Tiina Kailan kirjoittamassa ja Leena Airikkalan kuvittamassa kirjassa Pääsiäisnoitien salaisuus noidat on valjastettu lasten ilahduttajiksi. He valmistavat lapsille suklaisia pääsiäismunia. Kyöpelinvuorella kukkulan uumenissa sijaitsevat noitien asumus ja työtilat.
Keittiössä valmistetaan suklaa, joka muottihuoneessa valetaan munanmuotoon. Hopeapaperimaalaamossa, jota kutsutaan myös ateljeeksi, noidat koristelevat hopeapaperit, joihin munat kääritään. Sormustakomossa valmistetaan sormukset, jotka sujautetaan munien sisään. Valmiit munat kääritään hopeapapereihin ja pakataan pääsiäiskoreihin.
Pääsiäinen lähestyy ja noidat ovat täydessä työn touhussa, kun Iso Noita huomaa jotain kauheaa. Hän on kadottanut Salasormuksensa. Salasormus on noitien olemassaolon kannalta ratkaisevan tärkeä taikakalu. Se on mahdollistanut noitien vuosisatoja kestäneen asumisen huomaamattomasti Kyöpelinvuorella. Ilman sormusta tapahtuu pahin mahdollinen: noidat katoavat maailmasta!
Alkaa vimmattu sormuksen etsintä. Lopulta noidat toteavat, että sormus on taatusti jo joutunut jonkin suklaamunan sisään. Mitä tapahtuu, jos joku lapsi löytää sormuksen ja pujottaa sormeensa? Kukaan ei tiedä.
Sormus kulkeutuu Saara-nimisen tytön kotiin.
"Saara poimi koristaan suklaamunan, joka tuntui heti salaperäisemmältä kuin kaikki aikaisemmat.
Saara ravisteli munaa. Sen sisältä kuului ihmeellinen helinä. Hän kuori varovasti hopeapaperin munan päältä ja haukkasi siitä suuren palasen. Ja samassa munan sisuksista vierähti ulos kaunein sormus minkä kukaan on nähnyt. Se leimusi ja leiskui auringossa ja hyrisi aivan hiljaista hyrinää."
Mitäpä muuta Saara olisi tehnyt kuin pujottanut sormuksen sormeensa. Siinä samassa hän muuttui noidaksi! Kaikki hänen toivomuksensa näyttivät toteutuvan. Kun pikkuvelikin halusi olla noita, Saaran tarvitsi vain lausua pari sanaa ja toive oli täytetty.
Mikä olisi paras toivomus, jos voisi toivoa mitä vain? Saara ja Lasse päätyivät lentämiseen. Lattiaharja ja harava kulkuneuvoinaan he kohosivat taivaalle. Alkuun molemmat olivat aivan kauhuissaan, mutta alkoivat nopeasti nauttia lentämisestä.
Harja ja harava ohjasivat lapset noitajoukon kannoille. Noidat lensivät pitkin maita ja mantuja sormusta etsimässä. Koko päivän Saara ja Lasse lentelivät noitien kintereillä ja päätyivät lopulta Kyöpelinvuorelle. Siellä Saara noitien puheista ymmärsi, että hänellä oli sormessaan se esine, jota noidat niin kovasti olivat etsineet.
Oli tehtävä niin kuin oikein on, vaikka oli pelottavaa astua esiin ja lähestyä Isoa Noitaa. Sormuksen löytymisen ja rohkeiden lasten kunniaksi loihdittiin suuret pidot. Herkuteltiin, kunnes koitti jäähyväisten aika.
Mahtoiko Iso Noita olla oikeassa sanoessaan: "kerran noita, aina pikkuisen noita"?
Hyvää pääsiäistä!
Tiina Kaila: Pääsiäisnoitien salaisuus
Kuvitus: Leena Airikkala
Kustantaja: WSOY 1989
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti