Apassit seikkailevat taas — tällä kertaa vuoden 1910 Espoossa

Tapani Baggen ja kuvittaja Carlos da Cruzin palkittu ja kehuttu Apassit-sarja on ollut lukulistallani siitä asti, kun ensimmäinen osa Aavehevosen arvoitus ilmestyi vuonna 2018. Jotenkin on vain päässyt vierähtämään yli neljä vuotta ja sarja on edennyt jo kuudenteen osaan, ennen kuin vihdoin pääsin tutustumaan siihen.

Aloitin lukemisen suoraan uusimmasta eli kuudennesta osasta Viikinkien aarre (Karisto 2022, arvostelukappale kustantajalta). Pian kuitenkin halutti tietää vähän enemmän taustoista ja siitä keitä Apassit ovat. Keskeytin lukemisen ja luin ensin sarjan ensimmäisen osan Aavehevosen arvoitus. Päätös oli hyvä. Ensimmäisessä osassa Apassien salaseuran alkutaival valottuu hienosti.

Tapahtumat sijoittuvat vuoden 1910 Helsinkiin. Kaupunkia piinaa aavehevonen, joka rymistelee pitkin öistä kaupunkia siniset silmät kiiluen ja sumua ympärilleen levittäen. Kerrotaan, että eräänä myrskyisenä alkusyksyn yönä Suomenlinnaan matkalla ollut yhteysalus haaksirikkoutui ja sen mukana painui pohjaan hevonen. Nähtävästi se oli palannut aaveena piinaamaan kaupunkilaisia. Mutta miksi aavehevonen rikkoo näyteikkunoita ja varastaa tavaraa?

Samaan aikaan neljä pojankoltiaista päättää perustaa salaseuran. Pojat tulevat varsin erilaisista taustoista. Erik ja Heikki ovat lyseolaisia. Erikin isä on tiedemies ja äitikin tutkii tähtiä kaukoputkella. Heikin isä on postivirkamies ja äiti työskentelee Stockmannin tavaratalossa.

Otto ja Samuli eivät enää 12-vuotiaina käy koulua. Otto auttaa isäänsä kalastajan hommissa. Samuli myy sanomalehtiä kadunkulmissa. Hän on enemmän tai vähemmän katupoika. Leipuri-isällä on tapana juoda tilipäivinä, ja Samuli on joutunut hakemaan isäänsä putkasta milloin miltäkin poliisiasemalta.

Poikien salaseuran nimeksi tulee Apassit. Pian siihen joudutaan ottamaan kaksi uutta jäsentä, kun Heikin kaksossiskot Elli ja Nelli pyrkivät mukaan. Kukaan ei erota Elliä ja Nelliä toisistaan, ei edes Heikki. Niinpä ensimmäisessä osassa heitä kutsutaan yleensä vain kollektiivisesti Ellinelliksi. Kuudetta osaa lukiessani ilahduin, että kehitystä oli tapahtunut. Nyt tytöt nähtiin omina yksilöinään, ja pojat ilmeisesti olivat jo oppineet erottamaan heidät.

Apassien ensimmäinen tehtävä on aavehevosen arvoituksen ratkaiseminen. Lasten apua tarvitaan, sillä poliisit on kuvattu melkoisiksi pölvästeiksi. Sitä minun oli vähän vaikea niellä, sillä oma isoisoisäni toimi poliisina juurikin 1910-luvun Helsingissä.

Apassien myötävaikutuksesta kinkkinen ja hämääviäkin elementtejä sisältävä arvoitus ennen pitkää ratkeaa ja rauha palaa Helsingin öisille kaduille.

Ensimmäinen osa jätti nälän kuulla lisää Apassien seikkailuista. Hyppäsin nyt takaisin kuudenteen osaan, mutta ennen pitkää kävi ilmi, että toinenkin osa eli Vanajaveden hirviö (Karisto 2018) olisi kannattanut olla luettuna, sillä siihen viitattiin kirjassa. Tuli sellainen vaikutelma, että kirjasarja olisi parasta lukea järjestyksessä, vaikka kaikki osat ovatkin itsenäisiä seikkailuja.

Viikinkien aarre -kirjassa liikutaan vuoden 1910 Espoossa. Heikin, Ellin ja Nellin perhe viettää kesälomaa mökissä Espoon Laajalahdessa. Onkiretkellään Heikki törmää aivan uskomattomaan näkyyn: viikinkilaivaan. Sen on pakko olla aavelaiva. Vai kuinka? Eihän viikinkejä enää voi olla olemassa.

Kun läheiseltä saarelta vielä löytyy kallioon hakattua riimukirjoitusta, Heikki käsittää tarvitsevansa Apassien apua. Pojat kaupungissa vievät Heikin kopioiman riimukirjoituksen professori Rietin tutkittavaksi. Ja sitten professori katoaa!

Erik, Otto ja Samulikin kiiruhtavat Laajalahteen. Edessä on seikkailu, jossa lentelee tiiliskiviä ikkunoista sisään, koetaan hurjia ukkosmyrskyjä ja ollaan vähällä räjähtää kappaleiksi. Espoon poliisikin vaikuttaa idioottimaiselta, joten Apassien tehtäväksihän arvoituksen ratkaiseminen jää.

Viikinkien aarre oli vauhdikkaampi ja jännittävämpi kuin Aavehevosen arvoitus. Tarina piti hyvin otteessaan ja sivuja oli vain pakko kääntää nopeasti eteenpäin.

Suuri kiitos kirjasarjan houkuttelevuudesta kuuluu kirjoittajan lisäksi kuvittaja Carlos da Cruzille. Upea ja runsas nelivärikuvitus tekee tarinoista erittäin visuaalisia. Ihanaa, että kuvitukseen on panostettu näin paljon.

Oman kahdeksanvuotiaani kohdalla huomaan, että kuvituksella on valtava merkitys siinä, kuinka hyvin ja kauan lapsi viihtyy kirjan äärellä. Mitä enemmän värikuvitusta kirjassa on, sitä kauemmin tytär jaksaa lukea.

En ollenkaan ihmettele, miksi Apassit-sarja on kerännyt palkintoehdokkuuksia. Aavehevosen arvoitus oli vuonna 2019 Helmet-kirjallisuuspalkintofinalistina ja LukuVarkaus-ehdokkaana ja se sai Punni-kunniamaininnan sekä Runeberg Junior kunniakirjan. Runeberg Junior -ehdokkaana sarjan kirjoja on ollut kolmesti, ja sarjan kolmas osa Katoava muumio (Karisto 2020) voitti Runeberg Junior -palkinnon 2020.

Seuraavaksi aion lukea neljä minulta väliin jäänyttä osaa, ja toivon, että osia ilmestyy vielä lisää. Aion myös houkutella kahdeksanvuotiaani lukemaan sarjaa. Nämä kirjat sopivat niin hyvin itse luettaviksi, etten aio lukea niitä hänelle ääneen.

Kummitusjuhlat Franklinin tapaan

Tänään antaudun halloweentunnelmiin. Anglosaksisissa maissa halloweenia juhlitaan lokakuun viimeisenä päivänä, joka osuu tänä vuonna täsmälleen samalle päivälle kuin Suomen pyhäinpäivä.

Kanadalainen Paulette Bourgeois johdattaa lukijat kummitusjuhliin kirjassaan Franklin kummitusjuhlissa (Lasten Parhaat Kirjat 2001). Kirjan on kuvittanut palkittu kanadalaiskuvittaja Brenda Clark.

Alkuteos on nimeltään Franklin's Halloween, mutta vuonna 2001 ilmestyneessä suomennoksessa ei mainita sanaa 'halloween' lainkaan. Siinä puhutaan ainoastaan kummitusjuhlasta ja pukujuhlasta. Halloween ei ollut vielä parikymmentä vuotta sitten rantautunut Suomeen samalla tapaa kuin nyt.

Vieläkään suomeksi ei juurikaan löydy halloweenaiheisia lastenkirjoja. Jos tiedät sellaisia, otan mielelläni vinkkejä vastaan.

Franklin-kilpikonna on varmaan monille tuttu, sillä hän on seikkaillut kymmenissä kirjoissa, joihin ainakin itse törmään jatkuvasti kirpputoreilla. Tässä blogissa olen aiemmin kirjoittanut Franklinin ystävänpäivästä. Franklin on sittemmin nähty myös piirrossarjoissa televisiossa.
 

Franklin kummitusjuhlissa -kirjassa Franklin odottaa malttamattomana illan kummitusjuhlaa. Kaikki ovat puhuneet juhlasta jo viikkokausia.

Franklin tekee itse naamiaisasun juhlaan. Hänestä tulee hirmuinen Franklinsteinin hirviö. Pukukilpailussa Franklin voittaa parhaan vihreän kummituksen palkinnon. 

Pukukilpailun lisäksi juhlissa leikitään halloweenleikkejä, joissa ongitaan omenoita vesisaavista ja yritetään saada esineitä osumaan kurpitsaan. Lopuksi mennään yksitellen kummitustaloon. Se on parasta koko juhlassa.

"Ovi avautui naristen. Luuranko kolisi jossain. Ketjut kalisivat. Kuului vaikerrusta. Jalkojen alla rapisi jokin. Yhtäkkiä pimeästä ojentautui suuri, karvainen käsi."

Juhlissa pyörii mukana valkoinen haamu, jota Franklin luulee ystäväkseen Karhuksi, kunnes selviää, että kyseessä onkin oikea kummitus. Vai onko?

Paulette Bourgeois: Franklin kummitusjuhlissa
Kuvitus: Brenda Clark
Englanninkielinen alkuteos: Franklin's Halloween
Suomennos: Tiina Hemming-Sotejeff
Kustantaja: Lasten Parhaat Kirjat 2001

Halloweentunnelmaa voi etsiä Kierrätyskeskuksen kirjoista

Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksissa on perinteisesti lokakuussa ollut kirjateemana lapset ja nuoret. Nyt luin Kierrätyskeskuksen verkkosivuilta, että kirjateema on myymälöissä tauolla, ilmeisesti koronan vuoksi. Verkkokauppa sentään toimii normaalisti.

Koska haluan edistää kirjojen kierrätystä, keräsin Kierrätyskeskuksen verkkokaupasta lasten- ja nuortenkirjoja, jotka sopivat luettavaksi syksyn kummitusjuhlien aikaan. Postauksen kuvat ovat kuvakaappauksia Kierrätyskeskuksen verkkokaupan sivuilta.

Kirjat Kierrätyskeskuksen verkkokaupassa ovat yksittäiskappaleita. Jos kiinnostut jostain kirjasta, kannattaa olla nopea. Jos kirjaa enää löydy valikoimasta, joku on jo valitettavasti ehtinyt ostaa sen.

 

Franklin kummitusjuhlissa on harvoja suomenkielisiä halloweenaiheisia kuvakirjoja. Tästä kirjasta on tulossa halloweenina oma postaus.

Helppolukuinen Polisen kommer! -kirja on suomennettu nimellä Karkki vai kepponen? Se sopii mainiosti halloweenin aikaan. Kirjoitin kirjasta viime vuonna.   

Spökjakt! kuulostaa sopivalta kirjalta aaveiden ystäville. Tämäkin on helppolukuinen.

Geoetsivät taitavat olla aaveen jäjillä.

Samuli joutuu kummituspulaan.

 Kauhukartanossa tavataan levoton paronitar.

 Mitähän 3 etsivää näkee kauhujen linnassa?

Millaista olisi olla vampyyrin sisko?

Vampyyrisiskokset lähtevät eväsretkelle, mutta retki saa ikävän käänteen.

Tästä opaskirjasta on apua, jos kohtaa zombien.

Kannattaisikohan opetella lohikärmeskieltä?

Mörkylin palapelikirjan ääressä syksyn pimenevät illat vierehtävät rattoisasti.

PS. Helsingin Kirjamessut alkavat tänään. Olen tosi innoissani. Luvassa on paljon hyviä keskusteluja, ja messutarjouksista löytyy runsaasti ostettavaa — vaikkapa pukinkonttiin.

Minkä kirjan ostit viimeksi?

