Voiko supersankari olla vanha nainen?

Sana supersankari ei herätä minussa erityisen positiivisia mielleyhtymiä. Sanasta tulee mieleeni tappeluita, väkivaltaa, naurettavia asuja, naamioita, salailua, peitettyjä identiteettejä ja luonnottomia kykyjä. Sana uhkuu maskuliinisuutta ja testosteronia.

En siis ollut kovinkaan iloinen, kun huomasin, että tämän vuoden Helmet-lukuhaasteessa ja Pienessä Helmet -lukuhaasteessa yhtenä kohtana on "sarjakuva tai kirja, joka kertoo supersankarista".

Vaikka luinkin lapsena sarjakuvia Mustanaamiosta, nyt ne eivät kiinnosta. Eivätkä kiinnosta Batman, Teräsmies tai Hämähäkkimieskään.

Mutta voisiko supersankari ollakin ihan jotain muuta, aivan toisenlainen?

Voisiko supersankari olla nainen?

Kyllä tietysti, miksikäs ei.

Voisiko supersankari olla vanha?

Hmmm...

Annika Sandelin on kirjoittanut lastenromaanin supersankarista, joka on vanha nainen. Kun isoäiti lensi (kuv. Jenny Lucander, suom. Veera Antsalo, Teos & Förlaget 2022) sopii täydellisesti Helmet lukuhaasteen kohtaan "sarjakuva tai kirja, joka kertoo supersankarista".

Yhdeksänvuotias Joel joutuu vastentahtoisesti asumaan pariksi viikoksi isoäitinsä luokse, kun vanhemmat lähtevät liikematkalle. Joel on varma, että isoäidin luona on tylsää. Siltä alkuun vaikuttaakin. Isoäiti ei näytä juuri muuta tekevän kuin pelaavan pasianssia.

Vaarin vanhoja Mustanaamio-sarjakuvia lukiessa Joelin elämä isoäidin luona tuntuu sentään siedettävältä. Koulusta Joel löytää uuden ystävän Jeminan, joka on myös hurahtanut supersankareihin.

Sitten alkaa tapahtua. Ensin isoäidin lapaluissa näkyy vain pari harmaata kyhmyä. Isoäiti ei ole niitä huomaavinaankaan, mutta Joel huolestuu. "Et kai sinä kuolla aio?" hän kysyy isoäidiltä, joka vaan hekottelee.

Seuraavana aamuna isoäidin selkään on kasvanut suuret siivet. Lentokyvyn lisäksi isoäiti näyttää saaneen toisenkin supervoiman. Hänestä on tullut hurjan vahva. Isoäidin tukevassa otteessa Joelkin pääsee lentoretkelle öiselle taivaalle.

"Hiukset hulmusivat ja korvat menivät lukkoon. Suljin silmäni ja tunsin kylmän ilman painautuvan otsaa vasten. Kun vauhti hidastui ja lensimme vaakasuoraan, katsoin raitiolinjoja, jotka kiemurtelivat kuin hopeiset madot kaukana alhaalla. En tuntenut pelkoa, vain vapautta, joka tuntui niin suurelta, että se hädin tuskin mahtui rintakehääni."

Jos on supervoimat saanut, täytyy niitä tietysti käyttää muuhunkin kuin huvitteluun. On pistettävä kampoihin pahoille ihmisille ja yritettävä auttaa. Adrenaliiniryöpyn vallassa on helppo rynnätä paikalle ja tehdä niin kuin uskoo oikein olevan, mutta seuraukset pitää pystyä kantamaan vielä päivienkin päästä.

Ehkä supersankarin elämä ei olekaan ihan niin hohdokasta kuin Joel tai isoäiti ovat luulleet? Kuka oikeastaan jaksaa supersankarin elämää noin pidemmän päälle?

Seitsenvuotiaani piti kirjasta kovasti. Luimme sitä iltasatukirjana. Yhtenä iltana emme ehtineet kirjaa lukea, koska lasten uutislehden parissa vierähti niin kauan. Seuraavana aamuna tytär sanoi pontevasti: "Tänä iltana mä kyllä sitten haluan lukea sitä Kun isoäiti lensi -kirjaa".

Jenny Lucanderin kuvitus on hieno. Erityisesti pidin väreissä kylpevistä kokoaukeaman kuvista. Lucander oli kuvannut Joelin tummaihoiseksi, vaikka tekstin perusteella niin ei olisi tarvinnut olla. Mukavaa, että monikulttuurisuus näkyy lastenkirjakuvituksissa entistä useammin.

Supersankarin kuva Pixabaystä.

Tuikku oppii että kaikkia jännittää joskus

Kun Johanna Lestelän esikoiskuvakirja Tuikun tärkeä tehtävä (Otava 2019) ilmestyi pari vuotta sitten, pidin sitä merkittävänä kirjana. Ensimmäistä kertaa tapasin suomalaiskirjailijan kuvakirjassa päähenkilön, joka oli tummaihoinen suomalaislapsi. (Kirjoitin kirjasta täällä.)

Toivoin kirjalle jatkoa, ja jatkoa se on saanutkin. Viime vuonna ilmestyneessä kirjassa Tuikku ja pimeän mörkö (Otava 2020) Tuikku kipuilee nukkumaanmenon kanssa.

Sarjan upouudessa kolmannessa osassa Tuikku uskaltaa (Otava 2021, arvostelukappale kustantajalta) Tuikku aloittaa jalkapalloharrastuksen. Ensimmäisissä jalkapallotreeneissä Tuikkua jännittää niin, ettei hän uskaltaudu ollenkaan mukaan.

Arkisen mutta tärkeän tarinan teemoja ovat jännittäminen ja uusien tilanteiden pelko. Rohkeuden puute ei tunnu mukavalta. Onneksi itsevarmuus kasvaa pienten onnistumisten kautta. On helpottavaa huomata, että ei ole ainoa, joka tuntee niin kuin tuntee.

"Tuikku on aivan ihmeissään. Voiko isojakin jännittää?"

Tuikku on sikäli kiinnostava hahmo, ettei voi olla aivan varma, onko hän tyttö vai poika. Suunnilleen joka toisella sivulla tyttäreni oli sitä mieltä, että Tuikku on tyttö ja joka toisella hän arveli Tuikun olevan poika. Lopulta minun oli pakko kysyä, onko sillä väliä, kumpi hän on.

"Ei. Saa se olla poikakin, mutta olisin mä halunnut tietää", tytär vastasi.

Minä taas olen sitä mieltä, että kirja toimii huomattavasti paremmin näin, kun jokainen saa tehdä omat tulkintansa.

Tuikku-kirjat sopivat luettavaksi yhdessä leikki-ikäisen lapsen kanssa noin kolmesta vuodesta ylöspäin. Tuikku on päiväkoti-ikäinen. Ekaluokkalaiseni samastuikin Tuikkua enemmän naapurin isompaan jalkapalloilijapoikaan, joka lopulta auttoi Tuikkua pääsemään yli pelosta.

Tuikun suuri huoli

Johanna Lestelän esikoisteos Tuikun tärkeä tehtävä on äärimmäisen ilahduttava kirja. Tuikku on aivan tavallinen suomalainen lapsi, jolla vaan sattuu olemaan tumma iho ja uskomattomana kekona kohoava kähärätukka.

Olenkin odottanut kuvakirjaa, jossa nähtäisiin afrikkalaispiirteinen päähenkilö. En ole aiemmin törmännyt Suomessa julkaistuun suomalaiskirjailijan kuvakirjaan, jonka päähenkilö olisi tummaihoinen. (Sivuhenkilöitä on kyllä näkynyt.) Kuitenkin Suomessa on lukemattomia tummaihoisia suomalaislapsia, jotka myös ansaitsevat nähdä itsensä kaltaisia lapsia kuvakirjojen sivuilla.

Parasta on, ettei Tuikun ihonväri ole milläänlailla oleellista tarinan kannalta, eikä sitä kirjassa kommentoidakaan. Kerrotaan, että Tuikun isä eli baba asuu Nigeriassa, Afrikassa. Äiti on kuvien perusteella valkoihoinen.

Kirjan tarina voisi sattua kenelle tahansa päiväkoti-ikäiselle lapselle. Päiväkodissa on sattunut jotain, joka painaa Tuikun mieltä ja kipristää mahaa. Tuikku etsii keinoja päästä eroon huolestaan. Hän yrittää huuhtoa huolensa alas vessanpöntöstä ja lähettää huolen ilmapallon mukana taivaalle. Vasta kun Tuikku kertoo huolensa äidille, olo tuntuu vähän paremmalta.

"Tuntuu heti paljon kevyemmältä. Ihan kuin äiti kantaisi Tuikkua ja huolta, molempia."

Onneksi äiti tietää, kuinka huolesta pääsee irti kokonaan.

Tuikun tarinalle on luvassa jatkoa, sillä kirjan takakannessa lupaillaan Tuikusta kertovaa sarjaa. Hienoa. Sille varmasti on kysyntää.


Johanna Lestelä (teksti ja kuvat): Tuikun tärkeä tehtävä
Kustantaja: Otava 2019