Viimeisen reilun puolentoista vuoden aikana olen käynyt aika vähän kirjastossa. Sattuneesta syystä tässä on ollut kaikenlaista. Kuten kirjastosulku. Tai se rasittavan pitkä ajanjakso, jolloin kirjoja sai kirjastosta vain varaamalla. Suurimman osan ajasta olin ihan pihalla, mitä voisin varata. Siis sellaista, mitä tuhat muutakin ei haluaisi juuri samaan aikaan.
Oikeastaan olen pärjännyt kohtuullisen hyvin ilman jatkuvaa kirjastossa käyntiä, mitä en olisi kyllä etukäteen uskonut. Olen löytänyt kymmenittäin hyllynlämmittäjiä omasta hyllystäni ja saanut niitä lukemisen jälkeen kiertoon. Viime aikoina kuriirit ovat kiikuttaneet minulle arvostelukappaleita paketti paketin perään, joten lukeminen ei ihan heti lopu.
Korona-aikaan olen myös löytänyt kirjakaupat aivan uudella tavalla. Kun kirjaston hyllyjen väliin ei päässyt kiertelemään, olihan sentään kirjakaupat. Avoimina ja helpottavan tyhjinä ne kutsuivat huomaansa. Kirjakaupasta tuli minulle korvike kaikkeen kulttuurinnälkään. Kun kaipasin museoon, menin kirjakauppaan. Kun ikävöin oopperaan, menin kirjakauppaa. Kun halusin konserttiin, menin kirjakauppaan. Vain siksi että kirjakauppa oli auki ja sinne pääsi.
 |
| Akateeminen kirjakauppa |
Mutta tietenkään en onnistunut pääsemään kirjakaupasta ulos ilman, että olisin ostanut jotain. En, vaikka tarkoituksenani olisi ollut vain käydä katsomassa ja kiertelemässä. Viime vuonna pääsinkin kirjakauppani kultatason asiakkaaksi, ja sama meno on jatkunut tänä vuonna. Kultatason asiakkaan etuihin kuuluu muun muassa henkilökohtainen myyjä. En ole vieläkään keksinyt, miten voisin hyödyntää etua.
Nyt kirjastoon taas pääsee vapaasti ja rajoituksetta, mutta minun on ollut vaikea palata takaisin ahkeraksi kirjaston kuluttajaksi. Kirjastoon lähteminen ei vaan nappaa. Pidempään asian kanssa kipuiltuani olen oivaltanut jotain. En yksinkertaisesti pidä nykyisestä kotikirjastostani.
Metroaseman tienoo on kirjastolle inhottava miljöö. Kaikkein inhottavinta on, että kirjasto on suuressa kauppakeskuskompleksissa, tungettuna näkymättömiin kauppakeskuksen toiseen kerrokseen. Kirjastoon lähtiessä tulee tunne, että pitäisi käydä samalla kaupassa, kun kerran joka tapauksessa joutuu maksamaan bussilipun.
Mutta ei, ei, ei! En halua yhdistää kirjastokäynteihin mitään kaupallisuutta. Kirjastokäynnit ovat aina olleet minulle keino rentoutua ja saada ravintoa sielulle. Niiden yhteydessä ei voi ajatella mitään niin arkista kuin ruokaostosten tekemistä. Eikä se edes onnistuisi. Lainaan kerralla niin paljon kirjoja, että hyvä kun jaksan kantaa ne kotiin saakka. Missään tapauksessa en saisi samalla raahattua ostoksia.
En pidä kotikirjastoni interiööristäkään. Liian vahvoja värejä, jotenkin liian hämärää. Liian vähän hyllyjä ja liian vähän kirjoja hyllyissä. Liian pieni lastenosasto. Lastenkirjat on tungettu pieneen huoneeseen, joka tuntuu aina olevan täynnä ihmisiä. Jopa nykyisin kun olen kaksi rokotustani saanut, huoneessa tulee epämiellyttävä tunne, ettei ilma kierrä ja ettei sieltä selviä terveenä ulos kuin FFP2-maskissa.
Kirjastokäynneistä on siis kadonnut ilo.
Ihan toista oli käydä kauniissa puiston ympäröimässä Kallion kirjastossa, joka on hallinnut näkymää Porthaninkadun yläpäässä jo vuodesta 1912 asti. Ja voi miten ihanaa oli viipyillä Rikhardinkadun kirjastossa. Theodor Höijerin suunnittelemassa, vuonna 1881 valmistuneessa kirjastorakennuksessa on lämmin vanhanajan tunnelma. Ihania olivat myös kirjastoreissut Töölön kirjastoon. Aarne Ervin suunnittelema modernistinen kirjastorakennus on sijoitettu vehreän Topeliuksen puiston päätyyn.
Miten kauppakeskuksen toiseen kerrokseen piilotettu pieni kirjastotila voisi ikinä kilpailla lapsuuteni ja nuoruuteni kirjastojen kanssa?
 |
| Kallion kirjaston lastenosastolla riittää kirjoja |
Mutta nyt... Ilmassa on toivoa. Tajusin nimittäin, että voin vaihtaa kotikirjastoni. Tunnen itseni etuoikeutetuksi. Kaikilla tällaista mahdollisuutta ei oikein ole. Helsingissä kirjastoverkko kuitenkin onneksi on melko tiivis, ja asun paikassa, josta on suunnilleen yhtä pitkä matka kolmeen kirjastoon.
Uusi kotikirjastoni on Viikin kirjasto. Kirjasto ei ole tavanomaisen kulkureittini varrella, mutta riittävän lähellä. Voin tehdä sinne sielua elvyttäviä kirjastomatkoja Viikin ihanan peltomaiseman läpi. Pääsen sinne kätevästi myös pyörällä.
Viikin kirjasto on juuri auennut yli vuoden kestäneen remontin jälkeen. Avajaiset olivat perjantaina 1. lokakuuta ja vielä koko tämä viikko on avajaisviikkoa erilaisine tapahtumineen.
Viikin kirjasto sijaitsee Viikin yliopistokampuksella samassa rakennuksessa yliopiston kampuskirjaston kanssa. Rakennuksen nimi on Infokeskus Korona, mikä ei nykyään herätä erityisen positiivisia mielleyhtymiä, mutta yritän olla ajattelematta asiaa.
Kirjaston sisustuksen teemaksi on valittu luontoaihe, mikä sopii kohteeseen erinomaisesti. Pelto- ja metsämaiseman tuntumaan sijoittuvalla Viikin kampuksella toimii muun muassa bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta sekä maatalous-metsätieteellinen tiedekunta.
 |
| Kuvittaja Kirsti Maulan luontokuvitukset koristavat kirjastoa |
Ehdin vasta käydä Viikin kirjastossa nopeasti kääntymässä ohi kulkiessani. Ensivaikutelma oli todella positiivinen. Odotan kovasti, että pääsen tutustumaan uusittuun kirjastoon tarkemmin. Ihanaa pystyä taas odottamaan kirjastokäyntejä innolla!
 |
| Nautin kirjastoon tulvivasta luonnonvalosta |
 |
| Lastenosasto on avara |
Onko sinusta kirjaston miljööllä ja sisustuksella vaikutusta kirjastokäyntien viihtyisyyteen tai oletko valinnut kirjastoa miljöön ja sisustuksen perusteella?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti