keskiviikko 24. huhtikuuta 2019

Kirjakauppojen puolustuspuhe

Koska viimeksi kävit kirjakaupassa? Koska viimeksi ostit jotain kirjakaupasta?

Rakastan kirjakauppoja. Käyn usein kirjakaupassa, mutta en suinkaan aina osta mitään. Ostopäätös tulee luvattoman usein tehtyä kotona tietokoneen ääressä. Tunnustan, että tälläkin hetkellä odotan pakettia verkkokirjakaupasta. 


Tiedostan kuitenkin, että mikäli ihmiset lakkaavat ostamasta kirjoja fyysisistä kirjakaupoista, kirjakauppoja ei kohta enää ole. Se olisi katastrofi! Siksi välillä kannan korteni kekoon ja teen ostoksia verkkokirjakauppojen lisäksi ihan perinteisissäkin kirjakaupoissa.



Eilen kirjan ja ruusun päivänä kävin "lähikirjakaupassani" eli työpaikkani vieressä olevassa kirjakaupassa. Siellä ei ollut tungosta. Olin ainoa asiakas kaupassa, jossa oli kaksi myyjää. Se teki minut surulliseksi. Päätin, että on aika kirjoittaa kirjakauppojen puolustuspuhe.

Tässä kymmenen syytä, miksi sinunkin kannattaisi suunnata kirjakauppaan:

1. On mukava hypistellä kirjoja.
Arvostan sitä, että pääsen konkreettisesti selaamaan kirjoja ennen ostopäätöstä. Ja tiedäthän uusien kirjojen tuoksun? Ei ole mitään sen voittanutta.

2. Saa apua asiantuntevalta ja palvelualttiilta henkilökunnalta.
On hauska jutella jonkun kanssa, joka myös pitää kirjoista. Ja joka luultavasti tietää niistä enemmän kuin sinä
paljon enemmän.

3. Piipahdus kirjakauppaan saa aina hyvälle mielelle.
Kirjakauppakäynti piristää päivää. Käyntiä kirjakaupassa ei koskaan kadu, vaikka siihen olisikin kulunut ennakoitua enemmän aikaa ja rahaa.

4. Voi löytää kirjoja, joita ei tiennyt olevan olemassakaan.
Maailma on täynnä lukemattomia aarteita. Ne pitää vain löytää.

Lähikirjakaupassani näkyi tänään olevan myynnissä sokkotreffit kirjan kanssa. Viidellä eurolla olisi saanut paperikassin, joka sisältää yllätyskirjan. En itse uskaltautunut sokkotreffeille, mutta idea oli hyvä.

5. Kirjakaupassa kiertely on loistavaa ajanvietettä.
Kirjakaupassa vietetty aika viihdyttää ja sivistää. Se ruokkii sielua.

On kirjakauppoja, joissa voi istahtaa nojatuoliin ja lueskella tovin ilman, että kukaan häiritsee. Suosikkini tässä suhteessa on Rahva Raamat Tallinnan Virukeskuksessa. Vuonna 2016 kyseinen kirjakauppa valittiin Lontoon kirjamessuilla yhdeksi maailman parhaista kirjakaupoista. Se tosiaan ansaitsee arvonimensä.
Matkoilla käyn aina myös kirjakaupoissa. Vieraassa paikassa olo muuttuu heti kotoisaksi, kun piipahtaa kirjakauppaan. Jos kirjakaupan yhteydessä on vielä kahvila, niin mikä sen parempaa. Sielu ja ruumis tulevat ravituiksi samalla kertaa.

6. Saa lukusuosituksia ja kirjavinkkejä.
Useimmissa kirjakaupoissa on ostetuimpien kirjojen hylly. Siitä näkee nopeasti, mitä kulloinkin on pinnalla.

Lähikirjakaupassani myyjät ovat kirjoittaneet käsin joidenkin kirjojen viereen pieniä suositusviestejä. Ne tuntuvat ihanan henkilökohtaisilta ja niitä on superkiva lukea.

7. Kirjakaupat ovat täynnä kiinnostavaa ohjelmaa.
No, eivät tietenkään kaikki kirjakaupat ole, mutta ainakin Helsingin keskustan Akateemisessa kirjakaupassa on jatkuvasti kirjailijavierailuita, keskustelutilaisuuksia ja kirjojen signeerausta. Tällä viikolla siellä vietetään Lasten karnevaalia. Huomenna juhlitaan Richard Scarryn tunnelmissa. Perjantaina talviunilta heränneet Muumit saapuvat myymälään. Lauantaina tavataan Risto Räppääjä ja sunnuntaina Supermarsu.

8. Voi konkreettisesti tuntea olevansa osa asuinalueensa lukemista rakastavaa yhteisöä.
Joissain kirjakaupoissa kokoontuu lukupiirejä, joissa voi tutustua samanhenkisiin ihmisiin. Lukemisharrastuksen ei tarvitse olla yksinäistä puuhaa.

9. Voi tukea oman asuinalueensa yrittäjiä.
Ehkä ylikansalliset verkkokirjakaupat eivät tarvitse rahojasi yhtä kipeästi kuin paikallinen yrittäjä?

Verkosta ostetut kirjat ovat yleensä vähän halvempia, mutta oikeasti ero ei ole kovin suuri. Taloutesi tuskin kaatuu siihen, että maksat kirjasta pari euroa enemmän. Samalla maksat elämyksestä, jonka kirjakauppa sinulle tuottaa. Verkkokirjakauppa ei milloinkaan voi antaa samanlaista elämystä.

10. Kirjat ovat loistava lahjaidea.
Jos itse nauttii kirjoista, iloa halunnee jakaa myös ympärilleen. Asiantuntevat myyjät osaavat suositella lahjansaajalle sopivaa teosta, jos olet itse epävarma.
 

Kirjakauppa loistaa pimeässä kuin majakka

Eiliseltä kirjakauppakäynniltäni tarttui mukaan kaksi kirjaa, molemmat lastenkirjoja. Ostin Sinikka ja Tiina Nopolan kirjan Heinähattu, Vilttitossu ja hupsu enkeli (Tammi 2018), koska tyttäreni on juuri nyt innostunut Heinähatusta ja Vilttitossusta. Olemme ehtineet lukea kirjasta jo yli puolet ja se on uponnut hyvin viisivuotiaaseeni. Teos on tuttua Heinähattu ja Vilttitossu –kohellusta. Siinä on kinastelevia sisaruksia, väärinkäsityksiä ja pönttöjä poliiseja niitä setvimässä.

Toinen ostamani teos oli Karina Schaapmanin Hiiritalon Sam ja Julia (Nemo 2018). Kirjan kuvituksena on valokuvia Schaapmanin rakentamasta suuresta nukkekodista, jossa asuvat mm. hiiriystävykset Sam ja Julia. Olen tutkinut kuvia innoissani. Kiehtovaa! Hiiritalo on näytteillä Amsterdamin kaupunginkirjastossa. Kunpa olisin tiennyt sen kun kävimme Amsterdamissa!

Koska tein kirjaostoksiani kirjan ja ruusun päivänä, sain kaupan päälle Mira Malliuksen suunnitteleman Karhu ja kirja –kangaskassin. Kassin saa vielä tällä viikolla sunnuntaihin asti, jos ostaa vähintään 15 eurolla kirjoja kampanjassa mukana olevista kirjakaupoista.




 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti