Harjaa hampaat, omat lampaat!
Omasta kirjahyllystämme löytyi jo valmiiksi Bärbel Spathelfin kirjoittama ja Susanne Szesnyn kuvittama Harjaa hampaat, omat lampaat! (Lasten Parhaat Kirjat 2002). Kirjan päähenkilöt ovat päiväkoti-ikäiset sisarukset Ville ja Kati. Eräänä iltana he päättävät olla pesemättä hampaita.
Silloin ilmestyy hammaskeiju valistamaan lapsia siitä, miksi hampaita on tärkeä pestä. Lapsia alkaa inhottaa ajatus bakteereista hampaissaan ja he tarttuvat hammasharjoihinsa. Hammaskeiju jatkaa valistusta kertomalla oikeasta harjaustekniikasta.
Seuraavana päivänä lasten päiväkotiryhmä on menossa vierailulle hammaslääkäriin. Ensin kuitenkin syödään eväitä ja keskustellaan siitä, mikä on hampaille hyvää ja huonoa syömistä. Hammashoitolassa lapset saavat tutustua hammaslääkärin tuoliin ja välineisiin. Hammaslääkäri kertoo, kuinka reikiä syntyy. Illalla kotona lapset pesevät oikein hyvin, ja hammaskeiju riemuitsee.
Kirjan lopussa on hammaslääkärin kirje vanhemmille jatkona kirjan valistavalle luonteelle.
Kaksivuotiaani tarpeisiin kirjassa oli aivan liikaa tekstiä ja tarina oli liian tylsä. Vanhemmille lapsille kirja saattaa toimia, mutta minun oli jatkettava innostavamman kirjan etsimistä.
Hertta harjaa hampaat
Seuraavaksi löysin Niina Veittikosken kirjan Hertta harjaa hampaat (Tammi 2010). Tekstiä tuntui olevan sopivasti kaksivuotiaalle ja selkeät kuvat näyttivät toimivilta.
Kirjan päähenkilöstä Hertasta "toisinaan tuntuu että ei — en kestä, vaan täytyy ne hampaat pestä". Hän tietää, että sokeri on pahaksi hampaille. Sokeria on siellä täällä, mikä on huono juttu, sillä "sokeri pitää hammaspeikot hyvällä päällä". Hertta harjaa hampaat kunnolla, ja hammaspeikot ottavat hatkat.
Kirjan tarina on värssymuodossa. Joka aukeamalla on vasemmalla sivulla lyhyt värssy ja sen alla tietoruutu, kysymys tai tehtävä. Oikealla on koko sivun kuva. Selkeät värikkäät kuvat olivat kaksivuotiaani mieleen.
Myös kirjassa seikkailevat hammaspeikot Aivo ja Tollo kiinnostivat. Nämä peikot eivät vain olleet tarpeeksi pelottavia kannustaakseen hampaiden pesuun. Sitä paitsi jostain syystä tyttäreni on aina inhonnut värssymuotoisia kirjoja. Jatkoin siis etsintöjä.
Hammaspeikkojen juhlat
Lopulta tärppäsi. Hammaspeikkojen juhlat (Lasten Keskus 2009) oli tarpeeksi kiinnostava ja raflaava tarina herättämään tyttäreni mielenkiinnon ja hampaanharjaushalut. Kirjan on kirjoittanut tohtori Reiko yhdessä Sayako Uchidan kanssa. Kokoaukeaman kuvat ovat Eva Tharletin käsialaa.
Teoksen päähenkilö Viljami-karhu on melkoinen herkkusuu. Ei ihme, että sen hammasta alkaa särkeä. On pakko mennä hammaslääkäriin.
Hammaslääkäri huomaa, että Viljamin suuhun on muuttanut inhottava joukkio hammaspeikkoja. Viljamin suussa niillä tuntuu olevan ainaiset juhlat.
Hammaslääkäri häätää ne tiehensä, mutta hammaspeikkojen päällikkö Peikkojunkkari on kaivanut itselleen kolon. Sitä ei saa häädettyä kuin poraamalla. Hammaslääkäri täyttää reiän, ettei yksikään peikko voi enää pesiä sinne.
Viljami päättää, ettei hammaspeikoilla enää ole mitään asiaa hänen suuhunsa. Siksi se harjaa hampaat aamuin illoin putipuhtaiksi.
Harri Hampaaton
Vaikka nykyisin tyttären hampaiden pesu sujuu yleensä paremmin, välillä on tarpeen muistuttaa näistä asioista. Aika ajoin luemme iltasaduksi kertomuksen Harri Hampaaton, joka sisältyy lapsuudestani säilyneeseen Kirsti Kivisen ja Annami Poivaaran satukokoelmaan Unihiekkaa — Hyvänyön satuja 1 (Gummerus 1979).
Satu kertoo pienestä Harri-pojasta, jolla pikkuisena oli niin kauniit hampaat, että hänen äitinsä kutsui niitä helmihampaiksi. Mutta sitten Harri alkoi syödä karamelleja. Hän söi niin paljon makeaa, että hampaat menivät rikki. Muut lapset alkoivat pilkata häntä Harri Hampaattomaksi.
Äitinsä avulla Harri oivaltaa, mistä hampaiden reikiintyminen on aiheutunut. Hän haluaa parantaa tapansa ja onneksi siihen on vielä mahdollisuus, sillä Harrilla on vasta maitohampaat. Kun hänelle aikanaan kasvaa rautahampaat, hän osaa pitää niistä parempaa huolta.
Satu hammaspeikoista
Viime vuonna luimme silloisen viisivuotiaani kanssa Thorbjørn Egnerin kirjan Satu hammaspeikoista (WSOY 1961). Teos on vanha. Se ilmestyi alun perin Norjassa jo vuonna 1949. WSOY julkaisi Eeva-Liisa Mannerin suomennoksen vuonna 1961. Tarina ei silti tunnu lainkaan vanhentuneelta.
Satu kertoo hammaspeikoista Paasta ja Mööstä. Alkukieliset nimet Karius ja Baktus kuulostaisivat kylläkin osuvammilta.
Paalla ja Mööllä on mukavat oltavat Jussi-pojan suussa. Jussi syö paljon makeaa eikä pese juuri koskaan hampaitaan. Yhden hampaan juureen Paa ja Möö ovat kaivaneet itselleen oikein mukavan kotikolon. Paa päättää rakentaa toisen talon ylemmäs kulmahampaaseen, josta on hienot näköalat yli koko hammastarhan.
Vaan toisen talon valmistuttua Jussi alkaa oireilla. Pian ovat hammaspeikkojen iloiset ja huolettomat päivät ohi. Jussin suussa nähdään jotain niinkin kauheaa kuin hammasharja, mutta pahin on vasta tulossa. Hammaslääkärissä Paan ja Möön ihanat asumukset porataan säpäleiksi ja tukitaan.
Kun hammasharja seuraavan kerran tulee, peikoilla ei ole enää koloa, minne ryömiä turvaan. Ne huuhtoutuvat suusta viemärin kautta aina avaraan mereen asti. Siellä ne kai seilaavat vielä tänä päivänäkin.
Jopa peikot pesevät hampaita
Edelliseltä Tallinnan matkaltamme toin tuliaisena kirjan, josta selviää, että jopa peikot pesevät hampaansa. Jessica Martinellon kirjoittama ja Grégoire Mabiren kuvittama Isegi kollid pesevad hambaid (Hea Lugu 2018) on eestinnös belgialaisesta lasten kuvakirjasta.
Tarinan päähenkilö on pieni tyttö, joka ei halua pestä hampaita. Eräänä iltana kylpyhuoneessa hän havaitsee suihkuverhon takana piilottelevan suuren, mustan ja karvaisen peikon. Ensin tyttö pelästyy, mutta uteliaisuus voittaa.
Ryhdyttyään juttusille peikon kanssa tyttö oppii, että peikotkin pesevät hampaita. Sängyn alla elävän peikon hammasharja on tehty lasten pudonneista hiuksista.
Kellarissa asustavalla peikolla on vain yksi hammas, mutta sen se pesee huolellisesti aamuin illoin. Loch Nessin hirviöllä puolestaan on niin paljon hampaita, että se on joutunut palkkaamaan kääpiöitä hampaanpesijöikseen.
Kaikista peikoista kamalin on pienen pieni kariespeikko, jolle hampaiden pesu on kauhistus. Se kulkee ympärinsä etsimässä hampaita, ja kun se löytää hampaan, se ryhtyy hakkaamaan sitä hakullaan. Vahvimmatkaan hampaat eivät ole turvassa, jos niitä ei pese säännöllisesti.
Lopulta tyttö ymmärtää hampaidenpesun tärkeyden ja keksii keinon tehdä hampaiden pesusta hauskaa.
Osaatko suositella muita hampaidenpesuun liittyviä lastenkirjoja?
Bärbel Spathelf: Harjaa hampaat, omat lampaat!
Kuvitus: Susanne Szesny
Saksankielinen alkuteos: Die Zahnputzfee
Suomennos: Sinikka Virtanen
Kustantaja: Lasten Parhaat Kirjat 2002
Niina Veittikoski: Hertta harjaa hampaat
Kustantaja: Tammi 2010
Hammaspeikkojen juhlat
Teksti: Tohtori Reiko & Sayako Uchida
Kuvitus: Eve Tharlet
Englanninkielinen alkuteos: The Tooth Gobble Gang
Suomennos: Heli von Bruun
Kustantaja: Lasten Keskus 2009
Harri Hampaaton kokoelmassa Unihiekkaa — Hyvänyön satuja 1
Teksti: Kirsti Kivinen & Annami Poivaara
Kuvitus: Kerttu Lehmusvirta
Kustantaja: Gummerus 1979. 7. p.
Thorbjørn Egner (teksti ja kuvat): Satu hammaspeikoista
Norjankielinen alkuteos: Karius og Baktus
Suomennos: Eeva-Liisa Manner
Kustantaja: WSOY 1999, 8. p.
Jessica Martinello: Isegi kollid pesevad hambaid
Kuvitus: Grégoire Mabire
Ranskankielinen alkuteos: Même les monstres se brossent les dents
Eestinnös: Ave Põlenik-Schweiger
Kustantaja: Hea Lugu OÜ 2018
