perjantai 5. helmikuuta 2021

Runebergin päivä ja karanteenipäivä nro 1

Runebergin päivästämme tuli vähän erilainen kuin olin ajatellut. Kansallisrunoilijan juhlapäivän piti olla oiva aloitus seesteiselle viikonlopulle. Ajatuksissani näin meidät herkuttelemassa Runebergin tortuilla lukiessamme samalla Runebergin päivän pakollista kuvakirjaa, Mauri Kunnaksen Koiramäen Marttaa ja Ruuneperiä.

Seesteisyys on kuitenkin nyt kaukana, sillä tyttäreni asetettiin tänään kahden viikon koronakaranteeniin eskarissa tapahtuneen mahdollisen altistumisen vuoksi.

Olen töissä koko viikon työstänyt koronakuolemiin liittyvää tekstiä, ja sitten viikon päätteksi saan kuulla oman tyttäreni mahdollisesti altistuneen. Täytyy sanoa, etteivät fiilikset tällä hetkellä ole kauhean hyvät.

Viimeisen vuoden aikana pandemia on saanut minut panikoimaan monta kertaa. Nyt kun vaara ihan oikeasti on lähellä, olo on hämmästyttävän turta.

Kaikesta huolimatta yritämme nauttia Runebergin tortuistamme. Iltasaduksi valitsemme Ruuneperin sijaan lohtulukemista, mikä meillä tarkoittaa muumeja. 

Luulenpa, että lähdemme tänä iltana rämpimään Muumimamman, Muumipeikon ja Nipsun seurassa pimeään, tulvan kastelemaan metsään. Säikähdämme taas kerran Suuren käärmeen kauhistuttavia silmiä, ja tunnemme outoa tyydytystä siitä, että maailma on vaaroja täynnä.

Muumikirjoissa loppu on aina onnellinen. Näin soisin olevan oikeassakin elämässä.

 




2 kommenttia:

  1. Miljoonat tsempit! Kertaalleen on jo täälläkin koettu lapsen päiväkotialtistuminen, mutta onneksi mitään ei tapahtunut - toivottavasti ei sielläkään. <3

    VastaaPoista
  2. Onneksi selvisitte sairastumatta! Tytär altistui helpommin tarttuvalle muuntovirukselle. Eilen hänelle ilmaantui lieviä flunssaoireita, joten odotamme testitulosta kärsimättöminä.

    VastaaPoista