Helene Schjerfbeckin ja muiden maalarisiskojen Pariisin vuodet sarjakuvana

Helene Schjerfbeck, jonka päivää tänään vietetään, oli yksi neljästä maalarisiskosta. Helene Schjerfbeck, Maria Wiik, Helena Westermarck ja Ada Thilén aloittivat opintonsa Helsingissä Taideyhdistyksen piirustuskoulussa. Saatuaan opetusta Adolf von Beckerin yksityisakatemiassa he matkustivat kukin sopivan tilaisuuden tullen jatko-opintoihin Pariisiin, vaikka siihen maailman aikaan heille eivät auenneetkaan samat ovet kuin miespuolisille taiteilijoille. 

Reetta Niemensivun hieno sarjakuvateos Maalarisiskot (Suuri Kurpitsa 2019) kertoo näiden naistaiteilijoiden opiskeluajoista Pariisissa 1880-luvulla. Maalarisiskot oli nimitys, jolla naiset kutsuivat toisiaan.

 

Niemensivu on laittanut Ada Thilénin kuvailemaan taiteilijaystävyksiä seuraavasti:

"Helene maalaa tunteella, etsien jotain mitä muut eivät näe.

Maria maalaa järjellä. Hänestä on tullut suosittu muotokuvamaalari.

Helenalla on aina paljon sanottavaa. Hän ei jää koskaan sanattomaksi: 'Luulin että taidemaailma olisi ollut naisille avoin. Mutta ei!' - -

Minä puhun vähän ja ajattelen paljon. Jos vain saan maalata rauhassa maisemia olen onnellinen."

Vaikka Maalarisiskot kuvaa kaikkia neljää naista, pääosaan taitaa kuitenkin nousta Schjerfbeck. Helenelle Pariisin ajat olivat henkireikä ja pakoa kodin ahdistavasta ilmapiiristä. Hänen äitinsä ei koskaan ymmärtänyt tyttären maalausintoa ja olisi suonut tämän omistautuvan enemmän kotitöille.

Ammatillisesti Pariisin aika oli maalarisiskoille merkittävää. He saivat uusia vaikutteita. Pönöttävästä historiamaalauksesta siirryttiin realistisempaan ilmaukseen. Impressionismin hengessä suunnattiin ulos maalaamaan. Väripaletti sai uusia sävyjä ja siveltimenvedot varmuutta.

"Totuus enemmän kuin kauneus! Se on meidän maalarisiskojen motto!" julistaa Helena Westermarck teoksessa.

Luen harvoin sarjakuvateoksia, enkä oikein tiennyt mitä odottaa. Maalarisiskot oli iloinen yllätys. Niemensivu on onnistunut loistavasti. Aihe oli kiinnostava, tekstit mielenkiintoisia ja kuvailmaisu nautittavaa. Pidin kovasti teoksen rauhallisesta ja harmonisesta värimaailmasta.

Täytynee lukea Niemensivun muitakin sarjakuvia.

Reetta Niemensivu: Maalarisiskot
Kustantaja: Suuri Kurpitsa 2019

 

 

Kajaanin linnassa Eino Leinon päivänä

Eino Leinon patsas Kajaanin Rantapuistossa

Eino Leinon ensimmäinen painettu runo oli Kajaanin linna, joka julkaistiin Hämeen Sanomissa 26.9.1890. Tänään pääsen lukemaan runon autenttisella paikalla Kajaanin linnan raunioilla.

Yritän muistaa raunioilla, mitä Leino runossaan kirjoitti:

"Ei aina ollut ole linna tää näin autio,

eikä aina oo sen muurit olleet kiviraunio.

Kivet kilkkaa mainetöitä maamme suurten sankarten,

paadet paukkaa taisteloita, kalskeheita kalpojen."

Kajaanin linna

Hyvää Eino Leinon päivää ja runon ja suven päivää!

"Antaa mennä!" — Antaudu juhannustunnelmaan

"Ilma oli hiljaisuutta ja juhannusruusun tuoksua täynnä. Aivan kuin sinistä usvaa."

Juhannus on ihanaa aikaa. Sitä voi olla ulkona keskellä yötä ja kuvitella, että on päivä. Ei ihme, jos kaikki tuntuu jotenkin taianomaiselta.

Taianomaiseksi muuttuu myös pienen Emma-tytön juhannus Tuula Nikala-Soihan kirjoittamassa ja Leena Lumpeen kuvittamassa kirjassa Vanhan raatihuoneen pönthiittinen (Sanomaprint 1991). Tunnelmallisessa tarinassa on jotain suloista. Tuula Nikala-Soihan teksti on kaunista, ja sitä on nautinto lukea ääneen. Leena Lumpeen kuvat ovat juuri niin ihania kuin häneltä voi odottaakin.

Emma on lähetetty juhannukseksi Kallen kotiin idylliseen pikkukaupunkiin, joka on selvästi Rauma, vaikkei sitä kirjassa nimetäkään. Kalle ei ensin ilahdu pikku likan saapumisesta, mutta eipä aikaakaan, kun juhannuksen taika tarttuu isoon poikaankin. Yhdessä Emma ja Kalle tempautuvat seikkailuun, jossa vanhan raatihuoneen torni on tärkeässä osassa.

Juhannuksena kaikki on mahdollista. Joutsenen sulalla voi taikoa, siniset lapsenkengät muuttuvat taikakengiksi ja mummin pitsinnypläysmallista tulee aarrekartta. Ei ole ollenkaan tavatonta pyrähtää lentoon äärettömiin korkeuksiin ja laskeutua toiseen aikaan.

"— Minä taion, sanoi Emma. — Minä taion tällä joutsenensulalla kaikki kaupungit joissa lapset asuvat sellaisiksi, että aidan takaa näkyy sireeni, ikkunoissa on pitsiverhot, portit ovat auki ja katolle voi kiivetä tikapuita myöten kissa. Se voi sieltä hypätä alas, eikä sen jalka loukkaannu."

"Kalle ihan hätkähti. Emma ehdotti hienoa seikkailua, mutta lähteä nyt seikkailuun tuommoisen kanssa — taikoo joutsenensulalla ja uskoo pönthiittisiin."

 

Leena Lumpeen kuvitusta kirjassa Vanhan raatihuoneen pönthiittinen (Sanomaprint 1991)

Millaista taikaa sinä kaipaat juhannukseesi? No, mikä sinua estää? Entäpä jos päästäisit irti ennakkoluuloistasi, antautuisit juhannustunnelmaan ja huutaisit Emman ja Kallen tavoin täyttä kurkkua: "— Antaa mennä! Antaa mennä!"

Tästä juhannuksesta tulee hieno. Niin olen päättänyt. 

Oikein aurinkoista mittumaaria kaikille lukijoilleni!