Lastenkirjavalintoja itsenäisyyspäiväksi

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Kysyin kuusivuotiaaltani, mikä kirja hänestä parhaiten sopisi itsenäisyyspäivään. Kun hän ei osannut vastata, tarkensin kysymystä muotoon: mikä kirja kertoisi parhaiten Suomesta tai kuvaisi suomalaisuutta. Tähän vastaus oli Tatun ja Patun Suomi.

Aino Havukaisen ja Sami Toivosen kirjassa Tatun ja Patun Suomi (Otava 2007) Suomeen tutustutaankin monelta eri kantilta. Teos voitti Finlandia Junior -palkinnon ilmestymisvuonnaan ja oli vuoden 2007 myydyin lasten- ja nuortenkirja.

Minulle itsenäisyyspäivään liittyvä kirja oli tuonut mieleen varsin toisenlaisia kirjoja, sellaisia kuin Kalevala tai tänä vuonna 150 vuotta täyttävä Seitsemän veljestä. Kalevalaan liittyvistä lastenkirjoista voi lukea kalevalanpäivän postauksestani. Seitsemään Veljekseen liittyviä postauksia löytyy täältä, täältä ja täältä.

Itsenäisyyspäivän aikaan mielet perinteisesti palaavat tai kääntyvät sotien aikaan. Tähän teemaan sopii vaikkapa Tuula Peren kirjoittama ja Georgia Styloun kuvittama erinomainen kuvakirja Vadelmanpunainen (Wickwick 2017) tai Seija Helanderin kirjoittama ja Anne Stoltin kuvittama kuvakirja Tauno ja Nelli evakkomatkalla (Avain 2017). 

Sodan syttymistä ja evakkomatkaa käsitellään myös Eeva Kilvestä kertovassa Leena Virtasen ja Sanna Pelliccionin kuvakirjassa Eeva! (Teos 2020), joka on ilmestynyt Teos-kustantamon Suomen supernaisia -sarjassa.

Itsenäisyyspäivä onkin hyvä hetki muistella merkittäviä suomalaisia. Koska lastenkirjallisuudessa eletään parhaillaan elämäkertabuumia, aiheesta löytyy paljon hyviä teoksia. Suomen supernaisia -sarjassa on ilmestynyt myös Minna Canthista kertova Minna! (Teos 2018) ja Ellen Tesleffistä kertova Ellen! (Teos 2019).

"Supernaisia" käsittelee niin ikään Elina Lappalaisen kirjoittama ja Ilona Partasen kuvittama kuvakirja Ihmeellinen Minna ja suomalaisia supernaisia (Tammi 2019).

Vähän isommille lapsille ja/tai nuorille on inspiroivien naisten tarinoita kokoavia tietokirjoja, kuten Ida ja Riikka Salmisen  Tarinoita suomalaisista tytöistä, jotka muuttivat maailmaa (S&S 2018), Elina Tuomen Itsenäisiä naisia — 70 suomalaista esikuvaa (S&S 2018), Taru Anttosen ja Milla Karppisen toimittama Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille) — Kertomuksia rohkeista naisista Minna Canthista Almaan (Into 2018) ja Vilja-Tuulia Huotarisen ja Riikka Sormusen Heistä tuli taiteilijoita (WSOY 2019).

Naisten tarinat ovat päässeet viime aikoina hyvin esille, mutta löytyy kertomuksia miehistäkin. Itsenäisyyspäivänä sopii lukea kuvakirjoja vaikkapa suomen kirjakielen luojasta Mikael Agricolasta, kansallisrunoilija J. L. Runebergista, kansallissäveltäjä Jean Sibeliuksesta tai Tuntemattoman sotilaan ja Täällä Pohjantähden alla -trilogian luoneesta Väinö Linnasta. 

Kuvanveistäjä Ville Vallgrenista on olemassa Margaretha Jämbäckin ja Filippa Hellan viehättävä kuvakirja Ville Vallgren ja possuystävä (Porvoon museo 2019).

Millaisia lastenkirjoja sinä suosittelisit itsenäisyyspäiväksi?

Laulu, joka pyöritti maailmaa

Kalevalaisesta perinteestä voi ammentaa innoistusta ja luoda jotain aivan uutta yhä tänä päivänä. Sen osoittaa Ville Hytösen teos Pikku-Matelin laulu (Enostone Kustannus 2019). Kirjan on kuvittanut Pete Revonkorpi.
 

Pikku Matelin laulussa on kalevalaisesta runoudesta tuttu ajatus taivaan kantta kannattelevasta maailmanpuusta. Hytösen puun oksistossa asustaa hiirenpojan kokoisia ihmisiä, jotka laulavat veisuja ja joskus itkevätkin (itkuvirsiä kenties).

Kaunein lauluääni on Pikku-Matelilla. Henkilöhahmon nimi tuntuu viittaavan ilomantsilaiseen runonlaulajaan Mateli Kuivalattareen, joka oli kalevalaisia runoja keränneen Elias Lönnrotin ehkä tärkein informantti.

Pikku-Mateli on loistava laulaja. Hän on kuin Kalevalan Väinämöinen, jota koko luonto kuunteli.

"Kaunis ääni se olikin, sillä kun Mateli lauloi, pysähtyi tuuli ja pilvet laskivat taivaalta puun oksille. Ja ihmiset ja muut olennot istuivat pilvien päälle kuuntelemaan Matelin laulua."

"Ihmisiä kertyi alangoilta ja ylängöiltä, metsien siimeksistä. Vuorilta laskeutui väkeä kuuntelemaan Matelia. Heitä tuli merten takaa ja autiomaiden reunoilta. Rotkoista nousi eläimiä ja lintuja laskeutui puista."

Matelin laululla ei ole pelkästään esteettistä merkitystä, vaan se pyörittää vuodenaikoja. Kun Mateli ei laula, tulee talvi. Matelin laulaessa luonto kukoistaa kesäisessä loistossa.

Mutta mitä tapahtuu, kun Mateli ei enää jaksakaan laulaa? Ollenkaan. Teksti alkaa saada apokalyptisia sävyjä. Myös kuvitus on synkkää ja uhkaavaa.

"Mutta sitten maailma alkoi kadota Matelin ympäriltä. Suuret puut tummuivat mustiksi rangoiksi ja taivaankansi hiiltyi ja sen reunoilta alkoi valua öljyä. Lintujen ääni kuului kaukaa lasin takaa ja metsä tuoksui tuhkalta."

"Nyt maa oli mustaa. Oli taivaskin. Oli punaista ja keltaistakin, mutta se oli tulta, tuhoavaa ja surullista."

Meille suomalaisille on käynyt juuri näin. Olemme lakanneet laulamasta. Olemme hylänneet kalevalaisen elämäntavan, ja olemme osallistuneet siihen hitaasti etenevään hävitykseen, joka tuhoaa maapallomme.

Mateli tuntee itsensä murtuneeksi. Hän ei mitenkään jaksa yksin kannatella maailmaa. Silloin mätästuhkan ja kantovainaan välistä nousee vanha, viisas mummo, joka kertoo Matelille, ettei tämän tarvitsekaan jaksaa yksin. 

Mummo alkaa laulaa, ja pian lauluun yhtyy muita, monia muita. Joukossa on voimaa, ja luonto elpyy. Pienen ihmisen teot ovat merkityksellisiä, mutta ei yksi pieni ihminen voi kantaa koko maailmasta vastuuta. Siihen tarvitaan yhteisöllisyyttä.

Hytösen myyttinen tarina oli äärettömän hieno lukukokemus. Se pisti aivonystyrät töihin ja herätti paljon ajatuksia. 

Teksti on runollisen kaunista. Teos sopii takakannen mukaan niin ääneen luetuksi iltasaduksi kuin itselukijoillekin. Näin on, mutta olin onnellinen, kun sain lukea sen ääneen. Tekstin äänenlukeminen oli todellinen nautinto.

Pete Revonkorven pääasiassa sinertävänsävyinen kuvitus sopii kertomukseen loistavasti. Kuvitus on ihanan sadunomainen.

Tämä on sellainen kirja, josta olisin kovasti halunnut keskustella, mutta viisivuotiaani kanssa ei saanut aikaan oikein sellaista keskustelua, jota kaipasin. Hän halusi lähinnä puhua siitä, kuinka Mateli ja muut pikkuihmiset muistuttivat Onneli ja Anneli -kirjojen vaaksanheimolaisia. Sitten hän keskittyi kirjassa mainittuihin eläin- ja kasvilajeihin, jotka kiinnostivat häntä kovasti.

"Äiti, mitä on palpakat? Entä kynäjalava tai talvikkipaju tai ruotsinpihlaja? 
Voiko supikoiria pitää lemmikkieläiminä? 
Mikä on piisami? Ai niin, muumeissa oli piisamirotta. 
Tarkoittaako kerttu leppäkerttua? 
Onko kuusissa marjoja? 
Mitä ovat kontiaiset ja supiaiset? Joitain myyriäkö? Voiko niitä pitää lemmikkeinä?
Espanjanliljat ovat varmaan kauniita. Mä haluaisin nähdä niitä. Kasvaako niitä Suomessa? Entä kevätsahramia? Eikö Lucia-pullissa ole sahramia?"

Tyttären kysymykset saivat minut epämiellyttävästi huomaamaan, että olen tyystin vieraantunut luonnosta. 

Kirjasta jäi hiukan sellainen tunne, että pitäisi olla fiksumpi ymmärtääkseen syvällisesti, mitä kirjailija yrittää sanoa. Mutta juuri tällaiset kirjat, jotka jäävät vähän vaivaamaan, ovat parhaita, sillä ne ovat merkityksellisiä kirjoja, kirjoja joilla on oikeasti jotain sanottavaa.

Pikku-Matelin laulu oli ehdolla tämän vuoden Arvid lydecken -palkinnon saajaksi ja ehdottomasti ansaitsi ehdokkuuden.

Kirjasta tehdyn trailerin voi katsoa täältä.

Pidin Pikku-Matelin laulusta moninverroin enemmän kuin Hytösen kirjasta Beppe ja mausteyllätys, jonka olimme lukeneet juuri pari päivää aiemmin. Tyttäreni oli samaa mieltä.


Ville Hytönen: Pikku-Matelin laulu
Kuvitus: Pete Revonkorpi
Kustantaja: Enostone Kustannus 2019


Pieni Helmet-lukuhaaste 2020
Merkitsen kirjan listallemme kohtaan 11 "pidät kirjan ensimmäisestä lauseesta". Kirjan ensimmäinen virke kuuluu: "Ei ole aikaa monen monta vuotta siitä, kun taivaan kantta kannatteli valtava puu ja tuon puun oksilla asui pieniä ihmisiä." Aloitus nostaa heti odotukset korkealle.

 

Kalevalaa lapsille

Tänään vietetään Kalevalan päivää. Elias Lönnrotin Kalevalan tunnetuin laitos ilmestyi 170 vuotta sitten. On selvää, että se on vaikuttanut valtavasti suomalaiseen kulttuuriin ja taiteeseen, mutta puhutteleeko se yhä tämän päivän ihmisiä? Miten sitä tehdään tunnetuksi nykyajan lapsille?

Muistan, että ala-asteella soitimme kanteletta ja lauloimme kalevalaisia säkeitä, sellaisia kuin ”Vaka vanha Väinämöinen, tietäjä iänikuinen...” 

Innostuin Kalevalasta ensimmäisen kerran vasta yläasteella, kun meidän piti kirjoittaa runo kalevalamitalla. Olin kirjoitellut paljonkin runoja, mutta yleensä aina riimimuodossa. Kalevalan kaunis runomitta alkusointuineen oli kiehtova. Sitä paitsi siinä oli jotain tuttua. Eikä ihme. Suurin osa suomalaisista saa ensikosketuksensa kalevalaiseen runouteen jo heti vauvana, sillä monet perinteiset tuutulaulut ovat kalevalamitassa.

Lopullisesti hurahdin Kalevalaan opiskellessani yliopistossa. Folkloristiikan sivuaineopintoihini kuului myös kansanrunouden kursseja. Silloin opin todella arvostamaan hienoa suomalaista runoperintöä. On selvää, että haluan lapsenikin oppivan tätä kulttuuriperintöä.

Olen aloittanut kehtolauluilla. Tässä kolme suosikkiamme kalevalamittaisista kehtolauluista:

"Tuu, tuu tupakkirulla,
mistäs tiesit tänne tulla?
Tulin pitkin Turun tietä,
hämäläisten Härkätietä.

Mistäs tunsit meidän portin?
Näin teidän uuden portin.
Haka alla, pyörä päällä,
karhuntalja portin päällä."

"Nuku, nuku nurmilintu,
väsy, väsy västäräkki.
Nuku kun sua nukutetaan,
väsy kun sua väsytetään."

"Nuku, nuku nukkeroinen,
pane maata mansikkainen.
Uni ulkoa tulevi,
unen poika porstuasta." 

Kehtolaulujen jälkeen seuraava askel on ollut kertoa joitain Kalevalan tarinoita lyhyesti omin sanoin, kun olemme olleet katsomassa aiheeseen liittyvää taidetta museoissa. Haluan, että tyttäreni tietää, mistä on kyse, kun hän katsoo esim. Suomen kultakauden taidetta. 

Nyt tyttäreni alkaa olla jo sopivan ikäinen tutustumaan Mauri Kunnaksen Koirien Kalevalaan. Mauri Kunnasta on paljosta kiittäminen Suomen historian ja kansankulttuurin kertojana ja kuvittajana lapselle mieluisassa muodossa.

 
Kunhan tyttäreni hiukan kasvaa, otan lukuohjelmaamme Suomen lasten Kalevalan, jonka on kertonut Kirsti Mäkinen ja kuvittanut Pirkko-Liisa Surojegin. Teos kertoo Kalevalan tapahtumat suorasanaisesti, mutta rinnalle on ripoteltu runomittaisiakin pätkiä Kalevalasta, mikäli haluaa saada tuntuman aidon Kalevalan kieleen.

Kalevalan kertomukset voivat olla aika haastavia pienelle lapselle, koska ne kertovat niin tyystin eri maailmasta kuin missä itse elämme. Siksi onkin tärkeää edetä lapsen ehdoilla keskustellen yhdessä luetusta ja tuputtamatta liikaa asiaa, jos lapsi ei ehdi sitä sulattamaan.


Mauri ja Tarja Kunnas: Koirien Kalevala
Kustantaja: Otava 1992

Kirsti Mäkinen: Suomen lasten Kalevala
Kuvitus: Pirkko-Liisa Surojegin
Kustantaja: Otava 2002