Lainan päivää on vuosia vietetty kirjastojen epävirallisena juhlapäivänä. Päätin Lainan päivän kunniaksi tuoda tänään näkyväksi sitä varhaista työtä, jota kotikaupungissani tehtiin lainakirjojen saamiseksi lasten ja nuorten ulottuville.
Nykyaikana saamme ympäri Suomen nauttia loistavasta, yleisestä ja ilmaisesta kirjastoverkosta, joka mahdollistaa lukemisharrastuksen ihan kaikille. Näin ei kuitenkaan ole ollut itse asiassa kovinkaan kauaa.
Ensimmäisiä kansankirjastoja alettiin perustaa Suomen kaupunkeihin 1840-1850-luvuilla. Pian havaittiin, etteivät kansankirjastot pystyneet palvelemaan lapsia ja nuoria riittävästi. Lapsille ryhdyttiin puuhaamaan omia kirjastoja.
Vuonna 1878 Helsingissä toimi joululoman ajan "lainakirjasto lapsille ja nuorisolle". Konstantininkatu (nyk. Meritullinkatu) 16:ssa sijaitsevassa kirjastossa oli lapsille ja nuorille "hyvää ja viihdyttävää" ("god och underhållande") luettavaa.
Tästä meni vielä pitkä aika, ennen kuin Helsinkiin saatiin pysyvä kirjasto lapsille ja nuorille. Tammikuussa 1892 Vera Hjelt esitti Suomen naisyhdistyksen keskustelukokouksessa ehdotuksen erityisten nuorten kirjastojen perustamisesta. Suomen naisyhdistys lähti ripeästi edistämään asiaa. Ajatuksena oli tarjota nuorille lainaksi nuorten omaan tasoon soveltuvia kirjoja, jotka auttaisivat kehittämään hyvää kirjallista makua.
Kyseisenä aikakautena ilmestyi paljon realistista kirjallisuutta, jossa kuvattiin kurjuutta ja yhteiskunnallisia epäkohtia. Tämän uudenaikaisen kirjallisuuden kieltämistä kirjastoissa ei pidetty mahdollisina, mutta nuoria tuli auttaa ymmärtämään kauneutta ja hyvyyttä ja sitä miksi aikalaiskirjallisuudessa esiintyi niin paljon kurjuutta.
Ensimmäinen askel lasten ja nuorten kirjaston perustamiseksi oli laatia lista nuorisolle sopivista kirjoista. Tätä varten perustettiin komitea, jossa oli jäseniä useista yhdistyksistä. Suomen naisyhdistyksen kirjakomitean julkaisema vihko Luettelo lasten ja nuorison kirjallisuudesta eri ikävuosia varten ilmestyi jouluksi 1892.
Kirjaluettelon tarkoituksena oli "olla oppaana nuorison kirjallisuutta ostettaissa". Esipuheessa valiteltiin, ettei luetteloon valittujen teosten lukumäärä ollut niin runsas kuin toivottavaa olisi, sillä varsinkin suomenkielinen nuorison kirjallisuus oli niin köyhää. Tästä syystä ei voitu täyttää korkeita vaatimuksia esim. kielen puhtauden suhteen, sillä "jos olisi oltu aivan ankaria, olisi jäänyt vaan hyvin vähäinen määrä kirjoja luetteloon".
Kirjakomitea toivoi esipuheessa, että "luettelo kehoittaisi kirjailijoita ja kustantajia lisäämään nuorisokirjallisuuttamme, joko alkuperäisillä tai etevillä muista kielistä käännetyillä teoksilla, sillä niinkuin luetteloista nähdään, kaipaamme lisäystä". Kirjaluettelo oli seitsemän sivun pituinen ja siinä oli kirjoja alkaen kaksivuotiaista aina 18-vuotiaiksi asti.
Suomen naisyhdistyksen nuorisonkirjasto avattiin 22.4.1893. Se sijaitsi alkuun yhdistyksen huoneistossa Ylioppilaskunnan kirjastotalossa Henrikinkatu (nyk. Mannerheimintie) 9:ssä, mutta muutti seuraavan vuoden syksyllä naisyhdistyksen työtoimiston huoneistoon Bulevardi 1:een.
Nuorisonkirjaston kokoelmissa oli valittua lasten- ja nuorisonkirjallisuutta ikäluokille 12—18 v. Eri ikäluokille tarkoitetut kirjat oli sidottu eri tavalla. Vuonna 1893 kirjaston kokoelmassa oli 360 ruotsin- ja suomenkielistä kirjaa. Kokoelma oli karttunut raha- ja kirjalahjojen avulla. Kirjakauppias K. E. Holm oli lahjoittanut peräti 105 kirjaa. Myös Tukholmasta Albert Bonnierin ja C. E. Fritzen hovikirjakaupasta oli saatu lahjoituksena uusinta nuortenkirjallisuutta.
Zacharias Topelius antoi kirjastoa varten rahalahjoja ja oli luvannut useampia teoksiaan kirjastoon. Topelius jopa kirjoitti naisyhdistyksen pyynnöstä näytelmän nuorisonkirjaston hyväksi. Nelinäytöksinen satunäytelmä Hyrrä (Snurran) esitettiin keväällä 1894 ja esityksestä saaduilla varoilla nuorisonkirjaston kokoelmaa voitiin kartuttaa melkoisesti.
Nuorisonkirjasto oli avoinna vain muutaman tunnin viikossa. Kirjastonhoitajana toimi palkattomasti neiti Julia Gripenberg.
Lainaaminen ei suinkaan ollut ilmaista. Lainausmaksu kirjalta oli 10 penniä. Jos maksoi 40 pennin kuukausimaksun, sai lainata kerrallaan kaksi kirjaa. Lainoja annettiin "halpaa maksua vastaan", mutta epäilemättä pienikin maksu karsi lainaajamäärää. Vuonna 1893 kirjoja lainattiin 272 kertaa. Kirjastonhoitajan mukaan kirjastossa kävi "koko joukko lapsia ja nuorisoa".
Suomen naisyhdistyksen nuorisonkirjasto nimettiin myöhemmin Sakari Topeliuksen nuorisokirjastoksi. Sakari Topeliuksen nuorisokirjastoja perustettiin muihinkin kaupunkeihin. Helsingissä Sakari Topeliuksen nuorisokirjasto toimi vuoteen 1925 asti, kunnes sen kirjat lahjoitettiin Helsingin Ruotsalaiselle Tyttölyseolle ja Helsingin toiselle Suomalaiselle Tyttökoululle.
LÄHTEET
Mauri K. Närhi: Lukuseurasta kansankirjastoon. Helsingin kirjastotoimintaa 1800-luvulla. Helsingin kaupungin julkaisuja n:o 18. Helsinki 1963.
Oravakangas, Anni: Lasten- ja nuortenkirjasto 2.0. Analyysi lasten- ja nuortenkirjastopuheesta kirjastoalan tekstiaineistoissa julkaisuvuosina 2000-2009. Pro gradu -tutkielma. Tampereen yliopisto, Informaatiotieteiden yksikkö, Informaatiotutkimus ja interaktiivinen media 2013.
Luettelo lasten ja nuorison kirjallisuudesta eri ikävuosia varten. Suomen naisyhdistys 1892.
