Olemme suunnitelleet käyntiä museoon siitä asti, kun Pekka Töpöhäntä -näyttely avautui maaliskuussa. Viime päivinä tyttäreni alkoi jo painostaa asiassa melkoisesti, joten lauantaina suuntasimme Kaartinkaupunkiin.
Toiminnallisessa näyttelyssä pääsi eläytymään Pekka Töpöhännän elämään. Kissankorvat vaan päähän ja häntä taakse, niin oli valmis katselemaan maailmaa kissan silmin.
Jättiläismäiseltä tuolilta saattoi heittäytyä jättiläismäisten silakoiden päälle, jonka jälkeen saattoi vaikkapa pyöritellä jättiläismäisiä lankakeriä. Kissan silminhän ihmisten huonekalut ja tavarat näyttävät valtavan suurilta.
Kiemuraisella patjalla oli hauska heittää kuperkeikkoja. Kun oli riehunut kyllikseen, jättiläismäisen pöydän alle saattoi käpertyä levähtämään. Lepohetken tarjosi myös Pekka Töpöhäntä -tarinoiden kuuntelu jättiläismäisestä radiosta.
Näyttelystä löytyi myös mielenkiintoisia infotauluja. Opimme esimerkiksi, että vaikka ensimmäinen Pekka Töpöhäntä -kirja ilmestyi 80 vuotta sitten, Pekka Töpöhäntä oli ollut olemassa jo pari vuotta ennen sitä.
Pekka Töpöhäntä tuli suurelle yleisölle tutuksi aluksi radion lastenohjelmassa Katten Pelle Svanslös äventyr. Ensimmäinen ohjelma lähetettiin helmikuussa 1937. Gösta Knutsson toimi silloin Ruotsin radion Uppsalan asiamiehenä. Radio-ohjelmasta tuli oikein suosittu, ja siitä rohkaistuneena Knutsson päätti tarjota julkaistavaksi Pekka Töpöhännän seikkailuista kertovaa kirjaa.
Näyttelyn paras ja jännittävin osio taisi tyttäreni mielestä olla Monnin kotikolo, josta kuului välillä juuri sopivalla tavalla pelottavaa ääntä.
Itseäni kiinnostivat Pekka Töpöhäntä -kirjat, joita oli luettavissa eri aikakausilta. Olisin mielelläni lukenut niitä ääneen. Näyttelyssä oli kuitenkin niin paljon koettavaa ja touhuttavaa, ettei tyttäreni olisi malttanut keskittyä kuuntelemaan kirjoja. Lopulta sain luettua hänelle kirjan Pekka Töpöhäntä teatterissa (Gösta Knutsson, kuv. Lisbeth Holmberg-Thor, Gummerus 2012).
Kirjassa Sissi-niminen kissa perustaa kissateatterin, jossa esitetään näytelmä Punahilkasta. Pääosan esittäjän sairastuttua Maija Maitoparta pääsee häntä tuuraamaan. Ensi-illan koittaessa koko teatterikellari on tupaten täynnä kissoja. Näytelmästä tulee menestys, vaikka Monni sitä yrittääkin sabotoida ja Pekkakin loikkaa lavalle kesken esityksen suden uhatessa Punahilkkaa.
Pekka Töpöhännän lisäksi museossa oli muutakin nähtävää. Itse olin fiiliksissä museon Painokellarin vanhoista paino- ja latomakoneista. Niistä tuli lämpimällä tavalla isäni vanha työpaikka mieleen. Seurueemme muut aikuisjäsenet viihtyivät pysyvän näyttelyn puolella, jossa pääsi mm. lukemaan vanhoja Helsingin Sanomia. Se oli kuulemma äärimmäisen koukuttavaa.
Museota ylläpitää Helsingin Sanomain Säätiö ja museoon on vapaa pääsy. Suosittelen käymään! Tytärtäni ei olisi meinannut saada lähtemään museosta pois. Museossa riehuessa hänelle oli kuitenkin tullut niin kova nälkä, että lopulta hän suostui suuntaamaan kohti Kappelia nälkää tyydyttämään.
Aivan museon tuntumassa on Rikhardinkadun kirjasto, joka on Oodistakin huolimatta mielestäni Helsingin viehättävin ja viihtyisin kirjasto. Harmi, että kirjastokäynti jäi tällä kertaa väliin.
LUE MYÖS TÄMÄ
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti