Tuulen myötä — Kaunis kirja kuolemasta ja surusta

Koronatilanne lähelläni on viime viikkoina ollut karmiva. Tuntuu, että KAIKKI ovat saaneet taudin. Kai se sitten vain oli ajan kysymys, milloin ensimmäinen kuolemantapaus osuisi lähelle. Se tapahtui sunnuntaina.

Alkushokista toivuttuani avasin Katri Tapolan kirjoittaman ja Sanna Pelliccionin kuvittaman kirjan Tuulen myötä (Enostone 2021). Se on kaunis kuvaus vanhan ihmisen poismenosta. Kirjasta huokuva seesteinen, suorastaan suloinen tunnelma rauhoitti verestävää sielua ja antoi lohtua.

Tarinassa pikkumummu on lähdössä. Silmät tuikahtavat ja mummu hymyilee sanoessaan: "— Lähdetään jo - - niin päästään perille."

"Aivan kuin mummu kutsuisi saattamaan, ja niin vene lipuu hiljaa irti rannasta ja katoaa sumuun."

Tapolan kieli on runollista. Sanaa kuolema ei mainita. Hän käyttää kauniita ja tunnistettavia vertauskuvia, kuten vuodenaikojen vaihtumista, venematkaa, lintua...

"Tuonpuolen ranta avautuu.
Kauneus kantaa perille saakka.
Ja hymy ja valo ja laineet.
Ja totisin tosi: rakkaus."

Mikään kirjassa ei tunnu lohduttomalta tai lopulliselta. Kuolema on jonkin taakse jättämistä ja eteenpäin menemistä.

Katri Tapola on kertonut kirjoittaneensa tekstin ensimmäisen version äitinsä saattohoitovaiheen aikana juuri ennen äidin kuolemaa. Ehkä siksi tekstissä on niin paljon aidonoloista tunnetta ja se onnistuu koskettamaan.

Monipuolisena kuvittajana tunnettu Sanna Pelliccioni on onnistunut erinomaisesti. Herkkä ja utuinen akvarellikuvitus on yksi hänen parhaimpiaan. Pidän kuvien tunnelmasta. Ollaan ikään kuin unen ja valveen rajamailla.

Runollinen teos on paitsi kertomus kuolemasta niin myös surusta. Vaikka kyseessä on kuvakirja, ja teos on sijoitettu kirjastossamme lastenosastolle, ei kyse ehkä kuitenkaan ole pelkästään lastenkirjasta. Kirja sopii ikään katsomatta kaikille, jotka surevat ja ikävöivät läheistään.

Suru muuttaa kirjan edetessä muotoaan. Tarina päättyy lohdullisesti hymyileviin kasvoihin ja kesätuulen lämpimään sipaisuun. Pikkumummu on poissa mutta läsnä.