aukeamiakin, joilla on pelkkä kuva. Anne Vaskon kollaasitekniikalla toteutetut kuvat ovat suorastaan pakahduttavan hyviä. Ei mikään ihme, että hänet on nimetty ALMA 2022 -palkintoehdokkaaksi. Astrid Lindgren Memorial Award on maailman suurin lasten- ja nuortenkirjallisuuden palkinto.

Happonen on sanankäytön mestari, joka osaa kiteyttää juuri olennaisen. Hänellä on erinomainen taito kirjoittaa niin, ettei yksikään sana ole turha tai ylimääräinen.

Metsän illan tunnelmaan päästäkseen Kaisa Happonen kirjoitti ensin Iltalaulu-runon, vaikkei heti tiennyt päätyisikö se kirjaan asti. Sittemmin Olavi Uusivirta ja Ringa Manner ovat säveltäneet ja esittäneet runon. Laulu kuullaan äänikirjan lopussa ja on myös löydettävissä kaikista musiikin yleisimmistä jakelukanavista. Kuulimme laulun kirjamessuilla, ja kyllä se oli ihana.

Mur ja metsän ilta -kirjassa Happonen ja Vasko pääsevät tuomaan esiin Murin metsän asukkaita paljon laajemmin kuin kuvakirjoissa, joiden henkilögalleria on monesti ollut varsin suppea. Murin lisäksi tarinoissa tavataan esimerkiksi tuulihaukka joka on lakannut lentämästä, susi jota kuun valo häikäisee ja hirvi joka ei uskalla kulkea metsäaukion poikki.

Sadun lomasta aikuislukija saattaa löytää hienovaraisesti esitettyjä ajatuksia Suomen metsäluonnon tilasta. Mikäpä muu olisi se metsäaukio, jota hirvi ei uskalla ylittää, kuin avohakkuualue. Miksipä muuten hömötiaista näkee harvoin kuin siksi, että se on käynyt maassamme harvinaiseksi.

Lapsilukijaa ei kuitenkaan huolestuteta. Murin havuntuoksuinen metsä on tarinoiden metsä, joka saattelee rauhallisille yöunille.

Happonen ja Vasko tunnustavat, että metsä on heille suuri inspiraation lähde. He haluavat säilyttää sen myös tuleville sukupolville ja ovat muun muassa ostaneet metsää suojelutarkoituksissa. Kirjamessuilla he olivat pistäneet pystyyn Mur Karhun pienen kuusipajan, mikä oli loistava ajatus. Lapset — ja mikseivät aikuisetkin — saivat istuttaa oman kuusen ja ottaa sen mukaansa kotiin.

Jälkeenpäin seitsenvuotiaani muisteli tätä yhtenä messujen kohokohtana, vaikka työpajassa häneen iskikin kamala ujouden puuska, eikä hän olisi millään uskaltanut mennä hakemaan multaa ja siementä Anne Vaskolta. Lopulta hän sai siemenen onnistuneesti multaan ja koristeli purkin kuljettamiseen tarkoitetun paperipussin. Olisipa ihanaa, jos siemen itäisi ja saisimme vielä joskus pihallemme Mur Karhun kuusen!

Siistissä metsässä on mukava olla — Pikkulikin sen tietää

On ollut mukava huomata, kuinka hyvin metsää hyödynnetään opetuksessa tyttäreni koulussa. Metsä sopii niin liikuntatuntien kuin ympäristöopin tuntien tapahtumapaikaksi. Sieltä haetaan materiaalia kuvataide- ja käsityötunneille. Jopa matematiikan tunnilla voidaan mennä metsään laskemaan keppejä ja käpyjä.

Metsä virkistää ja rauhoittaa. Metsällä on todettuja terveysvaikutuksia. Mutta yksi asia on tärkeä muistaa: metsässä ei roskata. Sotkuisen metsän vaikutus mielialaan ei vedä vertoja puhtaalle metsälle.

Metsämarja Aittokosken kuvakirjassa Pidä metsä siistinä, Pikkuli (Mäkelä 2020) on tärkeä sanoma. Aurinkonummen metsässä valmistaudutaan metsäjuhlaan. Kaikki metsän asukkaat valmistelevat juhlia innokkaina ja iloisina, kunnes Pikkuli tekee järkyttävän löydön. Metsä on täynnä rikkinäistä rojua.

Pikkulin mielestä sotkua täytyy heti ryhtyä siivoamaan. Jotkut haraavat vastaan. Miksi pitäisi siivota, kun ei ole sotkenutkaan?

— Jos jätämme roskat tänne, muut luulevat, että niitä saa heitellä mielin määrin, Myyrä selittää.
— Ja ensimmäisen roskan heittäminen puhtaaseen metsään tuntuisi paljon pahemmalta kuin se, että heittäisi yhden roskan jo valmiiseen sotkuun, Sisko jatkaa.

Yhteistyöllä metsä siivotaan. Jätteet lajitellaan lajinsa mukaan, ja löytyypä joukosta jotain korjaamiskelpoistakin. Peltipurkeille löytyy uusiokäyttöä. Niistä saadaan hienot rummut illan juhliin.

Siistissä metsässä on hauska juhlia. Mutta mitä luulet, osaavatko eläimet juhlia roskaamatta?

Pikkuli-kirjat ovat suosittuja. Keväällä lahjoitin yhden eskariin (Pelko pois, Pikkuli, josta kirjoitin alkuvuodesta) ja vastaanotto oli kuulemma ollut loistava. Kirjan ääreen olivat löytäneet sellaisetkin pojat, joita kirjat eivät yleensä niin kiinnosta. Pikkuli kun oli heille tuttu hahmo peleistä.

Lokakuussa ilmestyy kaksi uutta Pikkuli-kirjaa: Pikkuli tahtoo lomalle ja Pikkulin vekkuli lemmikki (Kustannus-Mäkelä). Leikki-ikäisille suunnatut kuvakirjat sopivat niin iltasaduiksi kuin keskustelun herättäjiksi.

Kirjassa Pikkuli tahtoo lomalle perhe haaveilee lomasta jossain kaukaisessa, eksoottisessa paikassa. Mutta entä jos matka on liian pitkä lennettäväksi eikä lentolippuihin ole varaa?

Kirjassa Pikkulin vekkuli lemmikki selviää, millainen lemmikki pörröinen toukka on. Miten Pikkuli pärjää toukan kanssa, joka nakertaa kaikkea ja kakkii ympäriinsä? Ja mitä sitten, kun toukan on aika aikuistua?

Kustantajalle kiitos arvostelukappaleesta!

Näitä kirjoja meillä luetaan syksyllä

Kirpeän kuulaat aamut, ensimmäiset merkit alkavasta ruskasta, pimenevät illat, katulamppujen hohto märällä asfaltilla. Rakastan vuodenaikojen vaihtumista. Uuden vuodenajan kynnyksellä olen aina täynnä intoa ja odotusta. Niin nytkin, vaikka syksy ei olekaan lempivuodenaikani.

Ihaninta uudessa vuodenajassa on, että voi kaivaa hyllystä esiin alkavaan vuodenaikaan liittyviä kirjoja. Olen mitä suurimmassa määrin vuodenaikalukija. Inhoan lukea kirjoja "vääränä vuodenaikana". 

Onneksi monissa kirjoissa vuodenaika ei tule niin selvästi esille, joten niitä voi lukea koska vain. Ja sitten on kirjoja, joita ei voi lukea koska vain.

Etsin lastenkirjahyllystämme kirjoja, jotka mielessäni assosioituvat selvästi syksyyn. Näitä kirjoja luemme tänä syksynä.

Muumien syksy

"— Isä, huusi Muumipeikko. Etkö huomaa mitään erikoista? Meillä on lamppu!
    — Niin, arvelin että on jo lampun aika, kun illat ovat näin pitkiä. Tänä iltana tuntui siltä, sanoi äiti.
    Isä sanoi: Mutta silloin sinä lopetat kesän. Lamppu sytytetään vasta kun kesä on lopussa.
    — Sittenhän tulee syksy, äiti sanoi sävyisästi."

(Tove Jansson: Muumipappa ja meri)

Kesällä odotin malttamattomana syksyn alkua, että pääsisin rakkaimman muumikirjani pariin. En koskaan kyllästy Tove Janssonin Muumipappa ja meri -kirjaan (WSOY 2008, 23. p.). Siihen voi palata yhä uudestaan. Tänä syksynä luen sen ensimmäistä kertaa tyttärelleni.

Siitä on hyvä jatkaa Muumilaakson marraskuuhun (WSOY 2002, 17. p.), jonka sateisessa tunnelmassa on aistittavissa syksyistä alakuloa.

Hiljan syksy

 

Luimme kesällä Heidi Viherjuuren lastenromaanin Hilja ja vihreän talon kesä (Kustannus-Mäkelä 2017). Olemme odottaneet syksyä, että pääsemme jatkamaan kirjasarjan syksyisiin osiin. Kirjassa Seikkailu kutsuu, Hilja (Kustannus-Mäkelä 2018) on syysloma ja Hilja pääsee kaupunkiin Martti-serkun luokse. 

Seuraavassa osassa Haloo, täällä Hilja (Kustannus-Mäkelä 2019) syksy on täynnä puuhaa. Käydään puolukkaretkellä ja siivotaan mökki talvikuntoon. Sitä paitsi Hilja on jo aloittanut koulun. 

Hilja-kirjoissa on Nadja Sarellin hauska kuvitus.

Mökkiretkellä

Riikka Jäntin Pikku hiiren puolukkamatka (Tammi 2018) on kaikkien aikojen paras syyskirja (ainakin paras syksyinen kuvakirja). Tykkään sen tunnelmasta tosi paljon. Pikku hiiri matkustaa äitinsä kanssa mökille saareen puolukoita poimimaan. Rauhallisessa ja vähän arkisessakin tarinassa on jotain kiehtovaa. Tämä on luettava joka syksy!

 

 

Reetta Niemelän kirjoittamassa ja Leena Lumpeen kuvittamassa kirjassa Miljan syksy (Otava 2015, 2. p.) seurataan Milja-tytön ja hänen vaarinsa Ukko Mansikan puuhia syksyisellä mökillä. Kirja koostuu useista lyhyehköistä tarinoista (tai luvuista), ja se sopii hyvin esimerkiksi iltasatukirjaksi.

Katri Tapolan kirjoittamassa ja Sanna Pelliccionin kuvittamassa kirjassa Toiveretki (Myllylahti 2016) syksyisessä metsäretkessä on eksoottinen vivahde, sillä mukana retkellä on prinssi Salama. Hän osaa laittaa erinomaista seitsemällä mausteella maustettua ruokaa ja kertoa jännittävän iltasadun, joka on kuin tuhannen ja yhden yön tarinoista.

 

Syksy luonnossa

 
Kirsi Hutrin ja Tom Björklundin kirjassa Närhen syksy (WSOY 2005) katsellaan syksyistä luontoa närhen silmin. Tammenterhot ja ruskan värjäämät lehdet putoavat, sienet nousevat maasta, pihlajanmarjat ja puolukat kypsyvät, eläimet keräävät talvivarastoja ja muuttolinnut lähtevät etelään. 

Olin onnellinen, kun vihdoin löysin tämän kirjan kirpparilta omaan hyllyyn.

Syksyn tuloa luonnossa päästään seuraamaan myös Anne Raunion kirjoittamassa ja Laila Nevakiven kuvittamassa kirjassa Olli Oravan syyspuuhat (Minerva 2017).

Syksy on oraville kiireistä aikaa. Talvivarastot täytyy saada täyteen käpyjä, tatteja, tammenterhoja, ruusunmarjoja ja vaahteransiemeniä. Samalla täytyy opettaa oravanpojille, mitä syksy tarkoittaa. Lopuksi pitäisi muistaa vaihtaa talviturkkikin päälle.

 

Tarinoita syksyisestä metsästä

 

Pauliina Lerchen kirjoittamassa ja Meri Mortin kuvittamassa syksyisessä sadussa Mimmit ja luolan salaisuus (Lasten Keskus 2013) Mimmit ovat työn touhussa. He sienestävät, keräävät puolukoita ja omenoita ja säilövät satoa talven varalle. Mukavat syyspuuhat häiriintyvät, kun metsän uumenista kantautuu outoa, pelottavaa ääntä. Kummastusta aiheuttaa myös se, ettei osaan metsää tule lainkaan ruskaa. Reippaat Mimmit päättävät ottaa asioista selvää.

Maikki Harjanteen kirjassa Sysimetsän syysmarkkinat (Otava 1995, 3. p.) metsähiiri Iiro ja siili Simaturkki valmistautuvat syysmarkkinoille keittämällä mustikkanektariinia ja muuttamalla metsästä löytämänsä roskat hyödyllisiksi tarvikkeiksi. Kukapa ei tarvitsisi vaikkapa tyhjästä sipulipussista valmistettua riippumattoa? Tämän kirjan innoittamana tyttäreni teki sellaisen barbie-nukeilleen.

Sienimetsässä

Markus Majaluoman Isä, lähdetään sieneen! (WSOY 2004) saa minut joka kerta nauramaan. Hullunkurisen Ruusumäen perheen sieniretki on täynnä kommelluksia.

Myös Emman ja Eetun sieniretkellä sattuu ja tapahtuu. Marita Hauhian kirjoittama ja Anne Randénin kuvittama Emman ja Eetun metsäseikkailu (Avain 2018) on helppolukuinen selkokirja. Kieli on rakenteeltaan mahdollisimman ymmärrettävää, ja teksti on ladottu kapealle palstalle. Tämä sopii itse luettavaksi esimerkiksi juuri lukemaan oppineille tai maahanmuuttajalapsille, mutta se toimii hyvin kuuntelukirjanakin.

Tähtitaivaan alla

 

 

Syksyn pimeissä illoissa on se hyvä puoli, että voi taas ihailla tähtiä. Ulf Starkin viehättävässä tarinassa Kun isä näytti minulle maailmankaikkeuden (Tammi 2013) isä haluaa viedä lapsensa katsomaan koko universumia. Kaunis puuvärikuvitus on Eva Erikssonin käsialaa.

Ruskan hehkua

Parasta syksyssä taitaa olla ruskan väreissä hehkuva luonto. Joistain kuvakirjoista pidän erityisesti niiden upeiden ruskakuvien vuoksi. 

Jujja ja Tomas Wieslanderin kirjassa Lehmä rakentaa majan (Kustannus-Mäkelä 1995) kuvittaja Sven Nordqvist on laittanut puihin leimuamaan keltaisen ruskan. Tarina kertoo epäsovinnaisesta Mimmi-lehmästä. Tällä kertaa Mimmi-lehmä on päättänyt variksen kauhistukseksi rakentaa majan puuhun.

Kazuo Iwamuran kirjassa Käpymetsässä punertaa (Kustannus-Mäkelä 1989, 2. p.) valo koko kuvituksessa on syksyisen kellertävä. Oravaperhe valmistautuu talveen, ja oravanpojat ihmettelevät muuttuvaa luontoa.

Carles Portan kirjassa The Artists (Flying Eye Books 2018) ruska loistaa taiteellisessa kuvituksessa monivärisenä. Tickylle ja Yulalle syksy tarkoittaa muutosta. Ticky on lähdössä muuttomatkalle etelään ja Yula yrittää ehtiä hyvästelemään ystävänsä ennen tämän lähtöä, mutta matkassa on mutkia.

Kummitusten aika

 

Syksy on myös aaveiden ja kummitusten aikaa. Kreetta Onkelin kirjoittamassa ja Jussi Kaakisen kuvittamassa kekriseikkailussa Ahmattien yö (Maahenki 2013, 2. p.) tutustutaan tarinan lomassa suomalaisen kansanperinteen uskomuksiin.

 
Satu Kettusen Mörköjuhlat-kirjassa (Tammi 2019) on syksyinen tunnelma. Uuden kotitalon hämärät nurkat ja narahtelevat äänet pelottavat Almaa, joka päättää voittaa pelkonsa nerokkaalla tavalla.

Syksyisiä kirjoja kirjastosta

Edellä mainittujen omasta hyllystämme löytyvien kirjojen lisäksi aiomme lainata syyskirjoja myös kirjastosta. Viimevuotinen suosikkimme Mirkka Eskosen Syksyn salaisuus (Esa Books 2018) on ilman muuta lainalistallamme.

Aiomme tutustua myös tämän vuoden uutuuteen Alice Hemmingin kirjoittamaan ja Nicola Slaterin kuvittamaan kuvakirjaan Lehtirosvo (Kustannus-Mäkelä 2020). Selailin sitä kirjakaupassa. Totesin, että kuusivuotiaalleni se on alkaa jo olla vähän yksinkertainen. Ei siis kannata ostaa omaan hyllyyn, mutta kirjastosta sen varmasti lainaamme.

 

Mitä syksyistä lastenkirjaa sinä suosittelisit kuusivuotiaalle?

Pahvinen metsä Lapsen oman metsäkirjan innoittamana

Tämä postaus on osa Kirja + askartelu -sarjaa, jossa ensin

esitellään kirja ja sitten neuvotaan kirjaan liittyvä askartelu.

Metsä on tänä keväänä inspiroinut meitä valtavasti. Lapsen oma metsäkirja (Minerva 2020) oli loistava ostos. Kirjassa on Titta Kuisman teksti ja Laila Nevakiven kuvitus. Kirjan avulla olemme sukeltaneet syvälle Suomen metsien salaisuuksiin. Olemme oppineet paljon uutta ja nauttineet mukavasta tarinasta.

Kirjoitin Lapsen omasta metsäkirjasta toukokuussa.

Kirja innoitti meitä askartelemaan ihan ikioman metsän. Tässä tämänpäiväisessä kirja + askartelu -sarjan postauksessa kerron, miten sinäkin voit tehdä oman metsän.

Tarvitset:

• vessapaperirullia
• kartonkia
• jäykkää ruskeaa huopaa
• vihreää paperia, lankaa, huopaa, kreppipaperia, silkkipaperia tms.
• ruskeaa paperia
• askartelumaalia tai peitevärit
• sakset
• liimaa

Metsä koostuu puista. Pahvista ja kartongista askarrellaan niin monta puuta, kun jaksaa tehdä.

Käytimme runkoina vessapaperirullia ja jäykästä huovasta taivutettuja rinkuloita. Latvustot leikkasimme kartongista. Vihreä kartonki kelpasi sellaisenaan, mutta muunvärisiin kartonkeihin liimasimme mitä tahansa vihreää materiaalia, mitä meillä sattui olemaan.

Puita tehdessä saa käyttää mielikuvitusta!

Leikkasimme latvustojen alalaitaan viillot, joista ne sai kiinnitettyä runkoon.

Kokosimme askartelemamme puut yhteen, ja pieni metsämme oli valmis. Metsä oli pitkään työpöytäni laidalla ja se sai minut iloiselle mielelle.

Liito-orava tutustuttaa lapset monimuotoiseen metsään

Metsästä on tullut meille entistä tärkeämpi henkireikä tänä poikkeusaikana. Metsän siimeksessä sielu lepää ja virkistyy. Kun on saanut samoilla vähän aikaa havuntuoksuisessa hämyssä, jaksaa taas paremmin olla kotona. Titta Kuisman kirjoittama ja Laila Nevakiven kuvittama Lapsen oma metsäkirja (Minerva 2020) ilmestyi hyvään saumaan.

