Kun perjantaina hain tytärtä iltapäiväkerhosta, hän juoksi minua vastaan innoissaan ja silmät säihkyen. Arpaonni oli vihdoin suosinut häntä, ja me saimme Jaguaarin viikonlopuksi. Ajankohta oli vähän hankala, sillä olimme lähdössä lauantaina Turkuun, eikä varsin kookkaan pehmolelun mukana raahaaminen ollut ihan sitä, mitä olin reissulta odottanut. Tytär säteili iloa, eikä tullut kuuloonkaan, että Jaguaari jäisi kotiin.
Ennen kuin pääsimme Turkuun asti, oli Jaguaarille keksittävä puuhaa perjantai-illaksi. Katsoin Jaguaarin mukana tulleesta vihosta, mitä kaikkea se oli ehtinyt jo kokea elokuusta alkaen. Se oli katsellut leffoja, pelannut pelejä, ollut mukana synttärikutsuilla, lätkäharkoissa ja taitoluistelutreeneissä, viettänyt Halloweenia, käynyt uimassa ja leiponut kuppikakkuja. Me laitoimme Jaguaarin tietysti lukemaan, koska lukeminen on meidän juttumme.
Ensimmäisenä Jaguaari bongasi hyllystä Janoschin kirjan Oi ihana Panama. Ehkä koti-ikävä iski ja se kaipasi tarinoita entisestä kotimaastaan. Kirja saattoi tuottaa sille pettymyksen, sillä siinä ei itse asiassa koskaan päästä Panamaan asti. Pikku karhu ja Pikku Tiikeri toivovat kovasti pääsevänsä unelmiensa maahan Panamaan ja lähtevät sitä etsimään. Aikansa harhailtuaan he kyllä löytävät etsimänsä, mutta se ei ole Panama.
(Lue lisää kirjasta täältä.)
Jaguaari jatkoi vielä toisellakin Janoschin kirjalla Tule terveeksi, pikku Tiikeri, joten taisi se kuitenkin pitää Janoschin kirjoitustyylistä.
Seuraavaksi Jaguaari paneutui Jean de Brunhoffin ja Laurent de Brunhoffin Babar-kirjoihin. Ne olivat omia suosikkejani lapsena. Nykyisin olen tunnistavinani niissä hiukan ikävän kolonialistisen sivujuonteen, mutta en silti voi olla pitämättä Babarista, orvosta norsulapsesta, joka kasvettuaan nousee kansansa kuninkaaksi.
Jaguaari katseli mielellään kirjoissa näkyviä eläimiä. Ne olivat sille yhtä eksoottisia kuin meillekin, sillä Babar-kirjoissa seikkaillaan Afrikassa ja jaguaarit ovat kotoisin Amerikan mantereilta.
En yllättynyt, kun Jaguaari halusi jatkaa Babarin jälkeen Eläinbulevardille eli Alex Milwayn Hotelli Flamingo -sarjaan. Siinä tavataan monia eksoottisia eläimiä, jotka palvelevat tai majoittuvat Anna Dupontin hyväntuulisessa hotellissa.
Jaguaari oli hämmästyttävän nopea lukija, mutta ei se sentään tainnut lukea koko neliosaista sarjaa kannesta kanteen.
Kaikkein eniten Jaguaari taisi mieltyä Kai Vainiomäen eläinkirjoihin Mitä eläimet miettivät ja Miten eläimet nukkuvat. Eikä ihme. Olemme tyttärenikin kanssa pitäneet niistä todella paljon. Niistä oppii eläinten käyttäytymisestä aivan uskomattoman kiinnostavia asioita.
Lopuksi Jaguaari lukaisi vielä ikivanhan pikku kirjan Mitä eläimet sanovat? Sitten se venytteli pitkään notkeita jäseniään ja naukaisi pehmeästi: "Lukeminen kannattaa aina".
Aamulla aikaisin oli lähtö Turkuun. Jaguaari odotti pääsevänsä lukemaan junan leikkivaunun kirjoja. Varoittelin, että ne poistettiin junista koronan alkaessa, eivätkä välttämättä ole vielä tulleet takaisin. Leikkivaunussa Jaguaari ehtikin jo paljastaa raivoissaan terävät hampaansa, kunnes huomasimme, että kuin ihmeen kaupalla hyllyssä sentään nökötti yksi kirja.
Anssi Keräsen kuvakirjassa Lossi-Lassi ja merten salaisuudet lähdetään meriseikkailulle Lindy Hop -laivalla. Kapteeni Lossi-Lassi sekä Ekku-koira ja Nepa-Nalle kokevat Jacques Cousteau -henkisen seikkailun, jossa muun muassa opitaan viheltämään delfiinien lailla, tavataan rohkea lintututkija ja haaksirikkoinen sekä siivotaan rantaa roskista. Kirjan hieno kuvitus oli erityisesti Jaguaarin mieleen.
Turussa päivämme kului lähinnä Turun linnaa koluten. Oli hauska sattuma, että HS Lasten Uutisissa oli juuri viime numerossa (16.3.2022) artikkeli Turun linnasta. Siitä sai hyviä vinkkejä, mihin linnassa kannatti kiinnittää huomiota.
Meitä kiinnosti erityisesti Zacharias Topeliuksen sadusta tuttu Turun linnan tonttu-ukko, jonka näimme kuin näimmekin linnassa. Lasten Uutisista opimme, että Topeliuksen kirjoittaessa satunsa tonttu-ukosta vuonna 1849 Turun linna oli huonossa kunnossa. Satu herätteli ihmiset huomaamaan linnan arvon ja pitämään siitä parempaa huolta. Museona linna on toiminut jo 1800-luvun lopulta lähtien.
Linnan museokaupasta Jaguaaria oli yhtä vaikea saada lähtemään pois kuin tytärtäni. Se löysi hyllyltä heti Turun linnan tonttu-ukko -kirjan. Kirsi Tapanin kuvittama laitos näyttikin kivalta.
Jos sen luettuaan jää kaipaamaan lisää Turun linnaan sijoittuvia tarinoita menneiltä vuosisadoilta, voi jatkaa Nina Lepokorven kirjaan Tonttu-ukko tarinoi. Kirjan 15 lyhyen tarinan ja Kirsi Haapamäen kuvituksen myötä linnan elämä entisinä aikoina herää kiehtovasti eloon.
Kotiin palattuamme ehdimme vielä lukea Jaguaarin ja tyttären kanssa iltasaduksi Leena Virtasen ja Sanna Pelliccionin kuvakirjan Minna! — Minna Canthin uskomaton elämä ja vaikuttavat teot. Olihan Minna Canthin päivä ja hyvä hetki muistaa yhtä Suomen suurnaista.
