Koiramäen Martta ja Tilta ovat päässeet sukuloimaan Porvooseen, kansallisrunoilija Ruuneperin (Runebergin) kotikaupunkiin. On käynyt niin hassusti, että suuriin juhliin valmistautuvien Ruuneperien piiat ovat sairastuneet, ja Tilta pääsee serkkunsa Loviisan kanssa Ruunepereille piikomaan. Martta ja possu otetaan myös mukaan.
Ruuneperien kotona Saima-possu pääsee karkuun ja Martta etsii sitä ympäri taloa. Lopulta hän tulee järjestäneeksi possuineen melkoisen hävityksen kauhistuksen ja herättää siinä rytäkässä itsensä Ruuneperin nokosilta. Runoilija ei kuitenkaan suutu, sillä hän tuntee inspiraation iskevän. Martasta ja possusta tulee hänen uudet muusansa.
Ruuneperien luona Koiramäen tytöt näkevät toisenlaista elämää kuin kotipuolessa. Ruunepereillä käy paljon vieraita. Runoilijamestarilla on runsaasti ihailijoita, jotka haluavat käydä häntä kunnioittamassa.
"Tuohon aikaan oli kovasti muotia ihailla tavallista kansaa. Eikä kukaan kirjoittanut yhtä kauniita runoja rahvaasta kuin Ruuneperi."
Vihdoin saapuvat Ruuneperin hartaasti odottamat vieraat, Lauantaiseuran pojat Snellmanin Janne ja Lönnrotin Elias. Kun kaupungilla kohdataan vielä satuja kirjoitteleva Sakari Topelius, on iloinen herraseurue koossa ja valmiina istumaan iltaa yömyöhään asti.
"Sinä iltana Ruuneperien talosta kantautui jälleen iloinen puheensorina myöhään yöhön. Ruuneperi, Snellman, Lönnrot ja Topelius olivat täydessä vauhdissa. Puhuttiin kirjallisuudesta, väiteltiin kielikysymyksestä ja tietysti muisteltiin opiskeluaikoja Turussa. Fredrika-rouva oli alkuillasta herrojen seurassa, mutta hän ei jaksanut valvoa pitkään. Mennessään nukkumaan hän kehotti Tiltaa ja Loviisaa jäämään yöksi. Martta ja Saimakin saivat jäädä keittiöön torkkumaan. Salongissa meno sen kuin kiihtyi."
Kun herrat yöllä saavat päähänsä lähteä kaupungille remuamaan, ovat Martta ja possu ainoat, jotka pystyvät pelastamaan heidät venäläisten kasakoiden raivolta.
Kuultuaan Topeliuksen sadun Koivu ja tähti Marttaa alkaa vaivata koti-ikävä. Muutaman päivän päästä onkin aika lähteä kotimatkalle. Onpa ihana päästä taas omaan kotiin.
Kirja on aika pitkä ja täynnä Suomen historiaa. Kirjan nimi, joka viittaa pelkästään Runebergiin on hiukan harhaanjohtava, sillä myös Snellmanin, Lönnrotin ja Topeliuksen elämäntyöstä kerrotaan kirjassa kattavasti.
Kirjassa lainataan joitakin Runebergin runoja ja tunnetuimpia teoksia. Martta, Tilta ja Loviisa saavat kuulla runon Saarijärven Paavosta Ruuneperin itsensä lausumana. Matu-renki kohtaa kaupungilla Suomen sodan veteraanin Remuliinin papan, joka intoituu (lantin toivossa) kertomaan Matulle Sven Tuuvasta. Topelius puolestaan kertoo Martalle satunsa Koivu ja tähti.
Nelivuotiaani mielenkiinto herpaantuu heti, kun varsinainen tarina katkeaa. Ehkä menestys olisi parempi, jos lukisi esimerkiksi kohdan Saarijärven Paavosta erikseen eikä yrittäisikään lukea sitä keskellä kehyskertomusta.
Teos sopii mielestäni parhaiten kouluikäisille, sillä teos on Koiramäki-tarinaksi naamioitu tietokirja. Pienemmille lukijoille lukisin sen paloissa luetusta keskustellen. Isommillekin lapsille siinä on melko paljon sulattelemista.
Koiramäen Martta kiteyttää kirjan lopussa hienosti sen, mikä oli seikkailun tärkein opetus: ”Opin sen että me ollaan suomalaisia, ja se on tosi hienoa!”
Kirjan loppuun on koottu informatiiviset elämänkertatekstit Johan Ludvig Runebergista, Fredrika Runebergista, Elias Lönnrotista, Zacharias Topeliuksesta ja Johan Vilhelm Snellmanista. Ne toimisivat loistavasti lähdeaineistona esim. kouluesitelmää tekevälle lapselle.
Lukiessani kirjaa nelivuotiaalleni minua helpotti se, että olimme käyneet Runebergin kodissa, joka vilahtelee kuvissa. Hän tunnisti sen ja muisti näkemiään yksityiskohtia, kuten esimerkiksi ketunnahat seinällä.
Jos liikutte joskus Porvoossa päin, suosittelen käyntiä J.L. Runebergin kotimuseossa. Se on mainio kohde lapsillekin. Tänään museoon pääsee ilmaiseksi Runebergin päivän kunniaksi.
Olemme käyneet museossa tyttäremme kanssa jo muutaman kerran. Ensimmäisellä kerralla hän oli vasta pieni taapero. Silloin häneen teki valtavan vaikutuksen, kun hän näki Runebergin aamutakin sängyn päällä. En tiedä miksi, mutta hän muistaa sen yhä. Mieleen jäi myös valtavat valaanhetulat seinällä.
Toisella kerralla olimme liikkeellä kesällä, jolloin museon pihalla ja ulkorakennuksessa oli avoinna Leiki ja opi -puuhatila. Siellä lapset saivat mm. kokeilla puujaloilla kävelyä, kerätä ”munia” kanalasta, kalastaa leikkikaloja, toimia torikauppiaina ja kastella kasveja Fredrikan puutarhassa.
 |
| Leikkikoju J.L. Runebergin kotimuseon pihan Leiki ja opi -puuhatilassa |
Vietetäänkö teillä Runebergin päivää? Meillä ainakin syödään Runebergin torttuja.
Mauri ja Tarja Kunnas: Koiramäen Martta ja Ruuneperi
Kustantaja: Otava 2014
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti