Pääsiäinen vaakalaudalla

Suosikkini pääsiäisaiheisista kuvakirjoista taitaa olla Astrid Lindgrenin Lotta on iloinen. Herttainen pikku Lotta seikkailee useissa kuvakirjoissa, ja pidin hänestä lapsena kovasti. Ilon Wiklandin kuvituksessa on jotain nostalgista.

Pääsiäinen on tulossa. Lotta odottaa saavansa pukeutua noidaksi ja kiertää taloja makeisia keräämässä. Hän odottaa pääsiäispupua, jolla on tapana piilottaa munia puutarhaan.

Pian Lotalle selviää, että koko pääsiäinen on vaakalaudalla. Lapsen silmin pääsiäisen tärkein tarkoitus on nimittäin saada mahdollisimman paljon makeisia ja suklaamunia. Kylän karkkikauppias Vasilis on sulkenut kannattamattoman liikkeensä juuri ennen pääsiäistä ja päättänyt muuttaa takaisin Kreikkaan. Entä jos pääsiäispupukin ostaa munansa Vasiliksen liikkeestä? Jäävätkö makeiset nyt saamatta?

Kun Lotta vihdoin pääsee lähtemään Minnan ja Jannen kanssa pääsiäisnoitakierrokselle, vastassa on vain pettymyksiä. Ihmisillä ei ole antaa heille namuja tai ne ovat jo loppuneet.

Ruokapöydässä isäkin vaikuttaa huolestuneelta. Hän on tuohtunut karkkikaupan lopettamisesta ja povaa, että tänä vuonna pääsiäispupu tulee myöhässä.

"Lotta istui hiljaa, hän ei ymmärtänyt yhtään mitään. Eikö pääsiäispupu voinut järjestää pääsiäismuniansa itse, mitä isällä oli siinä tekemistä?
   Ruuan jälkeen Lotta kysyi sitä Jannelta, ja Janne nauroi.
   'Etkö sinä ymmärrä, että pääsiäispupu on isä? Hän on myös joulupukki, jos haluat tietää.'
   Ei, sitä Lotta ei halunnut tietää ollenkaan."
 
Tuumittuaan asiaa huolellisesti Lotta päättää, että jos ei pääsiäispupu eikä isä voi järjestää pääsiäisaamuksi yllätystä, hänen täytyy se tehdä. Ja hänellä on siihen keinotkin. Kun Lotta oli känyt tervehtimässä Vasilista suljetussa makeiskaupassa, Vasilis oli antanut Lotalle niin hienon läksiäislahjan, ettei Lotta oikein uskonut sitä todeksi. Vasiliksen mielestä Lotta oli aina ollut iloinen tyttö.

Pääsiäisaamuna perhettä odottaa puutarhassa melkoinen yllätys. Ei ehkä aivan sellainen kuin kuvitella saattaisi, mutta yhtä kaikki riemastuttava ja maistuva.

"Nyt äiti ja isäkin tulivat ulos.
   'Mitäs tämä on?' kysyi isä. 'Mistä tuo kaikki on tullut?'
   Minna hohotti.
   'Ja sinä kun sanoit ettei pääsiäispupu tulisi!'
   'Ei tullutkaan', sanoi Lotta. 'Sen sijaan tulikin pieni joulupupu!'
   Hän hihitti niin että pysyi tuskin tolpillaan."

Saivatpa sentään Pukarikadun lapset mahansa täyteen makeaa.

Onko teillä käynyt tänään pääsiäispupu tai pääsiäiskukko? Kun olin lapsi, meillä kävi pääsiäistä edeltävänä yönä pääsiäiskukko, joka muni suklaamunan tyynyn viereen.

Tyttäreni on lukenut liikaa anglo-amerikkalaisia pääsiäiskirjoja, ja hän odottaa kukon sijaan pääsiäispupua. Ja totta tosiaan, pupu on kuin onkin käynyt piilottelemassa munia alakertaan ja pihalle.

Hyvää pääsiäistä!


Astrid Lindgren: Lotta on iloinen
Kuvitus: Ilon Wikland
Ruotsinkielinen alkuteos: Visst är Lotta en glad unge
Suomennos: Sanna Jaatinen
Kustantaja: WSOY 1990

Vapaata elämää Melukylän keväässä

Rakkain kevätkirjani on peräisin omasta lapsuudestani. Kyseessä on Astrid Lindgrenin kirjoittama ja Ilon Wiklandin kuvittama Melukylän kevät. Melukylän kevät kuvaa suloisella tavalla lasten leikkejä ja touhuja, tavallista arkista yhdessäoloa. Tällaiset kirjat kestävät hyvin aikaa ja puhuttelevat lapsia sukupolvesta toiseen.

Lapsena pidin kovasti Melukylän lapsista. Kolmen talon kylä on miljöönä sopivan rajattu ja seitsemän lasta sopiva joukko omaksuttavaksi. Kaupunkilaislapsena olisin ehkä alitajuisesti kaivannut omaan elämääni samantapaista yhteisöllisyyttä, mitä Melukylän lapsilla oli.
 
Nykyisin minua kiehtoo ja hämmästyttää, miten vapaasti Alatalon, Välitalon ja Ylätalon lapset saavat keskenään touhuta ilman aikuisten valvovaa silmää. Pikkuruinen Kerstikin on mukana leikeissä. Ällistyttää, kuinka suuren vastuun isommat tytöt joutuvat ottamaan Kersti-taaperon kaitsemisesta. Kersti ei edes ole tyttöjen sisar, vaan Ollin.

Kaikenlaista Kerstille sattuukin. Hän repii tulppaanit puutarhasta, taputtaa siiliä, pyllähtää ojaan ja vetää kissaa hännästä. Välillä hän parkuu niin, että koko Melukylä raikuu.

Tuntuu, etteivät lapset enää nykyaikana saa elää yhtä vapaasti kuin Melukylän lasten aikaan. Vai olenko väärässä? Ehkä kaupunkien ja maaseudun välillä on eroa. Melukylän lapset ovat maalaisia.
 
Oma lapsuuteni vielä oli melko vapaata ja sain liikkua ulkona laajalla alueella ilman vanhempia, vaikka asuimmekin Helsingin kantakaupungissa. Veljeni on minua seitsemän vuotta nuorempi, joten hänen on täytynyt olla aika pieni, kun hän on jo ollut mukana puistoreissuilla minun ja sisareni kanssa. Muistelen, että hänellä olisi ollut nahkaiset kävelyvaljaat, joissa häntä kuljetimme.

Oma lapseni ei saa lähteä yksin pihapiiristä mihinkään, vaikka asumme rauhallisella metsien ympäröimällä pientaloalueella. Hän on luonteeltaan huomattavasti huolettomampi ja vastuuttomampi kuin itse olin lapsena. Voi olla, että työni on tehnyt minusta ylivarovaisen vanhemman. Niinpä tyttärelleni Melukylän lasten vapaa elämä on vain utopiaa, satua.

Lapsena mielestäni Melukylän kevät -kirjassa parasta oli, kun kirjan kertojahahmo Liisa sai isältään ikioman karitsan. Orpoa pikku karitsaa syötettiin tuttipullosta aivan kuin vauvaa.

Kirjan jännittävimmässä kohdassa Riitta aikoi kävellä navetan katon harjalla. Tällä kertaa aikuinen kuitenkin huomasi tilanteen ja keskeytti Riitan puuhat alkuunsa.

Kummallisinta kirjassa oli mielestäni Nakun nimi. Alkuperäisessä ruotsinkielisessä tekstissä Saku ja Naku ovat Lasse ja Bosse. En voi ymmärtää, mistä Naku on keksitty.

Nykyisin minua viehättää eniten kirjan loppu, jossa Liisan, Sakun ja Nakun isä sytyttää lehtikasan palamaan, ja saadaan aikaiseksi pieni kevätnuotio.

”Tulen loimu oli niin kaunista, ja me tanssimme ja hypimme valkean ympärillä ja leikimme intiaania ja huusimme ja ulvoimme niin, että se kuului yli koko Melukylän. Ai niin, Kersti ei tietenkään hyppinyt, hän vain katseli.

Ja isä kysyi: - Oletteko te vallan villejä, lapset?

- Kyllä ne ovat ihan kamalan villejä, sanoi Kersti.

Mutta niin kai kaikki lapset ovat keväällä.

Ainakin me täällä Melukylässä.”

Pitkän ja pimeän talven jälkeen kevät saattaa tosiaan saada pienet ja vähän isommatkin riehaantumaan. On niin mukavaa olla taas ulkona.

Näin pääsiäisen aikaan on muuten hyvä tilaisuus hakeutua elävän tulen äärelle, jos sellaista kaipaa. Tosin pääsiäiskokkojen polttaminen taitaa olla lähinnä pohjalainen tapa. Täällä Helsingissä pääsiäiskokot syttyvät lankalauantaina Seurasaaressa. Kokot rakentaa Helsingin Keskipohjalaiset ja niiden äärelle on vapaa pääsy.


Astrid Lindgren: Melukylän kevät
Ruotsinkielinen alkuteos: Vår i Bullerbyn
Kuvitus: Ilon Wikland
Suomennos: Kerttu Piskonen
Kustantaja: WSOY 1973