Törmäsin somessa kysymykseen "what was the last book you bought". Muistin vastauksen helposti, sillä olin tilannut kirjan vasta muutamaa päivää aiemmin. Se oli Pamela Druckermanin Mademoisellesta Madameksi (Siltala 2019). Olin jo pitkään halunnut lukea kirjan, ja ostin sen heti, kun törmäsin siihen nettiantikvariaatissa etsiessäni ihan muuta kirjaa.

Mutta mikä olikaan viimeisin lastenkirja, jonka ostin? Jouduin hetken miettimään. Itse asiassa minun täytyi tarkastaa asia sähköpostistani.

Viimeisin ostamani lastenkirja oli Rosario Garcia Gilin Roosa ja punainen mysteeri (Haamu 2020). Tilasin sen Haamu Kustannuksen verkkokaupasta.

Miksi? Koska pidimme kovasti aiemmasta osasta: Roosa ja vaaleanpunainen kummitus (Haamu 2017). Ja koska kirjastoon ei vielä päässyt. Ja kieltämättä myös siksi, että minulla oli alennuskoodi verkkokauppaan. Rakastan kirja-alennuskoodeja!

Kirjasarjan ensimmäisessä osassa Roosa ja vaaleanpunainen kummitus Roosan perhe muutti vanhaan taloon, joka oli ollut kauan tyhjillään. Talossa tuntui kummittelevan. Roosa ei kuitenkaan pelännyt, vaan sai kummituksista ystäviä.

Roosa ja punainen mysteeri -kirjassa selviää, että talon entiset asukkaat ovat olleet taikureita. Talossa alkaa tapahtua outoja asioita. Tuntuu siltä kuin joku tarvitsisi Roosan apua. Löytyykö mysteerin ratkaisu taikurien salaperäisestä huoneesta?

Kuusivuotiaani innostui tarinasta. Minä pidin varsinkin kuvituksesta. Se on toteutettu erityisellä tekniikalla, joka tuo kuviin moniulotteisuutta.

Minkä kirjan sinä ostit viimeksi? Entä minkä lastenkirjan? Suosittelisitko sitä?

Rosario Garcia Gil (teksti ja kuvat): Roosa ja vaaleanpunainen kummitus
Kustantaja: Haamu Kustannus 2017

Rosario Garcia Gil (teksti ja kuvat): Roosa ja punainen mysteeri
Kustantaja: Haamu Kustannus 2020

Vaaleanpunainen kummitus — Kirja + askartelu osa 9

Roosan perhe on muuttanut uuteen kotiin Rosario Garcia Gilin kirjassa Roosa ja vaaleanpunainen kummitus (Haamu 2017).

Talo on vanha, eikä kukaan ole asunut siellä vuosikausiin. Se on juuri sellainen talo, jossa saattaa kummitella. Roosan on vaikea saada nukutuksi, ja eräänä yönä hän sitten törmää johonkin hämmästyttävään: vaaleanpunaiseen kummitukseen.

Vaaleanpunainen kummitus ei voi olla pelottava — eihän? Pian Roosa ja kummitus viettävät jo teekutsuja kuin rakkaimmat ystävät.

Roosa oppii, että päiväsaikaan kummitukset näyttävät ihan tavallisilta lakanoilta. Kummituksesta tuli vaaleanpunainen, kun Roosan äiti pesi sen samassa koneessa punaisen pyykin kanssa.

Toiset kummitukset pilkkaavat vaaleanpunaista kummitusta, mutta ehkä pilkka osuu pian omaan nilkkaan, kun Roosan käsityöhullu mummu saapuu vierailulle kirjontatarvikkeineen.

Suloinen kirja peloista, ystävyydestä ja erilaisuuden hyväksymisestä innoitti meidät askartelemaan superhelpon vaaleanpunaisen kummituksen. Kummitus on sisältä syötävän makea.

Tarvitset:

• pyöreän tikkarin
• vaaleanpunaista silkkipaperia, kangasta, kuitukangasta tai servettiä
• vaaleanpunaista lankaa
• askartelusilmät

Leikkaa vaaleanpunaisesta paperista tai kankaasta ympyrä. Asettele se tikkarin päälle ja solmi kiinni langalla. Kiinnitä askartelusilmät.

Vaaleanpunainen kummitus on valmis liihottelemaan ihmisiä pelottelemaan.

Rosario Garcia Gil (teksti ja kuvat): Roosa ja vaaleanpunainen kummitus
Kustantaja: Haamu Kustannus 2017

Kummitusnauha muffinivuoista — Kirja + askartelu osa 2

Tänään askarrellaan helppo kummitusnauha Mauri Kunnaksen kirjan Majatalon väki ja kaappikellon kummitukset (Otava 1996) innoittamana.

Postaus on toinen osa Kirja + askartelu -sarjaani. Sarjan johdannon voi lukea täältä.

Kunnaksen kirjassa Nauravan mörön majataloon ostetaan huutokaupasta kaappikello. Se ei ole toiminut 40 vuoteen, mutta saadaan sentään korjattua. Joku ei kuitenkaan selvästi halua kellon käyvän, sillä kelloa sabotoidaan yö toisensa perään.

Käy ilmi, että kaappikellossa on majaillut 12 pientä kummitusta. Ne eivät toivo mitään muuta kuin, että saisivat nukkua kellonkuminan häiritsemättä. Onneksi keksitään kaikkia tyydyttävä ratkaisu.

Kummitusnauha syntyy nopeasti muffinivuoista.

Tarvitset:

• 12 muffinivuokaa
• mustan tussin
• nitojan
• lahjapaperinarua tai muun leveän nauhan
• sakset

Taita muffinivuoat ensin puoliksi ja sitten vielä toisen kerran puoliksi. Piirrä kummituksille naamat mustalla tussilla. Leikkaa leveästä nauhasta haluamasi pituinen pätkä. Nido muffinivuokakummitukset nauhaan nitojalla.

Kiinnitä kummitusnauha vaikkapa lastenhuoneeseen. Meidän nauhamme löysi paikan porraskaiteesta.

Mauri ja Tarja Kunnas: Majatalon väki ja kaappikellon kummitukset
Kustantaja: Otava 1996

Kekri seikkailukirjan teemana

Hyvää pyhäinpäivää! Kuten aiemmin viikolla lupasin, esittelen pyhäinpäivän kunniaksi kekriaiheisen kirjan.

Kekri on vanha, jo pakanallisella ajalla vietetty vuotuisjuhla. Maatalousyhteisössä se oli vuoden tärkein juhla. Syksyisin vietetty kekri oli eräänlainen sadonkorjuujuhla, joka päätti maatalousvuoden ja aloitti uuden vuoden. Monet kekriin liittyvät tavat ja perinteet ovat sittemmin kekrin menetettyä merkitystään siirtyneet joulun ja uudenvuoden juhlintaan.

Kun kristinusko vakiintui Suomeen, kirkko ei katsonut pakanallisia juhlia hyvällä. Ajankohtaan sijoitettiin pyhimysten, marttyyrien ja vainajien muistolle omistettu muistopäivä.

Vanha kansa ajatteli kuolleiden olevan liikkeellä kekrinä. Tämä uskomus on olennainen osa tämänpäiväistä kirjaa. Kyseessä on Kreetta Onkelin kirjoittama ja Jussi Kaakisen kuvittamalastenromaani Ahmattien yö - Kekriseikkailu. 

Bongasin kirjan divarista viime vuonna juuri ennen pyhäinpäivää. Kekri-sana kirjan kannessa herätti huomioni. Koska vuotuisjuhliin liittyvät lastenkirjat ovat addiktioni, ostin kirjan välittömästi. 

En ollut ajatellut lukea kirjaa vielä silloin tyttärelleni, sillä se oli selvästi tarkoitettu vanhemmille lapsille. Päähenkilöinä on mummo ja kolme serkusta, jotka lähtevät kekrin aikaan laittamaan mökkiä talvikuntoon. Lapset ovat iältään 8, 10 ja 18. Vaikka kirjassa on runsas ja värikäs kuvitus, nelivuotiaani ei taatusti ollut kohderyhmää. Suosittelisin kirjaa kouluikäisille.

Kävi kuitenkin niin, että tyttäreni näki minun lukevan kirjaa ja vaatimalla vaati, että luen sen hänelle. Lopulta taivuin lukemaan sieltä täältä lyhennellen.

Kertomus on vähän hurja, muttei onneksi säikyttänyt kummitustarinoista pitävää tytärtäni. Kirjassa esiintyy mm. päätön kekripukki ja kekriaterialle saapuneita haudasta nousseita sukulaisia. Kuvia näistä hirvityksistä nelivuotiaani tutki ainoastaan kiinnostuneena. Iloisen värikylläinen kuvitus ei olekaan kamalan pelottava.

Itseäni teos kiinnosti erityisesti siksi, että siihen on nivottu mukaan vanhaa suomalaista kansanperinnettä. Entisenä kansatieteen ja folkloristiikan opiskelijana arvostan sellaista. Kirjassa kiitetäänkin muun muassa SKS:n Kansanrunousarkistoa, eli kirjailija on tehnyt taustatutkimuksensa kunnolla.

Vaikka teos sijoittuu nykyaikaan, siinä esiintyy henkilöitä, jotka joko tuntevat kekriperinnettä tai viettävät kekriä itse. Se vaikutti minusta hiukan epäuskottavalta. En ole koskaan kuullut kenenkään viettävän kekriä, mutta minä olenkin stadilainen. Ehkä maaseudulla on toisin? [Muokkaus 6.11.2019: Joudun hiukan korjaamaan sanojani, sillä todistettavasti ainakin Lähiömutsin perheessä vietettiin viikonloppuna kekriä.]

Kirjan päähenkilötkin ovat kaupunkilaisia, mutta pääsevät nopeasti mukaan kekrin pyörteisiin. Serkuksista vanhin, Tapsa, osallistuu vapaaherra von Laipion kartanossa illallisille, joissa on vieraana myös von Laipion kuolleita sukulaisia.

Nuoremmat serkukset, Kake ja Liisa, päätyvät kylätalolle kekrijuhliin leikkimään vanhoja kekrileikkejä.

Entäs mummo sitten? Hänet nähdään muun muassa ratsastamassa hajareisin lentävällä sialla, sillä kekriyönä mikä tahansa on mahdollista.

"Kekriyö oli mennyt Mummolle päähän. Hän oli heittäytynyt yön tapahtumiin kuin lapsi."

Lopulta sentään päästään sinne mökillekin, mutta moni asia on kekriyön jälkeen muuttunut.


Kreetta Onkeli: Ahmattien yö - Kekriseikkailu
Kuvitus: Jussi Kaakinen
Kustantaja: Maahenki 2013

Juttuja oikeista kummituksista

Pimeinä syysiltoina pyhäinpäivänkin lähestyessä ajatukset kääntyvät kummituksiin ja kummitusjuttuihin. Tyttäreni rakastaa kummitustarinoita.

Tyttäreni askartelema kummitus

Eräänä iltana tyttäreni sanoi haluavansa kuulla oikeita kummitusjuttuja. Pääni löi tyhjää, joten piti turvautua kirjallisuuteen. Tyttäreni mielestä kummituksia asuu varsinkin autiotaloissa, linnoissa, kartanoissa, oopperoissa ja teattereissa. Päättelin, että oikea paikka etsiä kummitustarinoita voisi olla Suomen lasten linnakirja.

Raili Mikkasen kirjoittamassa ja Laura Valojärven kuvittamassa teoksessa esitellään Suomen linnojen, linnakartanoiden ja linnoitusten historiaa. Koska kyseessä on tietokirja, teos on periaatteessa varsin faktapohjainen, mutta historiaa on elävöitetty lapsia varten kerronnallisilla elementeillä. Muutama kummitusjuttukin kirjasta löytyy. 

Hetken jouduin tosin pohtimaan, että onko järkevää lietsoa tyttäreni pelkoa linnoja kohtaan. Mielessäni oli matka, jonka teimme Hämeen linnaan, kun hän oli kolmivuotias. Hän ei uskaltanut tulla linnassa eteistä pidemmälle, koska oli varma että siellä kummittelee.

Hämeen linnan kummituksista ei Suomen lasten linnakirjasta löytynyt tietoa, mutta Raaseporin linnassa kummittelee äiti ja hänen pieni poikansa. Kuutamoöinä linnasta voi kuulla leikkivän pojan naurua. Aaveet ovat Raaseporin entisen linnanhaltijan Lauri Akselinpoika Tottin vaimo ja poika. He olivat purjehtimassa Tanskasta Raaseporiin Lauria jo kovasti ikävöiden, kun nousi raju myrsky. Matkaa ei enää olisi ollut pitkälti, mutta laiva haaksirikkoutui ja kaikki laivassaolijat hukkuivat. Äiti ja poika eivät ehtineet perille linnaan tässä elämässä, mutta aaveina he vaeltavat linnan käytäviä. 

Raaseporin linna

Louhisaaren kartanolinnaan liittyy monia kummitustarinoita. Muistan kuulleni niitä Louhisaaressa vieraillessani, ja Suomen lasten linnakirjasta pystyin palauttamaan ne mieleeni. 

Kartanolinnan rakennuttaja Herman Fleming oli niin häijy mies, että palveluskunta kutsui häntä Piruksi. Hän ei ole saanut rauhaa haudassaan, vaan hänen kerrotaan vaeltavan salakäytävää pitkin kirkon alla sijaitsevasta haudastaan Louhisaareen. Kartanolinnassa kuuluu kummallisia ääniä tyhjistä huoneista. Ikkunat aukeavat itsestään ja pysähtynyt kaappikello alkaa yhtäkkiä lyödä. Herman itsekö linnassa melskaa vai hänen vaimo-rukkansa, jota hän kohteli kaltoin? Eräässä linnan huoneessa on katonrajassa komero, jonne Hermanin väitetään teljenneen vaimonsa aina muualle matkustaessaan. Hyytävää!

Louhisaaren kartanolinna

Linnojen lisäksi teatterit ja oopperat ovat kummituksille mieluisia asumuksia. Muistan kuulleeni, että Vanhassa oopperassa eli Aleksanterin teatterissa kummittelee. Kaivoin kirjahyllystäni esiin Helsingin kaupunginmuseon julkaiseman vihkon Kummitusjuttu - Tarinoita lohikäärmeistä, kummituksista ja muista taruolennoista. Sieltä tarina oopperan kummituksestakin löytyy. Aleksanterin teatterin rakentamiseen käytettiin tiiliä ahvenanmaalaisen Bomarsundin linnoituksen raunioista. Väitetään, että teatterin kummitus olisi tullut taloon tiilien mukana ja olisi kenties linnoituksen pommituksessa kuollut upseeri.

Vihkosessa on muitakin helsinkiläisille varmasti tuttuja kummitusjuttuja, kuten tarina Kruununhaan Harmaasta Rouvasta, joka kummittelee Ruotsalaisen klubin talossa tai tarina Ruiskumestarin talossa tapahtuneesta kummittelusta, joka alkoi kun ruiskumestari Wickholm-vainaan istuinkivi siirrettiin pihalta hänen haudalleen. Vasta kun kivi palautettiin takaisin pihalle, kummittelu loppui. 

Kummitus-aiheisia kertomuksia - vaikkakin vain keksittyjä - löytyy toki kuvakirjoistakin. Tyttäreni kolme lempparia ovat tällä hetkellä Tiina Nopolan kirjoittama ja Mervi Lindmanin kuvittama Siiri ja kauhea kummitus (Tammi 2010), Salla Savolaisen kirjoittama ja kuvittama Maikki ja kellarin kummitukset (WSOY 2011) sekä Gösta Knutssonin kirjoittama ja Harald Sonessonin kuvittama Pekka Töpöhäntä ja kummitus (Lasten Parhaat Kirjat 2001). Nämä ovat kaikki sopivan jännittäviä tarinoita, jotka eivät vie yöunia.
 

Mikkanen, Raili: Suomen lasten linnakirja
Kuvat: Laura Valojärvi
Kustantaja: Minerva Kustannus Oy 2017

Kummitusjuttu. Tarinoita lohikäärmeistä, kummituksista ja muista taruolennoista.
Koonnut: Marja-Liisa Tuomi ja Anna Finnilä
Kuvat: Lidia Mikhel
Kustantaja: Helsingin kaupunginmuseo 1996