keskiviikko 10. maaliskuuta 2021

Aarresaari — Kelpo merirosvotarinan kunnasmainen tulkinta


En ollutkaan pitkään aikaan lukenut kunnon merirosvotarinaa, ennen kuin veljeni antoi tyttärelleni joululahjaksi Mauri Kunnaksen Aarresaari-kirjan (Otava 2012). Teos on kunnasmainen tulkinta Robert Louis Stevensonin klassikosta.

Olen joskus nuorena lukenut alkuperäisen Aarresaaren, eikä siitä ole jäänyt mieleeni paljon muuta, kuin että rommia nautittiin kirjassa runsaasti.

Yllätyin iloisesti, kun eräänä tammikuun iltana luin Kunnaksen version kuusivuotiaalleni. Tarina tempaisi mukaansa niin, ettei kertomusta millään malttanut keskeyttää, vaikka kello kävi ja nukkumaanmenoaikakin ohitettiin.

Minun on pitänyt jo kauan kirjoittaa kirjasta, mutta aina se on lykkääntynyt. Parempi silti myöhään kuin ei milloinkaan.

Kirjan päähenkilö on tavallinen Jim-niminen poika. Hän sattuu saamaan käsiinsä aarrekartan, joka osoittaa, mihin pahamaineisen merirosvokapteeni Flintin suunnaton aarre on kätketty.

Jim ja hänen äitinsä uskoutuvat kartasta tohtorille ja kartanon patruunalle. Patruuna innostuu asiasta ja varustaa laivan aarteen etsintää varten. Jim pääsee tietysti mukaan reissuun.

Juuri ennen määränpäähän saapumista Jim saa selville, että koko patruunan palkkaama miehistö kapteenia lukuunottamatta koostuukin merirosvoista! Niin mukava ja miellyttävä laivakokki, yksijalkainen Pitkä-John Silver, onkin tosiasiassa kapteeni Flintin kauhua herättänyt aliperämies!

Jimillä, patruunalla, tohtorilla ja kapteenilla on edessään kuumottavat paikat. Taistelu aarteesta on ankara. Aarresaarelta miehille kuitenkin löytyy yllättävää apua.

Kun aarresaarella nujakoitiin, tytär kyhjötti tiukasti kylkeeni painautuneena. Hyvä, että muisti hengittää. Lopussa saatiin huokaista helpotuksesta ja suu kääntyi hymyyn. Seikkailijoiden ei sentään tarvinnut palata kotiin tyhjin käsin.

Mauri Kunnaksen kirjat ovat siitä mahtavia, että ne viihdyttävät yhtälailla lasta kuin vanhempaa. Jotkut yksityiskohdat naurattivat aikuistakin. Kun merirosvoa mastoon paenneen Jimin oli tartuttava pyssyihinsä, aseista ryöpsähti rosvon päälle vesisuihkut. Vesipyssyjä! 😁

Lukuhetken jälkeen lapsi voi käyttää vielä loputtomasti aikaa tutkien Kunnaksen veijarimaista ja yksityiskohdiltaan rikasta kuvitusta. Tytär bongaili kuvista innoissaan Herra Hakkaraista ja hämähäkkihahmoa.

Kirjan luettuani aloin himoita lisää merirosvotarinoita. Lukulistalla on Mauri Kunnaksen Apua, merirosvoja! (Otava 1994). Mitä muita merirosvokirjoja suosittelisit?


Mauri Kunnas: Aarresaari
Kustantaja: Otava 2012


2 kommenttia:

  1. Tuo Kunnaksen Aarresaari oli meilläkin hitti. Sen sijaan tuo Apua, merirosvoja oli hieman pettymys, siinä kun oli vain lyhyitä tarinoita eri merirosvoista. 6-vuotiaalle pojalle oli hitti Piratologia, jossa oli upea kuvitus ja paljon extrasälää (irrallisia karttoja, kompasseja tms.), mutta sitä luin hieman sensuroiden, koska oli joitakin mielestäni liian tarkasti kuvailtuja raakuuksia. Itse lukevalle sensurointi ei taida olla enää vaihtoehtona.
    Me ollaan luettu myös joitakin Kirjatiikereiden tms. helppolukuisia merirosvokirjoja, mutta eivät ne jännittävyydessä oikein vedä vertoja Aarresaarelle.
    Nyt olisi tarkoitus aloittaa paljon kehuttua Hilkka Liitsolan Kajo, Kuunvalo ja Kolmiloikka. On vähän pitkä kirja meille, mutta ajattelin, että kappale per ilta niin kyllä se siitä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ollutkaan tiennyt, että Apua, merirosvoja on lyhyiden kertomusten kokoelma. Harmi.
      Kaipaisin jotain pidempää tarinaa, tosi juonivetoista kertomusta.
      Kajo, Kuunvalo ja Kolmiloikka täytyy ehdottomasti lukea jossain vaiheessa, mutta ei välttämättä ihan vielä. On tosiaan aika pitkä kirja meillekin.

      Poista