tiistai 6. elokuuta 2019

Maha täynnä perhosia - Ensimmäinen päiväkotipäivä

Miltä tuntuu aloittaa päiväkoti? Tätä sanoitetaan Maria Kuutin kirjoittamassa ja Saara Söderlundin kuvittamassa uutuuskirjassa Onni ja Aada päiväkodissa.


Kirjan päähenkilö on oikeastaan Onni, joka on menossa ensimmäistä kertaa päiväkotiin. Päiväkodissa Onnin tielle tuntuu jatkuvasti osuvan punatukkainen tyttö nimeltään Aada.

Kirja sopii hyvin luettavaksi yhdessä päiväkotia aloittavan lapsen kanssa. Tarina kuvaa muun muassa sitä, mitä päiväkodissa tehdään. Päiväkotiin tultaessa ripustetaan vaatteet omaan naulakkoon. Aikuisen johdolla leikitään yhteisleikkejä. Ulkoillaan. Ruokaillaan. Piirretään. Leikitään. Ystävystytään.

Päiväkodin toimintojen lisäksi kirja kuvaa hyvin sitä, miltä ensimmäinen päivä päiväkodissa voi lapsesta tuntua. Päivään mahtuu monenlaisia tunteita.

Aluksi jännittää. Onnia jännittää niin kuin perhoset lepattaisivat vatsassa.

"- Kaikkia jännittää ensimmäisenä päivänä. Muista, että olet ihana poika, ja sellaiset saavat aina kavereita, äiti kannusti."

Onnia surettaa, kun äiti joutuu lähtemään eikä ole pitämässä häntä kädestä, niin kuin silloin kun Onni kesällä kävi tutustumassa päiväkotiin. Onneksi päiväkodissa on ihania aikuisia, jotka ymmärtävät. "Piia halasi Onniin rohkeutta ja vei hänet muiden lasten luo."

Onnia hämmästyttää, kun päiväkodissa kaikki on niin isoa.

Pihalla Onnia nolottaa, kun hän ei huomaa, että keinuun pitäisikin jonottaa.

Ruokaillessa Onnia hävettää, kun maitoa läikähtää tarjottimelle. "Piia sanoi, ettei se haitannut yhtään."

Leikkihuoneessa Onnia ujostuttaa, kun pitäisi mennä istumaan pyöreiden pöytien ääreen. "Onni ei tiennyt, minne hänen olisi pitänyt istua, joten hän seisoi selkä kiinni takaseinässä." Onneksi Aada kutsuu Onnin istumaan viereensä.

Lapsia naurattaa, kun Piia-hoitaja paljastaa, mikä asia jokaisen täytyy päiväkodissa oppia. Kaikkien tulee oppia leikkimään. Kyllähän kaikki leikkiä osaavat, eikös niin!

Kun ollaan pukemassa iltapäiväulkoilua varten, Onni ikävöi äitiä. Kunpa tämä tulisi pian. Onneksi Aada pyytää Onnia keinumaan. Onni ilahtuu.

Onni ja Aada päiväkodissa on lämminhenkinen ja sympaattinen kertomus päiväkodin aloittamisesta. Saara Söderlundin suloinen kuvitus saa hyvälle mielelle. Onni ja Aada on kuvattu niin mukavannäköisiksi, että hauskahan olisi päästä tutustumaan heidänkaltaisiinsa lapsiin.


Maria Kuutti: Onni ja Aada päiväkodissa
Kuvitus: Saara söderlund
Kustantaja: Karisto 2019


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti