Tuulen myötä — Kaunis kirja kuolemasta ja surusta

Koronatilanne lähelläni on viime viikkoina ollut karmiva. Tuntuu, että KAIKKI ovat saaneet taudin. Kai se sitten vain oli ajan kysymys, milloin ensimmäinen kuolemantapaus osuisi lähelle. Se tapahtui sunnuntaina.

Alkushokista toivuttuani avasin Katri Tapolan kirjoittaman ja Sanna Pelliccionin kuvittaman kirjan Tuulen myötä (Enostone 2021). Se on kaunis kuvaus vanhan ihmisen poismenosta. Kirjasta huokuva seesteinen, suorastaan suloinen tunnelma rauhoitti verestävää sielua ja antoi lohtua.

Tarinassa pikkumummu on lähdössä. Silmät tuikahtavat ja mummu hymyilee sanoessaan: "— Lähdetään jo - - niin päästään perille."

"Aivan kuin mummu kutsuisi saattamaan, ja niin vene lipuu hiljaa irti rannasta ja katoaa sumuun."

Tapolan kieli on runollista. Sanaa kuolema ei mainita. Hän käyttää kauniita ja tunnistettavia vertauskuvia, kuten vuodenaikojen vaihtumista, venematkaa, lintua...

"Tuonpuolen ranta avautuu.
Kauneus kantaa perille saakka.
Ja hymy ja valo ja laineet.
Ja totisin tosi: rakkaus."

Mikään kirjassa ei tunnu lohduttomalta tai lopulliselta. Kuolema on jonkin taakse jättämistä ja eteenpäin menemistä.

Katri Tapola on kertonut kirjoittaneensa tekstin ensimmäisen version äitinsä saattohoitovaiheen aikana juuri ennen äidin kuolemaa. Ehkä siksi tekstissä on niin paljon aidonoloista tunnetta ja se onnistuu koskettamaan.

Monipuolisena kuvittajana tunnettu Sanna Pelliccioni on onnistunut erinomaisesti. Herkkä ja utuinen akvarellikuvitus on yksi hänen parhaimpiaan. Pidän kuvien tunnelmasta. Ollaan ikään kuin unen ja valveen rajamailla.

Runollinen teos on paitsi kertomus kuolemasta niin myös surusta. Vaikka kyseessä on kuvakirja, ja teos on sijoitettu kirjastossamme lastenosastolle, ei kyse ehkä kuitenkaan ole pelkästään lastenkirjasta. Kirja sopii ikään katsomatta kaikille, jotka surevat ja ikävöivät läheistään.

Suru muuttaa kirjan edetessä muotoaan. Tarina päättyy lohdullisesti hymyileviin kasvoihin ja kesätuulen lämpimään sipaisuun. Pikkumummu on poissa mutta läsnä.

"Taivaalta sataa kultalantit"

Joskus kirjasta lukee niin hyvän ajatuksen, että sen muistaa pitkänkin ajan päästä. Eikä pelkästään muista, vaan ottaa sen omakseen, antaa sille oman elämän, tekee siitä sanonnan.

 

Viime aikoina mielessäni on pyörinyt paljon Katri Tapolan ja Karoliina Pertamon kuvakirjasta Lyhtyjen maa (Etana Editions 2020) peräisin oleva säe:

"Taivaalta sataa kultalantit,
syksy on tullut tupaan."

Säe kiteyttää jotain olennaisen ihanaa syksystä. Syksy ja minä emme oikein tule toimeen, mutta jos mitään syksyssä rakastan, niin ruskan värjäämiä lehtiä, joita tuuli ravisuttaa puista.

Lyhtyjen maan luettuani ajattelin, että ai näinkin voi runoteoksen tehdä.

Katri Tapola on kirjoittanut todella kauniin syksyisen runon ja Karoliina Pertamo on loihtinut upean tummasävyisen, syksyisen kuvituksen. Runo on paloiteltu kirjan sivuille kuvituksen päälle, niin että kullakin aukeamalla on vain säe tai pari. 

Lukija kutsutaan astumaan taotusta portista hämärään pihaan. Kuu, tähdet, kiiltomadot ja hämärän kutojan sytyttämät lamput antavat puutarhaan pehmeää valoa. Lukija pääsee juhlimaan kasvitarhan pienimpien kanssa.

"Nyt saa kiiltomatokarnevaalit alkaa!

Vaeltajat saapuvat saman tulen piiriin.
Pitkänokat, lepattajat, lyhtykirjan lukijat,
kaikkien silmissä valo."

Lyhtyjen maa on kirja, joka sopii monenikäisille. Sitä voi tutkia jo yhdessä taaperon kanssa (kustantajan suositusikä on 1+), mutta se onnistuu koskettamaan myös kaltaistani keski-ikäistä naista. Ja mikseipä sitä voisi lukea ääneen vaikka vanhainkodissa.

Kirjan avulla pääsee taatusti suloiseen syystunnelmaan.

Taapero kokee ensilumen

Ensilumi on aina yksi odotetuimpia loppuvuoden hetkiä. Syksyn synkkä pimeys taittuu, kun lumi tuo tullessaan valoa ja pehmeyttä maisemaan.

Pikkulapsen elämässä se ihka ensimmäinen ensilumi saattaa olla jännittävä hetki. Tähän teemaan pureudutaan Katri Tapolan kirjoittamassa ja Karoliina Pertamon kuvittamassa katselukirjassa Toivon talvi.

Toivo on taapero, joka nauttii hiekkalaatikkoleikeistä. Toivolle on tärkeää, että hän saa lainata naapurin Antin punaista kuorma-autoa. Eletään syksyä. Tuuli lennättää värikkäitä lehtiä puista. Kun äiti aamulla avaa verhot, jotain ihmeellistä on tapahtunut. Hiekkalaatikko on muuttunut valkoiseksi. " – Ensilumi on satanut, äiti sanoi." 

Toivolle valkoinen hiekkalaatikko on järkytys. Mikään ei suju ja kaikkeen Toivo sanoo 'ei'. Leikki lumessa ei kiinnosta. 

" - Tehdään lumipallo, äiti sanoi.
- Ei, Toivo sanoi.
Toivo tahtoi kotiin.
Äiti kantoi Toivon kotiin." 

Vasta kun naapurin Antti löytää punaiseen kuorma-autoon auran, tulee Toivolle kiire lumileikkeihin.

Karoliina Pertamon kokoaukeaman kattavat värikkäät kuvat ovat mukavaa katseltavaa yhdessä taaperon kanssa. Paksut pahvisivut kestävät pienten käsien käsittelyä. Hyväntuulinen tarina valmistaa taaperoa vuodenajan muutokseen.

En muista, että tyttärelläni olisi taaperona ollut ongelmia lumen kanssa. Hän on aina ottanut lumen avosylin vastaan. Hän on todellinen talvi-ihminen, joka saattaa kesälläkin haikailla lumen perään.

Viime talvet ovat olleet täällä Etelä-Suomessakin melko lumisia. Olen yrittänyt selittää tyttärelleni, ettei Helsingissä suinkaan joka talvi saada paljon lunta. Hän ei taida uskoa, ennen kuin kokee itse mustan talven.

Oma taaperoni lumileikeissä tammikuussa 2016

Katri Tapola: Toivon talvi
Kuvitus: Karoliina Pertamo
Kustantaja: Tammi 2013 

Eväsretkimenu

Tiesitkö, että tänään on Teddykarhujen eväsretkipäivä? En minäkään tiennyt vielä vähän aikaa sitten. Näin kuitenkin on, mikäli on uskominen erinäisiä epämääräisiä somelähteitä. On mitä parahin päivä pakata eväskori, napata nalle kainaloon ja suunnata retkelle lähelle tai kauas. 

Opin jo lapsena Viisikoita lukiessani, että retkeiltäessä tärkeintä ovat kunnon eväät. Jos kaipaa ideoita siitä, mitä eväskoriin pakkaisi, lastenkirjallisuudesta löytyy hyviä vinkkejä. Olen koonnut runsaan valikoiman. Nyt vaan valitsemaan.

Perinteiset voileivät 

Onni-poika lähtee isän ja naapurin Helmin ja tämän äidin kanssa suurelle yöretkelle lähimetsään tarkkailemaan öistä luontoa. Evääksi pakataan juustovoileipiä, omenaa ja lämmintä mehua. Iltapala sammalilla kynttilälyhdyn valossa on retken paras hetki.

Sanna Pelliccioni: Onni-poika ja hirveä hirviö. Minerva 2011.

Eksoottisella twistillä

Prinsessa Kaisa, prinssi Pauli ja prinssi Salama pääsevät sieniretkelle ja yöpyvät piilopirtissä. Kaisa ottaa evääksi omenoita ja porkkanoita. Pauli pakkaa mukaan ruisleivän. Salaman reppuun sujahtaa päärynä, taateleita ja kuivattuja viikunoita sekä seitsemän mausteen sekoitusta, jota ilman ei kuulemma ruoanlaitto suju. 

Eväät syödään autossa jo alkumatkasta, joten onneksi mökin kasvimaalta löytyy perunoita, tilliä ja kesäkurpitsaa ja metsästä valtavasti kanttarelleja. Ne kokataan Salaman tapaan nyyteissä maahan kaivetussa kuopassa, jonka pohjalla on tulisia hiiliä. Palan painikkeeksi hörpitään lähdevettä.

Katri Tapola: Toiveretki. Myllylahti 2016.

Kunhan sitä on paljon

Kauan manguttuaan Siri ja Siina saavat luvan nukkua yön teltassa takapihalla. Tällaisellekin retkelle tarvitaan valtavasti varusteita ja syömistä. Telttaan kannetaan iltapalatarvikkeet, aamupalatarvikkeet, eväät, varaeväät, salaeväät, yöeväät, aamueväät ja jotain pientä purtavaa. Kun teltta on saatu järjesteltyä, herää ensimmäiseksi kysymys: "Syötäisiinkö jotain?"

Leea Simola: Siri ja erämaan kutsu. Myllylahti 2018.

Noutoruokaa

Miksi pingottaa eväistä, jos ne voi ostaa valmiina? Malvin on pahoillaan, kun ei pääse äidin kanssa mökkireissulle. Lohdutukseksi isä järjestää poikien yöretken villiin luontoon. Ihmeellistä, miten läheltä villi luonto voi löytyä. 

Evääksi haetaan pizza lähipizzeriasta. Juusto-, kinkku- ja tomaattitäytteinen pizza syödään makuupussien päällä istuen. Limupullot avataan linkkuveitsellä. Aterian päälle saa röyhtäillä - villissä luonnossa kun ollaan. Yö villissä luonnossa tekee nälkäiseksi. Onneksi pizzeriasta saa myös aamupalaa: isälle kahvia ja juustosarvi ja Malvinille maitoa ja mustikkamuffini.

Kari Grossmann: Malvin villissä luonnossa. Gyldendal Norsk Forlag AS 2011.

Pohjaanpalaneita perunoita

Setä Sininen on hankkinut veneen ja päättää viedä Petterin ja Lotan sekä Täti Vihreän, Täti Ruskean ja Täti Sinipunaisen souturetkelle. Tädit ottavat eväskorin lisäksi mukaan perunakattilan ja kahvipannun, joita varten on kyhättävä kivistä ja risuista tulisija. Ruoka maistuu, vaikka perunat palavat pohjaan seikkailun tiimellyksessä.

Elsa Bescow: Setä Sinisen uusi vene. Gummerus 1979. 2. painos.

Herkkuja hiirten tapaan

Tiheikön väki suunnittelee eväsretkeä yllätykseksi pikku Vesalle, jolla on syntymäpäivä. Eväskoreihin pakataan ruusunkukkaviiniä, säilyketölkkejä, juustoa, tuoreita pullia, apilajauhoa, hunajaa, karhunvatukkaviiniä, unikonsiemeniä, kevätesikkopiirasta, teetä ja valtavan iso pähkinäkakku, jossa on monta kerrosta kermavaahtoa. Eväät nautitaan nurmelle levitettyjen nokkoskuituliinojen päällä.

Jill Barklem: Tiheikön väki retkellä. WSOY 1999.

Pelkkiä murusia

Pieni hiirityttö Matilda asuu perheineen vanhassa kiinalaisessa teekannussa, mutta halajaa maailmalle tutkimusretkille. Vanhemmat ymmärtävät tyttärensä kaipuun ja antavat tälle luvan lähteä. Mukaan matkalle perhe pakkaa Matildalle nyytillisen keksinmuruja.

Heather Sinclair Buchanan: Matilda-hiiren ensimmäinen matka. WSOY 2001.

Aina ei voi valita

Kuningas Babar ja kuningatar Seleste lähtevät häämatkalle kuumailmapallolla, joka kuitenkin putoaa myrskyssä meren saarelle. Kun märät vaatteet on ripustettu kuivumaan, on aika ajatella aamiaista. Nuotiolla valmistuu riisikeitto, joka maistuu hyvin nälkäisille matkalaisille. Norsut pelastuvat laivalle, jossa ne joutuvat syömään heinää kuin aasit. Kaikki muuttuu paremmaksi, kun norsut pääsevät värikkäiden vaiheiden jälkeen Vanhan Rouvan luokse. Siellä ne saavat aamiaisen vuoteeseen.

Jean de Brunhoff: Matkaan, Babar. Weilin+Göös 1987.