tiistai 16. marraskuuta 2021

"Ei myöskään vallitse erikoisen hilpeä tunnelma tänä vuodenaikana"



"Pidän kyllä kaikista kuukausista, mutta marraskuu on niistä sentään se, jonka kanssa minulla on viileimmät välit", huudahtaa Riitta-Maija Astrid Lindgrenin kirjassa Riitta-Maija keventää sydäntään (suom. Sorella Soveri). Voin täysin yhtyä ajatukseen!

Onneksi olen ollut viime viikot niin kiireinen, etten ole pahemmin ehtinyt ärsyyntyä marraskuusta. Lähipäivinä ihmiset ympärilläni ovat kuitenkin alkaneet voivotella marraskuun pimeyttä ja synkkyyttä, ja olen havahtunut siihen, että kyllä, pimeää on.

Riitta-Maija tiivistää osuvasti: "ei myöskään vallitse erikoisen hilpeä tunnelma tänä vuodenaikana, jolloin sähkövalo palaa kaiket päivät eikä ikkunasta näe mitään jännittäviä asioita". Näinhän se juuri on. Ei ihme, että koko ajan väsyttää.

Olen lukenut viime aikoina paljon tosi hyviä kirjoja, joista haluaisin kirjoittaa (ja joistakin olen luvannutkin kirjoittaa), mutta tunnit vuorokaudessa eivät vaan riitä. On ollut kaikenlaista: viikonloppureissuja, kirjamessut, isänpäivä päivälliskutsuineen ja raskas kirpparirupeama. Töissä vuosijulkistuksen deadline häämöttää, ja kirjoitamme työajan jatkuvasti ylittäen.

Kiireistä huolimatta oli pakko pistäytyä hehkuttamaan, kuinka valtavan määrän lastenkirjoja sain myytyä lastentarvikekirppiksellä. Kahdeksassa päivässä meni kaupaksi 94 kirjaa, mikä oli ihan huikeaa. Ihanaa, että kirjat kiinnostavat ja niitä ostetaan! Koen, että yksi tapa, jolla voin tukea lasten lukuharrastusta, on laittaa kirjoja kiertoon huokealla hinnalla.

Meillä oli nyt paljon kierrätettävää, koska seitsenvuotiaani alkaa kasvaa yli kuvakirjaiästä. Se on kamalan haikeaa, sillä rakastan kuvakirjoja. En ole koskaan valmis luopumaan niistä kaikista, mutta aika monista yksinkertaisemmista kuvakirjoista pystyimme jo päästämään irti. Toivottavasti ne ilahduttavat uusia omistajiaan.

Marraskuu on mitä parhainta aikaa pysytellä kotosalla ja käpertyä hyvän kirjan ääreen. Vaikka useimmiten en halua lukea "väärään vuodenaikaan" sijoittuvia kirjoja, niin nyt tuntui aika ihanalta seikkailla tyttären kanssa kesäisessä Tuulenpesässä. Saimme nimittäin vihdoin luettua Cristal Snow'n esikoiskirjan Penni Pähkinäsydän ja kauhea kadotuskakku (Tammi 2020). 

Keijumetsä oli erinomaista todellisuuspakoa marraskuun synkeyden keskellä. Tarina oli viihdyttävä ja hauska, vaikka siinä oli vakavampikin taso. Täytynee hankkia myös jatko-osa Penni Pähkinäsydän ja mörkökuumeen kirous (Tammi 2021).


Kuva: Pixabay


sunnuntai 31. lokakuuta 2021

Mur Karhun kuusipajassa istutettiin kuusia ja keskusteltiin uudesta iltasatukirjasta


Olen onnellinen, että satuimme olemaan Helsingin Kirjamessuilla juuri silloin, kun Kaisa Happonen ja Anne Vasko esiintyivät siellä. Parivaljakko kuuluu lempikirjantekijöihini, ja heidän Mur-nimisestä pikku karhusta kertova kirjasarjansa on hurmaava.

Mur-sarjassa on juuri ilmestynyt viides osa Mur ja metsän ilta (Tammi 2021). Kirja poikkeaa edellisistä osista. Siinä missä neljässä ensimmäisessä kuvakirjassa kerrottiin yksittäinen ja lyhyt tarina, viidennessä kirjassa tarinoita on useita. 


Aloite iltasatukirjasta lähti kustantajalta, mutta Happonen ja Vasko ovat hienosti kyenneet vastaamaan haasteeseen. Mur ja metsän ilta on kaunis kirja, josta huokuu satumaista viisautta.

Kyseessä on iltasatukokoelma, jossa on peräti 176 sivua. Välissä on kylläkin paljon kuvasivuja ja kokonaisia aukeamiakin, joilla on pelkkä kuva. Anne Vaskon kollaasitekniikalla toteutetut kuvat ovat suorastaan pakahduttavan hyviä. Ei mikään ihme, että hänet on nimetty ALMA 2022 -palkintoehdokkaaksi. Astrid Lindgren Memorial Award on maailman suurin lasten- ja nuortenkirjallisuuden palkinto.

Happonen on sanankäytön mestari, joka osaa kiteyttää juuri olennaisen. Hänellä on erinomainen taito kirjoittaa niin, ettei yksikään sana ole turha tai ylimääräinen.

Metsän illan tunnelmaan päästäkseen Kaisa Happonen kirjoitti ensin Iltalaulu-runon, vaikkei heti tiennyt päätyisikö se kirjaan asti. Sittemmin Olavi Uusivirta ja Ringa Manner ovat säveltäneet ja esittäneet runon. Laulu kuullaan äänikirjan lopussa ja on myös löydettävissä kaikista musiikin yleisimmistä jakelukanavista. Kuulimme laulun kirjamessuilla, ja kyllä se oli ihana.

Mur ja metsän ilta -kirjassa Happonen ja Vasko pääsevät tuomaan esiin Murin metsän asukkaita paljon laajemmin kuin kuvakirjoissa, joiden henkilögalleria on monesti ollut varsin suppea. Murin lisäksi tarinoissa tavataan esimerkiksi tuulihaukka joka on lakannut lentämästä, susi jota kuun valo häikäisee ja hirvi joka ei uskalla kulkea metsäaukion poikki.

Sadun lomasta aikuislukija saattaa löytää hienovaraisesti esitettyjä ajatuksia Suomen metsäluonnon tilasta. Mikäpä muu olisi se metsäaukio, jota hirvi ei uskalla ylittää, kuin avohakkuualue. Miksipä muuten hömötiaista näkee harvoin kuin siksi, että se on käynyt maassamme harvinaiseksi.

Lapsilukijaa ei kuitenkaan huolestuteta. Murin havuntuoksuinen metsä on tarinoiden metsä, joka saattelee rauhallisille yöunille.

Happonen ja Vasko tunnustavat, että metsä on heille suuri inspiraation lähde. He haluavat säilyttää sen myös tuleville sukupolville ja ovat muun muassa ostaneet metsää suojelutarkoituksissa. Kirjamessuilla he olivat pistäneet pystyyn Mur Karhun pienen kuusipajan, mikä oli loistava ajatus. Lapset — ja mikseivät aikuisetkin — saivat istuttaa oman kuusen ja ottaa sen mukaansa kotiin.

Jälkeenpäin seitsenvuotiaani muisteli tätä yhtenä messujen kohokohtana, vaikka työpajassa häneen iskikin kamala ujouden puuska, eikä hän olisi millään uskaltanut mennä hakemaan multaa ja siementä Anne Vaskolta. Lopulta hän sai siemenen onnistuneesti multaan ja koristeli purkin kuljettamiseen tarkoitetun paperipussin. Olisipa ihanaa, jos siemen itäisi ja saisimme vielä joskus pihallemme Mur Karhun kuusen!





lauantai 30. lokakuuta 2021

Täydellisen kirjan etsintää Helsingin Kirjamessuilla

Jos olisit seitsenvuotias ja saisit valita kirjamessuilta minkä tahansa kirjan, mikä se olisi? Lähde seurassamme Helsingin Kirjamessuille etsimään täydellistä kirjaa.


Kirjamessuviikonloppu! Torstaina nautin messuista rauhassa ihan vain itsekseni ja tänään messuilin seitsenvuotiaani kanssa lapsen ehdoilla. Tuntui niin ihanalta päästä taas tauon jälkeen kirjamessuille. On kuin sielu olisi ollut näännyksissä ja janoissaan, mutta on nyt saanut ravintoa ja vettä.

Kirjamessuista olisi paljonkin kirjoitettavaa, mutta aloitan lapsen näkökulmasta tehdyllä kuvapainotteisella postauksella. Kuvasin kirjoja, joihin seitsenvuotiaani messuilla kiinnitti huomiota. Olin luvannut hänelle, että hän saisi valita itselleen yhden kirjan, minkä tahansa. Ostin hänelle kyllä paljon kirjoja, mutta yhden hän sai valita ihan itse.

Hänen täytyi tietysti pohtia valintaa tarkkaan. Lähde kanssamme etsimään parasta mahdollista kirjaa.



Ensimmäisenä vanhan Frozen-fanin huomio kiinnittyi hyllyyn täynnä Frozen-kirjoja.
— Katso äiti, tässä tulee mukana tällaisia pikkuisia ukkeleita.


Seuraavaksi silmiin osui L.O.L.-kirjoja, mutta ne me olimme jo lukeneet kaikki.


— Ovatko Elina ja Sofia täällä?
— Valitan, kulta, he olivat kirjamessuilla torstaina.
— Harmi. Tätä kirjaa meillä ei vielä ole.
— Ei niin. Se on vähän erityyppinen kirja. Sitä täytetään itse.
—  Ai, okei.


— Uppo-Nalle! Saisinko mä tämän?
— Meillähän on Uppo-Nalle. Odotapas, tämä onkin selkomukautettu versio Uppo-Nallesta. Taidetaan pysytellä alkuperäisessä.


— Uusi Kaarle! Tämän mä haluan!
— Meillähän on se.
— Eikä ole.
— Onpas. Olen mä sen ostanut. Eikö me olla vielä luettu sitä?
— Ei, ei meillä ole sitä.

Äiti oli sittenkin väärässä, eikä kirjaa ollut meillä. Onneksi kirjamessutarjoukset ovat voimassa myös Art Housen verkkokaupassa eikä postikulujakaan tarvitse kampanjan aikana maksaa.


— Iso kiltti jätti. Tämä on hyvä.
— Niin on. Sä tosin olet kuullut sen jo useamman kerran, mutta kyllä sen voi ostaa, jos haluat.
— Mä vielä katson, mitä muita kirjoja on.


— Mikä kirja tämä on?
— Leikki leikkinä, ideoita lapsiperheen luoviin hetkiin. Siinä on askarteluideoita. Minkähän ikäisille se on tarkoitettu? Anna kun mä katson.
— Ei tartte, en mä sitä kuitenkaan valitse, vaikka kansi on hieno.



— Katso äiti, Molli. Tarvitsisinko mä Molli-kirjan?
— Tarvitsisitko?
— En mä tiedä.


— Katso, ihana kansi!
— Mira Malliuksen kuvitus. On hieno.
— Hyvä kaveri. Mikä kirja tämä on?
— Siinä on ystävyydestä kertovia tarinoita, jotka auttavat oppimaan hyviä kaveritaitoja. Jonkinlainen tunnekasvatuskirja. 


— Uusi Pikkuli. Oiskohan tää hyvä?
— Mennään kohta katsomaan Pikkulin laululeikkishow'ta. Ehkä siellä kerrotaan kirjasta.



Laululeikkishow'ssa kuultiin kirjailija Metsämarja Aittokosken lukevan pätkät uusista Pikkuli-kirjoista. Lisäksi lapset pääsivät tanssimaan ja liikkumaan Antti Aittokosken säveltämän Pikkuli-musiikin tahdissa.


— Voinko mä ottaa kirjan sijasta pehmon?
— Ei, me sovittiin, että valitset kirjan.
— Mutta katso, miten hieno Mimmi-lehmä. Ja Varis. Mä haluan tän Variksen.
— Ei onnistu.


— Pikku-Matelin laulu. Tämän mä kyllä haluaisin tosi kovasti.
— Se on niin ihana kirja! Ostetaanko siis se?
— Ehkä ei... Mä haluaisin kirjan, jota en ole vielä lukenut.
— Okei, sopii. Mutta kyllä mä silti ostan tuon kirjan.


— Onko tämä uusi Onni-poika-kirja?
— Ei oikeastaan. Se on tehtäväkirja, jonkinlainen tarrapuuhakirja.
— Ai, sellaisia mulla on kauheasti.


— Olafin pentupäiväkirjat. Meillä on toi liila kirja.
— Niin on, tuo uusin jouluinen tarina. Tämä on kyllä kiva sarja.
— Ei mutta nyt mä nään jotain, minkä mä oikeesti haluun.


— Ryhmä Hau on paras! Katso tässä tulee mukana pieni Samppa-lelu.
— Mutta kulta, eikö tuo ole vähän pienempien lasten kirja?
— Miten niin?
— No, tämäntyyppisiä kirjoja ollaan juuri laittamassa kirpparille iso kasa.
— Mutta kun mä haluun. Mä oikeesti haluun tän!

Jonkin aikaa näytti siltä, että joutuisin ostamaan seitsenvuotiaalleni Ryhmä Hau -kuvakirjan. Vihdoin hän kuitenkin huomasi kirjan, jonka halusi vielä enemmän. 

Korostan, etten olisi ikinä uskonut voivani ostaa kyseistä kirjaa. Enkä ehkä olisikaan ostanut sitä, ellen olisi halunnut päästä ostamasta Ryhmä Hau -kirjaa. Tein tyttärelle selväksi, että en ikinä, IKINÄ lukisi sitä hänelle. Jos se ostettaisiin, hänen täytyisi lukea se itse. Tähän hän tyytyi ja pysyi kannassaan.


Ostimme kirjan Mestarietsivä Peppunen — Hylätyn hotellin mysteeri. Se kertoo etsivästä, jolla on naaman paikalla peppu. Kyllä, luit oikein. Kummallisinta on, että kirjasarja on varsin suosittu. Kirja näyttää kyllä aloittelevalle lukijalle sopivalta runsaine, paikoin sarjakuvamaisine värikuvituksineen, eikä tekstiäkään ole ylettömästi per sivu.

Että sellainen oli täydellinen kirja tällä kertaa.

Jos sinua kiinnostaa täydellisen kirjan metsästys, vielä huomenna ehtii Kirjamessuille Helsingin Messukeskukseen. Vinkkinä mainittakoon, että tungos ei ollut ollenkaan niin paha kuin tavallisina vuosina. Ihmiset ovat selvästi vielä vähän varovaisia. Oli tosi mukava messuilla, kun ei ollut ahdasta.