maanantai 10. helmikuuta 2020

Herttoniemen kirjastoa Kettutiellä ei kohta enää ole


Hyllyt ovat jo puolityhjät. Lähestyvä menetys konkretisoituu. Pian Herttoniemen kirjasto Helsingin Kettutiellä sulkee ovensa viimeisen kerran. Herttoniemi-talossa rakennuksen valmistumisesta eli vuodesta 1972 alkaen toiminut Herttoniemen kirjasto on auki  viimeisen kerran lauantaina 15. helmikuuta.

Kirjasto saa uudet tilat Herttoniemen metroaseman tuntumaan valmistuvasta lähipalvelukeskus Hertsistä. Avajaisia vietetään torstaina 19. maaliskuuta.

Arkkitehti Kirsti ja Erkki Helamaan suunnittelema punatiilinen rakennus ei ole vielä viittäkymmentäkään vuotta vanha. Se on tarkoitus purkaa. Tilalle on kaavoitettu asuinrakennuksia.

Kirjaston siirtosuunnitelmat herättivät julki tullessaan länsiherttoniemeläisissä suurta vastustusta. Vaikka itsekin olen asiasta todella pahoillani, totuus kuitenkin on, että Herttoniemen metroaseman läheisyydessä sijaitessaan kirjasto tulee palvelemaan entistä paremmin myös Herttoniemenrannan asukkaita. Herttoniemenrannan oli alun perin tarkoitus saada oma kirjastonsa, mutta taloudellisista syistä suunnitelmaa ei koskaan toteutettu.

Uusi kirjasto tulee toimimaan kauppakeskuksen yhteydessä. Itse pitäisin mieluiten kirjastokäynnit erossa ostoskäynneistä. Tämä maailma on niin täynnä kaupallisuutta, että olisi ihanaa edes kirjastoon mennessä pystyä lepäämään ostohoukutuksista.

Kävimme tyttäreni kanssa viime viikolla jäähyväiskäynnillä Herttoniemen kirjastossa. Koko kirjasto on melkein kokonaan yhtä suurta salia. Jos jonkin toivomuksen voisi enää esittää uuden kirjaston suhteen, niin toivoisin katon olevan siellä korkeammalla. Herttoniemi-talossa katto on tuntunut aina häiritsevän matalalta.



Lastenosasto on rajattu suuresta salista matalammilla hyllyillä, ja lapsille on onnistuttu luomaan ihan viihtyisä oma paikka.

Kirjastosalia hallitsevan "Kuninkaan" kohtalo sai tyttäreni huolestumaan. "Kuningas" on oikeasti Heikki W. Virolaisen tekemä patsas "Marjatan pojan paluu" (1964-65). Kyllä kai "Kunkku" muuttaa uusiin tiloihin, tyttäreni hätäili. Toivottavasti. Se nähdään maaliskuussa.


 VINKKI

Herttoniemen kirjaston läksiäisjuhlia vietetään lauantaina 15.2.2020 klo 12-14. Juhlat käynnistyvät taikuriesityksellä. Luvassa on myös kahvitarjoilu, kivaa puuhaa, musiikkiesityksiä ja paneelikeskustelu.

Tarkempi ohjelma löytyy täältä.




Muokattu 14.2.2020. Lisätty loppuun tietoa Herttoniemen kirjaston läksiäisjuhlasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti