Jesse sienikoira ja muita koirakirjoja

Koirakuume iski kahdeksanvuotiaaseeni muutama kuukausi sitten, kun hänen paras ystävänsä sai koiranpennun. Sen jälkeen on meilläkin kuultu kovaa kinuamista ja painostusta. Koiraa meille ei tule, mutta olemme löytäneet koirakirjat.

Tyttären suosikki itse lukemistaan koirakirjoista on ollut Sari Airolan hurmaava tarinallinen kuvakirja Vuh! Vuh! Kaneli ja kaverit (Teos 2019). Kirja sisältää paljon tietoa koirista, niiden tavoista ja kommunikoinnista.

Minusta on ollut hauskinta lukea ääneen Merja Jalon ja Marvi Jalon Jesse-sarjaa, jonka nimihenkilö on kultainennoutaja Jesse. Kirjoissa on paljon huumoria ja asioita vedetään usein vähän överiksi, mikä saa ainakin meidät nauramaan.

Kun lainasin kirjastosta uusimman Jesse-kirjan Jesse sienikoira (Myllylahti 2022), ajattelin, että se sopisi hyvin syksyllä luettavaksi. Menin kuitenkin vähän lankaan, sillä tarinassa ei olla tavallisella syksyisellä sieniretkellä, vaan nuuskitaan tryffeleitä tammimetsässä kesäisessä Ruissalossa.

Jesse, Jessen emäntä Jenna ja Jennan ystävä Hannele pääsevät viikonlopuksi Munkkirinteen pariskunnan, Oivan ja Elsan kanssa, huvilalle Ruissaloon. Jenna ja Hannele ovat Munkkirinteiden Muru-koiran vakituisia dogsittereitä.

Matkassa on tällä kertaa kolmaskin koira, sillä Elsa on lupautunut hoitamaan ystäviensä Kara-koiraa. Kara, oikealta nimeltään Carmen Afrodite, on rodultaan lagotto romanolo eli italialainen sienikoira. Sen pitäisi haistaa maan alla kasvavat tryffelisienet.

Elsa on vakuuttunut, että Ruissalon tammien alta tryffeleitä löytyy. Eipä siis muuta kuin etsimään! Kallisarvoisia sieniä etsiessään Kara, Muru ja Jesse kaivavat kuopan jos toisenkin. Maasto on pian kuin myyrien jäljiltä. Mutta mahtaako arvokkaita tryffelisieniä löytyä?

Tarina oli hauskasti kirjoitettu. Välillä nauroimme vesissä silmin. Jotkut repliikit olivat tyttärestä niin hauskoja, että hän opetteli ne ulkoa. Tästä Elsan lausahduksesta tuli klassikko, jota tyttärellä on tapana hokea tilanteessa kuin tilanteessa (mikä on välillä vähän kiusallista 😀):

"Minun puolisoni! Ryyppäämässä puliukkojen kanssa!"

Jesse sienikoira on jo kolmaskymmenes osa Jesse-sarjassa. Ensimmäinen osa Jesse löytökoira ilmestyi vuonna 2004. Ensin sarjaa julkaisi Karisto, sitten WSOY ja kolme viimeisintä osaa on kustantanut Myllylahti.

Tarinat ovat nyt hieman aiempaa lyhyempiä, millä yritetään houkutella uusia nuoria lukijoita. Suunta on todennäköisesti hyvä. Jesse sienikoira tuntui kevyemmältä lukea kuin jotkin vanhemmat lukemamme osat.

Tyttäreni ei oikein jaksa kuunnella, saati sitten lukea itse kovinkaan pitkiä kirjoja. Hän ei halua viipyä saman tarinan parissa kovinkaan kauaa, vaan kaipaa melko nopeasti vaihtelua. Kirjasarjat kuitenkin toimivat hyvin, kunhan eteen tulee aina uusi tarina.

Olemme lukeneet Helena Wariksen Olafin pentupäiväkirjoja (ihania!). Aiomme kokeilla Helena Meripaaden Tassu-trio-sarjaa ja Meripaaden uutta Kaisla & Isla -sarjaa. Hyllyssämme on myös jonkin verran Jorma Kurvisen Susikoira Roi -sarjaa.

Äskettäin saimme arvostelukappaleena kanadalaisten Michele Assarasakornin ja Nathan Fairbairnin Kuonokamut-sarjan ensimmäisen osan Tytöt kuin tuulispäät (Otava 2022, suom. Jouko Ruokosenmäki). Kyseessä on sarjakuvakirja kolmesta luokkakaverista, jotka ryhtyvät naapuruston koirien ulkoiluttajiksi. Kahdeksanvuotiaani on parhaillaan lukemassa kirjaa ja tykkää tosi paljon.

Osaatko suositella muita kahdeksanvuotiaalle sopivia koirasarjoja, joihin pitäisi ehdottomasti tutustua?