Koska olen kasvanut kivitalojen ja asfaltin keskellä, metsä ei ole minulle entuudestaan kovin tuttu. Nykyisin pääsen metsään lähes suoraan omalta pihalta, mistä olen äärettömän onnellinen.

Koronakevät on vienyt minut ja tyttäreni entistä useammin metsään. Tuntuu kurjalta, kun en osaa vastata moniinkaan kysymyksiin, joita kuusivuotiaalleni metsässä herää. Lapsen oman metsäkirjan avulla voimme yhdessä tutustua metsiin ja siihen, mitä ne pitävät sisällään.

Lapsen oman metsäkirja on ihastuttava tietokirja, jossa satu ja fakta nivoutuvat yhteen. Kirjan tarinoissa seikkailee Nuppu-niminen liito-orava, joka lähtee lapsuuden pesästään maailmalle etsimään omaa metsää ja omaa kotia. Liito-oraville sopivia metsiä on lähistöllä jäljellä vain vähän, joten Nuppu saa etsiä pitkään.

Matkallaan se näkee erilaisia metsiä ja monipuolista metsäluontoa. Kirjassa esitellään yli sata erilaista eliölajia. Nuppu kohtaa nisäkkäitä, lintuja ja muita eläimiä, hyönteisiä, puita, sieniä ja sammalia.

Faktojen lisäksi tutustutaan uskomuksiin. Vanhan kansan mukaan metsässä on asustellut menninkäisiä, maahisia, haltijoita, tonttuja, metsänneitoja ja keijukaisia. Muinaissuomalaisten metsän kuningas oli Tapio.

Lopulta Nupun vaellus päättyy, kun se löytää mukavan rauhallisen metsän. Onni-haapa on Nupulle loistava kotipuu, sillä sen rungossa on valmis tikankolo, juuri sopiva Nupulle pesäksi. Nuppu sisustaa sen naavalla ja sammalella, joista se saa talvipakkasilla lämpöä ja suojaa.

Osaakohan se vielä aavistaa, että kevään tullen sillä on jo pesäkolossa kaksi pikkuliituria hoivattavanaan?

Tytärtä kiinnosti erityisesti eläinten jätöksiä esittelevä aukeama. Hän myös ilahtui, kun löysi nimen kääville, joita olemme viime aikoina bonganneet siellä täällä: taulakääpä. Opimme, että hevosen kaviota muistuttava taulakääpä elää koivun rungolla ja lahottaa puuta.

Tämä runko oli täynnä taulakääpiä

Itse nautin erityisesti Laila Nevakiven kuvituksesta. Nevakivi on kuvittanut lukuisia luontoaiheisia lasten tietokirjoja, ja hänet on myös palkittu kuvituksistaan. Hänen kuvansa ovat aina ilo silmälle!

Kirjassa annettiin korona-aikaan hyvin sopiva vinkki: "Halataan puuta!" Kun ihmiskontakteja joutuu välttämään, puun halaaminen alkaakin tuntua ihan järkevältä käytökseltä, vaikka ennen olen sellaiselle hymähdellyt.

"Halaamisesta tulee kiva olo. Puussa tuntuu olevan ihmeellistä energiaa.

Onko sinulla omaa halauspuuta? Tiedetään, että kasvit tuntevat myös kosketuksen. Mahtaisiko puu tykätä sinun halauksestasi?"

Täältä voit katsoa ja kunnella, kun Titta Kuisma esittelee kirjansa ja lukee siitä ensimmäisen tarinan.

Lapsen oma metsäkirja

Teksti: Titta Kuisma

Kuvitus: Laila Nevakivi

Kustantaja: Minerva 2020

Pieni Helmet-lukuhaaste 2020

Merkitsen kirjan listallemme kohtaan 19 "kirjan nimessä on luontoon liittyvä sana".

Viisisataa kutiavaa hammasta — Maksuton e-kirja ladattavissa

Miten lasten lukuhaluja voi herätellä? Yksi olennaisimmista asioista on laadukkaan luettavan tarjoaminen. Mitä helpommin kirjoihin pääsee käsiksi, sen varmemmin lapset myös niihin tarttuvat.

Korona-aika on ollut tässä suhteessa haastavaa aikaa, kun kirjastot ovat olleet kiinni. Koulukirjastoihinkaan ei ole päässyt.

Lasten- ja nuortenkirjailija Hannu Hirvonen on yhdessä Niilo Mäki Instituutin kanssa halunnut rikastuttaa lasten arkea myös poikkeusoloissa tuomalla kaikkien saataville maksuttoman ja vapaasti ladattavan e-kirjan Viisisataa kutiavaa hammasta. 

Apua käsikirjoituksen viimeistelyyn tarjosi VaLas-kollektiivi (Vapaat lastenkirjailijat) ja kuvituksen kirjaan teki Pia Sakki. Kirjan julkaisijana toimii Niilo Mäki Instituutin Lukumummit ja -vaarit —hanke. Sähköisen kirjan voi ladata maksutta Niilo Mäki Instituutin verkkokaupasta. 

Hannu Hirvosen toiveena on innostaa lapsia lukuharrastuksen pariin. 

— Nykyään koululaisilla voi olla pädejä ja muita laitteita, mutta sisältöä monesti puuttuu. Koulukirjastoillakaan ei välttämättä ole varaa hankintoihin. Halusin tarjota sisältöä koululaisille vapaasti luettavaksi ja ladattavaksi, Hirvonen kertoo Viisisataa kutiavaa hammasta -kirjan tiedotteessa. 

Kertomus on jatkoa Hannu Hirvosen suosituille Murisevasta metsästä kertoville kirjoille. Itse muistan lukeneeni niistä ainakin yhden: Krokotiili hiihtää kevääseen (Tammi 2014).

Murisevassa metsässä asuu joukko supisuomalaisia metsäneläimiä, kuten karhu, kettu, siili ja jänis, mutta on siellä vähän eksoottisempiakin asukkaita: krokotiilejä. 

Metsässä on äskettäin kuoriutunut poikueellinen pikkuisia krokotiilejä. Poikasten äiti on esiintyvä taiteilija, joka on lähtenyt kiertueelle. Jossain vaiheessa pienokaisten vesipalloa pelaava isäkin häipyy pelimatkalle Baikaljärvelle.

Koko metsä yrittää katsoa lasten perään, mutta se on vähän hankalaa. Poikasille on nimittäin tulossa hampaita. Hampaidentulo kutittaa, ja pienokaiset iskevät terävät hampaansa mihin sattuu, kuten karhun, ketun tai jäniksen häntään.

Pienet krokotiilit koettelevat muiden eläinten hermoja. Jänis on varma, että sen hoivataidoilla lapset saadaan rauhoittumaan. Se etsii ratkaisua ensin metsän yhteisistä järjestyssäännöistä ja sitten katiskaleikkikehästä.

"Vaikka eiväthän krokotiilit tajunneet olevansa pahankurisia. Niillä oli vain paljon intoa ja energiaa ja niiden puhkeavat hampaat kutisivat vieläkin."

Mutta entäpä sitten kun metsään saapuu vaarallinen uhka? Krokotiilinpoikasista tulee sankareita, kun ne terävine hampaineen pääsevät uhkasta eroon. Muiden eläinten asenteet niitä kohtaan muuttuvat hyväksyvämmiksi.

Kirjan teemoja ovat kasvaminen, ennakkoluulot sekä rakkauden ja tarinoiden merkitys lapsille. Monikerroksinen, humoristinen tarina sopii erinomaisesti aikuisen ja lapsen yhdessä luettavaksi. Jokaisen luvun perään on koottu kysymyksiä, joiden avulla lapsen kanssa voi keskustella luetusta tekstistä ja pohtia tarinan sisältöä syvällisemmin.

Vaikka kirja on viihdyttävä, siinä on paljon opittavaa. Kirjaa voi mainiosti käyttää myös varhaiskasvatuksessa ja alakoulussa.

On mahtavaa saada luettavaksi näin tasokasta tekstiä ihan ilmaiseksi! Suuri kiitos tekijöille ja kaikille, joiden myötävaikutuksella tämä on mahdollista!


Viisisataa kutiavaa hammasta
Teksti: Hannu Hirvonen
Kuvitus: Pia Sakki
Pohdittavaa-osioiden kysymykset: Katja Korhonen & Adrienn Jalonen (NMI)
Julkaisija: Lukumummit ja -vaarit -hanke, Niilo Mäki Instituutti 2020
E-kirja (Pdf) 

Kuvat: Niilo Mäki Instituutti

* Ei-kaupallinen yhteistyö Niilo Mäki Instituutin kanssa *

Kevät kutsuu luontoon

Luonnosta on tullut entistä tärkeämpi meille tänä poikkeusaikana. Onneksi elämämme kevättä, jolloin luonnon tarkkailu on palkitsevaa. Joka päivä tapahtuu jotain uutta, kun luonto herää talven jäljiltä eloon. Silmut puhkeavat lehdiksi. Mullasta työntyy uusia kasveja. Linnut puuhailevat touhukkaina ja ilahduttavat laulullaan.

Kaivelin hyllyistämme esiin luontoaiheisia lastenkirjoja. Niistä voi saada hyviä vinkkejä, millaisiin asioihin luonnossa kannattaa kiinnittää huomiota näin keväällä.

Keväisessä luonnossa

Kevääseen keskittyviä kirjoja ovat esimerkiksi Kirsi Hutrin kirjoittama ja Tom Björklundin kuvittama Vesimyyrän kevät (WSOY 2002) sekä Reetta Niemelän kirjoittama ja Leena Lumpeen kuvittama Miljan kevät (Otava 2004).

Tietoruuduin kyllästetyssä Vesimyyrän keväässä seurataan rouva vesimyyrän keväistä kävelyretkeä, joka on täynnä ääniä ja toimintaa. Sammakoiden kovaääninen kurnutus saa rouva vesimyyrän heräämään kesken unien ja lähtemään ulos keväiseen yöhön.

Eletään toukokuuta. Rentukat, leskenlehdet, valkovuokot ja sinivuokot kukkivat. Haukien kutu alkaa olla ohi. Punakylkirastas on palannut tuttuun puuhunsa kuusikkoon, ja sisilisko on herännyt horroksesta. Telkkäkoiras yrittää hurmata naaraita soidintanssillaan.

"Keväällä kaikilla on kiire" todetaan kirjan lopussa varsin osuvasti. 

Miljan kevät -kirjassa keväistä luontoa ihmettelee isoisänsä Ukon kanssa mökille lähtenyt Milja-tyttö. Ukko merkitsee kevään merkkejä päivyriinsä, joten Miljakin aikoo tehdä omia kevätmerkintöjä ruutuvihkoonsa, vaikkei ihan tiedä, mitä ne kevään merkit ovat.

Mutta löytyyhän niitä kun tarkkaan katselee. Krookukset, kimalainen, sisilisko, kottarainen, pihakoivun heleät hiirenkorvat, etana, siirat, leskenlehdet, sitruunankeltaiset esikot ja sammakonkutu ojassa.

Kevään merkkejä lienee sekin, kun Ukko tekee mökissä perusteellisen kevätsiivouksen tai kun naapurin Iitan lehmät pääsevät laitumelle.

Eväsretkellä on oiva tilaisuus etsiä lisää kevään merkkejä. Milja ei malttaisi lopettaa tarkkailua edes yöksi. Hän raahauttaa sänkynsä ikkunan alle ja toteaa: "— Minun täytyy tarkkailla kevään merkkejä nukkumaan mennessäkin."

Toukokuu kalenterikirjoissa

Kalenterikirjoissa käydään läpi koko vuoden kierto. Elsa Beskowin suloisessa kirjassa Årets saga (Bonnier Carlsen 2010) toukokuussa odotetaan koivun silmujen avautuvan ja iloitaan, kun vihreät lehdet tulevat esille.

Maikki Harjanteen Mintun luontokirjassa (Otava 1998) toukokuussa on niin lämmin, että Minttu saa olla ulkona ilman sukkahousuja ja pipoa. Valko- ja sinivuokot kukkivat, västäräkki hyppii pihalla ja purolle pääsee uittamaan kaarnalaivoja.

Kotipihalla

Joillakuilla onnekkailla saattaa oman kotipihan tuntumassa asustella suloinen piikkipallo. Siili herää talvihorroksesta huhti-toukokuun vaihteessa, kerrotaan Tuula Nyströmin kirjoittamassa ja Laila Nevakiven kuvittamassa lasten tietokirjassa Piikkipallo ihan pihalla (Maahenki 2017).

