Tohtori Kivuton sai sydämen pamppailemaan kyyn pureman varpusen vuoksi

 

Yksi lapsuuteni klassikoista, Kornei Tšukovskin Tohtori Kivuton (Otava 1981) osui käteeni eräänä päivänä kirjahyllyjä kolutessa. Pystyin vieläkin palauttamaan mieleeni sen henkeäsalpaavan huolen ja hätäännyksen, jota koin kirjan äärellä lapsena.

Kirjassa kerrotaan tarina pienestä harmaavarpusesta, jota kyy on purrut.

"Kotipihaan tahtoo
lentää varpunen.
Eivät nouse siivet sen,
hiekkaan kaatuen
varpusraukka nyyhkyttää:
'Tekee kipeää!'"

Metsässä asuu yksi ihminen, joka voi auttaa varpusta: tohtori Kivuton. Hän on kaikkien eläinten ystävä. Hän parantaa haavat, vatsakivut ja suden puremat, kai siis kyyn puremankin. 

Sammakko ja siili lähtevät viemään varpusta tohtori Kivuttoman luo. "Kunpa ajoissa ehtisin!" huokaa sammakko pahaenteisesti.

Lukijan huoli ja kauhu vain kasvaa, kun matkan aikana ehtii jo yökin tulla, ja joukkio kompastelee kapeaa suopolkua pimeässä metsässä. Kiiltomato lähtee valaisemaan kulkijoiden tietä.

Lopulta näkyviin tulee tohtori Kivuttoman klinikka suuren tammen alla. Onko jo myöhäistä?

"Mutta varpunen surkeasti itkee, valittaa,
joka hetki tekee pahemmaksi vaivan,
se on kuolemaisillaan aivan."

Koko yön tohtori Kivuton hoivaa pientä potilastaan väsymättömästi, vaikka tietää, että aamulla ovella odottaa jono uusia potilaita.

Kun aamuaurinko nousee talon takaa ja heittää ikkunoista sisään keltaista valoaan, tohtori Kivuttoman sairastuvan houkuttelevan mukavissa vuoteissa potilaat heräilevät. Hoitajan asuun pukeutunut koira tuo kärryissä aamiaista, ja siili ja sammakko laskevat liukumäkeä alas sairastuvan katonrajasta.

Mutta pieni varpunen pyrähtää ulos ikkunasta oksalle visertämään. Tohtori Kivuton on pelastanut sen hengen, eikä se unohda sitä milloinkaan.

Kuusivuotiaani ei kokenut kirjaa niin voimakkaasti kuin itse koin lapsena. Hänestä se oli vain kiva tarina, ja eläimet olivat söpöjä.

Kornei Tšukovski (1882-1969) on venäläisen lastenkirjallisuuden ikonisia hahmoja. Hän uudisti runokieltä esikuvanaan englantilaisten lastenlorujen nonsense-lyriikka. Tšukovskin runoissa lauseet olivat lyhyitä ja yksinkertaisia. Hän käytti myös puhekielisiä ilmauksia ja keksi itse uudissanoja.

Riimisatu tohtori Kivuttomasta on jo melkein sata vuotta vanha, se ilmestyi venäjäksi vuonna 1929. Otavan 1980-luvun alussa julkaiseman käännöksen on riimitellyt Maila Pylkkönen. 

Parasta Otavan laitoksessa on Maija Karman kuvitus. Kirjassa on niin värillisiä akvarelleja kuin mustavalkoisia, luonnosmaisia piirroksiakin. Maija Karma todellakin oli loistava kuvittaja!

Kornei Tšukovski: Tohtori Kivuton
Venäjänkielinen alkuteos Ajbolit ilmestyi 1929.
Suomennos: Maila Pylkkönen
Kuvitus: Maija Karma
Kustantaja: Otava 1981

Satumaista joulua!

Tänä poikkeusajan jouluna taidan tarvita tavallista enemmän pakoa todellisuudesta. Kirjat ovat porttini muualle, kun oikeasti kökötän koko joulun kotona.

Olen jo päässyt käymään kaikkien aikojen huikeimmissa pikkujoulujuhlissa. Vaaksanheimolaisten järjestämä joulujuhla Ruusukujalla oli ehdottomasti the place to be. Lisäkseni kutsun olivat saaneet poliisi ja rouva Ulpukka, Tingelstiina ja Tangelstiina sekä tietysti talon emännät Onneli ja Anneli.

Maija Karman kuvitusta Marjatta Kurenniemen kirjaan Onnelin ja Annelin talvi

 

Mahtavinta juhlissa oli, että niitä vietettiin Onnelin ja Annelin nukkekodissa!

Miten se muka on mahdollista, sinä nyt kysyt. Kaikesta on kiittäminen Tangelstiinan yllätyskanaa. Sen muniman munan sisältä ilmestyi punaisia ja vihreitä karamelleja. Punaisen nauttimalla kutistui — viuh vaan — vaaksankokoiseksi. Vihreät karamellit söimme juhlien jälkeen.

Meidät ohjattiin heti notkuvan juhlapöydän ääreen, ja kuunneltuamme kuuliaisesti Vaaksanheimojen isoäidin lukeman adventtitekstin, pääsimme pöperön kimppuun. Tarjolla oli:

• nakkia
• perunaa
• herneitä
• lipeäkalaa
• riisipuuroa
• joulutorttuja

Eivät ehkä kaikki lemppareitani, mutta riisipuuro oli hyvin hautunutta, ja kellepä ei joulutortut maistuisi.

Maija Karman kuvitusta Marjatta Kurenniemen kirjaan Onnelin ja Annelin talvi

Lapset odottivat kovasti Joulupukkia — ei kun Joulupikkua. Minulla loksahti suu auki, kun hopean kimalteen keskellä ilmojen halki lensi paikalle pikkuinen joulu-ukko valkoisen poron vetämässä reessä.

Maija Karman kuvitusta Marjatta Kurenniemen kirjaan Onnelin ja Annelin talvi

Joulupikun johdolla mentiin sen verran vauhdikkaita piirileikkejä, että tällaista täti-ihmistä alkoi hengästyttää. Toivoin pääseväni uppoamaan nojatuoliin tasaamaan hengitystäni, kun tuli lahjojen jaon vuoro.

Maija Karman kuvitusta Marjatta Kurenniemen kirjaan Onnelin ja Annelin talvi

Joulupikku heitti lahjat kontistaan ilmaan ja ne jäivät lepattelemaan yläilmoihin kuin linnut ja perhoset. Kun niitä yritti ottaa kiinni, ne pakenivat. Jokainen sai totisesti tehdä töitä lahjojensa eteen! En tiedä, oliko se ihan sen arvoista. Ei ne niin kummia lahjoja olleet. Itse onnistuin pyydystämään muutaman piparkakun, omenan ja marsipaaniporsaan.

Maija Karman kuvitusta Marjatta Kurenniemen kirjaan Onnelin ja Annelin talvi

 

Loppuilta oli äänekäs ja riehakas. Meno oli niin karnevalistista, että huh huh. 

Kaikki räiskyvät raketit, helisevät tiu'ut, sinkoilevat joulutähdet, hyperaktiiviset lapset ja luonnottoman riehakkaat aikuiset saivat pääni särkemään. Jälkeenpäin tuollaiset vaivat tuppaavat unohtumaan. Aika kultaa muistot ja juhlat tuntuvat maailman hauskimmilta.

Kun myöhemmin viestittelin Annelin kanssa ja kysyin, mitä mieltä hän oli juhlista, hän kirjoitti:

"Tuntui hieman kummalliselta mennä vieraisille omaan nukkekotiinsa. Kaikki näytti kovin suurelta ja oudolta, ja kummallista oli myös se, että huoneista oli yksi seinä poissa. Oli kuin näyttämöllä. Mutta siihen tottui pian."

Kieltämättä nukkekodissa oli omanlaisensa tunnelma. Tuli vähän samanlainen fiilis kuin Muumien luona kelluvassa teatterissa, varsinkin kun monet nukkekodin kalusteista tuntuivat pikemminkin lavastemaisilta kuin aidoilta huonekaluilta.

Muumit tulivat mieleeni ehkä siksikin, että niin Vaaksanheimolaiset kuin Muumitkin olivat tapahtumahetkellä pakolaisia. Vaikka Vaaksanheimolaisten kanssa juhlin joulua vuoden pimeimpään aikaan ja Muumien kanssa juhannusta vuoden valoisimpaan aikaan, juhlan äärellä silti oltiin — vähän erikoisissa puitteissa.

Pikkujoulujuhlan jälkeen Annelilla oli vähän sellainen olo, että oliko kaikki oikeasti totta vai pelkkää unta. Mutta tietysti se oli totta, kun se on kirjan kansien väliin painettu!

Marjatta Kurenniemi: Onnelin ja Annelin talvi
Kuvitus: Maija Karma
Kustantaja: WSOY 2015.
Teos on alun perin ilmestynyt vuonna 1968.

Piilomaan pikku aasin luoja on kuollut

Yle uutisoi eilen, että lastenkirjailija Lea Pennanen on kuollut. Pennanen kuoli 89-vuotiaana tortaina 24.1.2019. Pennanen oli rakastettu lastenkirjailija ja kääntäjä, joka teki pitkän uran Ylellä. Ylen lastenohjelmien päällikkönä hän toimi vuosina 1975-90. Hän myös kirjoitti ja ohjasi itse ohjelmia. Pennanen palkittiin Tirlittan-palkinnolla vuonna 2009.

Myönnän, etten ihan heti uutisotsikon nähtyäni muistanut, kuka Lea Pennanen oli. Tunnen kuitenkin hänen klassikoksi muodostuneen saturomaaninsa Piilomaan pikku aasin.

Rudolf Koivu -palkinnolla vuonna 1969 palkittu Piilomaan pikku aasi on tarina hyvästä ja pahasta, sankaruudesta, rohkeudesta ja ystävyydestä. Se kertoo onnellisesta Piilomaasta, jossa vallan kaappaa ilkeä velho Mukkelis Muuli. Kansa pidetään aisoissa unettavalla jäätelöllä ja mehulla. 

Hyvän ja pahan taistelua kuvaavassa tarinassa on universaaleja elementtejä. Näin vainojen uhrien muistopäivänä en voi välttyä miettimästä, että sadussa kuvattuja asioita voi ihan oikeasti tapahtua - nykyaikanakin. 

Kun kohtaamme vääryyttä, pysymmekö hiljaa? Mitkä ovat meille jäätelöä ja mehua, jotka pitävät meidät tyytyväisinä? Valeuutiset? Oma kupla, jossa elämme kohdaten vain itsemme kaltaisia ihmisiä? Löytyykö meistä tarvittaessa samanlaista rohkeutta kuin Pikku Aasista puolustaa sitä, mikä on oikein?

Vuonna 1968 ilmestyneestä romaanista tehtiin 1970-luvulla televisiosarja, jota voi katsella Ylen Elävästä arkistosta. Kirjan ja ohjelman kuvitus on Maija Karman käsialaa. Kirjan kuvat ovat mustavalkoisia, mutta ohjelmassa värillisiä.

Muistan, että vielä omassa lapsuudessani Piilomaan pikku aasin -kaltaiset still-kuvin toteutetut lastenohjelmat olivat tavallisia. Ohjelmaa Piilomaan pikku aasista en kuitenkaan muista nähneeni.

Piilomaan pikku aasin lisäksi Lea Pennaselta on ilmestynyt myös lastenromaanit Me leijonat, Pikku siili ja Kettusaari sekä satukokoelma Jättimetsä.


Lea Pennanen: Piilomaan pikku aasi
Kuvitus: Maija Karma
Kustantaja: Otava 2012, 7. painos (ilmestynyt alun perin 1968)