Eräänä iltana tyttärelläni oli käynnissä Pikkuli-maraton. Hän katseli YLE Areenalta Pikkuli-sarjaa jakson toisensa perään. Tiesin heti, minkä kirjan valitsisin iltasaduksi. Meillä on ollut lukupinossa jo jonkin aikaa kaikkien joulukirjojen alle hautautuneena pari Metsämarja Aittokosken Pikkuli-kirjaa.
Pikkuli-kirjat täyttävät tänä vuonna 10 vuotta, sillä ensimmäinen Pikkuli-kirja Lennä Pikkuli, lennä ilmestyi vuonna 2011 (Aurinko Kustannus). Sittemmin kustantajaksi vaihtui Kustannus Mäkelä, ja tähän mennessä leikki-ikäisille suunnattuja Pikkuli-kuvakirjoja on ilmestynyt kaikkiaan seitsemän. Lisäksi on ilmestynyt Pikkuli-puuhakirja.
Helmikuussa myös taaperot pääsevät tutustumaan Pikkuli-kirjoihin. Silloin ilmestyy kaksi pahvista ensikirjaa: Pikkuli oppii värejä ja Pikkuli oppii numeroita (Kustannus Mäkelä).
Kymmenessä vuodessa Pikkuli-hahmon ympärille on muodostunut kokonainen Pikkuli-maailma. Vuonna 2015 päivänvalon näki Pikkuli-animaatio, jota Suomessa on esitetty Pikku Kakkosessa ja Buu-klubbenissa. Sarjan äänimaailma on muuta kuin varsinaista puhetta. Ehkä se on avittanut sarjan kansainväliseen menestykseen. Ohjelmaa nimittäin esitetään ympäri maailmaa.
Vuodesta 2016 alkaen kirjailija Metsämarja Aittokoski on puolisonsa graafikko ja kuvittaja Antti Aittokosken kanssa tehnyt Pikkulin Laululeikkishowta. Shown voi tilata vaikkapa päiväkotiin tai kouluun, mutta sitä on esitetty myös esimerkiksi kirjamessuilla ja ostoskeskuksissa. Showssa Pikkuli tulee henkilökohtaisesti paikalle! Ja tietysti sitä saa myös käydä halaamassa (jos koronatilanne antaa myöten).
Pikkulilla on oma verkkosivusto, josta löytyy esimerkiksi puuhaa, pelejä ja värityskuvia sekä tietoa Pikkulista. Pikkuli on monessa mukana.
Ensimmäinen Pikkuli-kirja, jonka me kuusivuotiaani kanssa luimme, oli Pelko pois, Pikkuli! (Kustannus Mäkelä 2020, arvostelukappale kustantajalta). Kirja on omistettu "kaikille, joita jokin asia pelottaa".
Kirjassa on nukkumaanmenoaika. Pikkuli ei haluaisi valojen sammuvan, sillä sitä pelottaa pimeässä. Pikkulia pelottaa, vaikka se on vuoteessa siskon ja veljen välissä. Pikkulia pelottaa vielä sittenkin, kun se pääsee isän ja äidin väliin.
Päivällä Pikkuli joutuu taas vastatusten pimeänpelkonsa kanssa pudottuaan pimeään kuoppaan. Ensin se on kauhuissaan, mutta ystävänsä Myyrän avustuksella Pikkuli oppii, ettei pimeää tarvitse pelätä, jos siihen tutustuu. Vaikka puunjuurakko, jota ei tulisi mieleenkään pelätä valoisassa, saattaa pimeässä näyttää pelottavalta, se on silti se aivan sama puunjuurakko.
"Myyrä kohottaa lyhtyä naamansa eteen.
— Näetkö minut nyt kunnolla?
— Näen tietenkin, vastaa Pikkuli.
— Kuka minä olen? kysyy Myyrä.
— Sinä olet Myyrä, minun ystäväni, tokaisee Pikkuli.
Myyrä puhaltaa lyhdyn sammuksiin. Tulee aivan pimeää.
— Kuka minä nyt olen? kysyy Myyrä uudestaan.
Pikkulia alkaa naurattaa.
— No tietenkin sinä olet vieläkin Myyrä, minun ystäväni! se kikattaa."
Tarinalla on onnellinen loppu. Pikkuli pääsee pelostaan ja oivaltaa, että ilman pimeää monenlaiset seikkailut saattaisivat jäädä kokematta — ja tähdet näkemättä.
Kuusivuotiaani piti kovasti kirjasta. Kuvat ovat värikkäät ja täyttävät usein koko aukeaman. Erityisesti tytär ihastui kanteen. Osa muuten mattapintaisen kannen kuvasta ja tekstistä on korostettu kiiltopainatuksella. Sitä näytti olevan niin hauska hypistellä.
Metsämarja Aittokoski: Pelko pois, Pikkuli!
Kustantaja: Kustannus-Mäkelä Oy 2020
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti