Tämän vuoden uutuusjoulukirjoissa jahdataan purkautuvaa villalankaa pitkin kaupunkia, odotetaan joulukortteja, toivotaan lunta ja laitetaan pukki valheenpaljatustestiin.
Taas on ilmestynyt hyvä kokoelma jouluisia lastenkirjoja. Joulukirjakokoelmamme on jo karttunut kolmella. Muitakin tekisi vielä mieli, mutta eihän niitä kaikkia voi ostaa. Tässä esittelen ainakin suurimman osan tämän vuoden uusista jouluisista lastenkirjoista.
Cecilia Heikkilä: Kissa Lempisen joulukiemura (Lasten Keskus)
Kissa Lempisen jouluun valmistautuva kotikaupunki on peittynyt lumivaippaan. Onneksi kissa Lempisellä on pehmeä punainen villapusero pitämässä sen lämpimänä. Aamuisella kävelyretkellä villapaita alkaa purkautua, eikä kissa Lempinen huomaa mitään, ennen kuin sen mahavilloja alkaa hytisyttää. Ei auta muu kuin seurata purkautunutta lankaa pitkin
kaupungin kujia, seiniä, kattoja ja torneja. Mitä langan päästä mahtaa
löytyä? Kenties lämpöä ja ystävyyttä?
Juha Virta & Marika Maijala: Joulu juksaa (Etana Editions)
Filippa ja hänen ystävänsä aasi Antero, kissa Nokonen ja Kani jatkavat seikkailujaan tällä kertaa jouluisissa tunnelmissa. Ystävyksiä hämmästyttää, kun joulupukkeja tuntuu tupsahtelevan vähän sieltä sun täältä. Kauppareissulla sukkansa kastanut Filippa tutustuu murmeliin, joka väittää olevansa joulupukki. Kissa Nokonen ja Kani puolestaan löytävät kauppapuodin ylähyllyltä nuhaisen opossumin, joka sanoo olevansa joulupukki, ja painavaa ostoskassia raahaavaa tätiä auttava Antero saa kuulla tädin olevan joulupukki. Mitä tämä oikein merkitsee joulun kannalta?
Henna Ryynänen: Jouluinen Myry - Lennokas joulutarina (Tammi)
Henna
Ryynäsen esikoiskuvakirjan päähenkilönä seikkailee joulupukin koira Myry. Kun joulupukki lähtee lahjoja jakamaan, Myry
huomaa lahjapaketin tippuvan joulupukin reestä. Myryn on etsittävä lahja
ja toimitettava se joulupukille. Avuksi pelastusoperaatioon lähtee
Harakka Huttunen. Miten ystävykset selviävät pimeässä metsässä, jossa
joku tuntuu seuraavan niitä? Ehtivätkö ne toimittaa lahjan ajoissa pukille?
Heidi Viherjuuri & Nadja Sarell: Hilja ja operaatio joulun taika (Kustannus-Mäkelä Oy)
Heidi
Viherjuuren rakastetut Hilja-kirjat ovat saaneet jatkoa. Uutuuskirjassa
Hilja yrittää selvittää, onko joulussa taikaa vai onko joulu vain
mainostemppu, kuten isosisko Veini väittää. Salaisessa operaatiossa
Hilja selvittelee, onko tonttuja olemassa. Ja tottahan joulunalusaikaan
mahtuu paljon muutakin jouluista puuhaa ja kommelluksia. Jouluaattona Hilja laittaa joulupukin valheenpaljastustestiin. Jouluisen
lastenromaanin on kuvittanut Nadja Sarell.
Annukka Kiuru & Sirkku Linnea: Tonttu Toljanteri ja joulupukin uudet vaatteet (Minerva Kustannus Oy)
Hyväsydämisestä
ja kommelluksille alttiista Tonttu Toljanterista kertova uutuuskirja on
yhdenlainen muunnelma klassikkosadusta keisarin uudet vaatteet.
Kirjassa päästään kurkistamaan Toljanterin nuoruuteen, aikaan jolloin
tonttu vielä etsii itseään ja paikkaansa maailmassa. Tarinasta selviää,
kuinka Toljanteri tuli alun perin tutustuneeksi joulupukkiin. Tällä
kertaa Toljanterin tehtäväksi lankeaa joulun pelastaminen. Onnistuuko
hän siinä? Sirkku Linnean kuvittama lastenromaani
sopii niin leikki-ikäisille kuin alakouluikäisillekin.
M. Christina Butler & Tina Macnaughton: Siilin jouluseikkailu (Karisto)
Joulu
lähestyy ja siili ystävineen kerää metsässä koristeeksi
piikkipaatsamaa. Vastaan tulee orava, joka on viemässä joululahjoja ja
ruokaa flunssaiselle oravavaarille. Kaikki haluavat lähteä mukaan
auttamaan. Kotimatkalla lumimyrsky yllättää seurueen, joka ehtii onneksi
juuri luolaan suojaan. Nyt siilin rakas punainen myssy on tarpeen.
Pelastustoimien aikana myssylle taitaa vaan käydä vähän hullusti. Saakohan sitä enää ennalleen?
Annette Amrhein & Sabine Straut: Pikku pesukarhun joulukirje (Kustannus-Mäkelä Oy)
On joulunalusaika ja posti tuo pesukarhujen kotiin roppakaupalla joulukortteja. Korttien lopussa lähetetään terveisiä Panulle, pesukarhuista pienimmälle. Panu haluaisi kuitenkin saada ihan omia kortteja. Pesukarhuäiti vihjaisee asiasta Kontiolan papalle, joka ryhtyykin heti toimeen. Kirjeen matka Panun luo ei kuitenkaan suju aivan suunnitellusti. Monta mutkaa on matkassa, ennen kuin Panu saa ikiomaa postia.
Mark Sperring & Lucy Fleming: Maailman paras lahja (Kustannus-Mäkelä Oy)
Jouluna kuusen alla odottaa yllätys: hieno, punaiseen paperiin kääritty paketti. Mutta koska se ei ole Islalle eikä Karhulle, he lähtevät etsimään lahjapaketin oikeaa omistajaa. He eivät osaa arvata, että kyseessä on maailman paras lahja.
Jane Chapman: Oikea lumijoulu (Kustannus-Mäkelä Oy)
Karhujen mökissä valmistaudutaan viettämään perinteistä joulua koristeineen, lahjoineen ja herkkuineen. Takkatulen ääressä
olisi oikein kotoisaa nauttia joulutunnelmasta, mutta yksi asia
puuttuu. Karhunpennut toivovat hartaasti lumisadetta, ja lopulta toive toteutuu. Mutta entäpä jos
lunta tuleekin vähän liikaa, suorastaan tuvan täydeltä? Voiko sisällä leikkiä lumisotaa tai rakentaa lumiukon?
Melanie Joyce, Stephanie Moss, Gabi Murphy et al.: Joulun satuseikkailu - Talvisia tarinoita perheen pienimmille (Gummerus)
Joulun satuseikkailu on neljän tarinan kokoelma, jossa seikkaillaan joulu- ja
talvitunnelmissa. Suurikokoisen
satukirjan pääpaino on värikkäässä kuvituksessa. Tekstiä on melko
vähän, joten kirja soveltuu jo pienellekin kuulijalle.
Riimein kerrotussa tarinassa Pikku Otson taianomainen joulu karhunpoikaa jännittää mahtaako joulupukki tuoda hänelle lainkaan lahjoja, kun vuoden aikana on tullut törttöiltyä kerran jos toisenkin. Isäkarhu muistuttaa poikaa kaikista niistä hetkistä, jolloin tämä teki hyvää.
Tarinassa Joulupukin lumisadepallo joulupukki joutuu
tapaturmaan juuri jouluaattona. Kun tohtori määrää hänelle lepoa, joutuu joulumuori lahjoja jakamaan. Miten muori tonttuineen mahtaa pärjätä?
Tarinassa Pikku pingviinin iso seikkailu
pieni pingviini haluaa seikkailla. Hurjista tilanteista toiseen joutuva pingviini ei tunnista seikkailua sen keskellä ollessaan, mutta lopulta alkaa koti-ikävä painaa.
Tarinassa Prinsessa Lumi ja yksisarvinen lumottu lumisadepallo tempaa yksinäisen prinsessan satumaailmaan, josta löytyy satumaisen ihania ystäviä.
Milloin teillä on tapana aloittaa joulukirjojen lukeminen? Meillä ollaan jo hyvässä vauhdissa.
Kaisa ja Oskari pitävät retkeilystä yli kaiken. Mitä tapahtuu, kun he eräänä kesänä eksyvät retkillään joulupukin ovelle?
Hannamari Ruohosen luoma sisaruspari Kaisa ja Oskari jatkavat seikkailujaan Kaisan ja Oskarin retkikirjassa (S&S 2019). Lapset seikkailevat rappukäytävässä ja kuuntelevat talon ääniä. Jostain kantautuu laulua. Laulu kuuluu asunnosta, jonka ovessa on tonttu-ukko keskellä kesää. Lapset päättävät mennä sinne kylään.
Oven avaa joulupukki, vanha valkohapsinen mies, joka kutsuu lapset mehulle. Mehun kanssa tarjotut korput muistuttavat lapsista veneitä. Korput päätyvätkin uiskentelemaan joulupukin vessan altaaseen, kunnes painuvat vettyneenä mössönä lavuaarin pohjaan.
Olin vähän järkyttynyt siitä, kuinka lapset touhusivat vieraassa asunnossa mitä tahansa. Kuvassa näkyy, että lapset ovat napanneet keittiön pöydältä tulitikut mukaan veneleikkiinsä. Onneksi he eivät ilmeisesti ole sytyttäneet niitä, vaan laittanneet nekin kellumaan veteen. Vanha mies — joka ei kai ollutkaan joulupukki — taisi olla hiukan dementoitunut, eikä pystynyt valvomaan lasten touhuja.
Niinhän siinä sitten kävi, että lapset saivat aikaan pahempaakin tuhoa kuin korppupuuron lavuaariin. Oskari pudotti ikkunalaudalla nököttäneen kauniin posliinisen koirapatsaan, ja siltä irtosi pää. Hän sovitteli pään paikoilleen ja toivoi, ettei mies huomaisi mitään.
Kotona syyllisyys kuitenkin painoi niin, ettei Oskari saanut syötyä. (Samoin muuten kävi Tuikulle Johanna Lestelän kirjassa Tuikun tärkeä tehtävä. Äiti huomasi, ettei kaikki ollut hyvin, kun Tuikku ei saanut syötyä.) Oskarinkin isä arvasi, että jotain oli sattunut. Kun Oskari sai asian kerrottua, lähdettiin sitä selvittämään joulupukin luo. Kuten tiedetään, joulupukki on leppoisa hahmo, jolla ei ole tapana suuttua. Asiat järjestyivät paremmin kuin hyvin.
Retkillä voi siis sattua kaikenlaista. Kirjassa kerrotaan Kaisan ja Oskarin muistakin retkistä. Kerran he retkeilivät äidin kanssa suurelle ojalle. Kaisa kuuli vedestä mulskahduksen. Ehkä se oli hauki — tai krokotiili!
Retkellä pimeässä kellarissa Kaisa esitti kummitusta niin vakuuttavasti, että Oskaria alkoi pelottaa. Oskari pitää eniten pienistä ja mukavista retkistä. On esimerkiksi hauska istuskella mummun kanssa puistopenkillä ja syöttää lintuja.
Kaisa haaveilee jännittävästä retkestä synkkään, suureen metsään. Olisi mukava vähän eksyä. Onneksi Kaisalla on nerokas pelastuskeino mietittynä valmiiksi.
Ruohosen omintakeisella ja viehättävällä tyylillä piirretyt kuvat kertovat tekstiäkin enemmän. Pidin kovasti siitä, että tässä kirjassa vauvanuken hoivaaja on Oskari ja Kaisa puolestaan nähdään eräässä kuvassa spiderman-puvussa.
Ihmiset näyttävät luonnollisilta ja inhimillisiltä. Oskarilla on silmälasit ja mummu on rehevän pullea. Mummun varpaankynnet on lakattu punaisiksi ja olkavarressa on tatuointi. "Joulupukin" paidassa on tahra ja hän istuu nojatuolissa katselemassa televisiota, kun lapset hääräävät hänen asunnossaan.
Kirjan luettuamme kysyin tyttäreltäni S:ltä, mikä kirjassa oli parasta.
S: Kuvat. Ne on piirretty puuväreillä.
Äiti: Minustakin ne ovat hienot. Piditkö jostain kuvasta erityisesti?
S kääntää esiin kuvan Kaisasta spiderman-puvussa. Sitten hän huomaa samassa kuvassa lastenhuoneen lattialla lojuvan olennon.
S: Katso, Kaisa ja Oskari ovat varmaan tehneet tämän itse.
Ä: Totta. Se näyttää vessapaperirullasta askarrellulta.
S: Äiti, voinko mä tehdä tällaisen huomenna?
Ä: Totta kai, kulta. Tee vaan.
Kirja, joka käynnistää lapsen omat luomisvoimat, on ihan paras!
Hannamari Ruohonen (teksti ja kuvat): Kaisan ja Oskarin retkikirja
Kustantaja: S&S 2019
Nämä loppusyksyn ahdistavan pimeät päivät ovat saaneet minut viime aikoina mietiskelemään pimeyttä.
Useimmat lapset kokevat varmaan jossain vaiheessa pimeänpelkoa –
toiset lievempänä ja toiset voimakkaampana. Monella pelko kulminoituu nukkumaanmenoon ja yöaikaan. Aihetta onkin käsitelty moninaisissa lastenkirjoissa.
Omasta kirjahyllystämmekin löytyy muutamia, vaikka en itse muista kärsineeni lapsena öisestä pimeänpelosta, eikä tyttärenikään pelkää öisin. Päinvastoin, mitä pimeämpää on, sitä paremmin nukumme. Valoisina kesäöinä nukun yleensä aika huonosti, mutta syksyllä sikeästi.
Tyttäreni ei mielellään mene yksin pimeään huoneeseen tai ulkoile pimeällä. Vaikken itse pelkää pimeää, en siitä totisesti pidäkään. Se tekee minut väsyneeksi ja alakuloiseksi. Jos herään keskellä yötä kipuihin tai huoliin, ne tuntuvat monin verroin pahemmilta pimeässä kuin päivänvalossa.
Luin tätä postausta varten kolme pimeänpelkoa käsittelevää kirjaa.
Omasta lapsuudestani on säilynyt Anna Carin Eureliuksen kirjoittama ja Monika Lindin kuvittama Lasse pelkää pimeää. On nukkumaanmenoaika, mutta 5-vuotias Lasse ei saa unta. Ikkunan takana huutaa kaameita hirviöitä, jotka ovat tulossa syömään Lassen.
Nukkumaanmenoaika on myös Nina Haikon kirjassa Mörön unisukat. Päähenkilö on pieni Jussi-niminen pupu, joka ei tiedä tarkalleen, kuinka monta mörköä mahtuu sysipimeään makuuhuoneeseen.
Anneli Kannon kirjoittamassa ja Noora Katon kuvittamassa kirjassa Paavo Virtanen ja pimeys viisivuotias Paavo on palaamassa synttärijuhlista pikkuveljensä Pertun kanssa pimeänä talvi-iltana. Vaikka matka on lyhyt ja tie tuttu, Perttua pelottaa. Paavo yrittää olla urhea ja tuhahtaa, että vain pikkuipanat pelkäävät pimeää. Lopulta pelko tarttuu Paavoonkin.
Hahmottelin kolme kysymystä, joihin hain kirjoista vastausta.
1. Mikä pimeässä pelottaa?
Pohjimmiltaan on kai kyse siitä, että kaikki tuttu katoaa, kun pimeys peittää sen.
"Kakki tuttu ja turvallinen häviää näkyvistä. Tutusta huoneesta tulee musta ja vieras ja siellä heilahtelee outoja varjoja. Kuuluu kummallisia ääniä: tuulen vonkunaa, pöllön siipien hiljaista suhahtelua, lukinlankojen kutomisen lousketta." (Nina Haiko: Mörön unisukat, Lasten Keskus 2007)
Kun ympäristöä ei voi nähdä selkeästi, mielikuvitus saa vallan. Lapsilla mielikuvitus laukkaa aikuisia voimakkaampana. Lasse pelkää pimeää -kirjan takakannessa huomautetaan, etteivät aikuiset aina muista, kuinka todelliselta mielikuvitusmaailma lapsesta tuntuu.
2. Mitä pelko aiheuttaa?
Pelko voi tuntua fyysisesti. On epämiellyttävä olla. Keho on jännittynyt. Voi jähmettyä paikoilleen.
Se saattaa johtaa myös muihin tunteisiin, kuten suuttumukseen ja vihaan.
"Äiti ei ymmärrä mitä hän tarkoittaa vaan puhuu niin kuin ei olisi koskaan kuullutkaan kummituksista, möröistä ja luurangoista. Lasse suuttuu äidille. Mutta samalla kun hän on hirveän vihainen hän tuntee itsensä niin surulliseksi, että hänen tekee mieli itkeä." (Anna Carin Eurelius: Lasse pelkää pimeää, WSOY 1974)
Voi käydä hassusti, jos ei uskalla toimia. Perttu kuvailee kirjassa Paavo Virtanen ja pimeys: "On kauhea pissahätä enkä uskalla mennä vessaan. Jos siellä on vaikka mörkö."
3. Miten pelko voitetaan?
Lasse pelkää pimeää -kirjassa lähdetään etsimään pelottaville äänille loogista selitystä. Ikkunaan koputtavat hirviöt ovatkin vain tuulessa heiluva irtonainen antennijohto ja hirviön huuto on se ääni, joka syntyy kun lasketaan vettä putkistossa.
Entä jos mitään konkreettista ja loogista syytä ei ole löydettävissä ja silti pelottaa? Mörön unisukat -kirjassa pimeä personoidaan. Herra Pimeä on mukava teetä hörppivä herra, joka kerää yöksi maailman värit viittansa helmaan nukkumaan. Hän kertoo yöllä olevan pimeää siksi, että silloin hän ottaa koko maailman syliinsä ja halaa sitä. Ei kovin pelottavaa!
Kirjassa yritetään myös asettua mörön asemaan. Sen täytyy olla yksinäinen, kun kaikki pelkäävät sitä ja juoksevat karkuun. Möröstä tulee pelottavan sijaan säälittävä.
Mörköön voi myös yhdistää asioita, jotka eivät ole pelottavia. Mörön unisukat -kirjassa mörkö hoitelee lampaita ja neuloo villasukkia. Voiko sellainen hahmo olla pelottava?
Lassen möröt kantavat laukuissaan vaarallisia esineitä. Äiti ja isä auttavat Lassea kuvittelemaan, että laukuissa voikin oikeasti olla jotain hassunkurista eikä lainkaan vaarallista, kuten maksapasteijavoileipiä tai kakkakikkaroita, sata cowboyhattua tai tuhat pottaa.
Yksi keino voittaa pimeänpelko voi olla yrittää nähdä kauneus pimeässä. Paavo Virtanen ja pimeys -kirjassa Veera auttaa veljiään huomaamaan, ettei pimeä taivas olekaan itse asiassa musta, vaan tummansininen ja se on täynnä tähtiä. Hän neuvoo pojille Pohjantähden, joka näyttää aina tien kotiin.
"Pimeä on hieno juttu. Kotipiha on salaperäinen viidakko. Tuttu huone muuttuu jännittäväksi. Kissasta tulee leopardi ja vaatekasasta kummitus. Pimeä on maailman toinen puoli, outo ja tuntematon." (Anneli Kanto: Paavo Virtanen ja pimeys, Karisto 2014)
Lasse-kirjasta opin, että loppujen lopuksi tärkeintä lapselle taitaa olla, että hän saa vanhemmilta myötätuntoa, huomiota ja ymmärrystä. Vaikka vanhempi tietää, ettei pimeässä oikeasti ole mitään pelättävää, tulee lapsen huoli ottaa tosissaan.
"[H]än kumminkin haluaisi nukkua tänä yönä isän ja äidin sängyssä. Ja niin tehdään. Lasselle tulee hyvä olo. Äidin ja isän huoneen ikkunan takana ei ole mörköjä. Niin kuin ei missään muuallakaan." (Anna Carin Eurelius: Lasse pelkää pimeää, WSOY 1974)
Anna Carin Eurelius: Lasse pelkää pimeää
Ruotsinkielinen alkuteos: Lasse är mörkrädd
Suomennos: Risto Kautto
Kustantaja: WSOY 1974
Nina Haiko (teksti ja kuvat): Mörön unisukat
Kustantaja: Lasten Keskus 2007
Anneli Kanto: Paavo Virtanen ja pimeys
Kuvitus: Noora Katto
Kustantaja: Karisto 2014
