perjantai 1. maaliskuuta 2019

Pieni Helmet-haaste etenee - helmikuun luetut


Kuten olen kertonut, osallistumme tyttäreni kanssa Pieneen Helmet-lukuhaasteeseen. Tekniikkamme on lukea kirjoja normaaliin tapaan ja katsoa sitten sopivatko ne haasteeseen. Tässä kuussa tartuin kuitenkin erityisesti yhteen haasteen kohtaan, jonka koin vaikeaksi. Kyseessä on kohta 17 eli Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan.

Nelivuotiaani ei ole ylipäätään nähnyt kovinkaan montaa elokuvaa, eikä ainakaan sellaisia, jotka pohjautuisivat kuvakirjoihin. Hän on nähnyt elokuvan Risto Räppääjä ja viileä Venla, mutta ei jaksaisi kuunnella niin pitkää kirjaa.

Aikani mietittyä muistin kaksi kuvakirjaan pohjautuvaa elokuvaa, jotka hän on nähnyt, mutta ne ovat molemmat jouluisia. Mauri Kunnaksen samannimiseen kirjaan perustuva Joulupukki ja noitarumpu -elokuva on tyttäreni suuri suosikki. Viiru ja Pesonen - paras joulu ikinä on sekin kiva. Se pohjautuu Sven Nordqvistin kirjaan Viiru ja Pesonen saavat jouluvieraita.

En kuitenkaan ajatellut lukea joulukirjoja helmikuussa, enkä toisaalta jaksaisi venyttää haasteen valmistumista joulukuulle, joten jotain muuta oli keksittävä. 

Käydessämme viimeksi kirjastossa tyttäreni oli kiikuttanut lainattavien pinoon Gösta Knutssonin kirjan Pekka Töpöhäntä Amerikassa. Silloin oivalsin, että sen niminen elokuvahan löytyy meiltä DVD:ltä. Vuonna 1985 ensi-iltansa saanut animaatioelokuva alkaa olla jo vanha, mutta on sitä meillä muutaman kerran katsottu. Jes, taas saatiin yksi kohta täyteen!

Kirjastossa käydessä nappasin mukaan myös haasteen 12. kohtaan sopivan kirjan eli sokkona hyllystä valitun kirjan. Myönnän kuitenkin, etten kelpuuttanut ihan ensimmäiseksi käteen sattunutta kirjaa, vaan arvoin uudelleen.


Helmikuussa luimme seuraavat Pieneen Helmet-lukuhaasteeseen sopivat kirjat:

1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
Camilla Mickwitz & Marina Motaleff: Hei

3. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt

Mauri & Tarja Kunnas: Koiramäen Martta ja Ruuneperi 

5. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja 
Kristiina Louhi: Tomppa ja Kerttu-kirjatoukka 

6. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
Annette Tisson & Talus Taylor: Barbapapan koulu

10. Kirja käsittelee sinulle vierasta kulttuuria
Leena Virtanen & Salla Savolainen: Pikku Xing

12. Sokkona hyllystä valittu kirja 
Martin Waddel & Barbara Firth: Mainiota, pikku karhu

17. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
Gösta Knutsson: Pekka Töpöhäntä Amerikassa


Tammikuun luetut voi käydä kurkkaamassa täältä:
Pieni Helmet-haaste etenee - tammikuun luetut


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti