perjantai 18. helmikuuta 2022

Yksi tavallinen päivä ja 12 lääketieteen ammattilaista eri puolilta maailmaa



Oletko jo tutustunut Carlos da Cruzin ja Anniina Mikaman Päivä Maapallolla -sarjaan? Värikkäästi kuvitetussa lasten tietokirjasarjassa kierretään ympäri maailmaa tutustumassa eri maissa asuvien ihmisten elämään tavallisena arkipäivänä. Tarinan lomassa oppii maantietoa ja eri kulttuurien tapoja.

Kirjasarjan aiemmissa osissa on seurattu ensin koulupäivää ja sitten poliisien työtä eri puolilla maapalloa. Uusin osa Päivä maapallolla — Lääkärit (Karisto 2021) tutustuttaa hoitoalan ammattilaisten työhön 12 maassa, muun muassa Suomessa, Venäjällä, Saudi-Arabiassa, Japanissa, Burkina Fasossa, Kanadassa ja Kuubassa.

Terveysalalla työskentelevät ihmiset edustavat eri ammattiryhmiä. Kirjassa tavataan esimerkiksi lääkäri, sairaanhoitaja, hammaslääkäri, ensihoitaja, kätilö, fysioterapeutti, eläinlääkäri ja mikrobiologi. Heistä esitellään perheenjäsenet ja harrastukset ja heidän päivästään on poimittu seitsemän tuokiokuvaa, jotka kertovat paitsi heidän työstään myös vapaa-ajastaan.

Esimerkiksi ranskalaisesta koululääkäri Nadinesta kerrotaan sanoin ja kuvin, kuinka klo 9.15 saapuvat Nadinen ensimmäiset potilaat. Aamupäivä vierähtää esikouluikäisten potilaiden parissa. Kello 12.16 Nadine istuu lounaalla. Iltapäivällä Nadine selvittelee mahdollista kännykkäriippuvuutta ja kertoo erään oppilaan vanhemmille, että näiden poika tarvitsee silmälasit. Kello 19 Nadine leikkii koiransa Poussifin kanssa rannalla.

Kirja soveltuu vanhemman ja leikki-ikäisen lapsen yhdessä tutkittavaksi tai pienen koululaisen itse lukemaksi. Sitä voi loistavasti käyttää opetuksessa alakoulussa.

Kirja sopii sinulle, jos
  • olet tiedonhaluinen
  • sinusta on hauska oppia eri kulttuureista
  • olet kiinnostunut tietämään, miten muut ihmiset päivänsä viettävät
  • terveydenhoitoala kiinnostaa
  • sinusta useisiin lyhyisiin pätkiin jaettu teksti on pitkää tekstiblokkia mukavampi lukea
  • nautit kuvien tutkimisesta
  • pidät siitä, että kuvituksessa näkyy erilaisia ja eri värisiä ihmisiä


Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti