Kirsi Kunnaksen runomaailma on herätetty henkiin mitä viehättävimmällä tavalla Päivälehden museossa Helsingissä. Tiitiäisen aika -näyttelyyn on koottu värikkääksi kokonaisuudeksi runokuningattaren rakastetuimpia runoja ja runojen kuvittajien taidonnäytteitä eri vuosikymmeniltä. Museovieraasta tuntuu kuin pääsisi astumaan sisään Kunnaksen satumaiseen runomaailmaan.
Kävin näyttelyssä lauantaina kahdeksanvuotiaan tyttäreni kanssa. Hän ei ole koskaan erityisemmin pitänyt runoista, mutta tykkäsi silti näyttelystä. Näyttelytila oli täytetty Kunnaksen runoilla. Niitä oli seinillä, lattiassa ja katosta riippumassa.
Kirsi Kunnas on vaikuttanut niin monella vuosikymmenellä, että suurimmalla osalla suomalaisista lienee jonkinlaisia muistoja hänen lastenrunoistaan. Kunnaksen tie yhdeksi Suomen rakastetuimmista lastenrunoilijoista alkoi vuonna 1956, kun hänen ensimmäinen lastenrunokirjansa Tiitiäisen satupuu ilmestyi WSOY:n kustantamana.
 |
| Maija Karman kuvitus on osa teoksen viehätystä |
Nimimerkki T. H—u. kirjoitti Tiitiäisen satupuusta Helsingin Sanomien arvostelussa 23.12.1956:
"'Tiitiäisen satupuu' sisältää sekä raisun huvittavia että suorastaan lyyrisen herkkiä runoja, mutta kaikissa on selvä lapsellisen maan tuntu ja kaikki ovat myös sellaisia, että ne käyvät aikuisenkin makuun."
Juuri runojen kaksitasoisuus on aina ollut Kunnaksen vahvuus. Lastenrunot on kirjoitettu niin, että aikuisetkin nauttivat niistä.
Helsingin Sanomien haastattelussa 17.1.1992 Kirsi Kunnas sanoi: "Olen kirjoittanut näin 1950-luvulta asti. Kirjoitan ympäröivästä maailmasta ja ajasta, siinä liikkuvista asioista. Runo voi hyvin toimia niin, että aikuinen vastaanottaa sen ajatuksellisen huumorin tai filosofisen viestin. Lapsi nauttii kielen leikeistä."
Kun katselin museovieraita, tuntui että Kunnas tosiaan oli onnistunut hurmaamaan runoillaan niin aikuiset kuin lapsetkin. Näyttelyssä näkyi kaikenikäisiä vierailijoita. Toki oli lapsiperheitä, mutta myös pariskuntia tai ystävyksiä ilman lapsia. Lapset nauttivat lähinnä näyttelyn vuorovaikutteisuudesta, kun taas aikuisia puhuttelivat eritoten Kunnaksen mestarilliset tekstit.
Näyttelytilan hallitsevin elementti oli suuri satupuu, jonka rungossa oli koloja kurkisteltavaksi ja jonka oksilta riippui runsaasti runoja.
 |
| Tiitiäisen satupuu |
Satupuun sisällä hämärässä kiehui ja kihisi maagisen hienosti valoinstallaationa toteutetut perunat suuressa kattilassa. Kirsi Kunnas luki videolla Tiitiäisen satupuussa ilmestynyttä runoaan Kattila ja perunat: "...Voi tätä hoppua hoppua hoppua huusivat perunat, voi tätä hoppua ei tule loppua loppua loppua..."
 |
| Kattila ja perunat |
Kunnaksen runoissa mielikuvitus kukoistaa. Kaikki on mahdollista. Perunat puhuvat. Lehmä sitoo siivet selkään ja lentää lypsämään kuuta.
sitoivat selkäänsä siivet,
lensivät puiden latvuksissa
ja mustasti suihkivat siivet. - -"
 |
| Tiitiäisen satupuun Lypsymatka-runon lentävä lehmä |
Tiitiäisen satupuuta seurasi Tiitiäisen tarinat (1957), jossa Kunnas kirjoitti suorasanaisia satuja.
Runokokoelma Puupuu ja käpypoika (1972) on siitä kiinnostava, että sen on kuvittanut Kirsi Kunnaksen poika Martti Kunnas 13-vuotiaana. Puupuu ja käpypoika -kokoelmasta näyttelyyn oli päässyt ainakin hauska runo Sadan lapsen talo.
"Siinäpä talossa vasta
on vilskettä, melskettä, molsketta,
jossa juoksee sata lasta - -"
 |
| Sadan lapsen talo |
Runoteoksesta Tiitiäisen pippurimylly (1991) Tero Liukkonen kirjoitti kirja-arviossaan Helsingin Sanomissa 19.10.1991: "Turha ennustaa tuleeko Tiitiäisen pippurimyllystä yhtä pysyvä klassikko kuin Tiitiäisen satupuu on ollut. Uusissa runoissa on ainakin samaa monitasoisuutta, juoksutusten älyä ja iloa."
Tiitiäisen tuluskukkarossa (2000) Kunnas lähestyi runoja aakkosten kautta. Runot on järjestetty otsikkonsa mukaan aakkosiin A:sta Ö:hön, Ajatuksesta Öhky-Ölppösten sukutarinaan. Tähän kokoelmaan kuuluu muun muassa aivan hurmaavan hienosti kiteytetty runo Huono omenasato:
Vielä 95-vuotiaana Kirsi Kunnakselta ilmestyi runokokoelma Tiitäisen metsä (2020). Se oli koostettu hänen vanhoista runoistaan. Kunnaksen ajatuksena oli, että uudessa ympäristössä vanhat runot olisi ehkä tulkittavissa uudella tavalla. Metsä miljöönä on kiehtova. Kokoelmaan sisältyy runo, johon tykästyin näyttelyssä eniten, Lillukka Lillin salaisuus:
"Tiedätkö että pensaikossa
on salakäytävä (jota ei näy)
salainen paikka jossa
kukaan muu ei käy - -
Siellä on salainen ovi,
josta ei puhua sovi - -"
 |
| Lillukka Lillin salainen ovi |
Tiitiäisen metsässä vilistää eläinten lisäksi monenlaisia satuolentoja. Niistä Metsähiisi saman nimisestä runosta oli visualisoitu näyttelyyn hienosti.
se kuin jättiläinen
vuoren täytti.
Näytti
siltä niin kuin vuori
olis ollut pelkkä hiiden kuori. - -"
Toki Kunnakselta ilmestyi yli 70-vuotisen runoilijauransa aikana muitakin teoksia kuin edellä mainitut. Hän kirjoitti myös aikuisille. Esikoisteos, runokokoelma Villiomenapuu (1947) oli nimen omaan aikuisten runoutta.
Kunnaksen lasten runoteoksia oli luettavissa näyttelyssä. Valitettavasti vain harva jaksoi pysähtyä kirjan ääreen.
Runoista saattoi onneksi nauttia myös kuunnellen ja katsellen.
Näyttelystä lähdettyämme tytärtäni jäi vaivaamaan yksi asia: Mikä se tiitiäinen oikein on?
Kieltämättä näyttelyssä asiaa ei oikein valotettu, mutta vastaus löytyy Tiitiäisen satupuusta runosta Tiitiäisen tuutulaulu: "Tiitiäinen metsäläinen pieni menninkäinen, posket on tehty puolukasta, tukka naavatuppurasta, silmät on siniset tähdet - -".
Tiitiäisen aika -näyttely
30.10.2022 asti
Päivälehdenmuseossa, Ludviginkatu 2-4, Helsinki
ma-su klo 11-17
Vapaa pääsy
Kaikki kuvat on kuvattu Päivälehden museon näyttelyssä Tiitiäisen aika.
