Toukokuun lopulla vein lastenkirjakirpparille myyntiin lähes sata kirjaa. Sain myytyä 45, joten jouduin tuomaan takaisin kotiin kymmeniä kirjoja. Kun seisoin lastenkirjahyllyn edessä valmiina sullomaan ne takaisin pursuilevaan hyllyyn, iski epätoivo.
Siltä seisomalta päätin, että oli aika tehdä se, mikä olisi pitänyt tehdä jo kauan sitten. Päätin konmarittaa omat ja lapseni kirjat. Ajatus on käynyt mielessä monta kertaa, mutta olen pitänyt sitä mahdottomana, koska meillä on IHAN VALTAVASTI kirjoja. Kirjoja on hyllyissä lattiasta kattoon kahdessa rivissä.
KonMarissa eli japanilaisen siivousgurun Marie Kondon karsimismetodissa jokainen tavararyhmä käsitellään kerrallaan kokonaisuutena. Kaikki kotoa löytyvät kirjat tulisi siis kasata kerralla lattialle ja ryhtyä sitten käymään niitä yksitellen läpi.
"Ei onnistu", on ollut ajatukseni. "Meillä ei ole niin laajaa lattiapinta-alaa, että kaikki kirjat mahtuisivat siihen kerrallaan." Nyt päätin silti yrittää.
En voinut raahata kirjoja kirjastohuoneesta olohuoneen lattialle, koska huoneet ovat eri kerroksissa ja se olisi ollut fyysisesti liian raskasta. Tiesin myös, ettei työstä selviäisi parissa illassa tai yhdessä viikonlopussa. Mieheni olisi kilahtanut, jos olohuoneemme olisi peittynyt pölyisiin kirjoihin päiväkausiksi.
Aloin siis tyhjentää hyllyjä ahtaan kirjastohuoneen lattialle, vaikka se vaikutti absurdilta. Hetkessä lattia, työpöytä, tuolit ja kaikki mahdolliset pinnat olivat täynnä kirjoja. Kuten olin arvannut, kaikki eivät mahtuneet yhtä aikaa lattialle, mutta onnistuin asettelemaan ne niin, että pystyin näkemään kaikki kirjat samanaikaisesti, myös takariveissä olleet.
Siivottuani kirjat ja hyllyt pölystä (ja sitä riitti!), oli aika alkaa valikoida kirjoja. Tähän asti kirjoja karsiessani kysymykseni on aina ollut, mitä poistetaan. Marie Kondo kääntää asetelman päinvastoin. Hän kehottaa ottamaan jokaisen esineen yksitellen käteen ja kysymään sen kohdalla "Tuottaako tämä minulle iloa?" Vain iloa tuottavat esineet säästetään. Muut saavat mennä.
Metodi on ehkä joidenkin tavaroiden kohdalla liian mustavalkoinen, mutta kirjoihin se mielestäni sopii. Mitä ihmeen järkeä on säästää kirjoja, joista ei saa iloa?
Opiskelija saattaa tarvita hyllyynsä tylsiä tenttikirjoja, mutta onneksi opiskeluaikani ovat ohi. Minulla on kyllä joitain työssäni tarvittavia käsikirjoja ja hakemistoja, jotka eivät varsinaisesti säteile iloa, mutta ne ovat työnantajani omaisuutta. Normaalioloissa ne olisivat toimistolla eivätkä kotonani, joten ne jätin rauhaan.
Kondon menetelmä oli yllättävän tehokas. Kun jokaisen kirjan kohdalla jouduin erikseen miettimään, halusinko oikeasti laittaa sen takaisin hyllyyn, löysin paljon enemmän karsittavaa kuin olisin löytänyt vain täyttä hyllyä katselemalla.
Kondo auttoi minua pääsemään eroon myös kirjoista, joihin sitoutui voimakkaita tunteita. Hyllyssämme oli huonokuntoisia vauva- ja taaperokirjoja, joita oli revitty ja teippailtu, joihin oli piirrelty ja joista oli kannet irti. Olin säästänyt ne, koska ne muistuttivat minua ensimmäisimmistä lukuhetkistä tyttäreni kanssa. Luulin, että ne olisivat tuottaneet minulle iloa, mutta todellisuudessa ne masensivat minua. Rikkinäinen ja epäsiisti ulkoasu suorastaan imi minusta energiaa.
Kondo sai minut uskomaan, etten tarvitse fyysisiä esineitä säilyttääkseni muistoni. Kondon esimerkin mukaan kiitin kirjoja siitä suuresta ilosta, jota ne aikanaan olivat tuottaneet minulle ja tyttärelleni, ja sitten päästin ne menemään.
Jätteeksi päätyi kolme suurta kassillista kirjoja. Suurinta osaa niistä olin säilyttänyt vain siksi, ettei niistä voinut päästä eroon muuten kuin poisheittämällä. Esimerkiksi kirjastojen vanhoja poistokirjoja ei kannata viedä oikein mihinkään. Jos ei saa annettua niitä tutuilleen, ne voi laittaa suoraan paperinkeräykseen.
Hyväkuntoiset kirjat vein Kierrätyskeskukseen, kun meillä juuri onneksi sattui olemaan auto käytössä. En ehtinyt laskea kirjoja, mutta niitä oli useita kymmeniä. Kiertoon lähti muun muassa entisen professorini väitöskirja, jota en ole koskaan lukenut, ja jota en enää kokenut tarvitsevani professorin muistaakseni.
Marie Kondo sanoo pitävänsä oman kirjakokoelmansa noin 30 niteessä, mikä on omasta mielestäni pöyristyttävän vähän. Minulle jäi yhä valtavasti kirjoja. Tiedän, että olisin voinut karsia enemmänkin, mutta en halunnut. Minulle iloa tuottaa juuri se, että voin ympäröidä itseni kirjoilla.
Sitä paitsi tutkimusten mukaan kirjojen määrä lapsuudenkodissa korreloi vahvasti lapsen koulumenestyksen ja myöhemmän menestyksen kanssa.
Koska karsin myös lastenkirjoja, jouduin säästämään kirjoja, jotka eivät tuota minulle yhtään iloa. Esimerkiksi L.O.L. Surprise-, My Little Pony- ja Ryhmä Hau -kirjat olisin mieluusti laittanut kiertoon, mutta tyttärelleni ne tuovat iloa, aivan kuten kaikki uuvuttavat Disney-kirjatkin. Mieheni kirjoihin en koskenut lainkaan.
Eniten iloa tässä prosessissa minulle tuotti se, että onnistuin järjestämään jäljelle jääneet kirjat niin, että jokaiselle kirjalle löytyi oma luonteva paikkansa. Jouduin edelleen laittamaan jonkin verran kirjoja kahteen riviin, mutta nyt pystyin järjestämään takarivit järkevästi siten, että samaan aihepiiriin kuuluvat kirjat tulivat yhteen kohtaan. Lisäksi tein listaa takarivissä olevista kirjoista. Nyt minun pitäisi löytää helposti kirja, johon haluan päästä käsiksi.
Aikaa koko prosessiin kului noin viikko. Nyt hyllyt ovat hyvässä järjestyksessä ja pölyttömät ja tuottavat minulle iloa aina kun katson niitä.
Tosin yksi asia vaivaa. Kun vertaan lastenkirjahyllyä aikuisten kirjoja sisältäviin hyllyihin, ero on räikeä. Lastenkirjat tuovat kotiin väriä — paljon enemmän kuin toivoisin! Lastenkirjat ovat aikuisten kirjoja värikkäämpiä, ja levottoman kirjava vaikutelma vain korostuu, kun
lastenkirjat ovat aikuisten kirjoja ohuempia eli väri vaihtuu tiuhemmin.
 |
| Pala uudelleen järjestellystä lastenkirjahyllystä |
Viihtyisin parhaiten seesteisessä, luonnonsävyisessä ympäristössä. Työ-/kirjastohuoneeni ei näytä siltä, koska olen joutunut uhraamaan yhden omista kirjahyllyistäni lastenkirjoille. Tyttären huoneeseen kun mahtuu vain yksi kirjahylly. Halusin järjestellä lastenkirjat värin mukaan saadakseni edes jotain järjestystä kaaokseen, mutta minun oli pakko pitää kirjan kokoa tärkeimpänä järjestelykriteerinä. Tulos ei siis ollut ihan toivotun kaltainen.
Ajatellaankohan kustantamoissa ollenkaan, millainen vaikutus kirjojen ulkoasuilla on ihmisten koteihin? Itse arvostaisin kirjassa mahdollisimman hillittyä ja yksinkertaista selkämystä. Eniten pidän nahka- ja kluuttiselkäisistä kirjoista. Parasta olisi, jos samaan sarjaan kuuluvissa teoksissa olisi samanvärinen selkä. Näin ei ole nykyisin juuri koskaan.
Tällä järjestelykierroksella erotin lastenkirjat selvästi erilleen yhteen hyllyyn omalle seinälleen. Aikuisten kirjat peittävät pidemmän seinän, joka näyttää huomattavasti rauhallisemmalta. Pystyn elämään tämän järjestyksen kanssa, vaikka lastenkirjojen räikeys edelleen vähän vaivaa. Olen kuitenkin iloinen, että lopputulos on paljon entistä parempi.
"Kuvittele, millaista olisi, jos sinulla olisi hyllyn täydeltä pelkästään rakkaita kirjoja. Eikö olekin kiehtova mielikuva? Voiko kirjojen ystävällä enää suurempaa onnea olla?"
Marie Kondo
Onko sinulla kokemuksia kirjojen konmarittamisesta? Onnistuitko hyvin? Entä vaivaavatko kirjojen räikeänväriset selkämykset sinua?
KonMari-menetelmästä voit lukea näistä kirjoista:
Marie Kondo: KonMari — Siivouksen elämänmullistava taika
Japanilainen alkuteos: Jinsei ga Tokimeku Katazuke no Maho
Suomennos englanninkielisestä käännöksestä: Päivi Rekiaro
Kustantaja: Bazar 2015
Marie Kondo: KonMari — Iloa säkenöivä järjestys
Japanilaiset alkuteokset: Jinsei ga Tokimeku Katazuke no Maho 2 ja Irasuto de Tokimeku Katazuke no Mahu
Suomennos englanninkielisestä käännöksestä: Päivi Rekiaro
Kustantaja: Bazar 2016
