maanantai 17. kesäkuuta 2019

Päivä hiekkarannalla

Useimmilla on varmaan muistoja Tammen kultaisista kirjoista omasta lapsuudestaan, sillä sarjaa on julkaistu jo vuodesta 1952 asti. Sarjassa on ehtinyt ilmestyä toistasataa kirjaa, joista on otettu useita painoksia. 

Meilläkin on hyllyssä aika monta Tammen kultaista kirjaa, jotka ovat melkein kaikki peräisin omasta lapsuudestani. En ole juurikaan Tammen kultaisia kirjoja tyttärelleni ostanut, sillä suokaa nyt anteeksi minusta ne tuntuvat yleensä aikansa eläneiltä. Nostalgian nälkään ne tietysti sopivat hienosti.

Tämän päivän kirjaesittelyyn pääsee kirjaston kierrätyskirjahyllystä löytämäni Tammen kultainen kirja. Kyseessä on Kathryn ja Byron Jacksonin kirjoittama ja Corinne Malvernin kuvittama Hiekkarannalla.



Alkuteos on ilmestynyt englanniksi jo vuonna 1951, ja kuvituksesta näkee heti, ettei se ole ihan tätä päivää. Tarina on kuitenkin yleispätevä ja toimii yhä. Kirja saa minussa aikaan ihanan leppoisan kesälomatunnelman, ja siksi se kuuluu meillä kesäkauden lukemistoon.

Pekka ja Annikki ovat lähdössä isän, äidin ja Nöpö-koiran kanssa rannalle. Pukeudutaan hellepukuihin, pakataan eväskori ja uimakamppeet ja sitten ajetaan bussilla merenrantaan. ”Ja siellä on hiekkaa ja vettä. Ihanaa!” 

Pukukopissa vaihdetaan uimapuvut ylle, ja sitten päästään polskimaan. Vesi on vähän kylmää, eikä uiminen olekaan niin kauhean kivaa, mutta onneksi rannalla on mahdollisuus mitä hauskimpiin hiekkaleikkeihin. Ja ainahan voi yrittää pyydystää rapuja tai kerätä simpukoita ämpäriin. Lopuksi syödään eväitä ruudullisella viltillä päivänvarjon katveessa.

Yksinkertainen tarina kuvailee ihanan lomapäivän rannalla. Leppoisaa lomaa kaikille, joilla nyt on loma! Toivottavasti säät suosivat ja on hyvät uimakelit.




Kathryn ja Byron Jackson: Hiekkarannalla
Englanninkielinen alkuteos: A Day At The Beach
Kuvitus: Corinne Malvern
Suomennos: Marjatta Kurenniemi
Kustantaja: Tammi 2004



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti