Heittäydy maagisen maalipallon pyörteisiin

Tuula Kallioniemen kirjassa Maaginen maalipallo (Otava 2022) pääsimme kahdeksanvuotiaan tyttäreni kanssa tutustumaan pallopeliin, josta emme olleet kuulleet koskaan ennen. Oli kiehtovaa oppia maalipallosta, sillä se on varsin ainutlaatuinen peli:

• maalit ovat yhdeksän metrin levyisiä
• peliväline on kilisevä pallo
• peliä pelataan maanpinnan tasolla enimmäkseen kyljellään maaten
• joukkueesta on kentällä kerrallaan kolme pelaajaa, jotka kaikki hyökkäävät ja puolustavat
• kukaan pelaaja ei näe mitään

Maalipallo on näkövammaisten joukkuepeli. Rupulan lähiön FC Wannaplayn tyypit kuulevat  maalipallosta, kun lähiöön muuttaa uusi poika. Valtteri eli Valtsu kulkee aina koiransa kanssa ja on niin olevinaan, ettei ole näkevinäänkään kirjan kertojahahmoa Salamaa tai tämän parasta kaveria Eetua.

Selviää, ettei Valtsu todella näekään poikia — eikä ketään, sillä hän on sokea. Näkövammainen olisi ehkä korrekti termi, mutta Valtsu kutsuu itseään sokeaksi. Hän on sellainen poika, joka ei anna näköaistin puutteen estää itseään elämästä täyttä elämää. Valtsu solahtaa vaivattomasti osaksi uuden kotilähiönsä kaveriporukkaa.

Rupulalaisilla on oma joukkue FC Wannaplay, jonka puitteissa on pelailtu kaikenlaista, mutta viime aikoina on ollut hiljaista. Valmentaja Masse istuu usein oluella. Ei ihme, jos uusi peli alkaa kiinnostaa. Olisi aika hienoa päästä haastamaan naapurikaupunginosan Hippolan joukkue lajissa, josta hippolalaisilla ei ole hajuakaan.

Rupulan ja Hippolan välillä on jatkuvaa kisailua ja keskinäistä nokittelua. Hippolalaiset asuvat omistusasunnoissa, kun taas Rupulassa on vuokrataloja ja aika kansainvälistä porukkaa. Kertojahahmo Salama on mustaihoinen, Alima kulkee huivi päässä ja Urmon puheessa vilisee vironkielisiä sanoja.

Rupulan kaltaisia lähiöitä löytyy varmasti ympäri Suomea. Kallioniemi on luonut uskottavan lähiön, jota kuvaa ihailtavan neutraalisti ja arvottamatta. On mahtavaa, että kaikenlaiset lapset voivat löytää henkilöistä samaistuttavan hahmon. Olin iloisesti yllättänyt, kun selvisi, että kirjan kertoja Salama on musta. Harvassa taitavat olla ne suomalaiset kirjat, joissa annetaan ääni mustaihoiselle kertojalle.

Elämänmakuisen tarinan lomassa opitaan näkövammaisista ja maalipallosta sekä jännitetään Rupulan ja Hippolan kohtaamista maalipallokentällä.

Vakavaksi homma menee siinä vaiheessa, kun Valtsun Ville-koira katoaa. Ilman opaskoiraa Valtsu ei kerta kaikkiaan tule toimeen. Mitä Villelle on tapahtunut? Sen saavat Salama ja Eetu selvittää. Seikkailun tuoksinnassa pojat löytävät uusia piirteitä arkkivihollisistaan Hippolan Pätkästä ja Simpasta.

Maaginen maalipallo sopii erityisen hyvin alakouluikäisille urheilufaneille, mutta suosittelen muitakin kokeilemaan. Tyttäreni mielenkiinto pysyi yllä Ville-koiran ansiosta. Kirjassa on Jussi Kaakisen mustavalkoinen kuvitus. Koirakuvia oli tyttäreni mukaan tarpeeksi ja koira oli "niin söpö!"

Tyttären lempikohta kirjasta:

"Mä päätin, että otan isona koiran. Labratorinnoutajan. Koulutan sen viisaammaksi kuin kukaan ikinä on koiransa kouluttanut."

Äidin lempikohta kirjasta:

"Eetu on ehkä maailmanhistorian mahtavin valepukki. Mä niin näen sen tulevaisuuden kirjailijana.

   Se on itsekin vihjaissut kehittelevänsä tarinaa velhopojasta, joka käy taikakoulua. Haha. Kuka lukisi sellaisen kirjan. Nobody! Nobody lukisi minkäänlaista kirjaa, mikäli multa kysytään.

   Lukeminen on armottoman uuvuttavaa touhua. Eetu väittää lukeneensa jopa satasivuisen kirjan! Hah hah."

Maagisessa maalipallossa on 112 sivua ja se on hetkessä luettu. Ei pitäisi olla Salamallekaan mahdotonta.

FC Wannaplayn tyypit ovat aiemmin seikkailleet kirjoissa Pöllitty pallo, Liukas lätkä ja Konstikas koripallo. Maagisen maalipallon tarina toimi hyvin, vaikka emme olleet lukeneet aiempia osia.

Kirjakuulumisia helmikuussa 2023

Äitini huomautti minulle eilen ja uudestaan vielä tänään, etten ole kirjoittanut blogiini pitkään aikaan. Se on aivan totta, vaikkakin ehkä yllättävää ottaen huomioon, että olen viettänyt koko alkuvuoden tiiviisti kirjojen parissa. Kirjoittamiselle ei ole jäänyt aikaa, koska vapaa-aikani ja huomioni ovat kohdistuneet seuraaviin toisiinsa kietoutuviin asioihin:

1. Lukemiseen
2. Kirjoista eroon hankkiutumiseen
3. Kirjojen pakkaamiseen

Kahden vuoden pitkän odotuksen jälkeen olemme vihdoin muuttamassa keväällä. Se tarkoittaa sitä, että tavaroita on karsittava rankalla kädellä. Koska kirjat muodostavat henkilökohtaisesta omaisuudestani suurimman ryhmän, olen jo pitkään keskittynyt kirjojen karsimiseen.

Toissa kesänä pääsin karsimistyössä hyvään alkuun, kun konmaritin kirjani. Silloinen tulos ei kuitenkaan ollut vielä riittävä. Taisin olla silloin liian lepsu. Sitä paitsi onhan puolessatoista vuodessa ehtinyt kertyä aikamoinen määrä uusiakin kirjoja. Minulla on paha tapa napata kirjastojen kierrätyshyllyistä mukaani kirjoja, vaikka edellisiäkin löytöjä on vielä lukematta.

Viime syksynä aloitin laajamittaisen lastenkirjoista eroon hankkiutumisen. Lahjoitin kymmeniä helppolukuisia lastenkirjoja tyttäreni S:n koulukirjastoon ja sain myytyä kymmeniä lastenkirjoja kirpparilla. Myin vielä lisää kirjoja tammi-helmikuun vaihteessa ja sen jälkeen olen rahdannut kymmeniä teoksia Kierrätyskeskukseen sekä muutama kirja kerrallaan kirjastojen kierrätyskirjahyllyihin.

En oikein pysty poistamaan kirjoja lukematta niitä, joten olen lukenut hyllynlämmittäjän toisensa jälkeen. Luettuja kirjoja on tänä vuonna kertynyt jo 62 (38 lastenkirjaa ja 24 aikuisten kirjaa).

S:lle ääneen lukiessani olen keskittynyt kirjoihin, joita emme halua ottaa muutossa mukaamme. Tämä on johtanut siihen, että lastenkirjavuotemme on ollut tähän mennessä aika epätyydyttävä. Emme ole lukeneet juuri lainkaan erityisen sykähdyttäviä lastenkirjoja. Eipä siis ihme, etten ole kirjoittanut blogiin pitkään aikaan.

Joitain hyviä kirjoja olemme sentään lukeneet, ja olisihan joistain niistä voinut kirjoittaakin, jos vain minusta olisi tuntunut, että kirjoittamiseen on aikaa.

Paras tänä vuonna lukemamme lastenkirja on varmaankin ollut Johanna Hulkon ja kuvittaja Sanna Pelliccionin kirja Seikkailijat Ruusu ja Säde (Karisto 2022). Vanhanajan tunnelmaa huokuva seikkailusatu vie lukijan Oulun Raksilan puutaloalueen katoille. Siellä on kahden ystävyksen, Ruusun ja Säteen, ikioma salattu maailma, jossa he voivat olla vapaita ja seikkailla sydäntensä pohjasta.

Eräänä talviyönä tytöt joutuvat hurjan pelastustehtävän eteen. Onneksi saduissa mikä tahansa voi olla mahdollista, ja vaarallisesta tilanteesta selvitään säikähdyksellä.

Seikkailijat Ruusu ja Säde lähtee ilman muuta mukanamme uuteen kotiin.

Toinen mukaan otettava kirja on Tero Mielosen ja Mari Ahokoivun kirja Maailman tutkijat (Ursa 2021). Värikkäästi kuvitetussa kirjassa tutustutaan tieteen tekemiseen ja eri alojen tutkijoihin. Kirjan sanomana on: kenestä tahansa voi tulla tutkija.

Kolmas mainitsemisen arvoinen teos, joka myös lähtee muutossa mukaamme, on Anja Portinin ja kuvittaja Sanna Pelliccionin Matias ja kaikki se mikä oli jossain kaukana (S&S 2021). Portinin isoisoisän 1900-luvun alussa valmistamista tähtitieteellisistä taikalyhtykuvista innoituksensa saaneessa kuvakirjassa nimihenkilö Matias pohtii kauas avaruuksiin kurkottavia ajatuksia. Löytääkö Matias ketään, jonka kanssa jakaa korkealentoisia ajatuksiaan vai johtaako utelias mieli yksinäisyyteen?

Tänä vuonna lukemiini vaikuttaviin kirjoihin kuuluu Jeva Skaletskan päiväkirjateos Te ette tiedä mitä sota on (Otava 2022). Kirja on 12-vuotiaan ukrainalaisen koulutytön omakohtainen kertomus siitä, miten yhdessä hetkessä koko elämä muuttuu. Jeva kuvaa Venäjän hyökkäystä Ukrainaan lapsen silmin heti sen ensi hetkistä alkaen.

Tunnit pommisuojassa ovat pitkiä, ja kun käy selväksi, että pommien moukaroimaan kaupunkiin on vaikea jäädä, alkaa päämäärätön, pelottava ja vaivalloinen pakomatka. Lopulta Jeva pääsee mumminsa kanssa turvaan Irlantiin, josta löytyy Jevan päiväkirjalle kustantaja.

S on lukenut itse tänä vuonna pelkkiä Sinttu-kirjoja. Lin Hallbergin ja kuvittaja Margareta Nordqvistin hevoskirjasarja shetlanninponi Sintusta on heppatyttöni tämänhetkinen suosikki. Ostin sarjaa syksyllä halvalla kirjamessuilta, ja joulun jälkeen S sai pinon serkkujensa vanhoja Sinttuja, kun täti oli huomannut sarjan kirjoja S:n hyllyssä. 

Yhden Sinttu-kirjan luin itsekin, sillä Torstaina nähdään, Sinttu (Tammi 2009) sopii erinomaisesti Helmet-lukuhaasteen kohtaan 25 "kirjan nimessä on viikonpäivä tai kuukausi". Sinttu-kirjat pakataan tietysti muutossa mukaan.

Olen itse asiassa jo pakannut suuren osan kirjoistamme. Tällä hetkellä valmiita laatikoita on 49. Hyllyissä riittää silti vielä luettavaa, poistettavaa ja pakattavaa. Viimeiset laatikot suljettanee vasta toukokuussa.

Pieni Helmet-lukuhaaste 2023

Kuten aina tammikuussa, meillä on alettu taas suorittaa Pientä Helmet -lukuhaastetta. Olemme päässeet hyvään alkuun.

Haaste on meillä entiseen tapaan äidin ja tyttären yhteinen hanke. Kirja hyväksytään listallemme, jos olemme lukeneet sen yhdessä tai kahdeksanvuotiaani on lukenut sen itse. Päivitän tämän postauksen listaa sitä mukaa, kun haaste edistyy.

Pienen Helmet -lukuhaasteen lisäksi suoritan itse tavallista 50 kohdan Helmet-lukuhaastetta. Sen edistymistä pääsee seuraamaan täällä. Omien sääntöjeni mukaan voin kirjata saman kirjan molempiin haasteisiin, ja aluksi listoilla varmasti näkyykin tuplia. Vuoden edetessä yritän kuitenkin pyrkiä siihen, että listoilla olisi mahdollisimman vähän samoja kirjoja.


1. Kirjassa on kartta

Leena Virtanen & Sanna Pelliccioni: Paraske! — Runonlaulaja Larin Parasken ilot, surut ja säkenöivät säkeet

2. Kirja kertoo lapsesta ja isovanhemmasta
Taru Hurme & Auli Heinävä: Mummo ja Viivi vanhassa Tallinnassa

3. Kirjan nimessä on kasvi

Johanna Hulkko — kuv. Sanna Pelliccioni: Seikkailijat Ruusu ja Säde

4. Kirja, jonka aioit lukea viime vuonna

Paula Noronen — kuv. Kati Närhi: Yökoulu ja kauheat naapurit

5. Kirjassa ollaan maan alla
Susan Ashe — kuv. Chris Mould: Lilli muuttaa Roomaan

6. Kirjan kansikuvassa on vaate tai kirjan nimessä on jokin vaate

Elina Komulainen & Mirka Tuovinen — kuv. Kristiina Haapalainen & Sami Vähä-Aho: Mekon matka

7. Kirjassa on ohjeita ja neuvoja

Emilia Lehtinen: Unissa lentämisen opas

8. Kirjailijan nimessä on yhtä monta kirjainta kuin sinun nimessäsi

Rachel Anderson — kuv. Shelagh McNicholas: Jenni morsiusneitona

9. Kirja nimi liittyy veteen

Johanna Hulkko — kuv. Jari Paananen: Geoetsivät ja vesiseikkailu

10. Kirjan kansi on värikäs tai kirjan nimi on värikäs

Tero Mielonen & Mari Ahokoivu: Maailmantutkijat

11. Kirjan nimessä on ja-sana

Hilary McKay — kuv. Lesley Harker: Jesse ja hamsteri

12. Kirjassa on paikka, jossa olet käynyt

Merja & Marvi Jalo: Jesse seurapiirikoira

13. Kirja kertoo aiheesta, josta olet lukenut paljon
Lin Hallberg — kuv. Margareta Nordqvist: Suuri seikkailu, Sinttu

14. Kirja on iso

Aleksandra Mizielińska & Daniel Mizieliński: Suuri karttakirja

15. Kirja kertoo urheilijasta

Maria Kuutti — kuv. Elina Jasu: Katse palloon, Iida!

16. Kirja, jonka lukeminen on sinulle haastavaa jostakin syystä

Anthony Masters — kuv. Mike Perkins: Hurja lentoretki

17. Kirjassa on sama vuodenaika kuin lukuhetkellä

Timo Parvela: Ella Lapissa

18. Kirja on ollut ehdolla kirjallisuuspalkinnon saajaksi

Roope Lipasti: Palavan kaupungin lapset

19. Kirjan kansikuvassa on taivas tai kirjan nimessä on sana taivas

Lin Hallberg — kuv. Margareta Nordqvist: Yli esteiden, Sinttu

20. Kirja kertoo asiasta, josta haaveilet

Riikka Jäntti: Pikku hiiri ja syntymäpäivälahja

21. Kirja, jonka voit lukea kerralla alusta loppuun

Ma Isabel Sánchez Vegara — kuv. Matt Hunt: Little People, Big Dreams — Stephen Hawking

 
22. Kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa

Karen Wallace — kuv. Emma Damon: Nauravan haarniskan tapaus

23. Kirja sopii haastekohtaan, johon olet jo lukenut kirjan  [kohtaan 1]

Anna Jansson — kuv. Mimmi Tollerup: Emil Wern tutkii — Kielletyt roskat

24. Kirja on julkaistu vuonna 2023

Lin Hallberg — kuv. Margareta Nordqvist: Kultainen Sinttu

25. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä

Tomi Kontio — kuv. Elina Warsta: Koira nimeltään Kissa ja joulun ihme