perjantai 25. lokakuuta 2019

Tunnelmia Helsingin Kirjamessuilta 2019


Terveisiä Helsingin Kirjamessuilta! Tänä vuonna arvelin välttäväni pahimman ruuhkan valitsemalla messupäiväksi perjantain. Takkini ei mahtunut naulakkoon, mutta muuten väentungos olikin siedettävällä tasolla.

Messut olivat tälläkin kertaa juuri niin ihanat kuin toivoa saattoi. Oli hienoa nähdä niin valtava määrä kirja-alan toimijoita ja kirjojen ystäviä kerääntyneenä yhteen paikkaan. 

En ollut tehnyt etukäteen kovin tarkkaa suunnitelmaa siitä, mitä messuilla haluaisin tehdä, nähdä ja kokea. Tiesin vain, että ainakin tahtoisin nähdä kaksi lempikirjailijaani: Reetta Niemelän ja Sanna Pelliccionin. Askeleeni veivät siis kohti lapsille suunnattua Kumpula-lavaa.


Kumpula-lava oli mukavannäköinen

Reetta Niemelä esitteli uutuuskirjaansa Kimalaisen postitoimisto (Karisto 2019) ja veti lapsille askartelupajaa. Raisiossa asuva kirjailija löytää kirjoihinsa aiheita luonnosta. Kimalaisen postitoimisto -kirjassa seurataan puutarhaa eri vuoden aikoina ja nähdään, millaisia kirjeitä puutarhan kasvit toisilleen lähettelevät. Teksti on melko runollista, ja vaikka tyttäreni ei yleensä ole runouden ystävä, tästä kirjasta hän piti kovasti.

Reetta Niemelä ja Kimalaisen postitoimisto


Sanna Pelliccioni luki pätkän uudesta Onni-poika-kirjastaan Onni-poika ja parvekeviidakko (Etana Editions 2019) ja askarteli lasten kanssa joutsenia paperilautasista. (Onni-poika ja parvekeviidakko -kirjasta kirjoitin keväällä puutarhapostauksessani.)


Sanna Pelliccioni näyttää millaisia joutsenia on tarkoitus askarrella


Muuten vaeltelin messuilla lähinnä fiilispohjalta. Ihailin kauniita kirjanmerkkejä, postikortteja ja muistikirjoja. Tutustuin lastenkirjauutuuksiin, ja aika monta kirjaa tarttui mukaani.



Uusien kirjojen lisäksi saattoi tehdä loistavia löytöjä vanhemmista kirjoista. Muutamia vuosia kustantajien varastoissa pölyttyneitä kirjoja saattoi saada todella edullisesti. Paras löytö oli ehkä Markus Majaluoman Hulda ja Jalmari avaruustiedemiehinä (Kvaliti 2016) kahdella eurolla! (Olen kirjoittanut kirjasta Hulda ja Jalmari -postauksessani.)


Kirjoja saattoi löytää hyvinkin halvalla


Fiilistelin vanhojen kirjojen parissa antikvaarisella osastolla. Näin kirjoja, joita luin pienenä ja hypistelin kirjoja, jotka olivat minua huomattavasti vanhempia. Ihastelin, kuinka kauniita sidoksia ja kansia kirjoissa ennen vanhaan oli.

Lastenkirjoja antikvarisella osastolla


Kuuntelin siellä täällä pätkiä kirjailijahaastatteluista, joita oli ripoteltu runsaasti eri puolille messualuetta. Kallio-lavalla käytiin mielenkiintoisia keskusteluja. Parhaiten jäi kuitenkin mieleeni Otavan osastolta Valon antajat -kirjan (Otava 2019) tekijöiden Vappu Pimiän ja Johanna Huhtamäen haastattelu. Kirjallaan Huhtamäki ja Pimiä haluavat osoittaa, että kiitollisuus on avain onneen ja onnellisuus on avain menestykseen. Vastajulkaistu kirja on jo ehtinyt saada loistavaa palautetta.

Haastattelussa Johanna Huhtamäki ja Vappu Pimiä


Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liiton Kultin osastolla oli jaossa ilmaisia näytenumeroita liiton edustamista lehdistä. Nappasin mukaani Onnimanni-lehden, ja mieleeni muistui taas kerran, että pitäisi tilata tuo Lastenkirjainstituutin julkaisema lehti. Onnimanni on maamme johtava lastenkirjallisuuslehti.



Kun tuli kotiinlähdön aika, kukkaro oli keveämpi ja reppu painavampi kuin tullessa. Repun sisältöä tutkiessa messujen annista voi nauttia vielä pitkään. Ostokseni ilahduttavat myös muita, sillä tein jonkin verran joululahjaostoksia. Suurin osa ostamistani kirjoista oli kuitenkin omaan lastenkirjahyllyymme, joka pursuilee jo valmiiksi. Onneksi sain juuri myytyä kirpparilla yli 20 lastenkirjaa, joten hiukan tilaa sentään tuli.


Etana Editionsin kauniilta osastolta löytyi ostettavaa

"Anna lapselle lukuaikaa" pyydettiin Mäkelän osastolla


Aina jotain unohtuu. Matti Pikkujämsän kuvittamat ihanat joulukortit jäivät ostamatta samoin Annika Eräpuron kiinnostava lastenromaani Karkaava talo (Robustos 2019).

Mukavia messuja kaikille, joilla ne ovat vielä edessä päin!


Kuva: Messukeskus

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti