torstai 17. syyskuuta 2020

Myry, Pyry ja outo rymy jatkaa tarinaa Joulupukin koirasta

Kuusivuotiaani alkoi odottaa joulua jo elokuussa. Isän kanssa hän askarteli joulunodotuskalenterin, josta voi laskea päiviä jouluaattoon. 

Hän pohtii lähes päivittäin, mitä toivoisi lahjaksi joulupukilta. Hänen täytyy punnita tarkkaan, mitä haluaa pukilta pyytää, sillä hänellä on vankkumaton usko siihen, että joulupukki tuo jokaiselle lapselle vain yhden lahjan. (Muut lahjat tulevat vanhemmilta ja sukulaisilta.)

Tunnustaudun jouluihmiseksi, mutta sittenkin joulun ajatteleminen elokuussa tai syyskuussa on minulle ihan liian varhain. En aio kaivaa joulukirjoja vielä esiin, vaikka niistäkin tytär välillä puhuu.

Syksyn uutuuskirjojen joukosta löytyi kuvakirja, joka on juuri sopiva tilanteeseemme. Henna Ryynäsen Myry, Pyry ja outo rymy (Tammi 2020) on vähän jouluinen kirja olematta kuitenkaan mikään joulukirja.



Kirjan päähenkilöt ovat Joulupukki, tämän koira Myry ja Myryn ystävä Harakka Huttunen. Heistä kaikista kuultiin jo Ryynäsen edellisessä kirjassa Jouluinen Myry (Tammi 2019).

Uudessa kirjassa joulukiireet ovat kaukana takana ja tulevaan jouluun on vielä aikaa. Korvatunturilla on rauhallista. On juuri sopiva hetki pitää leppoisa elokuvailta.

Myry, Joulupukki ja Harakka Huttunen eivät pääse yksimielisyyteen katsottavasta elokuvasta, joten ilta kääntyykin menneiden muisteluksi. Jokainen kolmesta ystävyksestä kertoo vuorollaan tarinan.

Myryn tarinassa kuullaan Myryn pentuajoista sen syntymäkodissa, ennen kuin siitä tuli Joulupukin koira. Selviää, kuka on Pyry ja mitä tarkoitti outo rymy Myryn syntymäkodin yössä.

Joulupukki muistelee omassa tarinassaan ensi kohtaamistaan Myryn kanssa ja tämän pentuaikoja Korvatunturilla.

"Myry, luulen, että tämä on kauniin ystävyyden alku", Joulupukki toteaa kertomuksessaan pienelle suomenpystykorvalle ja saa vastaukseksi terhakkaan haukahduksen.

Harakka Huttusen ystävyys on aivan omaa luokkaansa. Hän loihtii mieliin herkullisia ajatuksia puhuessaan juustoisen ihanasta lapsuudenystävästään.

Myry, Pyry ja outo rymy on ylistyslaulu ystävyydelle ja hyville tarinoille. Aina ei tarvita elokuvaa tai muuta valmista viihdettä mukavan illan luomiseksi. Tarinointi voi olla aivan yhtä viihdyttävää.

"Ehkä sinullakin on mielessäsi jokin tarina, jonka voisit jakaa perheesi, ystäviesi tai pehmolelujesi kanssa. Tiesithän, että jaettu ilo on kaksinkertainen ilo?"

Tyttäreni oli onnellinen saatuaan tämän kirjan. Hän nautti kertomuksesta ja tutki hartaasti vitsikästä kuvitusta.

Viime vuonna luettuamme Jouluinen Myry -kirjan hän totesi: "Mä haluaisin lukea tätä jouluna ja aina". Myry, Pyry ja outo rymy on kirja, jota todellakin voi lukea jouluna ja aina!


Henna Ryynänen (teksti ja kuvat): Myry, Pyry ja outo rymy
Kustantaja: Tammi 2020 




2 kommenttia:

  1. Hei Kati!

    Voi, kun oli ihana lukea kirjoituksesi uudesta Myry-kirjastani! Mieltä lämmittävää kuulla tyttäresi kommentteja ja huomioita. Nyt jaksaa taas hyvillä mielin kirjoitella uusia seikkailuja Myrylle :)

    T: Henna Ryynänen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Henna!
      Hauska kuulla, että Myryn seikkailuille on luvassa jatkoa. Odotamme innolla! :)

      Poista