Heti herättyään siili alkaa etsiä kumppania. Kosintamenoissa siilit puhisevat ja puuksuttavat kuin pienet höyryjunat.

Siilejä voi ruokkia, jos huolehtii ruokintapaikan ja -astioiden puhtaudesta eikä anna siilille ruokaa, josta se tulee kipeäksi. Maitoa ei saa antaa eikä suolaa, hiivaa tai mausteita. Kissan ja koiran ruoat käyvät siilillekin, mutta kuivamuona täytyy ensin liottaa, kirjassa neuvotaan.

Puutarhassa

Toukokuu on puutarhassa työntäyteistä aikaa. Mari Mörön kirjoittamassa ja Marjo Nygård-Niemistön kuvittamassa tarinallisessa tietokirjassa Jutta ja Julius — Puutarhan parissa (Puutarhaliitto 2007) Jutan ja Juliuksen pihalla päästään istutustöihin. Kasvit tarvitsevat valtavan määrän hyvää multaa kasvaakseen kunnolla.

Jutan ja Juliuksen puutarhassa kasvatetaan kukkia ja ruokakasveja. Syötäväksi kelpaavia kasveja löytyy kyllä luonnostakin. Näin keväällä kannattaa poimia vaikkapa nokkosia, joiden lehdet ovat vielä pehmeitä ja nuoria. "Nokkosista voi valmistaa keittoa tai paistaa lettuja", kirjassa vinkataan.

Puutarhassa voi rehkimisen lisäksi toki vain tarkkaillakin luontoa. Laila Nevakiven satumaisessa lasten puutarhakirjassa Kati-keijun puutarhassa (Maahenki 2018) ehdotetaan ihmettelemään pölytystä. Hyönteiset, kuten kimalainen, mehiläinen, kukkakärpänen ja perhonen kuljettavat siitepölyä kukasta toiseen, jolloin kasvi hedelmöittyy ja uusia siemeniä alkaa kasvaa.

Koska pölyttävät hyönteiset ovat puutarhalle hyödyllisiä, voi kirjan ohjeiden avulla rakentaa puutarhaan ötökkähotellin hyönteisten suojaksi ja pesimä- ja talvehtimispaikaksi.

Metsässä

Eppu Nuotion kirjoittamassa ja Aino Louhen kuvittamassa kirjassa Tämä vai tuo — Metsäretki (Bazar 2019) Fiinu lähtee äidin ja taaperon kanssa retkelle metsään. Metsässä näyttää keväiseltä.

Fiinu kuuntelee metsän ääniä, ihmettelee muurahaisten aherrusta, ihailee perhosia ja pötköttää auringossa. Retkieväät maistuvat erityisen hyviltä kalliolla, josta on hieno näköala järvelle. Kotiin viemisiksi kerätään oksia ja varpuja, jotka toivottavasti puhkeavat maljakoissa lehtiin.

Suolla

Miltä kuulostaisi retki suolle? Meiltä ei löydy suota läheltä, mutta pääsemme Miihkali-haltian matkassa toukokuiselle Kapustasuolle, jos kaivamme esiin Suvi Vanhasen kirjoittaman ja Laila Nevakiven kuvittaman Lapsen oman luontokirjan (Minerva 2018).

Miihkali retkeilee suolla suuren hirven selässä. Tupasvillan keltaharmaat tähkät pistävät esiin suosammalikosta. Jostain kantautuu kurkien huutoa, ja suopöllö kaartelee myyriä ja hiiriä etsimässä. Petollinen kihokki houkuttelee saaliikseen hyönteisiä, ja saalistuspuuhissa on juoksuhämähäkkikin. Se ei virittele ansoja, vaan juoksee saaliinsa kiinni.

Lintuja bongaamassa

Useimmat muuttolinnut ovat jo palanneet Suomeen ja ovat parhaillaan pesimäpuuhissa. Reijo Ikävalkon kirjoittamassa ja Mauri Kunnaksen kuvittamassa Hullunkurisessa lintukirjassa (Gummerus 2006) kerrotaan, että tulijoita on vielä toukokuussakin. Pitkäsiipiset tervapääskyt saapuvat kirkuvine huutoineen ja riemukkaine lentonäytöksineen.

Tervapääskyt eivät muuten ole mitään sukua muille suomalaisille pääskyille, kirjassa paljastetaan.

Satumaisessa sienimetsässä

Syksy ja sienet ovat lyömätön yhdistelmä. Tänään tekeekin mieleni johdattaa teidät sienimetsään Jenni Ropen kirjan Pallen & Monkon kumma päivä saattelemana. Tässä kirjassa sienet eivät kuitenkaan ole avuttomia poiminnan kohteita, vaan koko kirjan päähenkilöitä, ajattelevia ja toimivia olentoja, jotka kulkevat pitkin metsää.

Palle on sienistä suurempi, keltainen ja äänekäs. Monko on pienempi, sininen ja hiljainen. Pallella on tylsää. Se ei keksi mitään tekemistä, ja vaikka Monko yrittää ehdotella erilaisia puuhia, mikään ei kelpaa. 

Tällainen on varmaan tuttua joka lapselle. Välillä tulee päiviä, jolloin mikään ei huvittaisi. Seuraavan kerran kun tyttäreni valittaa tekemisen puutetta, taidankin lukea hänelle tämän kirjan.

Lopulta Monko saa houkuteltua Pallen maalaamaan vesiväreillä. Sienet innostuvat puuhasta oikein tosissaan. Metsän puut saavat runkoihinsa värikylläisiä täpliä, jonka jälkeen sienet maalaavat toisensa ja lopulta kaikki metsän sienet.

Se oli hauskaa niin kauan kuin sitä kesti, mutta sitten Palleen iskee taas tyhjyys ja apeus. Kuinka ollakaan, luonto järjestää melkoisen seikkailun metsän väelle. Luonnon myllerryksen jälkeen onkin hyvä todeta, että joskus on ihan hyvä, ettei ole mitään tekemistä.

Pallen & Monkon kumma päivä on palkitun kuvataiteilija Jenni Ropen ensimmäinen lastenkirja. Kuvituksessa totta tosiaan näkyy taiteilijan kädenjälki. Rakastamme tätä kirjaa.


Jenni Rope (teksti ja kuvat): Pallen & Monkon kumma päivä
Kustantaja: Etana Editions 2017

 

Pikku Hiiren puolukkamatka

Viime vuonna ilmestyi mitä hurmaavin syyskirja: Riikka Jäntin Pikku hiiren puolukkamatka. Hullaannuimme siihen heti tyttäreni kanssa. Viime sunnuntaina teimme retken lähimetsäämme puolukoita ja mustikoita poimimaan, ja iltasaduksi täytyikin sitten lukea tämä kirja.

Hiiru-niminen pikku hiiri on lähdössä äitinsä kanssa mökille puolukoita poimimaan. Maisemassa näkyy jo syksy. Saarella sijaitsevalle mökille matkustetaan ensin junalla ja sitten ukkihiiren moottoriveneellä.

Yön pikku hiiri saa nukkua isossa sängyssä äidin vieressä. Sekös vasta mukavaa! Aamulla lähdetään puolukkametsään. Puolukoita näkyy kaikkialla. Pikku hiiri on innoissaan, mutta hommasta on kadota ilo, kun Hiiru saa kosketuksen hirvikärpäseen.

Onnistuneen puolukkaretken jälkeen puuhaillaan mukavia mökkiasioita: saunotaan, paistetaan makkaroita nuotiolla ja katsellaan tähtiä.

Tyttäreeni tekee suurimman vaikutuksen kohta, jossa Hiiru istuu ulkohuussissa. Joka kerta se kirvoittaa hänen mieleensä omat huussikokemukset maaseudulta. Hän pelkää huussissa pörrääviä kärpäsiä yhtä paljon kuin Hiiru. Nehän voisivat lentää vaikka peppuun!

Puolukkaretki syksyisessä saaressa on pienelle kaupunkilaishiirelle varmasti suuri elämys.

”– Voidaanko me tulla tänne joskus uudelleen?” hän kysyykin, kun kotimatka lähenee. 

Parasta kirjassa on omasta mielestäni kuvitus. Jäntin huolellisesti piirretyt kuvat vilisevät yksityiskohtia. Tunnelmaltaan kuvat ovat rauhallisia ja lämminhenkisiä.

Tarina on kiinnostava ja se on ilmaistu sen verran lyhyesti ja pelkistetysti, että sopii melko pienenkin lapsen kuultavaksi. Kirjan ilmestyessä viime vuonna silloinen nelivuotiaani oli juuri parasta kohderyhmää.

Kirja on neljäs osa Jäntin Pikku hiiri -sarjassa. Kukin osa on oma itsenäinen teos, joten kirjan voi hyvin lukea, vaikkeivät aiemmat osat olisi tuttuja. Tosin aiempiinkin osiin kannattaa tutustua. Ainakin meillä niistä on tykätty kovasti.

Viides kuvakirja Pikku hiirestä ilmestyy juuri nyt syyskuussa. Se sijoittuu talvitunnelmiin, sillä kirjan nimi on Pikku hiiri ja paukkupakkanen. Kirja menee meillä ehdottomasti hankintalistalle.

Riikka Jäntti (teksti ja kuvat): Pikku Hiiren puolukkamatka

Kustantaja: Tammi 2018

Metsäretkelle

Miltä kuulostaisi retki metsään? Eppu Nuotion kirjoittaman ja Aino Louhen kuvittaman Metsäretki-kirjan päähenkilö Fiinu ainakin on innoissaan.

"'Juhuu!' Fiinu riemuitsee. 'Metsäretki odottaa!'"

Metsäretki on Tämä vai tuo? -sarjan neljäs teos ja sarjan aiempien osien tavoin siinä tehdään jatkuvasti valintoja. Täytyy esimerkiksi päättää, mitä metsäretkelle laitetaan päälle, kumpaan suuntaan käännytään risteyksessä, mikä reitti valitaan metsässä ja missä syödään eväät.

Tuttu metsä tarjoaa kaikille aisteille nautintoja. Metsä on täynnä ääniä, sammaleen poski tuntuu pehmeältä ja muurahaiskeko hätkähdyttää suuruudellaan.

"Missään muualla ei ole sellaista kuin metsässä. Ihan huomaamatta Fiinu ja äiti lakkaavat puhumasta. Hetken he vain kuuntelevat, mitä metsällä on kerrottavana."  

Kotiin viemisiksi kerätään iso kimppu oksia. Kotona oksat puhkeaisivat lehtiin ja niin saataisiin nauttia palasta metsää kotonakin.

Nuotion tekstissä ovat läsnä ainoastaan Fiinu ja Fiinun äiti. Kuviin Louhi on kuitenkin piirtänyt mukaan taaperokokoisen pikkusisaruksen, joka kulkee matkassa mukana. Mielenkiintoinen valinta. Isä loistaa poissaolollaan, mikä tekee kirjasta samaistuttavan myös niissä perheissä, joissa isä ei syystä tai toisesta ole läsnä arjessa.

Aino Louhi on kehittynyt kuvittajana. Muistan odottaneeni hänen ensimmäistä kirjankuvitustaan malttamattomana ja sitten verranneeni sitä hänen kuuluisan äitinsä töihin. Muistan tunteneeni itseni vähän pettyneeksi, mutta enää pettymykselle ei ole sijaa. 

Neljännen Tämä vai tuo? -kirjan kuvitus on ihana! Tavallista arkea hienosti kuvittava Louhi pystyy kuvillaan välittämään loistavasti henkilöiden tunnetiloja. Metsässä on niin kaunista, että tekisi mieli lähteä heti metsäretkelle.


Eppu Nuotio: Tämä vai tuo? - Metsäretki
Kuvitus: Aino Louhi
Kustantaja: Bazar Kustannus 2019

Naistenviikko: Olga etsii metsän salaisuutta

Metsä lauloi, surisi, suhisi ja liversi. Pienen oravanpoikasen ihmetellessä, mikä saa metsän soimaan niin kauniisti, äiti tokaisee kaikkien laulavan metsän salaisuudesta. Siitäkös Olga Orava kiinnostuu. Mikä on metsän salaisuus? Vaan äitipä ei kerrokaan. Olga saa selvittää sen itse.

Metsän salaisuutta siis etsitään Mila Teräsksen kirjoittamassa ja Karoliina Pertamon kirjoittamassa kirjassa Olga Orava ja metsän salaisuus. Olga viettää kokonaisen päivän kyselemällä muilta metsän asukkailta, mikä on metsän salaisuus.

Erkko Kuoriainen korostaa kirjoja ja oppimista, verkkoja ahkerasti kutova Hekla Hämähäkki puolestaan uutteraa työntekoa. Makuupussiinsa vetäytyvä Toukka Perhonen uskoo uniin ja unelmiin, hyttyset puolestaan joukkovoimaan. Arvo Kääpä pitää aarteenaan aikaa ja kärsivällisyyttä ja Sini Tiainen rakastaa yhtätoista pilkullista munaansa ja sitä, mitä niistä eräänä päivänä tulee.

Olga todistaa upeaa näkyä, kun muurahaiskuningatar lähtee häälennolleen kohti kirkasta taivasta. Se saa Olgan pohtimaan, onko kuningattaren rohkeus lentää metsän salaisuus.

Kohtaaminen puussa kirjaa lukevan ihmispojan kanssa on Olgalle merkittävä.

"Lapsi nosti päänsä kirjasta ja hymyili.
- Me mahdumme tälle oksalle molemmat, poika sanoi oravalle ystävällisesti.

Olga Orava katsoi poikaa silmiin. Siitä tuntui kuin ihmisen poikanen olisi sanonut sille jotakin tärkeää. Puhuiko poika minulle metsän salaisuudesta? Olga mietti ja loikkasi kohti kuusen lempeäntummia varjoja."

Illalla kuun jo nauraessa taivaalla Olga kertoo emolleen kaikista tapaamistaan olennoista ja niiden sanoista. Kuka oli oikeassa? Mikä on metsän salaisuus? Kirja ei tarjoa valmista vastausta. Se jättää tilaa pohdinnalle ja keskustelulle.

Eräässä siivouspuuskassani lahjoitin tämän kirjan tyttäreni päiväkotiin, mitä olen vähän katunut, mutta näen että kirja olisi kiinnostava keskustelun herättäjä lapsiryhmälle luettuna. Valitettavasti sitä kuitenkaan ei ole tyttäreni mukaan päiväkodissa luettu.

Karoliina Pertamon värikylläinen kuvitus kuvaa suomalaista metsää raikkaasti. Värejä on käytetty rohkeasti ja metsä hehkuu monenlaisissa väreissä, ei pelkästään vihreänä. Koko aukeaman kuvat ovat kiinnostavan tiukasti rajattuja lähikuvia. Teksti on ladottu kuvien päälle.

Mila Teräksen kieli on vivahteikasta ja kaunista. Tämä on niitä kirjoja, joita on nautinto lukea ääneen. Kirja oli Finlandia Junior -ehdokkaana vuonna 2014, mitä en yhtään ihmettele.


Mila Teräs: Olga Orava ja metsän salaisuus
Kuvitus: Karoliina Pertamo
Kustantaja: Lasten Keskus 2014

Osallistun postauksella Tuijatan naistenviikkohaasteeseen

Lilliputtina mustikkametsässä

Vastapoimitun mustikan maku kielellä - onko mitään sen voittanutta? Mustikat kypsyvät hyvää vauhtia lähimetsässämme. Katsellessani sinisiä palluroita kantavia varpuja mieleeni alkaa putkahdella kuvia yhdestä lapsuuteni suosikkikirjasta.

Elsa Bescowin kirjassa Pikku Puten seikkailu mustikkametsässä Putte on keksinyt äidin nimipäivän kunniaksi oivan lahjaidean. Hän aikoo poimia äidille korilliset mustikoita ja puolukoita.

Ajatus ei olekaan niin helposti toteutettavissa kuin Putte luuli. Marjoja ei näy missään. Pettynyt ja itkuinen Putte istahtaa mättäälle miettimään.

Tapahtuu jotain ihmeellistä. Putelle ilmestyy pikkuruinen mustikkakuningas, joka lupaa viedä Puten mustikkamaahan. Hetkessä Putte on muuttunut lilliputin kokoiseksi. En tiedä miksi, mutta lilliputtitarinat vetoavat minuun aina.

Putte pääsee nyt tiirailemaan metsää kirjaimellisesti ruohonjuuritasolta. Saniaisten alla on kuin aarniometsässä kulkisi ja mustikanvarvut näyttävät omenapuilta. Oravat taipuvat vetojuhdiksi ja hiiret ratsuiksi.

Mustikkalassa Putte tapaa mustikkapojat, jotka auttavat tehokkaasti täyttämään toisen koreista mustikoilla. Työ sujuu niin vikkelään, että on aikaa käydä purjehtimassa kaarnalaivalla ennen lähtöä Puolukkalaan.

Arvokas Puolukkarouva ilahtuu, kun kuulee, että Putte veisi äidilleen puolukkaa, ja määrää puolukkatyttönsä apuun. Pian on kori täynnä puolukoita ja Putte ennättää kokeilla puolukkatyttösten keinua.

Hauskahan Putesta olisi jäädä leikkimään marjalasten kanssa, mutta Mustikkakuninkaan mielestä on jo kotiinlähdön aika. Ennen kuin Putte ehtii tajuta, mitä tapahtui, hän jo istua nököttää kannolla omassa koossaan. Oliko kaikki vain unta? Ei kai, sillä korit ovat täynnä marjoja.

Äiti on ikihyvillään nähdessään Puten nimipäiväyllätyksen. Kukapa ei olisi tuollaisesta lahjasta.

Vuonna 1901 ilmestynyt Pikku Puten seikkailu mustikkametsässä (Puttes äventyr i blåbärsskogen) oli Elsa Bescowin läpimurtoteos. Se suomennettiin heti kohta ilmestymisensä jälkeen vuonna 1904 Viktor Hovingin kustantamana. Enok Rytkösen suomennoksen nimi oli Pikku-Matin marjamatka. Gummerus suomennutti kirjan uudelleen vuonna 1974. Tällä kertaa suomentajana oli Eila Kivikk'aho.

Nautin Bescowin kuvista täysin rinnoin, ja tarinan juoni on hyvä. Runomuotoinen kieli kuitenkin tuntuu vanhentuneelta ja sitä on raskas lukea. Ilmeisesti viisivuotiaani oli samoilla linjoilla, sillä hän ehdotti: "Äiti, tähänhän voisi keksiä kuvista oman tarinan."

Olisiko kauhea vääryys kirjailijaa ja suomentajaa kohtaan, jos vaan pokkana kertoisi tarinan nykysuomella? Koska luemme paljon myös vieraskielisiä lastenkirjoja, minulla on kokemusta lukiessa tapahtuvasta simultaanitulkkauksesta. Ei varmaan olisi mikään ongelma uudistaa lukiessa tämänkin tarinan kieliasu.


Elsa Bescow (teksti ja kuvat): Pikku Puten seikkailu mustikkametsässä
Ruotsinkielinen alkuteos: Puttes äventyr i blåbärsskogen
Suomennos: Eila Kivikkaho
Kustantaja: Gummerus 1974