Mietitkö koskaan mitä eläimet miettivät?

Tiesitkö, että delfiineillä on nimet ihan niin kuin ihmisilläkin? Ne kehittävät itse itselleen sen äänteen, jolla haluavat tulla kutsutuiksi.

Tiesitkö, että joukko moskovalaisia kulkukoiria ajaa joka aamu metrolla laitakaupungilta keskustaan "töihin" eli ravinnon hakuun ja illalla taas "kotiin" rauhallisemmalle alueelle?

Käsitys siitä, että eläimet olisivat jotenkin tyhmiä tai vähemmän ajattelevia ja tuntevia kuin ihmiset, on vanhanaikainen. Monet eläimet ovat todella älykkäitä ja kykeneväisiä myös monimutkaisiin tunteisiin. Tämän sanoman Kai Vainiomäki tuo upeasti esiin uudessa kuvakirjassaan Mitä eläimet miettivät (Myllylahti 2021).

Pidimme tyttäreni kanssa kovasti Vainiomäen lastenkirjadebyytistä Miten eläimet nukkuvat (Myllylahti 2020). Kirjassa oli nukkumaanmenoaika, mutta iltapuuhat eivät kiinnostaneet Maxia ja Maijaa. Isä onnistui hämäämään lapsia kertomalla tarinan toisensa perään eläinten tavoista nukkua. Iltatoimet tulivat hoidetuiksi siinä sivussa kuin vahingossa.

Toinen kirja on löyhästi jatkoa edelliselle kirjalle. Tapahtumat sijoittuvat tällä kertaa enimmäkseen nukkumaanmenon jälkeiseen aikaan. Maxia ja Maijaa on jäänyt vaivaamaan päivällä nähty jännitysnäytelmä kirjosiepon pesää ahdistelevasta tikasta. Lapset hiippailevat yöpuvuissaan vanhempien makuuhuoneeseen puimaan asiaa.

Seuraa pitkällinen keskustelu eri eläinten ajattelusta, mietteistä ja käyttäytymisestä. Äidillä on nyt suurempi rooli kuin edellisessä kirjassa. Hänkin pääsee kertomaan lapsille toinen toistaan mielenkiintoisempia asioita. Isä väittää nimittäin haluavansa nukkua, vaikka äiti tietää, ettei hän malta pitkään olla puhumatta eläimistä.

Vainiomäki on kaivautunut syvälle eläinten pään sisään ja löytänyt aivan uskomattoman kiehtovia faktoja. Kiinnostavat anekdootit on punottu yhteen eheäksi kokonaisuudeksi. Parasta on, että kirjan äärellä viihtyy niin lapsi kuin aikuinenkin. Ja keskustelua syntyy.

Kirjassa kuullaan muun muassa

• Alex-papukaijasta, joka ei ainoastaan oppinut matkimaan ihmisten puhetta, vaan myös ymmärsi, mitä se ihmisten kielellä puhui 
• sambialaisesta simpanssinaaraasta, joka aloitti uuden muodin tunkemalla pätkän ruohoa korvaansa, pian kaikki simpanssit halusivat tehdä niin
• delfiineistä, jotka juoruilevat lajitovereistaan näiden selän takana

Kirjassa opitaan eläinten monimutkaisista tunteista. Varsinkin älykkäimmät eläimet kykenevät sekä mukaviin että hankaliin tunteisiin. Ne voivat tuntea surua, kantaa kaunaa, mielistellä saadakseen liittolaisia, miettiä mitä muut niistä ajattelevat, osoittaa kiintymystä ja rakkautta. Vaan enpä tahtoisi joutua undulaattikoiraan rakkaudenteon kohteeksi:

"Ihmisen olkapäällä istuva koiras saattaa rakkauttaan näyttääkseen ryhtyä hellimpään tekoon, minkä se maailmassa tietää: se oksentaa isäntänsä olalle ja ryhtyy sitten tunkemaan oksennusta nokallaan tämän sieraimiin."

Tämä kohta nauratti erityisesti seitsenvuotiastani.

Kirja on kuvitettu kauttaaltaan hauskoilla värikuvilla. Aku Ankkojakin käsikirjoittaneen Vainiomäen tavassa kuvata kohteitaan pilkahtaa jotain samaa riemukasta ja hupaisaa otetta kuin akkareissa.

Jännityksellä odotamme, vieläkö Vainiomäen varastoista riittää eläintarinoita uuden kirjan tarpeiksi. Ehdottomasti kiinnostaisi lukea lisää.

Kirjailijalle kiitos arvostelukappaleesta!