Terävä koputus ovellamme tänään aamupäivällä sai minut hätkähtämään. Ei voi olla totta, joko taas. Kuka se voi olla? Ovellamme ei käy ketään muita kuin tyttären ystäviä tai ruokalähettejä. Ruokalähetit eivät tule tilaamatta, eivätkä lapset silloin kun ovat hoidossa tai koulussa.
Silti tämä oli jo toinen koputus tällä viikolla. Maanantaiaamupäivänä oven takana seisoi rottamies — toisin sanoen mies, joka oli tullut tekemään jotain naapurustossamme leviävälle rottaongelmalle. Hän halusi laittaa pihallemme rotanloukun. Myönnyin, vaikka kummallisesti olen alkanut jo tottua noihin inhottaviin siimahäntiin.
En enää kilju, en edes hätkähdä, kun rotta saapuu kvittenpensaalle hakemaan lumen alta vapautuneita kuivettuneita hedelmiä. Katson rottaa silmiin ja se katsoo julkeasti takaisin. Olemme puolen metrin päässä toisistamme, vain ikkunalasi välissämme. En voi rotalle mitään ja rotta tietää sen.
Rotan nähdessäni en voi olla miettimättä Indrek Harglan uusinta Apteekkari Melchior -dekkaria Apteekkari Melchior ja Pilatuksen evankeliumi (Into 2021). Siinä rottaongelma on päässyt hiukan pahemmaksi kuin meillä. Meillä päin rotat eivät sentään tule sisälle eivätkä käy ihmisten kimppuun.
Mutta minun ei pitänyt puhua Apteekkari Melchiorista eikä rotista, vaan tämänpäiväisestä koputuksesta ovella. Tänään oven takana oli lähetti, joka ojensi minulle pahvikuoren. Kuoressa vaikutti olevan kirja. Kiitin hämmentyneenä. En ollut tilannut mitään ja kuitenkin nimeni oli kuoren päällä.
Tämä oli ensimmäinen kerta blogini historiassa, kun minulle lähetettiin kirja täytenä yllätyksenä. Pahvikuoresta paljastui ennakkokappale Oskar Källnerin ja Karl
Johnssonin teoksesta Tähtiin temmatut (Otava). Se on
Imperiumin perilliset -nimisen sarjan aloitusosa. Kyseessä on
sarjakuvamaisesti kuvitettu avaruusaiheinen tieteisseikkailu.
En tiennyt, miten suhtautua. Olen viime aikoina ollut uuvuksissa. Luku- ja kirjoitusintoni on kateissa. En jaksaisi kirjoittaa edes kirjoista, joista haluaisin kirjoittaa. En oikein jaksaisi edes lukea. Minähän ryhdyin juuri äänikirjapalvelun tilaajaksi vain siksi, etten jaksa itse lukea. (Luen sentään yhä iltaisin tyttärelle. Hän kun ei jaksa keskittyä äänikirjoihin.)
Ja sitten lähetti tuo minulle tieteisjännärin. Science fiction ei ole minun genreäni. En ole ikinä lukenut mitään tämän kirjan kaltaista.
Heitin kirjan lipaston päälle ja palasin töihin. Aina kun nostin katseeni tietokoneen näppäimistöltä, näin kirjan. Miksi se kiinnostaisi minua? kysyin itseltäni ja yritin karistaa teoksen mielestäni. Siinä se kuitenkin oli — ennakkokappale. Kirja ilmestyy vasta 3.6.2021, mutta minulla se jo on.
Työt lopetettuani oli pakko vähän kurkistaa. Alkuteos ilmestyi viime vuonna Ruotsissa, ja nyt kesäkuussa saadaan Jukka Nymanin suomennos Otavan kustantamana. Sarjalle on tulossa jo jatkoa. Toinen osa Rautaruusu ilmestyy lokakuussa.
Sarja kertoo ruotsalaissisaruksista Alicesta ja Eliaksesta, joiden äiti on kadonnut. Isä pidätetään epäiltynä osallisuudesta vaimonsa katoamiseen. Lapset eivät jää odottelemaan sosiaalipalvelun tädin saapumista, vaan karkaavat ja päättävät etsiä äidin itse. Tehtävä osoittautuu astetta vaikeammaksi kuin sisarukset ovat kuvitelleet, sillä näyttää siltä, että avaruusoliot ovat siepanneet heidän äitinsä.
Eipä aikaakaan kuin Alice ja Elias jo matkaavat sisiliskonkasvoisen Brockin avaruusaluksella ympäri avaruutta äitiään etsien.
Eeppisestä tarinasta ei puutu mitään. On palkkionmetsästäjiä, galaktisia
imperiumeja, hirviöitä ja laseraseita. Ehkä äitikään ei ole ihan sitä, mitä sisarukset ovat luulleet.
Lyhyisiin lukuihin jaettu kirja vaikuttaa melko helppolukuiselta. Värilliset, paikoin sarjakuvamaiset kuvat tukevat lukemista. Teos sopinee alakouluikäisille noin 9-vuotiaasta alkaen.
Tuntuu aika oudolta, että luku-uuvahdukseni keskellä tieteisseikkailu innosti minut tarttumaan taas kirjaan. Ehkä tämä tästä. Ehkä vielä löydän luku- ja kirjoitusintoni uudelleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti