Äitini huomautti minulle eilen ja uudestaan vielä tänään, etten ole kirjoittanut blogiini pitkään aikaan. Se on aivan totta, vaikkakin ehkä yllättävää ottaen huomioon, että olen viettänyt koko alkuvuoden tiiviisti kirjojen parissa. Kirjoittamiselle ei ole jäänyt aikaa, koska vapaa-aikani ja huomioni ovat kohdistuneet seuraaviin toisiinsa kietoutuviin asioihin:
- Lukemiseen
- Kirjoista eroon hankkiutumiseen
- Kirjojen pakkaamiseen
Kahden vuoden pitkän odotuksen jälkeen olemme vihdoin muuttamassa keväällä. Se tarkoittaa sitä, että tavaroita on karsittava rankalla kädellä. Koska kirjat muodostavat henkilökohtaisesta omaisuudestani suurimman ryhmän, olen jo pitkään keskittynyt kirjojen karsimiseen.
Toissa kesänä pääsin karsimistyössä hyvään alkuun, kun konmaritin kirjani. Silloinen tulos ei kuitenkaan ollut vielä riittävä. Taisin olla silloin liian lepsu. Sitä paitsi onhan puolessatoista vuodessa ehtinyt kertyä aikamoinen määrä uusiakin kirjoja. Minulla on paha tapa napata kirjastojen kierrätyshyllyistä mukaani kirjoja, vaikka edellisiäkin löytöjä on vielä lukematta.
Viime syksynä aloitin laajamittaisen lastenkirjoista eroon hankkiutumisen. Lahjoitin kymmeniä helppolukuisia lastenkirjoja tyttäreni S:n koulukirjastoon ja sain myytyä kymmeniä lastenkirjoja kirpparilla. Myin vielä lisää kirjoja tammi-helmikuun vaihteessa ja sen jälkeen olen rahdannut kymmeniä teoksia Kierrätyskeskukseen sekä muutama kirja kerrallaan kirjastojen kierrätyskirjahyllyihin.
En oikein pysty poistamaan kirjoja lukematta niitä, joten olen lukenut hyllynlämmittäjän toisensa jälkeen. Luettuja kirjoja on tänä vuonna kertynyt jo 62 (38 lastenkirjaa ja 24 aikuisten kirjaa).
S:lle ääneen lukiessani olen keskittynyt kirjoihin, joita emme halua ottaa muutossa mukaamme. Tämä on johtanut siihen, että lastenkirjavuotemme on ollut tähän mennessä aika epätyydyttävä. Emme ole lukeneet juuri lainkaan erityisen sykähdyttäviä lastenkirjoja. Eipä siis ihme, etten ole kirjoittanut blogiin pitkään aikaan.
Joitain hyviä kirjoja olemme sentään lukeneet, ja olisihan joistain niistä voinut kirjoittaakin, jos vain minusta olisi tuntunut, että kirjoittamiseen on aikaa.
Paras tänä vuonna lukemamme lastenkirja on varmaankin ollut Johanna Hulkon ja kuvittaja Sanna Pelliccionin kirja Seikkailijat Ruusu ja Säde (Karisto 2022). Vanhanajan tunnelmaa huokuva seikkailusatu vie lukijan Oulun Raksilan puutaloalueen katoille. Siellä on kahden ystävyksen, Ruusun ja Säteen, ikioma salattu maailma, jossa he voivat olla vapaita ja seikkailla sydäntensä pohjasta.
Eräänä talviyönä tytöt joutuvat hurjan pelastustehtävän eteen. Onneksi saduissa mikä tahansa voi olla mahdollista, ja vaarallisesta tilanteesta selvitään säikähdyksellä.
Seikkailijat Ruusu ja Säde lähtee ilman muuta mukanamme uuteen kotiin.
Toinen mukaan otettava kirja on Tero Mielosen ja Mari Ahokoivun kirja Maailman tutkijat (Ursa 2021). Värikkäästi kuvitetussa kirjassa tutustutaan tieteen tekemiseen ja eri alojen tutkijoihin. Kirjan sanomana on: kenestä tahansa voi tulla tutkija.
Kolmas mainitsemisen arvoinen teos, joka myös lähtee muutossa mukaamme, on Anja Portinin ja kuvittaja Sanna Pelliccionin Matias ja kaikki se mikä oli jossain kaukana (S&S 2021). Portinin isoisoisän 1900-luvun alussa valmistamista tähtitieteellisistä taikalyhtykuvista innoituksensa saaneessa kuvakirjassa nimihenkilö Matias pohtii kauas avaruuksiin kurkottavia ajatuksia. Löytääkö Matias ketään, jonka kanssa jakaa korkealentoisia ajatuksiaan vai johtaako utelias mieli yksinäisyyteen?
Tänä vuonna lukemiini vaikuttaviin kirjoihin kuuluu Jeva Skaletskan päiväkirjateos Te ette tiedä mitä sota on (Otava 2022). Kirja on 12-vuotiaan ukrainalaisen koulutytön omakohtainen kertomus siitä, miten yhdessä hetkessä koko elämä muuttuu. Jeva kuvaa Venäjän hyökkäystä Ukrainaan lapsen silmin heti sen ensi hetkistä alkaen.
Tunnit pommisuojassa ovat pitkiä, ja kun käy selväksi, että pommien moukaroimaan kaupunkiin on vaikea jäädä, alkaa päämäärätön, pelottava ja vaivalloinen pakomatka. Lopulta Jeva pääsee mumminsa kanssa turvaan Irlantiin, josta löytyy Jevan päiväkirjalle kustantaja.
S on lukenut itse tänä vuonna pelkkiä Sinttu-kirjoja. Lin Hallbergin ja kuvittaja Margareta Nordqvistin hevoskirjasarja shetlanninponi Sintusta on heppatyttöni tämänhetkinen suosikki. Ostin sarjaa syksyllä halvalla kirjamessuilta, ja joulun jälkeen S sai pinon serkkujensa vanhoja Sinttuja, kun täti oli huomannut sarjan kirjoja S:n hyllyssä.
Yhden Sinttu-kirjan luin itsekin, sillä Torstaina nähdään, Sinttu (Tammi 2009) sopii erinomaisesti Helmet-lukuhaasteen kohtaan 25 "kirjan nimessä on viikonpäivä tai kuukausi". Sinttu-kirjat pakataan tietysti muutossa mukaan.
Olen itse asiassa jo pakannut suuren osan kirjoistamme. Tällä hetkellä valmiita laatikoita on 49. Hyllyissä riittää silti vielä luettavaa, poistettavaa ja pakattavaa. Viimeiset laatikot suljettanee vasta toukokuussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti