Haluatko haastaa itsesi ääneenlukijana?

Tänään vietetään maailman ääneenlukupäivää. Tykkään haastaa itseäni ääneenlukijana. Pidän siitä, kuinka erityyppiset tekstit mahdollistavat erilaisia tapoja lukea ääneen. Runoa, romaania tai uutistekstiä lukee vähän eri tavalla. Vuoropuhelulle perustuvissa teksteissä on hauska tehdä omanlaisensa äänet jokaiselle henkilöhahmolle.

Viime vuonna lukemistamme kirjoista mielenkiintoisin ääneenluettava oli Bex ja luovuuden lähde (Otava 2021). Siinä pääsee räppäämään! Kirjan tekijät Jaakko Manninen, Kimmo Laiho ja Timo Snellman ovat tehneet musiikkimaailmasta hyppäyksen lastenkirjailijoiksi.

Kimmo Laiho tunnetaan paremmin räppäri Elastisena, yhtenä Suomen suosituimmista artisteista. Timo Snellman eli Timo Pieni Huijaus on rap-artisti, graffititaiteilija, graafikko ja vaatesuunnittelija. Hän vastaa kirjan kuvituksesta. Jaakko Manninen on Los Angelesissa asuva musiikki- ja elokuvatuottaja, joka tunnetaan erityisesti Beats & Styles -yhtyeestään. Yhdessä kolmikko on onnistunut luomaan aivan uudenlaisen lasten kuvakirjan.

Leksi ja Lili ovat tavallisia kouluikäisiä lapsia Suomesta (Lilin äiti on tosin syntynyt Eritreassa). Kesäloma on päättymäisillään. On tylsää. Suuret suunnitelmat huikeasta kesälomasta ovat valuneet tyhjiin, eikä kaveruksilla ole mitään millä leuhkia koulussa.

Yhtäkkiä tapahtuu jotain ihmeellistä. Leksin repusta hyppää esiin savun saattelemana erikoinen olento nimeltään Bex. Hänellä on mukana musisoiva rottakaveri. Kirjan alussa rotta neuvoo: "— Yo, mä oon Räppirotta! Aina kun mä laitan biitit tulemaan, niin silloin stoorissa pitää räpätä. Hyppää messiin!"

Kun Räppirotta laittaa ghettoblästerin soimaan, merkkivaatteisiin pukeutunut Bex alkaa räpätä: "Anna kun mä kerron, nimeni on Bex. Jengi saattaa sanoo mielikuvitukseks." Bexin esikuvana on kuulemma Elastisen pojan repussa asuva mielikuvituskaveri.

Bex räppää, beatboxaa, tiputtaa läppiä ja inspiroituu. Yhtäkkiä Leksillä ja Lilillä ei enää olekaan tylsää. Tavut, sanat ja riimit lentelevät ilmassa. Inspiraatiota voi löytyä mistä tahansa ympärillä olevasta, kuten jääkaapista, puista tai pilvistä. Kohta ystävykset jo freestailaavat pihalla.

Sanojen pyörittely pelastaa ystävykset tylsyydeltä. Lilistä räppääminen on niin mahtavaa, että hän julistaa voitonriemuisena: "No nyt on ainakin koulussa kavereille kerskuttavaa: me alettiin tänä kesänä räppää!"

Tarinan lomassa tutustutaan lapsentajuisesti räppimaailmaan ja hiphop-kulttuuriin. Lapsia myös kannustetaan itse riimien pariin. Nykylapset saattavatkin kiinnostua helpommin rap-riimeistä kuin vanhoista perinteisistä riimirunoista.

Toivottavasti kirjaa hyödynnetään alakoulun äidinkielen opetuksessa. Ja toivottavasti perheissä innostutaan räppäämään yhdessä!

"Alotetaan, rohkeesti kokeillaan
päästä sanotetaan, keksi jotain nokkelaa
ja sille riimi, alatko jo päästä kiinni?"

Kirjan ääneenlukeminen oli innostavaa, mutta täytyy myöntää, että kesti aikansa löytää oikea rytmi. Jos haluat haastaa itsesi ääneenlukijana, suosittelen kokeilemaan tätä kirjaa.

Kuuntelin myöhemmin tekstin äänikirjana ja ajattelin: "Ahaa, noin se olisi pitänyt lukea". Äänikirja on ihan huikea. Elastinen esiintyy siinä itse ja muina ääninä kuullaan Heljä Heikkinen, Yasmine Yamajako ja Markku Wettenranta. Mukana on myös musiikkia, mikä nostaa kuunteluelämyksen ihan toiselle tasolle.

"Mitä sä ootat, nyt messiin vaa lähde. Sul on sisälläsi luovuuden lähde!"

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.



LUE MYÖS:

Testaa millainen ääneenlukija olet

Hämeenlinnan Jannesta tuli Jean Sibelius

Tänään on Jean Sibeliuksen päivä ja suomalaisen musiikin päivä. Sen kunniaksi esittelyssä on Tapani Baggen kirjoittama ja Salla Savolaisen kuvittama Hämeenlinnan Janne - Kuinka Jannesta tuli Jean Sibelius.

Hämeenlinnan Janneen tutustuin joitakin vuosia sitten VR:n junassa lastenvaunussa, kun olimme sattumalta matkalla juuri Hämeenlinnaan. Kirjassa on lukuisia tietoruutuja, joissa käsitellään myös Hämeenlinnan historiaa, joten tuohon tilanteeseen kirja sopi oivallisesti. 

Kaksivuotiastani en kylläkään silloin saanut kiinnostumaan kirjasta, mutta itse luin mielenkiinnolla sillä välin, kun kaksivuotias liukui leikkivaunun liukumäkeä alas uudestaan ja uudestaan.

Hämeenlinnan Janne VR:n lastenvaunun kirjahyllyssä

VR:n lastenvaununkirjahylly

Kirjassa kuvataan Sibeliuksen syntymää, lapsuutta ja nuoruutta Hämeenlinnassa. Kirja päättyy siihen, kun hän nuorena miehenä muuttaa opiskelemaan Helsinkiin. Helsinkiin muuttaessaan Sibelius otti käyttöön setänsä käyntikortit, joissa etunimi oli ranskalaisessa asussa Jean. Silloin Jannesta tuli Jean Sibelius.

Kirjan kertojahahmoksi on valittu itse Sibelius eli tarinaa kerrotaan minä-muodossa. Ratkaisu on varmaan hyvä ja tekee elämänkertatiedoista keveämmin luettavia. 

"Kaikessa soi musiikki. Kun äiti soitti pianoa, istuin hänen jaloissaan taffelipianon alla ja yhdistelin säveliä räsymaton raitoihin. Sininen oli yksi nuotti, valkoinen toinen.
   Tuoksut, sanat, maut, tunteet, värit, maisemat, sävelet, kosketukset. Kaikki oli minulle yhtä ja samaa musiikkia." 

Välillä kertojahahmo ilmiselvästi liioittelee, mahtailee, harrastaa itsekehua ja jopa puhuu suorastaan pötyä. Mietin lukiessani, että oliko Sibeliuksella itsellään oikeasti tapana puhua niin vai onko se vain kirjailijan keksintöä.

"Mummo epäili, että joskus vielä hukkaisin pään harteiltani.
   Niin ei käynyt, mutta kerran tuulenpyörre sieppasi minut ja palautti vasta viikon päästä hotelli Kämpin kabinettiin. Silloin olin kuitenkin jo aikuinen." 

Salla Savolaisen runsas ja mielenkiintoinen kuvitus tukee tarinaa. Kuvituksen pohjana on käytetty mm. Hämeenlinnan kaupungin historiaalisen museon kuva-arkiston kuvamateriaalia. Joitain jippojakin kuvituksesta löytyy. Nuoren ylioppilas Sibeliuksen opiskelija-asunnon seinällä esimerkiksi roikkuu taulu, jossa on Sibelius-monumentti, vaikka Sibeliuksen opiskelijapäivinä teosta ei tietenkään vielä ollut olemassa. 

Kirja sopii mielestäni parhaiten kouluikäisille. Kirja on tuhti tietopaketti, varsinkin jos tarinan lisäksi lukee myös kaikki tietoruudut, joita löytyy lähes jokaiselta aukeamalta. Kirjan lopusta löytyy lähdeluettelo.

Tyttäreni oli melkein viisi, kun luimme kirjan ensimmäisen kerran yhdessä ja hän piti siitä kovasti. En lukenut silloin tietoruutuja lainkaan. Aihe kiinnosti häntä erityisesti ehkä siksi, että olimme juuri käyneet Hämeenlinnassa Sibeliuksen syntymäkodissa, joka on nykyään museona. Hän innostui kovasti nähdessään kirjassa saman pianon, jonka oli nähnyt museossa.

SIbeliuksen syntymäkoti Hämeenlinnassa on nykyään museona

Museon sisäänkäynti

Kirja ilmestyi vuonna 2015, jolloin vietettiin Jean Sibeliuksen juhlavuotta. Hänen syntymästään tuli silloin kuluneeksi 150 vuotta. Samana vuonna ilmestyi peräti kaksi Sibeliuksesta kertovaa lastenkirjaa: Hämeenlinnan Janne sekä Katri Kirkkopellon Soiva metsä, jonka olen jo esitellyt blogissa aiemmin.

Itseeni historian ystävänä tämäntyyppiset kirjat vetoavat. On mukavaa, että lapsillekin suunnattuja elämäkertakirjoja julkaistaan.


Tapani Bagge: Hämeenlinnan Janne - Kuinka Jannesta tuli Jean Sibelius
Kuvitus: Salla Savolainen
Kustantaja: Tammi 2015
 

 

Otus opus — Säkeitä, faktoja, kollaasikuvia ja musiikkia pienistä eläimistä

Oletko kuullut karhukaisesta, mikroskooppisen pienestä eläimestä, joka on lähes tuhoutumaton? Se kestää hämmästyttävää kuumuutta ja hyytävää kylmyyttä. Se selviää tyhjiöstä ja uskomattomasta määrästä säteilyä. Se voi vaipua kymmeniksikin vuosiksi kuolonkaltaiseen horrokseen ja herätä sitten taas eloon.

Minä en ollut kuullut karhukaisesta, ennen kuin luin siitä Otus opuksesta (Otava 2020). Kitaristi Petri Kumelan ideasta alkunsa saanut Otus opus — Runoa ja totta pienistä eläimistä syntyi tiiviissä yhteistyössä kirjailija Laura Ruohosen ja kuvittaja Erika Kallasmaan kanssa.

Kumelan alkuperäisenä ajatuksena oli pyytää säveltäjäystäviltään ympäri maailmaa miniatyyrikappaleita kissaa pienemmistä otuksista. 

Sävellyksiä kertyikin vuosien saatossa, ja nyt 35 niistä on päässyt uskomattoman hienoon Otus opukseen kirjallisessa ja kuvallisessa muodossa. Musiikki on kuunneltavissa Otavan verkkosivuilla kirjasta saatavassa osoitteessa. Kumela julkaisi myös samaan aikaan kirjan kanssa levyn Small Creatures – A Musical Bestiary.

Ruohonen on loihtinut kustakin eläimestä runon, ja lisäksi eläimestä kerrotaan muutama tarkkaan valikoitu, kiinnostava fakta. Koska kuusivuotiaani ei ole koskaan ollut suuri runouden ystävä, hänelle lukiessani keskityin erityisesti faktoihin. Monen eläimen kohdalla kerrotut tosiasiat toimivat meille vain pontimena tutkia eläintä tarkemmin muistakin lähteistä. 

Eniten etsimme lisätietoa karhukaisesta, josta Ruohonen kertoo muun muassa seuraavasti:

"Se kestää liki 300 asteen pakkasta ja on herännyt eloon kymmenien vuosien jälkeen, kun sille annetaan vettä."

Runossa hädin tuskin millimetrin kokoisen karhukaisen puhe on silkkaa uhoa:

"- -
Kaiken minkä keksit kestän!
Keksi lisää! Kestän kaiken!
Oon voittamaton karhukainen!"

Karhukaisen lisäksi kirjassa oli monia muitakin jännittäviä eläimiä, joista paljastui mielenkiintoisia seikkoja. 

Puuntuhoojan toukasta lähtee niin voimakas paha haju, että sen voi metsässä liikkuva ihminenkin aistia. Pikkiriikkisestä malluaiskoiraasta lähtee kosiskellessa yhtä kova ääni kuin moottoripyörästä. Rapu pissaa päästään ja kimalaisen on kylmällä säällä lämmitettävä lentolihaksensa päästäkseen lentoon.

Vaikka tyttäreni ei taaskaan erityisemmin lämmennyt runoille, itse pidin niistä kovasti. Varsinkin Japani-henkiset runot kiehtoivat. 

Yllätyksellisesti kotoinen orava oli sijoitettu Japaniin, sillä Kumela ja säveltäjä Pehr Henrik Nordgren olivat käyneet Japanissa Sapporossa Moiwa-vuorella, ja matkan innoittamana sai alkunsa miniatyyrisävellys Moiwa-vuoren oravasta.

"Sorea orava Moiwa-vuorella
sukii häntäänsä männynkuorella.
Sapporon valkeaa
kirsikan punaa,
kurki pesällään hautoo munaa.
- -"

Kirjan kuvitus hurmasi meidät molemmat. Ei ollut vaikea nähdä yhtäläisyyksiä Kallasmaan ja Eric Carlen tyylin välillä. Tyttären kanssa olemme hulluina Carlen kuvituksiin. Kallasmaa tunnistaa itsekin, mistä lähteestä on innoitusta saanut, sillä puuntuhoojan toukan hän on varustanut kyltillä, jossa lukee: "Hommage à Eric Carle".

 

Kuvitus on toteutettu kollaaseina. Kallasmaa on maalannut ohutta luonnospaperia ja koostanut kuvat paperista leikatuista kappaleista.

Laura Ruohosen ja Erika Kallasmaan yhteistyönä on ilmestynyt aiemminkin hienoja runokuvakirjoja: Allakka pullakka (2004), Yökyöpelit (2008) ja Tippukivitapaus (2017).

Lainasimme Otus opuksen kirjastosta, mutta ehkä teos pitäisi hankkia omaan hyllyyn. Rakastan kokonaistaideteoksia, joissa kielellinen ilmaisu yhdistyy kuvataiteeseen ja musiikkiin. Tämän kirjan äärellä viihtyy aidosti niin lapsi kuin aikuinenkin.

Annan plussaa siitä, että kirja on tehty oikeasti Suomessa. Tästä todisteena se on varustettu Avainlippu-merkillä.

Makupala kirjasta on katsottavissa Youtubessa.

Otus opus — Runoa ja totta pienistä eläimistä
Teksti: Laura Ruohonen
Kuvitus: Erika Kallasmaa
Konsepti ja musiikki: Petri Kumela
Kustantaja: Otava 2020
 

PS. Tänään vietetään kansainvälistä eläinten päivää. Otus opus on juuri sopiva kirja luettavaksi tänään.

Jean Sibelius kuuli musiikkia kaikkialla

Iltasatukirjaksi tälle päivälle on varattu Katri Kirkkopellon Soiva metsä — Jean Sibeliuksen matkassa. Tänään on nimittäin Jean Sibeliuksen päivä ja suomalaisen musiikin päivä. Arvasin, että joutuisin heti aamulla vastaamaan kyselyikäiselle tyttärelleni, miksi tänään liputetaan.

Vuonna 2015 vietettiin Jean Sibeliuksen juhlavuotta, kun säveltäjän syntymästä tuli kuluneeksi 150 vuotta. Samana vuonna ilmestyi peräti kaksi Sibeliuksesta kertovaa lastenkirjaa: Soiva metsä sekä Tapani Baggen kirjoittama ja Salla Savolaisen kuvittama Hämeenlinnan Janne — Kuinka Jannesta tuli Jean Sibelius (Tammi 2015). Pidän molemmista, mutta Kirkkopellon kirjasta ehkä vähän enemmän, joten esittelen sen tänään.

Katri Kirkkopellon Soiva metsä on huikean kaunis teos. Kirjan mukana tulee CD-levy, jossa Nazig Azezian ja Jussi Makkonen tulkitsevan Sibeliuksen sävellyksiä pianolla ja sellolla. Kun laittaa CD:n soimaan taustalle kirjaa lukiessaan, syntyy kokonaistaideteos, jossa musiikki, upea maalauskuvitus ja sanataide hivelevät aisteja.

Kirjan kertojahahmo on pieni tyttö, Jean Sibeliuksen lapsenlapsi, jolle Sibelius on pappa. Pappa kuulee musiikkia kaikkialla, sielläkin missä muut eivät, kuten räsymaton raidoissa. Hän saattaa tokaista jotakin sellaista kuin: ”Kuuletko, kuinka metsä tuoksuu!”

Kirjan alussa kuvataan lapsenlapsen ja papan lämmintä kanssakäymistä, mutta kun pappa istahtaa flyygelin ääreen, mummi ja lapsenlapsi hipsivät yläkertaan pois häiritsemästä.

Kirjan loppuosa koostuu siitä, kun mummi kertoo lapsenlapselle Janne-papan elämänkertaa pikkupojasta vanhuuden päiviin asti. Lopuksi lapsenlapsi ja pappa ihailevat yhdessä pihalla Ainolan yli kaartavia joutsenia.

Tarinan jälkeen kirjassa on vielä Jean Sibeliuksen pieni elämänkerta. Kirjan faktat ovat todennäköisesti kohdillaan, sillä lopussa on parikymmentä kirjaa kattava luettelo lähdeaineistoa — harvinaista lastenkirjassa. Kirja on ollut osa Jean Sibeliuksen juhlavuosi 2015 -hanketta, ja ehkä se hiukan näkyy kirjassa.

Luin kirjan ensimmäisen kerran tyttärelleni, kun hän oli kolmivuotias. Silloin häntä kiinnosti papan ja lapsenlapsen kanssakäymistä kuvaavat osat, mutta elämänkertatietoutta hän ei jaksanut kuunnella. Kirja uponnee paremmin vähän vanhempiin lapsiin. 


Katri Kirkkopelto (teksti ja kuvat): Soiva metsä - Jean Sibeliuksen matkassa
Kustantaja: Lasten Keskus 2015
Äänite:
Musiikki: Jean Sibelius
Sello: Jussi Makkonen
Piano: Nazig Azezian