Arni hyppää kirjan kyytiin

Viisivuotiaani osoittaa orastavia merkkejä siitä, että lukutaidon opettelu alkaa kiinnostaa. Olen tyytyväinen, koska viisivuotiaanahan opin itsekin lukemaan. Mitä tulee oppimiseen, olen sitä mieltä, että lapsen luontaiset herkkyyskaudet tulee huomioida. Eli opetellaan niitä asioita, jotka lasta itseään kulloinkin kiinnostaa.

Aloin siis miettiä, miten voisin tukea lastani lukemisen opettelussa. Tärkeimpänä asiana nousi esiin tikkukirjaimin kirjoitettujen kirjojen tarjoaminen. Tyttäreni ei osaa pienaakkosia. Ne suorastaan hämmentävät häntä, joten jotta hän pystyisi edes yrittämään sanojen lukemista, niiden tulisi olla kirjoitettuna tikkukirjaimin.

Tuntumani oli, ettei suuraakkosin kirjoitettuja kirjoja ole järin paljon. Omasta hyllystämme sellaisia löytyi vain pari. Oli suunnattava siis kirjastoon. Kirjastosta löysin helppolukuisten kirjojen hyllyn, ja siellähän olikin pitkissä riveissä kaikenlaista helppolukuista luettavaa: suuraakkosin kirjoitettuja, tavutettuja, osin tavutettuja jne.

Nämä kirjat olivat kuitenkin tarkoitettu lapsille, jotka ovat jo juuri oppineet lukemaan. Aloittelijan näkökulmasta ne näyttävät liian haastavilta. Niiden pieni, "oikean kirjan kaltainen" koko luo illuusion siitä, että tekstiä on paljon. Todellisuudessa kirjat ovat runsaasti kuvitettuja eikä tarina suinkaan ole niin pitkä kuin miltä vaikuttaa.

Lainasin kokeeksi yhden tikkukirjaimin kirjoitetun teoksen: Andy Elkertonin Arni ja kultainen kirja (Kustannus-Mäkelä 2018). Se kuuluu Elkertonin Viikinkiseikkailuja-sarjaan. Kustannus-Mäkelä on julkaissut sen osana helppolukuista Hyppää kirjan kyytiin -sarjaansa.

Kirja on läpeensä värikkäästi kuvitettu. Lukuihin jaettu teksti on painettu suuraakkosin ilman tavuviivoja. Paikoin luettavuutta haittasi tekstin latominen kuvan päälle.

Tarina kertoo pienestä viikinkipojasta Arnista. Hänen isänsä, viikinkipäällikkö Harald Haaraparta tuo seikkailuiltaan ryöstösaaliinsa joukossa vanhan kirjan. Koska se on lukittu, hän pitää sitä arvottomana ja antaa Arnin pitää sen. Skaldin avustuksella kirja aukeaa.

"ARNI JA SKALDI HAUKKOIVAT HENKEÄ. SIVUT OLIVAT TÄYNNÄ KAUNIITA KUVIA JA KUVIOITA, JOTKA KIMALTELIVAT LAMPUN VALOSSA. OUDOT KIRJAIMET HOHTIVAT KUIN KULTA.
— NÄMÄ OVAT RIIMUJA, SKALDI HENKÄISI. — KIRJAIMIA, JOTKA JUMALAT OVAT ANTANEET MEILLE!
SKALDI RAAPI LEUKAANSA, JA HÄNEN OTSANSA KURTISTUI. ARNI TIESI SEN TARKOITTAVAN, ETTÄ HÄN MIETTI ANKARASTI. 
— MINUSTA TUNTUU, ETTÄ TÄMÄ ON TAIKAKIRJA, POIKASENI! SKALDI TOTESI VIIMEIN."

Sinä iltana lukiessaan kirjaa sängyssään Arni tempautuu kirjan sisään mitä ihmeellisimpään seikkailuun. Hän muun muassa tapaa itsensä Odinin, kiipeilee maailmanpuun oksilla, liukuu alas sateenkaarta ja päätyy lohikäärmeen kitaan. Jännittäviä käänteitä on luvassa.

Kritiikkiä voisi antaa siitä, että osa kirjan sanastosta tuntuu liian haastavalta juuri lukemaan oppineelle. Itsekin nikottelin lausuessani sellaisia sanoja kuin Yggdrasil tai Nidhöggr, eikä skaldikaan välttämättä ole kovin vaivattomasti luettavissa.

Luin kirjan tyttärelleni ja kannustin häntä seuraamaan tekstiä samalla, kun luin, osoittamalla välillä helppoja sanoja. Hän oppi hahmottamaan, kuinka Arni kirjoitetaan. Hänen tarharyhmässään on poika nimeltään Aarni, ja nyt hän oivalsi kuinka kirjoitetaan Aarnin nimi.

Vaikka kirjan teksti on jaettu viiteen lukuun, me luimme sen yhdeltä istumalta. Väittäisin, ettei kirjassa ollut tekstiä yhtään tavanomaista kuvakirjaa enempää.


Andy Elkerton (teksti ja kuvat): Arni ja kultainen kirja
Englanninkielinen alkuteos: Oolaf and the Golden Book
Suomennos: Terhi Leskinen
Kustantaja: Kustannus-Mäkelä Oy 2018

Pieni Helmet-lukuhaaste 2020
Merkitsen kirjan listallemme kohtaan 8 "Kirjalla on kirjassa tärkeä rooli".