Pipo puussa on kokoelma kummallisten kertomusten ystäville

Elokuu on pyörähtänyt käyntiin ja koulujen alku lähenee. Lueskellessani Tuula Kallioniemen kertomuskokoelmaa Pipo puussa (Otava 2022, arvostelukappale kustantajalta) ajattelin, että sopisipa se hyvin alakouluissa luettavaksi. Kirja on varustettu Lue itse -merkinnällä, joten se on selvästi tarkoitettu aloitteleville lukijoille.

Harri Tarkan kuvittamassa, 70-sivuisessa kirjassa on 11 lyhyttä kertomusta, joissa liikutaan alakoululaisten maailmassa. Vaikka tarinat ovat itsenäisiä, samoja lapsia esiintyy useammissa kertomuksissa.

Huumorintäyteiset tarinat ovat täynnä uskomattomia käänteitä. Kiukustunut pipo puhkeaa puhumaan, majanrakennuspuuhissa riitautuneet pojat muuttuvat jalkapalloksi ja vessanpöntöksi, samanlaisena toistuvaan arkeen tympääntynyt Ernesti saa närheltä kaksi toivomusta ja Liljan kyynelvuo nousee kainaloihin asti.

Vaikka kertomukset huvittavat ja naurattavat, käsiteltävissä aiheissa on vakavampikin taso. Puhutaan esimerkiksi koulukiusaamisesta ja ulkonäköpaineista. Viklon isä vapautuu vankilasta ja Roosa joutuu pyöräonnettomuuteen. Konsta taas oppii sanomaan anteeksi ja kovikseksi luultu Nipa osoittautuukin kunnon kaveriksi.

Jokaiseen kertomukseen liittyy yksi kokosivun värikuva. Tyttäreni S toivoisi lukemiinsa kirjoihin runsaampaa kuvitusta, enkä siksi ole saanut häntä kiinnostumaan Pipo puussa -kokoelmasta kotona. Tiedän, että koulussa hän kyllä pystyisi sen lukemaan.

Viime lukuvuonna S:n koulussa oli äidinkielessä eri lukuryhmiä. S kuului ainoana ekaluokkalaisena Kettu-ryhmään, jossa luettiin Tuula Kallioniemen ja Timo Parvelan teoksia. Pipo puussa olisi oiva lisä ryhmän kirjavalikoimaan.