sunnuntai 13. joulukuuta 2020

Tontutkin viettävät Lucian päivää


Rolf Lidbergin Tonttujen joulukirjassa (Kolibri 1993) seurataan tonttujen joulun aikaa. Joulukuun alussa tonttulapsilla on vielä aikaa leikkiä lumisotaa ja hiihdellä tonttuvaarin valmistamilla suksilla.

Kirjan tontut ovat ruotsalaisia, joten joulukuun puolivälin lähestyessä on aika kaivaa esiin ullakon vanhasta arkusta valkeat yöpaidat ja pukea pitkähiuksinen vaalea tonttutyttö Luciaksi.

Kun jouluun on enää pari viikkoa aikaa, tontuilla alkaa jo olla kiire. Erittäin salaisesta joululahjatehtaasta putkahtelee lahjoja, jotka täytyy pakata säkkeihin ja kuljettaa perille laakson ihmisille. Avuksi tarvitaan kesyn hirven vetämää rekeä.

Jouluaatto on tontuille vuoden työteliäin päivä. He kuljettavat ihmisten lahjoja kuorman toisensa perään ja muistavat viedä lahjoja peikoillekin.

Vasta joulupäivän aamuna, kun ihmiset ajavat joulukirkkoihinsa, tontut pääsevät viettämään omaa joulujuhlaansa.

"Millainen juhla se olikaan! Oli Lucian kynttiläkulkue, joululahjoja jaettiin ja puuroa syötiin.
Juhlaa kesti koko viikon, sitä jatkui aina uudenvuodenaattoon asti."

Tonttujen joulukirjaan on koottu ruotsalaistaitelijan ja satukuvittajan Rolf Lidbergin parhaimpia tonttukuvia. Lidbergin tonttuhahmot ovat pyöreäsilmäisiä ja pottunenäisiä pellavapäitä. Ainakin osa kirjan kuvista on selvästi rajattu suuremmista kuvista, eikä rajaus ole aina onnistunut parhaimmalla mahdollisella tavalla.

Kannessa komeilee vain Lidbergin nimi, vaikka teksti on Jan Lööfin kynästä. Tekstistä tosin huomaakin, että kirja on tehty kuvat edellä ja tarina kirjoitettu kuvien pohjalta. Välillä tuntuu siltä, että Lööf vain selittää, mitä näkee kuvassa.

Ihan mukavalle joulumielelle kirja silti saa.


Rolf Lidberg (kuvat): Tonttujen joulukirja
Teksti: Jan Lööf
Ruotsinkielinen alkuteos: Tomtarnas julbok
Suomennos: Kaarina Helakisa
Kustantaja: Kolibri 1993 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti