Helmikuu oli meillä aikamoinen kuukausi: koronakuukausi. Koronan vierailu omassa kodissa oli niin järisyttävä kokemus, että siitä on pakko kirjoittaa vähän, vaikka tämä onkin kirjablogi eikä mikään koronapäiväkirja.
Kuusivuotiaani altistui heti helmikuun parina ensimmäisenä päivänä eskarissa koronavirukselle, minkä saimme tietää vähän viiveellä. Runebergin päivä oli S:n ensimmäinen karanteenipäivä. Hän oli jo silloin epätavallisen kalpea, joten osasin odottaa pahinta.
Robotin tavoin ryhdyin järjestelemään asioita. Tein jättimäisen ruokatilauksen, pesin pyykkikorit tyhjiksi, maksoin laskut, uusin kirjaston kirjat ja laitoin varaukset jäihin.
Luimme S:n kanssa korona-aiheisia e-kirjoja, kuten olen kertonut täällä.
Parin päivän päästä karanteenin alkamisesta S:n nenä alkoi vuotaa. Seuraavan päivän testitulos oli odotettu: covid-19. Pieni järkytys oli, että kyseessä oli helposti tarttuva muuntovirus. Tapauksia oli siinä vaiheessa Suomessa vasta parisataa.
Tuntui katkeralta, että virus oli nyt omassa kodissani, vaikka melkein vuoteen emme ole tavanneet juuri ketään ja olemme aikalailla pysytelleet vain kotona. Ruokaostokset olen tilannut kotiin, ja käytin hengityssuojaa julkisilla paikoilla jo silloin, kun kenelläkään muulla ei vielä ollut maskia. Ja silti virus pääsi meille. Niin epäreilua!
Ilmoitin esimiehelleni, että luultavasti jään pian sairaslomalle, delegoin työtehtäviäni tiimini jäsenille ja aloin odottaa sairastumista.
Viimeiset terveet päiväni halusin käyttää kivoihin asioihin. Luin ja kirjoitin. Luimme valtavasti kirjoja yhdessä tyttären kanssa. Koronasairas kaipasi syliin, enkä estänyt. Hengityssuojan kanssa ääneen lukeminen oli raskasta. Tuntui, että happi loppuu. Ajattelin, että tällaiselta kai tuntuu sitten sairaanakin.
Ensin luimme vain lyhyitä kirjoja, koska en halunnut kirjojen jäävän kesken, kun sairastun. Luimme muun muassa Maikki Harjanteen Mintun lääkärikirjan ja Charlotte Hudsonin & Mary McQuillanin kuvakirjan Äiti tulee pian, jossa Samuli Suden äiti on joutunut sairaalaan. Luimme klassikot Janoschin Tule terveeksi, pikku Tiikeri ja Kornei Tšukovskin Tohtori Kivuton. Luimme myös paljon kuvakirjoja, jotka eivät liittyneet sairastumiseen.
Ennen kuin eskari suljettiin, siellä oli ollut meneillään avaruusviikot. Luimme siis kotonakin vähän tähtitiedettä: Mauri Kunnaksen Kaikkien aikojen avaruuskirjaa ja Pientä avaruuskirjaa sekä Stuart Atkinsonin & Brendan Kearneyn Tutki tähtiä Milka-kissan kanssa.
Kun päivät kuluivat ja potilaamme vaikutti varsin hyväkuntoiselta kalpeutta lukuunottamatta, ja kun en vaan saanut itse oireita, aloimme siirtyä pidempiin kirjoihin. Ahmimme Alex Milwayn Hotelli Flamingo -sarjaa, Alex T. Smithin Kaarle-kirjoja, Sinikka ja Tiina Nopolan Risto Rääppääjiä ja Rose Lagercrantzin Dunneja.
Tuttujen kirjojen lisäksi saimme luettua kiitettävän määrän hyllynlämmittäjiä, sillä karanteenin alkaessa meillä ei ollut lukemattomia kirjastolainoja, emmekä pystyneet ostamaan kirjoja, kun postipakettiakaan ei olisi voinut käydä hakemassa.
S:n karanteenin alkaessa aloin kirjata ylös lukemiamme kirjoja. Runebergin päivästä Kalevalan päivään luimme kokonaan 47 kirjaa, joissa on yhteensä 2419 sivua. Kuulostaa hurjalta, vaikka tuohon sivumäärään mahtuukin paljon pelkkiä kuvasivuja. Luimme
- 34 kuvakirjaa
- 10 lastenromaania
- 3 lasten tietokirjaa
- 3 lasten sanomalehteä
 |
| Osa luetuista kirjoista |
Niinä hetkinä kun en jaksanut lukea tai kirjoittaa, katselin kirjatubea. Tubevideolta S sai idean ruveta ottamaan kirjagramtyyppisiä kuvia (kuten olen kertonut täällä). Kirjojen kuvaus imaisi minutkin mukaansa.
Pian huomasin laittaneeni pystyyn Instagram-tilin Lastenkirjavuodelle. Tein sen ihan hetken päähänpistosta ja hämmästyin valtavasti, kun seuraajia alkoi heti kertyä reipasta tahtia.
Jos et ole vielä tutustunut Lastenkirjavuoden Instagram-tiliin (@lastenkirjavuosi), niin kannattaa käydä kurkkaamassa. Instagramin puolella on sellaistakin materiaalia, jota ei löydy täältä blogista.
Mieheni ja minä emme tosiaan sitten saaneet S:ltä tartuntaa, mikä tuntuu ihmeeltä. Jouduimme kuitenkin olemaan karanteenissa vielä puolitoista viikkoa S:n eristyksen päättymisen jälkeen. Tuo ajanjakso oli kaikkein vaikein kestää, koska kukaan meistä ei ollut sairas.
Vaikka tavallinen elämänikin muistuttaa aika paljon karanteeniolosuhteita, virallinen karanteenimääräys oli henkisesti yllättävän raskas kokemus. Ahdisti ihan mielettömästi.
Onneksi karanteenissa saa mennä ulos, jos pysyy loitolla muista ihmisistä. Meilläpäin ei totisesti ole teillä tai metsässä tungosta, joten heti kun tyttären eristys päättyi, lähdimme ulos kirjojen kuvausmatkalle. Oli mahtavaa olla pitkästä aikaa innoissaan jostain.
Kun karanteeni lähestyi loppuaan, aloin suunnitella tulevaa. Varasin kirjastosta ison kasan kirjoja ja tilasin verkkokaupoista neljä kirjaa. Tänään pääsen vihdoin käymään kirjastossa ja kirjakaupassa. Olen odottanut tätä niin paljon, mutta pääkaupunkiseudun siirtyminen kohti sulkutilaa latistaa aika lailla tunnelmaa.
P.S. Eskariopeille, joiden paraneminen ei ole sujunut yhtä helposti ja nopeasti kuin lapsilla, toivotan hurjasti terveisiä, tsemppiä, voimia ja haleja! 💗
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti