Salaisuuksia ja joulunodotusta vanhan ruukinkartanon mailla

Ah, ensimmäinen adventti. Nyt on lupa aloittaa joulunodotus oikein tosissaan. Itse olen tietysti aloitellut hyvissä ajoin marraskuun puolella. Ensimmäinen adventtikirjakin on jo luettu.

Pohdiskelin viime vuonna vakiintuuko adventtikirja- tai joulukalenterikirjaperinne osaksi suomalaista joulunodotusta. Adventtikirjassahan on kyse 24 lukuun tai osaan jaetusta tarinasta tai joskus 24 erillisestä kertomuksesta, jotka on tarkoitettu luettavaksi joulukuussa yksi kerrallaan joka päivä jouluaattoon asti.

Uutta tarjontaa on taas tänäkin vuonna ilmestynyt, sekä kotimaista että käännöskirjallisuutta. Lainasin kirjastosta kolme joulukalenterikirjaa, joista yhden olen jo lukenut.

Eva Franzin (kuv. Elin Sandström) Ruukin salaisuus (S&S 2021) kiinnosti niin paljon, että laitoin sen kirjaston varausjonoon heti kun se oli mahdollista. Jo kannen kaunis sinisävyinen yömaisemaa esittävä kuva sai kihisemään odotuksesta. Esittelyteksti lupaili jännittävää, 24 lukuun jaettua tarinaa.

Kirjan päähenkilö on 12-vuotias Flora, joka matkustaa kirjailijaäitinsä kanssa joulukuussa 1975 pieneen Helmerinkylään. Perheen isä on kuollut äskettäin, ja paikanvaihdos tekee molemmille hyvää.

Florasta on vain mukava päästä pois kaupungista. Tytöt koulussa ovat ilkeitä, eikä Floralla ole ystäviä. Kaupungissa ei ole mitään, mitä kaivata, paitsi isoäidiltä perityt lasiset joulukuusen pallot, jotka unohtuvat kotiin. Ilman niitä ei tule joulua.

Äiti ja tytär asettuvat vanhan ränsistyneen kartanon maille portinvartijan taloon, jonka he ovat vuokranneet kuukaudeksi. Paikalliset hämmästyvät tulokkaista. He pitävät kartanoa kummituskartanona, jonka maille ei yleensä pääse, vaikka kuinka yrittäisi.

Flora kuitenkin solahtaa uuteen elämään vaivattomasti. Hän vaeltelee onnellisena ulkona, tutkii kartanon maita, alkaa puhdistaa kukkapenkkiä, josta näyttäisi nousevan jouluruusuja ja haaveilee, että pääsisi sisälle hylättyyn päärakennukseen.

Mutta jotain kummallista paikassa kieltämättä on. Flora näkee outoja unia, kuulee salaperäistä supinaa ja soittorasian ääntä. Hän alkaa löytää vanhoja jouluseimen hahmoja mitä omituisemmista paikoista. 

Hän myös tapaa pojan, joka väittää asuvansa kartanon mailla, vaikka se tuntuu mahdottomalta. Kartanon mailla ei ole muita kuin Flora ja hänen äitinsä portinvartijan talossa ja heidän vuokraisäntänsä Fridolf vanhasta pesutuvasta kunnostetussa asunnossa. 

Kartanon tiluksilla asustelee vitivalkoinen orava. Kun Flora näkee samanlaisen oravan kartanoa asuttaneen von Hiemsin suvun vaakunassa, kartanon historia alkaa kiinnostaa. Paikalla on ollut 1700-luvulla perustettu lasiruukki ja ruukinpatruunat perheineen ovat asuneet kartanossa 1920-luvulle saakka. Silloin tapahtui jotain ja kartano sai jäädä oman onnensa nojaan vuosikymmeniksi.

Voisiko olla niin, että on Floran tehtävä puuttua vanhan kartanon kohtaloon? Salaisuudet alkavat kuoriutua esiin kerros kerrokselta.

Ja tuleehan se joulukin lopulta.

"Äiti penkoi paketin sisältöä ja selvästikin löysi etsimänsä. Hän katsoi Floraa ja hymyili.
   — Niin... sanoin Bergströmin sedälle, että meiltä oli unohtunut kaupunkiin yksi tärkeä juttu, ja hän etsi sen pakkasi mukaan...
   Äiti nosti isosta laatikosta toisen, pienemmän laatikon. Flora tunnisti sen heti.
   — Mutta äiti... Flora aloitti, mutta hänen kurkkuaan alkoi kuristaa.
   Vanhassa nuhjaantuneessa rasiassa olivat isoäidin joulukuusenpallot. Ne, jotka isä ja Flora olivat joka jouluaatto niin kovin hellästi ripustaneet kuuseen.
   Nyt ne olivat täällä."

Kirja näyttää aika paksulta (sivuja on 268). Toivottavasti nuori (vähemmän lukemista harrastava) lukija ei säikähdä sen pituutta. Tarina ei loppujen lopuksi ole mahdottoman pitkä. Kirja on painettu tukevalle paperille, marginaalit ovat leveät ja taitto ilmava.

Kirjassa on myös runsaasti kuvasivuja. Elin Sandströmin värikuvat ovat oikein onnistuneita ja niillä on suuri merkitys tunnelman luomisessa. Kuvia näkyy kirjatrailerissa, jonka voi katsoa täältä.

Luin kirjan parissa päivässä, mutta se olisi varmasti tuntunut jännittävämmältä, jos olisin malttanut lukea sen luku kerrallaan ja odottanut uusia tapahtumia aina seuraavaan päivään. Oli miten oli, kirja on aivan loistava! Suosittelen lämpimästi.

Eva Frantz: Ruukin salaisuus
Kuvitus: Elin Sandström
Ruotsinkielinen alkuteos: Hemligheten i Helmersbruk
Suomennos: Anu Koivunen
Kustantaja: S&S 2021

Timantti-Kati oli pitkään lempikirjani

Tänään nimipäivää viettävät lisäkseni Katri, Kaija, Katja, Kaisa, Kaarina, Kaisu, Riina, Katariina ja Katriina. Onnea!

Nimipäiväni kunniaksi päätin esitellä tänään yhden lapsuuteni lempikirjoista. Se on Leena Helkan kirjoittama ja Kaarina Kailan kuvittama Timantti-Kati (Sanoma 1978).

Itse asiassa ääni lapsuudestani saa esitellä kirjan, sillä löysin kolmannen luokan äidinkielen vihostani kirjasta kirjoittamani aineen. Jaan sen tässä.

Lempikirjani

Lempikirjani nimi on Timantti-Kati. Pidän siitä sen takia, että kirjan päähenkilön nimi on Kati. Kirja alkaa aika surullisesti, koska Kati on lastenkodissa. Lastenkodissa on Töröteija niminen tyttö, joka on Katille aika tuhma. Kun Kati karkaa ensimmäisen kerran hän tulee lelukaupan luo ja menee sisälle. Siellä oli vanha lelukauppias, joka ei melkein koskaan puhu. Kati kuitenkin palaa lastenkotiin. Lastenkodissa on kaksi opettajaa. He ovat Raili-täti ja toista opea Kati sanoo Komentelija-tädiksi, koska hän komentelee Raili-tätiä. Raili-tädistä Kati tykkää. Kirjassa käy lopuksi hyvin, koska lastenkotiin tulee Katri-täti ja Seppo-setä hakemaan itselleen lapsen. Ja he ottavat tietysti Katin. Nyt Katilla on oma koti ja vanhemmat. Kirjan on kirjoittanut Leena Helka.

Mietitkö koskaan mitä eläimet miettivät?

Tiesitkö, että delfiineillä on nimet ihan niin kuin ihmisilläkin? Ne kehittävät itse itselleen sen äänteen, jolla haluavat tulla kutsutuiksi.

Tiesitkö, että joukko moskovalaisia kulkukoiria ajaa joka aamu metrolla laitakaupungilta keskustaan "töihin" eli ravinnon hakuun ja illalla taas "kotiin" rauhallisemmalle alueelle?

Käsitys siitä, että eläimet olisivat jotenkin tyhmiä tai vähemmän ajattelevia ja tuntevia kuin ihmiset, on vanhanaikainen. Monet eläimet ovat todella älykkäitä ja kykeneväisiä myös monimutkaisiin tunteisiin. Tämän sanoman Kai Vainiomäki tuo upeasti esiin uudessa kuvakirjassaan Mitä eläimet miettivät (Myllylahti 2021).

Pidimme tyttäreni kanssa kovasti Vainiomäen lastenkirjadebyytistä Miten eläimet nukkuvat (Myllylahti 2020). Kirjassa oli nukkumaanmenoaika, mutta iltapuuhat eivät kiinnostaneet Maxia ja Maijaa. Isä onnistui hämäämään lapsia kertomalla tarinan toisensa perään eläinten tavoista nukkua. Iltatoimet tulivat hoidetuiksi siinä sivussa kuin vahingossa.

Toinen kirja on löyhästi jatkoa edelliselle kirjalle. Tapahtumat sijoittuvat tällä kertaa enimmäkseen nukkumaanmenon jälkeiseen aikaan. Maxia ja Maijaa on jäänyt vaivaamaan päivällä nähty jännitysnäytelmä kirjosiepon pesää ahdistelevasta tikasta. Lapset hiippailevat yöpuvuissaan vanhempien makuuhuoneeseen puimaan asiaa.

Seuraa pitkällinen keskustelu eri eläinten ajattelusta, mietteistä ja käyttäytymisestä. Äidillä on nyt suurempi rooli kuin edellisessä kirjassa. Hänkin pääsee kertomaan lapsille toinen toistaan mielenkiintoisempia asioita. Isä väittää nimittäin haluavansa nukkua, vaikka äiti tietää, ettei hän malta pitkään olla puhumatta eläimistä.

Vainiomäki on kaivautunut syvälle eläinten pään sisään ja löytänyt aivan uskomattoman kiehtovia faktoja. Kiinnostavat anekdootit on punottu yhteen eheäksi kokonaisuudeksi. Parasta on, että kirjan äärellä viihtyy niin lapsi kuin aikuinenkin. Ja keskustelua syntyy.

Kirjassa kuullaan muun muassa

• Alex-papukaijasta, joka ei ainoastaan oppinut matkimaan ihmisten puhetta, vaan myös ymmärsi, mitä se ihmisten kielellä puhui 
• sambialaisesta simpanssinaaraasta, joka aloitti uuden muodin tunkemalla pätkän ruohoa korvaansa, pian kaikki simpanssit halusivat tehdä niin
• delfiineistä, jotka juoruilevat lajitovereistaan näiden selän takana

Kirjassa opitaan eläinten monimutkaisista tunteista. Varsinkin älykkäimmät eläimet kykenevät sekä mukaviin että hankaliin tunteisiin. Ne voivat tuntea surua, kantaa kaunaa, mielistellä saadakseen liittolaisia, miettiä mitä muut niistä ajattelevat, osoittaa kiintymystä ja rakkautta. Vaan enpä tahtoisi joutua undulaattikoiraan rakkaudenteon kohteeksi:

"Ihmisen olkapäällä istuva koiras saattaa rakkauttaan näyttääkseen ryhtyä hellimpään tekoon, minkä se maailmassa tietää: se oksentaa isäntänsä olalle ja ryhtyy sitten tunkemaan oksennusta nokallaan tämän sieraimiin."

Tämä kohta nauratti erityisesti seitsenvuotiastani.

Kirja on kuvitettu kauttaaltaan hauskoilla värikuvilla. Aku Ankkojakin käsikirjoittaneen Vainiomäen tavassa kuvata kohteitaan pilkahtaa jotain samaa riemukasta ja hupaisaa otetta kuin akkareissa.

Jännityksellä odotamme, vieläkö Vainiomäen varastoista riittää eläintarinoita uuden kirjan tarpeiksi. Ehdottomasti kiinnostaisi lukea lisää.

Kirjailijalle kiitos arvostelukappaleesta!

5 kirjaa todellisuuspakoa kaipaavalle varhaisnuorelle

Synkästä ja pimeästä marraskuusta selviää vain yhdellä tavalla: pakenemalla todellisuutta kirjojen maailmaan. Esittelen viisi syksyn uutuuskirjaa, jotka irrottavat ajatukset arjesta. Kirjat on suunnattu varhaisnuorille, ja niissä on selvästi mietitty, kuinka älylaitteiden kanssa kasvaneet lapset saadaan pidettyä kirjan äärellä.  

OSKAR KÄLLNER — kuv. KARL JOHNSSON:
IMPERIUMIN PERILLISET — RAUTARUUSU

Suom. Leena Peltomaa. Otava 2021

Nopeatempoinen avaruusseikkailu pitää otteessaan alusta loppuun saakka. Sisarukset Alice ja Elias kiitävät galaksien halki avaruusalus Hiljaisuuden kyydissä jahdaten äitinsä siepannutta vihollisalusta. Päämääränä on Rautaruusu-niminen asema, mutta vastassa on joukko vaarallisia kraosotureita.

Rautaruusu on Imperiumin perilliset -sarjan toinen osa, joka alkaa siitä, mihin edellinen osa Tähtiin temmatut päättyi. Lasten science fiction -tarina sopii luettavaksi noin yhdeksänvuotiaasta ylöspäin. Luvut ovat lyhyitä, dialogia on paljon, juoni etenee vetävästi ja kirjassa on värikuvitusta.

JOHANNA HULKKO — kuv. JANI IKONEN:
HARMAA HAKKERI 2 — GLACIER VASTAAN VAPAUS

Karisto 2021

Hakkerimaailma on minulle aivan yhtä tuntematonta maaperää kuin kaukaiset galaksit. Sarjan ensimmäisessä osassa Harmaa hakkeri — Glacier vastaan Hopea viattomana hupina alkanut koulupoikien hauskuuttamiseen tähdännyt hakkeritoiminta muuttuu jännittäväksi seikkailuksi, jossa vastassa on kaupungin mahtavin yritys Hopea.

Toisessa osassa vakuutusyhtiö Vapaus vetää kaupungin asukkaiden elämää rajoittavien toimiensa takia hakkeriporukan huomion puoleensa. Tarina haastaa miettimään oikean ja väärän rajaa.

Varhaisnuorille tarkoitettu kirja on rakennettu helppolukuiseksi. Kuvitusta olisi kylläkin voinut olla enemmänkin ja se olisi voinut olla värillistä.

Plussaa siitä, että luvut ovat todella lyhyitä, eikä kaikkia ole edes pakko lukea! Alussa olevasta käyttöohjeesta selviää, että kirjassa on kolmenlaisia lukuja: 

• juonen kannalta oleellisia lukuja, jotka täytyy lukea ymmärtääkseen, mitä tapahtuu
• hyödyllisiä lukuja, joissa on tarpeellista tietoja
• lukuja, jotka voi skipata, jos ei jaksa / ehdi lukea koko kirjaa

Nerokas konsepti. Toivottavasti opettajat osaavat ohjata lukuhaluttomia poikia (ja miksei tyttöjäkin) tämän kirjasarjan pariin.

ÅSA LARSSON & INGELA KORSELL — kuv. HENRIK JONSSON:

PAX 3 — IHTIRIEKKO

Suom. Sirpa Alkunen. Otava 2021

Marraskuun pimeät illat ovat ihan parasta aikaa tarttua kauhufantasiasarja Paxiin. Miljöönä on ruotsalainen Mariefredin pikkukaupunki, josta tuskin heti arvaisi, mitä kaikkea se kätkee sisäänsä. Kaupungissa on maaginen kirjasto, jonka vartijoiksi on valittu veljekset Alarik ja Viggo. Kaupungissa liikkuu pimeyden voimia ja tuonpuoleisia olentoja. 

Kirjoittajat, dekkaristi Åsa Larsson ja opettaja, lastenkirjailija ja kirjallisuudentutkija Ingela Korsell, ammentavat pohjoismaisesta mytologiasta ja marssittavat kymmenosaisessa kirjasarjassaan valokeilaan kansanperinteen eri hahmoja. Kuvituksena on sarjakuvapiirtäjä Henrik Jonssonin mustavalkoisia sarjakuvaklippejä.

Kolmannessa ja uusimmassa suomennetussa osassa Ihtiriekko pyhäinpäivä lähestyy ja aaveiden mahti voimistuu. Halloweenia juhlivien koululaisten keskellä vaeltaa  kammottava ihtiriekko, joka on valinnut uhrinsa ja päättänyt kostaa. Voiko sen pysäyttää?

Kirjasarja on ilmeisesti suunniteltu luettavaksi järjestyksessä ensimmäisestä osasta alkaen, sillä Ihtiriekko alkaa suoraan luvusta numero 51. Tässäkin kirjassa luvut ovat hyvin lyhyitä. Sarja sopii noin kymmenestä ikävuodesta ylöspäin sellaisille, jotka nauttivat kauhusta, taikuudesta ja toiminnasta.

VILU VARENTO:

BE COOL — JÄYKKÄNÄ JENKEISSÄ

Karisto 2021

Be Cool — Jäykkänä Jenkeissä on jatkoa kirjalle Be Cool, joka voitti pari vuotta sitten Kariston ja Lastenkirjainstituutin järjestämän Sytytä lukemisen vimma! -kirjoituskilpailun. Kilpailussa etsittiin erityisesti 11–14-vuotiaita poikia kiinnostavaa uudenlaista ja rohkeaa nuortenkirjaa. Rennolla otteella kirjoitetussa Be Coolissa oli nopeatempoinen juoni, paljon dialogia ja hillitöntä huumoria.

Taiteilijanimen Vilu Varento taakse kätkeytyy kolme ystävystä, jotka ovat tunteneet toisensa lukiovuosista alkaen: Matilda Ahlsten, Saara Honkanen ja Suvi Nurmi.

Toisessa osassa panokset kovenevat — suorastaan jäykistyvät. Saadaankohan yläkouluikäisten poikien lukuhalut heräämään räävittömillä navanalusjutuilla?

Tarinassa lomaillaan New Yorkissa, mikä ainakin minulle kuulostaa silkalta todellisuuspaolta tänä korona-aikana, kun edellisestä ulkomaanmatkasta tulee kohta kaksi vuotta.

Päähenkilöiden lomatunnelmiin kuuluvat mm. erotiikkamessut ja nettiseksistä hermoilu. Kirjan sanoma siitä, että noloudesta voi tulla supervoima, saattaa hyvinkin vedota itsestään usein epävarmoihin yläasteikäisiin.

Hyvin lyhyet luvut taitavat muuten olla nykyajan muoti-ilmiö. Parisataasivuinen kirja on jaettu peräti 69 lukuun.

JUSSI LEHMUSVESI — kuv. CHRISTER NUUTINEN:

ARIANAN AIKAMATKAT — ROBIN HOODIN JÄÄTÄVÄ PLÄTS

Otava 2021

Perinteisten satujen arvomaailma on aika tunkkainen. Toimittaja ja kirjailija Jussi Lehmusvesi päätti räjäyttää satujen vanhentuneen arvomaailman palasiksi. Samalla hänen vaatimattomana tavoitteenaan oli kirjoittaa kirja, jota lapset eivät voisi jättää kesken.

Syntyi hillittömän hauska tarina kuudesluokkalaisesta Arianasta, joka tempautuu supernolon isänsä työhön liittyvän virtuaaliavaimen takia keskiaikaiseen Sherwoodin tammimetsään. Yritäpä siellä sitten pakoilla jousipyssyjoukkiota ja etsiä tietä kotiin, kun missään ei ole edes kännykkäverkkoa.

Seurakseen Ariana saa luokkatoverinsa Pyryn, juuri sen pojan, joka saa sydämen läpättämään. Miten kaksikko pääsee kotiin, kun virtuaaliavain joutuu Nottinghamin inhan seriffin haltuun?

Tässäkin kirjassa luotetaan lyhyisiin lukuihin. Lukemista tukee kuvittaja, käsikirjoittaja ja sarjakuvantekijä Christer Nuutisen piirtämä hupaisa värikuvitus. Kuvia on kirjassa kiitettävän paljon.

Robin Hoodin jäätävä pläts aloittaa uuden varhaisteineille suunnatun sarjan. Lisää vauhdikkaita seikkailuja on siis luvassa.

Kirjat on saatu arvostelukappaleina kustantajilta.

"Ei myöskään vallitse erikoisen hilpeä tunnelma tänä vuodenaikana"

"Pidän kyllä kaikista kuukausista, mutta marraskuu on niistä sentään se, jonka kanssa minulla on viileimmät välit", huudahtaa Riitta-Maija Astrid Lindgrenin kirjassa Riitta-Maija keventää sydäntään (suom. Sorella Soveri). Voin täysin yhtyä ajatukseen!

Onneksi olen ollut viime viikot niin kiireinen, etten ole pahemmin ehtinyt ärsyyntyä marraskuusta. Lähipäivinä ihmiset ympärilläni ovat kuitenkin alkaneet voivotella marraskuun pimeyttä ja synkkyyttä, ja olen havahtunut siihen, että kyllä, pimeää on.

Riitta-Maija tiivistää osuvasti: "ei myöskään vallitse erikoisen hilpeä tunnelma tänä vuodenaikana, jolloin sähkövalo palaa kaiket päivät eikä ikkunasta näe mitään jännittäviä asioita". Näinhän se juuri on. Ei ihme, että koko ajan väsyttää.

Olen lukenut viime aikoina paljon tosi hyviä kirjoja, joista haluaisin kirjoittaa (ja joistakin olen luvannutkin kirjoittaa), mutta tunnit vuorokaudessa eivät vaan riitä. On ollut kaikenlaista: viikonloppureissuja, kirjamessut, isänpäivä päivälliskutsuineen ja raskas kirpparirupeama. Töissä vuosijulkistuksen deadline häämöttää, ja kirjoitamme työajan jatkuvasti ylittäen.

Kiireistä huolimatta oli pakko pistäytyä hehkuttamaan, kuinka valtavan määrän lastenkirjoja sain myytyä lastentarvikekirppiksellä. Kahdeksassa päivässä meni kaupaksi 94 kirjaa, mikä oli ihan huikeaa. Ihanaa, että kirjat kiinnostavat ja niitä ostetaan! Koen, että yksi tapa, jolla voin tukea lasten lukuharrastusta, on laittaa kirjoja kiertoon huokealla hinnalla.

Meillä oli nyt paljon kierrätettävää, koska seitsenvuotiaani alkaa kasvaa yli kuvakirjaiästä. Se on kamalan haikeaa, sillä rakastan kuvakirjoja. En ole koskaan valmis luopumaan niistä kaikista, mutta aika monista yksinkertaisemmista kuvakirjoista pystyimme jo päästämään irti. Toivottavasti ne ilahduttavat uusia omistajiaan.

Marraskuu on mitä parhainta aikaa pysytellä kotosalla ja käpertyä hyvän kirjan ääreen. Vaikka useimmiten en halua lukea "väärään vuodenaikaan" sijoittuvia kirjoja, niin nyt tuntui aika ihanalta seikkailla tyttären kanssa kesäisessä Tuulenpesässä. Saimme nimittäin vihdoin luettua Cristal Snow'n esikoiskirjan Penni Pähkinäsydän ja kauhea kadotuskakku (Tammi 2020). 

Keijumetsä oli erinomaista todellisuuspakoa marraskuun synkeyden keskellä. Tarina oli viihdyttävä ja hauska, vaikka siinä oli vakavampikin taso. Täytynee hankkia myös jatko-osa Penni Pähkinäsydän ja mörkökuumeen kirous (Tammi 2021).

Kuva: Pixabay