sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Loppiaisen kuninkaat

On loppiainen ja aika päästää joulu menemään. Kun asuin yksin, venytin joulua aina nuutinpäivään asti, mutta nykyisin joudun viemään kuusen ulos viimeistään loppiaisena. Täällä blogissa kuitenkin vietetään joulukuusenriisujaisia vasta nuutinpäivänä. 

Tänään ollaan kolmen kuninkaan –juhlan tunnelmissa. Loppiaistahan vietetään oikeasti Itämaan tietäjien muistoksi, vaikka Suomessa tietäjiin liittyvää perinnettä ei ole kauheasti loppiaisena korostettu. Euroopassa varsinkin katolisissa maissa Itämaan tietäjät, joita myös kolmeksi kuninkaaksi sanotaan, ovat keskiössä loppiaisen vietossa.



Kirjahyllystämme löytyy yksi lastenkirja Itämaan tietäjistä. Se on taaperoille tarkoitettu katselukirja nimeltään Idän viisaat. Kirja on Joulutrio-sarjan kolmas osa. Sarjaan kuuluu myös kirjat Majatalon isäntä ja Paimenet kedolla.



Niukkasanainen teos kertoo hyvin pelkistetysti tietäjien matkasta Jeesus-lapsen luo.

"Uusi tähti oli merkkinä siitä, että erityinen kuningas oli syntynyt.
 Tietäjät päättivät seurata tähteä, jotta löytäisivät syntyneen kuninkaan."  

Kauniit kokosivun kuvat ovat mukavaa katseltavaa. Kirjassa on myös useita kokoaukeman kuvia. 

Tukevat pahvisivut kestävät taaperon käsittelyä. Vaikka tyttäreni oli taaperona oikea peto hajottamaan kirjoja, niin ihme kyllä nämä ovat säilyneet ehjinä.


Idän viisaat
Kuvitus: Hannah Wood
Englanninkielinen alkuteos: The Wise Men
Suomennos: Marianna Kujansuu
Kustantaja: Kustannus Oy Uusi Tie 2010


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti