torstai 27. elokuuta 2020

Lastenkirjoja Suomen luonnon päiväksi

Rehellisesti sanoen en ole koskaan viettänyt Suomen luonnon päivää. En ole tiennyt sellaista olevan olemassakaan, kunnes tänä vuonna huomasin päivän almanakassa. Suomen luonnon päivä on ensi lauantaina.

Elokuun viimeisenä lauantaina on juhlittu Suomen luontoa jo vuodesta 2013 alkaen, mutta Yliopiston almanakkaan päivä pääsi vasta tänä vuonna.

Jokainen saa viettää Suomen luonnon päivää parhaaksi katsomallaan tavalla, mutta suosittelen lämpimästi lähtemään ulos luontoon. Luontoretkeen voi valmistautua vaikkapa lukemalla luontoaiheisia kirjoja.

Kaivelin omasta hyllystämme Suomen luontoon liittyviä kirjoja.

Metsänhaltija Miihkalista kertovassa kirjasarjassa opitaan luonnosta paljon, mutta faktat on punottu yhteen sadunomaisen tarinan kanssa. Kirjoissa teksti on Suvi Vehmasen (ent. Vanhanen) ja kuvitus Laila Nevakiven. Meidän hyllystämme löytyvät Lapsen oma luontokirja (Minerva 2007), Lapsen oma vesikirja (Minerva 2009), Lapsen oma petokirja (Minerva 2010) ja Lapsen oma talvikirja (Minerva 2012).



Samoilta tekijöiltä on ilmestynyt myös satumainen tietokirja Miksi leppäkertulla on pilkut? — Lapsi kysyy luonnosta (Minerva 2009).


Laila Nevakivi on kuvittanut myös muiden kirjoittajien luontoaiheisia teoksia. Titta Kuisman kirjoittama Lapsen oma metsäkirja (Minerva 2020) nousi koronakevään suosikiksemme.


Reetta Niemelän kirjoittamissa ja Leena Lumpeen kuvittamissa Milja-kirjoissa (Otava) pieni Milja-tyttö ihmettelee luontoa viettäessään aikaa mökillä isoisänsä Ukko Mansikan kanssa. Miljan talvi -kirjassa (Otava 2002) Milja ja Ukko käyvät helmikuussa mökillä.


Maikki Harjanteen Mintun luontokirjassa (Otava 1998) huomataan luonnossa eri kuukausina tapahtuvia asioita.


Mauri Kunnaksen ja Reijo Ikävalkon Hullunkurisessa lintukirjassa (Gummerus 1987) esitellään Suomen lintulajeja kieli poskella.


Erkki K. Kalelan kirjoittama ja Mika Launiksen kuvittama Kuusen siementen lähtö (Maahenki 2009) on satu kuusen siementen lähdöstä maailmalle. Kertojana on metsäntutkija ja metsätieteen professori, joka rakasti lukea iltasatuja lapsilleen.



Muita hyviä kirjoja Suomen luonnon päiväksi ovat muun muassa:

  • Reetta Niemelä & Sanna Pelliccioni: Älä vihaa minua. Karisto 2020.
  • Jenni Erkintalo & Réka Király: Ystäväni puu — Lasten oma tietokirja. Etana Editions 2019.
  • Reetta Niemelä, Sanna Pelliccioni & Mia Rönkä: Nähdään majalla, pörriäisagentit. Sammakko 2016.
  •  Reetta Niemelä, Sanna Pelliccioni & Mia Rönkä: Nähdään majalla, lintuagentit. Sammakko 2017.
  • Reetta Niemelä & Sanna Pelliccioni: Nähdään majalla, kasviagentit. Sammakko 2018.
  • Anne Hakulinen & Laila Nevakivi: Lapsen oma ötökkäkirja. Minerva 2019.
  • Titta Kuisma & Laila Nevakivi: Lapsen oma luontoretki. Minerva 2014. 
  • Titta Kuisma & Laila Nevakivi: Lapsen oma lintukirja. Minerva 2012.
  • Milla Tuormaa & Milja Laine: Takapihalta alkaa seikkailu — Tarinoita ja ideoita lähiluontoretkille. PS-kustannus 2016.


Mitä luontoaiheista lastenkirjaa sinä suosittelisit Suomen luonnon päiväksi?


3 kommenttia:

  1. Suosikkiani Emilia Erfvingin Kasa-kirjaa. Kertoo ihanasti vuodenaikojen vaihtelusta. <3 Mutta kaikki nuo sinun esittelemäsi ovat myös hyviä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Kasa. Harmi, että se unohtui tästä esittelystä. Sekin löytyy hyllystämme ja on kyllä ihana!

      Poista
    2. Suosikkikohtani on se, kun siili nuuhkii raikasta ilmaa!

      Poista