maanantai 14. maaliskuuta 2022

Kirja-aiheinen synttärihaaste 2022

Meillä vietettiin viikonloppuna tyttären 8-vuotissynttäreitä. Taas on yksi vuosi hurahtanut ohi. Aika kuluu uskomattoman nopeasti.

Viime vuonna teimme tyttären syntymäpäivän kunniaksi kirja-aiheisen synttärihaasteen, ja tänä vuonna jatkamme perinnettä uudistetuilla kysymyksillä. Kysymyksiä on ikävuosien mukaisesti kahdeksan.


1. Mitä olet lukemassa juuri nyt?


Kotona minulla on kesken kaksi kirjaa: kirjastobussista lainattu Paula Norosen Yökoulu ja kadonnut opettaja sekä omasta hyllystä Andy Griffithsin ja Terry Dentonin Maailman paras puumaja, 78 kerrosta [arvostelukappale Otavalta].

Koulussa meillä on torstaisin lukutunti. Kuulun kakkosluokkalaisten kanssa Kettu-ryhmään, jossa luetaan Tuula Kallioniemen ja Timo Parvelan kirjoja. Nyt olen lukemassa Timo Parvelan kirjaa Hilma ja täydellinen lemmikki. Tai oikeastaan sain sen jo luettua viime torstaina, mutta minun pitää vielä kirjoittaa siitä kirja-arvostelu.

Äiti lukee minulle iltasatuna Juha-Pekka Koskisen Mysteerijengi-kirjaa Kirjaston kiusanhenki [arvostelukappale Otavalta]. Siinä Rikhardinkadun kirjastossa kummittelee. Kirja on osin keksittyä ja osin totta [noinkohan]. Näin itsekin Rikhardinkadun kirjastossa, kuinka kummitus välkytteli lamppua.



2. Mikä on ollut paras tänä vuonna lukemasi tai sinulle luettu kirja?


L.O.L. Surprise! Talvinen seikkailu. Kuuntelin sen äänikirjana heti kun se ilmestyi. Äiti osti kirjan minulle etukäteisenä syntymäpäivälahjana, koska halusin lukea sen hiihtolomalla.



3. Mitä kirjaa odotat tällä hetkellä eniten?


Odotan uusia L.O.L. Surprise! -kirjoja. L.O.L. Surprise! Uusi ystävä ilmestyy huhtikuussa. L.O.L. Surprise! Paras voittakoon ilmestyy kesäkuussa ja L.O.L. Surprise! Suuri meriseikkailu ilmestyy syyskuussa.



4. Minkä oman hyllyn kirjan haluaisit lukea tai kuulla seuraavaksi?


En tiedä. Ehkä jonkin Johanna Hulkon Geoetsivät-kirjan.



5. Missä tänä vuonna lukemassasi tai sinulle luetussa kirjassa on ollut paras kansi?


Kirjassa L.O.L. Surprise! Talvinen seikkailu, koska siinä on lolleja.



6. Mikä on kirjamuisto vuoden varrelta on jäänyt parhaiten mieleesi?


Muistan, kun käytiin kirjanjulkistamistilaisuudessa Oodissa. Joku luki pätkiä kirjasta ja oli musiikkia ja näytettiin kuvia. Se oli kivaa. 

Äiti: Joo, se oli musiikkisatukirja Meren salaisuuden julkkari. Äänikirjaversio oli tehty todella hyvin. Kirjan tekstiä ei vain luettu, vaan näyteltiin ja mukana oli tosi kaunista klassista musiikkia.

S: Mutta paras tapahtuma oli sittenkin Kirjamessut.

Kirjamessuilla tavattiin mm. Herra Hakkarainen


7. Missä kirjoihin liittyvässä paikassa haluaisit käydä?


En ole käynyt pitkään aikaan Junibackenissa. Haluaisin nähdä Katto-Kassisen hökkelin, en muista oliko Katto-Kassinen siellä itse.

Siellähän se Katto-Kassinen lentelee hökkelinsä yllä Junibackenissa
 

8. Minkä kirjanhahmon haluaisit tavata?


Mestarietsivä Peppusen. Haluaisin nähdä, miltä näyttää mies, jolla on naamana peppu.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti