Lapsuudestani on säilynyt yllättävän monta Disneyn joulukirjaa. Paras niistä oli Tammen kultaiset kirjat -sarjassa ilmestynyt Aku Ankan joulukuusi. Kirjassa keskitytään Akun joulukuusen hakumatkaan ja koristelupuuhiin.
Aku ja Pluto löytävät metsästä juuri sopivan puun joulukuuseksi. Aku laittaa kirveen heilumaan, ja pian on kotiin kannettu kaunis kuusi. Hän koristelee sen kirkkaanvärisin lasipalloin. Aku ja Pluto ovat tyytyväisiä.
Kumpikaan ei ole huomannut, että kuusen mukana metsästä tuli pari salamatkustajaa: Tiku ja Taku. Kun Aku poistuu huoneesta, oravat tulevat esiin oksien kätköistä.
"Ne tanssivat ja hyppelivät oksilla niin että neulaset vipattivat.
Ne irvisteli peilikuvilleen, jotka heijastuivat kirkkaista, värikkäistä lasipalloista ja nauroivat pienet mahansa aivan kipeiksi."
"Kil! Tikun pää puhkaisi värillisen lasipallon. Taku nauroi aivan katketakseen hassun näköistä Tikua, joka yhtäkkiä oli saanut ison, pyöreän, kultaisen pään.
Mutta Pluton mielestä se ei ollut lainkaan hullunkurista. Oravathan turmelivat Akun kuusen!"
Kun Pluto murisee pienille kuokkavieraille, ne ryhtyvät viskomaan Plutoa lasipalloilla. Aku tietysti luulee hävityksen olevan Pluton tekosia ja uhkaa laittaa tämän ulos koirakoppiin, vaikka aattoilta onkin.
Onneksi asian oikea laita selviää Akulle ja Pluto säästyy rangaistukselta. Koska joulu on rauhan ja hyväntahdon aikaa, oravat saavat jäädä Akun ja Pluton vieraiksi. Pluto ystävystyy Tikun ja Takun kanssa, ja joulusta tulee oikein iloinen.
Se vaan jäi ihmetyttämään, että eikös Pluto ole Mikin eikä Akun koira.
Walt Disney: Aku Ankan joulukuusi
Englanninkielinen alkuteos: Donald Duck's Christmas Tree
Suomenkielinen teksti: Sirkka Nuormaa
Sarja: Tammen kultaiset kirjat 67
Kustantaja: Tammi 1977
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tammen kultaiset kirjat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tammen kultaiset kirjat. Näytä kaikki tekstit
perjantai 20. joulukuuta 2019
keskiviikko 24. heinäkuuta 2019
Naistenviikko: Tiina saa uuden nuken
Perustuen niin omiin kokemuksiin lapsuudessani kuin tyttäreni tuttavapiirin seuraamiseen voin jakaa tytöt karkeasti kolmeen ryhmään. On rakastavia äitejä, jotka hoivaavat nukkelapsiaan hellästi. On raisuja tyttöjä, joiden nukeille tuntuu jatkuvasti käyvän huonosti. Ja on välinpitämättömiä tyttöjä, jotka nukkejen sijaan valitsevat mieluummin muuta puuhaa.
Minä ja tyttäreni kuulumme ilman muuta ensimmäiseen ryhmään. Olemme nukkelasten väsymättömiä hoivaajia. Ehkä tästä seikasta johtuen monella tapaa vanhentuneen oloinen kirja Tiinan uusi nukke yhä vetoaa meihin.
Lapsuudestani peräisin oleva kirja on ilmestynyt Tammen kultaiset kirjat -sarjassa. Teksti on Lois Meyerin ja kuvitus Ruth Sandersonin.
Kirja kertoo pienestä Tiina-tytöstä, joka asuu maalla entisinä aikoina – aikoina, jolloin naiset käyttivät vielä pitkiä puhvihihaisia mekkoja ja autot näyttivät pikemminkin automobiileilta kuin nykyajan autoilta ja jolloin lapsilla oli hyvin vähän leluja. Tiinalla on pallo, hyppynaru, hernepussi ja räsynukke, jonka äiti on ommellut.
Tiina ja Lulu-nukke ovat erottamattomat. Tiina hoivaa nukkeaan, kertoo sille salaisuutensa ja nukkuu se kainalossaan.
Eräänä päivänä Tiinan pihaan saapastelee hieno herra, joka on jäänyt tienposkeen autonsa rikkouduttua. Tiinan isä lainaa miehelle työkaluja ja auttaa auton korjaamisessa. Mies on tästä niin hyvillään ja kiitollinen, että palaa seuraavana päivänä mukanaan lahja Tiinalle.
"Paketissa oli posliininukke, jolla oli siniset sulkeutuvat silmät, keltaiset hiukset ja punaiset posket ja huulet.
Sen mekko oli helminapein koristeltua vaaleanpunaista silkkiä ja kengät oikeaa nahkaa.
Tiina tuskin uskoi silmiään. – Voi miten ihana! Minulla ei ole ikinä ollut oikeaa kaupasta ostettua nukkea. Voi kiitos!"
Vanha räsynukke saa jäädä syrjään, kun Tiina ryhtyy hoivaamaan uutta nukkeaan. Mutta mitä hienompi nukke, sen enemmän huolta se tuottaa pikkuäidille. Täytyy varoa, etteivät sen silkkiset vaatteet likaannu tai huulet naarmuunnu, eikä sitä tietenkään uskalla viedä mukanaan puunoksalle, josta se voisi pudota.
Ennen pitkää Tiina toteaa, että vanhassa vara parempi. Kaunis kaupasta ostettu nukke saa istua Tiinan huoneen nurkassa ja vanha kunnon Lulu pääsee taas pikkuäitinsä kainaloon.
Alkuteos The Store-Bought Doll ilmestyi Little Golden Books -sarjassa vuonna 1983. Itse olisin kuvitellut tarinan olevan peräisin paljon kaukaisemmalta ajalta. Englanninkielisessä laitoksessa sanotaan, että kertomus on "adapted from the story by Clara Louise Grant". Ilmeisesti tässä viitataan Clara Louise Grantin kertomukseen Ukelele and Her New Doll, joka ilmestyi Little Golden Books -sarjassa vuonna 1951.
Tummaihoinen Ukelele asuu Polynesiassa ruokokattoisessa majassa. Hän leikkii päivittäin puisella nukellaan, jonka isä on hänelle tehnyt. Eräänä päivänä hän saa saarella vierailevilta eurooppalaisilta kauppiailta lahjaksi hienon posliininuken, jolla on pehmeä vartalo ja oikeat hiukset. Ukelele on innoissaan, mutta huomaa sitten, että uutta nukkea on pideltävä hyvin varovaisesti. Sitä ei voi kylvettää simpukankuoriammeessa eikä laittaa hiekkataloon. Niinpä Ukelele palaa pian leikkimään vanhalla puunukellaan.
On mielenkiintoista, että Grantin tarinasta on 1980-luvulla päätetty vääntää uusi, valkoisten maailmaan sijoittuva versio. Ilmeisesti kolonialismin jäljet oli hävitettävä lasten silmiltä.
Lois Meyer: Tiinan uusi nukke
Kuvitus: Ruth Sanderson
Englanninkielinen alkuteos: The Store-Bought Doll
Suomennos: Pirjo Rintakoski
Tammen kultaiset kirjat 166
Kustantaja: Tammi 1985
Minä ja tyttäreni kuulumme ilman muuta ensimmäiseen ryhmään. Olemme nukkelasten väsymättömiä hoivaajia. Ehkä tästä seikasta johtuen monella tapaa vanhentuneen oloinen kirja Tiinan uusi nukke yhä vetoaa meihin.
Lapsuudestani peräisin oleva kirja on ilmestynyt Tammen kultaiset kirjat -sarjassa. Teksti on Lois Meyerin ja kuvitus Ruth Sandersonin.
Kirja kertoo pienestä Tiina-tytöstä, joka asuu maalla entisinä aikoina – aikoina, jolloin naiset käyttivät vielä pitkiä puhvihihaisia mekkoja ja autot näyttivät pikemminkin automobiileilta kuin nykyajan autoilta ja jolloin lapsilla oli hyvin vähän leluja. Tiinalla on pallo, hyppynaru, hernepussi ja räsynukke, jonka äiti on ommellut.
Tiina ja Lulu-nukke ovat erottamattomat. Tiina hoivaa nukkeaan, kertoo sille salaisuutensa ja nukkuu se kainalossaan.
Eräänä päivänä Tiinan pihaan saapastelee hieno herra, joka on jäänyt tienposkeen autonsa rikkouduttua. Tiinan isä lainaa miehelle työkaluja ja auttaa auton korjaamisessa. Mies on tästä niin hyvillään ja kiitollinen, että palaa seuraavana päivänä mukanaan lahja Tiinalle.
"Paketissa oli posliininukke, jolla oli siniset sulkeutuvat silmät, keltaiset hiukset ja punaiset posket ja huulet.
Sen mekko oli helminapein koristeltua vaaleanpunaista silkkiä ja kengät oikeaa nahkaa.
Tiina tuskin uskoi silmiään. – Voi miten ihana! Minulla ei ole ikinä ollut oikeaa kaupasta ostettua nukkea. Voi kiitos!"
Vanha räsynukke saa jäädä syrjään, kun Tiina ryhtyy hoivaamaan uutta nukkeaan. Mutta mitä hienompi nukke, sen enemmän huolta se tuottaa pikkuäidille. Täytyy varoa, etteivät sen silkkiset vaatteet likaannu tai huulet naarmuunnu, eikä sitä tietenkään uskalla viedä mukanaan puunoksalle, josta se voisi pudota.
Ennen pitkää Tiina toteaa, että vanhassa vara parempi. Kaunis kaupasta ostettu nukke saa istua Tiinan huoneen nurkassa ja vanha kunnon Lulu pääsee taas pikkuäitinsä kainaloon.
Alkuteos The Store-Bought Doll ilmestyi Little Golden Books -sarjassa vuonna 1983. Itse olisin kuvitellut tarinan olevan peräisin paljon kaukaisemmalta ajalta. Englanninkielisessä laitoksessa sanotaan, että kertomus on "adapted from the story by Clara Louise Grant". Ilmeisesti tässä viitataan Clara Louise Grantin kertomukseen Ukelele and Her New Doll, joka ilmestyi Little Golden Books -sarjassa vuonna 1951.
Tummaihoinen Ukelele asuu Polynesiassa ruokokattoisessa majassa. Hän leikkii päivittäin puisella nukellaan, jonka isä on hänelle tehnyt. Eräänä päivänä hän saa saarella vierailevilta eurooppalaisilta kauppiailta lahjaksi hienon posliininuken, jolla on pehmeä vartalo ja oikeat hiukset. Ukelele on innoissaan, mutta huomaa sitten, että uutta nukkea on pideltävä hyvin varovaisesti. Sitä ei voi kylvettää simpukankuoriammeessa eikä laittaa hiekkataloon. Niinpä Ukelele palaa pian leikkimään vanhalla puunukellaan.
On mielenkiintoista, että Grantin tarinasta on 1980-luvulla päätetty vääntää uusi, valkoisten maailmaan sijoittuva versio. Ilmeisesti kolonialismin jäljet oli hävitettävä lasten silmiltä.
Lois Meyer: Tiinan uusi nukke
Kuvitus: Ruth Sanderson
Englanninkielinen alkuteos: The Store-Bought Doll
Suomennos: Pirjo Rintakoski
Tammen kultaiset kirjat 166
Kustantaja: Tammi 1985
![]() |
| Osallistun postauksella Tuijatan naistenviikkohaasteeseen |
maanantai 17. kesäkuuta 2019
Päivä hiekkarannalla
Useimmilla on varmaan muistoja Tammen kultaisista kirjoista omasta lapsuudestaan, sillä sarjaa on julkaistu jo vuodesta 1952 asti. Sarjassa on ehtinyt ilmestyä toistasataa kirjaa, joista on otettu useita painoksia.
Meilläkin on hyllyssä aika monta Tammen kultaista kirjaa, jotka ovat melkein kaikki peräisin omasta lapsuudestani. En ole juurikaan Tammen kultaisia kirjoja tyttärelleni ostanut, sillä – suokaa nyt anteeksi – minusta ne tuntuvat yleensä aikansa eläneiltä. Nostalgian nälkään ne tietysti sopivat hienosti.
Tämän päivän kirjaesittelyyn pääsee kirjaston kierrätyskirjahyllystä löytämäni Tammen kultainen kirja. Kyseessä on Kathryn ja Byron Jacksonin kirjoittama ja Corinne Malvernin kuvittama Hiekkarannalla.
Alkuteos on ilmestynyt englanniksi jo vuonna 1951, ja kuvituksesta näkee heti, ettei se ole ihan tätä päivää. Tarina on kuitenkin yleispätevä ja toimii yhä. Kirja saa minussa aikaan ihanan leppoisan kesälomatunnelman, ja siksi se kuuluu meillä kesäkauden lukemistoon.
Pekka ja Annikki ovat lähdössä isän, äidin ja Nöpö-koiran kanssa rannalle. Pukeudutaan hellepukuihin, pakataan eväskori ja uimakamppeet ja sitten ajetaan bussilla merenrantaan. ”Ja siellä on hiekkaa ja vettä. Ihanaa!”
Pukukopissa vaihdetaan uimapuvut ylle, ja sitten päästään polskimaan. Vesi on vähän kylmää, eikä uiminen olekaan niin kauhean kivaa, mutta onneksi rannalla on mahdollisuus mitä hauskimpiin hiekkaleikkeihin. Ja ainahan voi yrittää pyydystää rapuja tai kerätä simpukoita ämpäriin. Lopuksi syödään eväitä ruudullisella viltillä päivänvarjon katveessa.
Yksinkertainen tarina kuvailee ihanan lomapäivän rannalla. Leppoisaa lomaa kaikille, joilla nyt on loma! Toivottavasti säät suosivat ja on hyvät uimakelit.
Kathryn ja Byron Jackson: Hiekkarannalla
Englanninkielinen alkuteos: A Day At The Beach
Kuvitus: Corinne Malvern
Suomennos: Marjatta Kurenniemi
Kustantaja: Tammi 2004
Meilläkin on hyllyssä aika monta Tammen kultaista kirjaa, jotka ovat melkein kaikki peräisin omasta lapsuudestani. En ole juurikaan Tammen kultaisia kirjoja tyttärelleni ostanut, sillä – suokaa nyt anteeksi – minusta ne tuntuvat yleensä aikansa eläneiltä. Nostalgian nälkään ne tietysti sopivat hienosti.
Tämän päivän kirjaesittelyyn pääsee kirjaston kierrätyskirjahyllystä löytämäni Tammen kultainen kirja. Kyseessä on Kathryn ja Byron Jacksonin kirjoittama ja Corinne Malvernin kuvittama Hiekkarannalla.
Alkuteos on ilmestynyt englanniksi jo vuonna 1951, ja kuvituksesta näkee heti, ettei se ole ihan tätä päivää. Tarina on kuitenkin yleispätevä ja toimii yhä. Kirja saa minussa aikaan ihanan leppoisan kesälomatunnelman, ja siksi se kuuluu meillä kesäkauden lukemistoon.
Pekka ja Annikki ovat lähdössä isän, äidin ja Nöpö-koiran kanssa rannalle. Pukeudutaan hellepukuihin, pakataan eväskori ja uimakamppeet ja sitten ajetaan bussilla merenrantaan. ”Ja siellä on hiekkaa ja vettä. Ihanaa!”
Pukukopissa vaihdetaan uimapuvut ylle, ja sitten päästään polskimaan. Vesi on vähän kylmää, eikä uiminen olekaan niin kauhean kivaa, mutta onneksi rannalla on mahdollisuus mitä hauskimpiin hiekkaleikkeihin. Ja ainahan voi yrittää pyydystää rapuja tai kerätä simpukoita ämpäriin. Lopuksi syödään eväitä ruudullisella viltillä päivänvarjon katveessa.
Yksinkertainen tarina kuvailee ihanan lomapäivän rannalla. Leppoisaa lomaa kaikille, joilla nyt on loma! Toivottavasti säät suosivat ja on hyvät uimakelit.
Kathryn ja Byron Jackson: Hiekkarannalla
Englanninkielinen alkuteos: A Day At The Beach
Kuvitus: Corinne Malvern
Suomennos: Marjatta Kurenniemi
Kustantaja: Tammi 2004
maanantai 11. helmikuuta 2019
112-päivänä pelastaudutaan tulipalolta
Tänään vietetään valtakunnallista hätänumeropäivää eli 112-päivää, kuten joka vuosi helmikuun 11. päivänä. Suomessa
112-päivää on vietetty jo vuodesta 1997 alkaen ja koko Euroopan unionin
alueella vuodesta 2008 lähtien.
Päivän kirjavalinta vie seuraamaan palomiesten sammutuskeikkaa. Tammen kultaiset kirjat -sarjassa ilmestyneessä Viisi pientä palosotilasta -kirjassa eräässä talossa syttyy tulipalo.
"Tulen liekki oli aluksi pienen pieni, mutta sitten se kasvoi yhä suuremmaksi."
Palokunta hälytetään apuun. Viisi palosotilasta näyttää olevan juuri iloisissa tunnelmissa ruokapöydän ääressä, mutta päivällinen on jätettävä kesken ja riennettävä kiireesti paloautoihin. Pillit ulvoen matkaan lähtevät tikasauto, ruiskuauto, letkuauto ja palopäällikön auto.
"Liekit löivät jo ulos ikkunoista, ja näytti aivan siltä kuin joku olisi heilutellut suuria punakeltaisia huiveja. Ja suuret, mustat savupilvet tuprusivat taivaalle."
Talossa asuva perhe on jo pelastautunut talosta, paitsi Anna-täti, joka kurottelee ykäkerran ikkunasta. Tietysti palosotilaat saavat hänetkin pelastettua, vaikka hän onkin liian lihava kiivetäkseen tikapuita.
"Liekkien rätinä oli lakannut. Vain vesi vielä kohisi, sillä palosotilaat ruiskuttivat varmuuden vuoksi vettä yhä kyteviin nurkkiin."
Tuli saadaan sammumaan ja uupuneet palosotilaat palaavat paloasemalle. Perheelle järjestyy majapaikka naapurien luota, kunnes heidän kotitalonsa saadaan taas kuntoon.
Kirjan kuvitus on Tibor Gergelyn käsialaa ja se on peräisin ilmeisesti jo 1940-luvun lopulta. Toki kuvituksesta huomaa, ettei se ole ihan tätä päivää, mutta ihmeen hyvin se on kestänyt aikaa. Suomeksi Viisi pientä palosotilasta ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1953 ja siitä on otettu useita painoksia. Omani on 1980-luvulta.
Kirjassa väitetään, että teksti olisi Mirja Holman. Holma on ilmeisesti kuitenkin kääntäjä, sillä lyhyen googlaamisen jälkeen alkuperäisteksti vaikuttaisi olevan Margaret Wise Brownin kynästä.
Näin 112-päivänä on oiva tilaisuus keskustella lapsen kanssa kodin turvallisuuteen liittyvistä asioista ja siitä, kuinka toimia hätätilanteissa.
112-päivä on juuri se päivä vuodesta, jolloin kannattaa tarkastaa, että palovaroitin toimii. Palovaroittimen patterit on hyvä vaihtaa kerran vuodessa, jos asunnossa ei ole verkkovirtaan kytkettyä palovaroitinta. Testauksen ja paristojen vaihdon voi tehdä yhdessä lapsen kanssa.
Monet turvallisuusalan toimijat järjestävät 112-päivänä tapahtumia, joissa kampanjoivat arjen turvallisuuden puolesta. Kannattaa pitää silmät auki, löytyykö omalta paikkakunnalta ohjelmaa.
Viisi pientä palosotilasta
Tammen kultaiset kirjat 12
Kuvitus: Tibor Gergely
Teksti (suomennos): Mirja Holma
Englanninkielinen alkuteos: Five Little Firemen
Kustantaja: Tammi 1987
Kahdeksas painos
Päivän kirjavalinta vie seuraamaan palomiesten sammutuskeikkaa. Tammen kultaiset kirjat -sarjassa ilmestyneessä Viisi pientä palosotilasta -kirjassa eräässä talossa syttyy tulipalo.
"Tulen liekki oli aluksi pienen pieni, mutta sitten se kasvoi yhä suuremmaksi."
Palokunta hälytetään apuun. Viisi palosotilasta näyttää olevan juuri iloisissa tunnelmissa ruokapöydän ääressä, mutta päivällinen on jätettävä kesken ja riennettävä kiireesti paloautoihin. Pillit ulvoen matkaan lähtevät tikasauto, ruiskuauto, letkuauto ja palopäällikön auto.
"Liekit löivät jo ulos ikkunoista, ja näytti aivan siltä kuin joku olisi heilutellut suuria punakeltaisia huiveja. Ja suuret, mustat savupilvet tuprusivat taivaalle."
Talossa asuva perhe on jo pelastautunut talosta, paitsi Anna-täti, joka kurottelee ykäkerran ikkunasta. Tietysti palosotilaat saavat hänetkin pelastettua, vaikka hän onkin liian lihava kiivetäkseen tikapuita.
"Liekkien rätinä oli lakannut. Vain vesi vielä kohisi, sillä palosotilaat ruiskuttivat varmuuden vuoksi vettä yhä kyteviin nurkkiin."
Tuli saadaan sammumaan ja uupuneet palosotilaat palaavat paloasemalle. Perheelle järjestyy majapaikka naapurien luota, kunnes heidän kotitalonsa saadaan taas kuntoon.
Kirjan kuvitus on Tibor Gergelyn käsialaa ja se on peräisin ilmeisesti jo 1940-luvun lopulta. Toki kuvituksesta huomaa, ettei se ole ihan tätä päivää, mutta ihmeen hyvin se on kestänyt aikaa. Suomeksi Viisi pientä palosotilasta ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1953 ja siitä on otettu useita painoksia. Omani on 1980-luvulta.
Kirjassa väitetään, että teksti olisi Mirja Holman. Holma on ilmeisesti kuitenkin kääntäjä, sillä lyhyen googlaamisen jälkeen alkuperäisteksti vaikuttaisi olevan Margaret Wise Brownin kynästä.
Näin 112-päivänä on oiva tilaisuus keskustella lapsen kanssa kodin turvallisuuteen liittyvistä asioista ja siitä, kuinka toimia hätätilanteissa.
112-päivä on juuri se päivä vuodesta, jolloin kannattaa tarkastaa, että palovaroitin toimii. Palovaroittimen patterit on hyvä vaihtaa kerran vuodessa, jos asunnossa ei ole verkkovirtaan kytkettyä palovaroitinta. Testauksen ja paristojen vaihdon voi tehdä yhdessä lapsen kanssa.
Monet turvallisuusalan toimijat järjestävät 112-päivänä tapahtumia, joissa kampanjoivat arjen turvallisuuden puolesta. Kannattaa pitää silmät auki, löytyykö omalta paikkakunnalta ohjelmaa.
Viisi pientä palosotilasta
Tammen kultaiset kirjat 12
Kuvitus: Tibor Gergely
Teksti (suomennos): Mirja Holma
Englanninkielinen alkuteos: Five Little Firemen
Kustantaja: Tammi 1987
Kahdeksas painos
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)






