Kun Johanna Lestelän esikoiskuvakirja Tuikun tärkeä tehtävä (Otava 2019) ilmestyi pari vuotta sitten, pidin sitä merkittävänä kirjana. Ensimmäistä kertaa tapasin suomalaiskirjailijan kuvakirjassa päähenkilön, joka oli tummaihoinen suomalaislapsi. (Kirjoitin kirjasta täällä.)
Toivoin kirjalle jatkoa, ja jatkoa se on saanutkin. Viime vuonna ilmestyneessä kirjassa Tuikku ja pimeän mörkö (Otava 2020) Tuikku kipuilee nukkumaanmenon kanssa.
Sarjan upouudessa kolmannessa osassa Tuikku uskaltaa (Otava 2021, arvostelukappale kustantajalta) Tuikku aloittaa jalkapalloharrastuksen. Ensimmäisissä jalkapallotreeneissä Tuikkua jännittää niin, ettei hän uskaltaudu ollenkaan mukaan.
Arkisen mutta tärkeän tarinan teemoja ovat jännittäminen ja uusien tilanteiden pelko. Rohkeuden puute ei tunnu mukavalta. Onneksi itsevarmuus kasvaa pienten onnistumisten kautta. On helpottavaa huomata, että ei ole ainoa, joka tuntee niin kuin tuntee.
"Tuikku on aivan ihmeissään. Voiko isojakin jännittää?"
Tuikku on sikäli kiinnostava hahmo, ettei voi olla aivan varma, onko hän tyttö vai poika. Suunnilleen joka toisella sivulla tyttäreni oli sitä mieltä, että Tuikku on tyttö ja joka toisella hän arveli Tuikun olevan poika. Lopulta minun oli pakko kysyä, onko sillä väliä, kumpi hän on.
"Ei. Saa se olla poikakin, mutta olisin mä halunnut tietää", tytär vastasi.
Minä taas olen sitä mieltä, että kirja toimii huomattavasti paremmin näin, kun jokainen saa tehdä omat tulkintansa.
Tuikku-kirjat sopivat luettavaksi yhdessä leikki-ikäisen lapsen kanssa noin kolmesta vuodesta ylöspäin. Tuikku on päiväkoti-ikäinen. Ekaluokkalaiseni samastuikin Tuikkua enemmän naapurin isompaan jalkapalloilijapoikaan, joka lopulta auttoi Tuikkua pääsemään yli pelosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti