Kaisa Paaston esikoisromaanissa Anni kaverinkesyttäjä (Tammi 2020) päähenkilö Anni on saanut tahtonsa läpi, ja hänellä on lemmikkinä possu nimeltään Vaappu. Possun kesyttäminen vaan ei olekaan niin helppoa. Kärsäkäs lymyilee mieluiten pöydän alla ja perääntyy, kun sitä yrittää lähestyä.
Annin elämä on muutenkin parhaillaan haasteellista. Paras ystävä Miisa on muuttanut Amerikkaan, ja Anni on yksinäinen. Uusi kouluvuosi on hädin tuskin alkanut, mutta neljäsluokkalainen Anni laskee jo päiviä joululomaan.
Selkäleikkauksesta toipuvasta Akseli-veljestä on Annille jonkin verran seuraa, mutta Akseli on jo 19-vuotias ja Anni vasta kymmenen. Eikä Akselista ole iloa, kun koulussa tarvitsee parin ryhmätyötä varten tai kun välitunnilla pitäisi keksiä jotain tekemistä.
Samaistuin voimakkaasti Anniin. Ala-asteella paras ystäväni muutti vuodeksi Pohjanmaalle ja minusta tuli luokan ylimääräinen, pariton tyttö, kolmas pyörä. Yritin vain selvitä siitä vuodesta, sillä tiesin ystäväni tulevan takaisin. Keskityin koulunkäyntiin ja paransin arvosanojani. Se oli raskas vuosi, mutta lopulta kaverini palasi.
Annin ystävä ei välttämättä ole tulossa takaisin. Oli mielenkiintoista lukea, millaisia selviytymiskeinoja Anni käyttää tilanteessaan.
Hänen ensimmäinen yrityksensä oli possun hankkiminen. Anni kai ajatteli, että eläimestä olisi hänelle kaveriksi. Hän joutui kinumaan possua pitkään, ennen kuin sai sen. On siis pettymys, kun possu ei tahdokaan kesyyntyä.
Seuraavaksi Anni yrittää ajatella, etteivät kaikki lapset tarvitse kavereita, että yksinkin on hauskaa, ainakin melko hauskaa. Ja eihän koulua enää kestä kovin monta vuotta.
Pian Anni alkaa tuntea, että hänessä täytyy olla jotain vikaa. Hän on outo. Onhan hänellä outo lemmikkikin. Ainakin koulu-Anni on ihan erilainen kuin tavallinen Anni. Koulu-Anni on hiljainen, eikä osaa sanoa mitään järkevää.
Déjà-vu. Tuolta minustakin tuntui pienenä koululaisena. Luulen, että jokainen lapsi voi samaistua Annin tunteisiin, sillä kaikki ovat tunteneet itsensä ajoittain yksinäiseksi tai erilaiseksi.
Akseli auttaa Annia ymmärtämään, että kaikki ovat tavalla tai toisella outoja. On mahtavaa, etteivät kaikki ole samanlaisia. Sitä paitsi on mahdollista olla sekä outo että kiva.
Eräänä päivänä Anni tajuaa yhtäkkiä tilanteensa kirkkaasti. Totuus on, ettei hän ole ikinä itse hankkinut kaveria. Hän on tuntenut Miisan ihan pienestä. He ovat olleet yhdessä aina — kunnes Miisa muutti pois. Voiko ystävystymisen taitoa oppia enää kymmenvuotiaana?
Yksin ei sittenkään ole kovin hyvä olla. Anni tarvitsee uuden ystävän. Sopiva ehdokaskin on kiikarissa. Mutta kuinka kavereita kesytetään? Tepsivätkö samat keinot kuin eläimiin? Makupalat kenties?
Ei kaverin kesyttäminen ole yhtään sen helpompaa kuin possunkaan kesyttäminen. Eikä kai ole mahdollista ystävystyä liian erilaisen ihmisen kanssa? Mutta jos löytyy jokin yhteinen juttu, palaset voivat loksahtaa paikoilleen.
Kaisa Paasto on tarttunut esikoiskirjassaan tärkeään aiheeseen. Yksinäisyys on lapselle vaikea asia. On luonnollista Annin tavoin välillä masentua, itkeä tai raivota. Asiaa käsitellään kuitenkin ratkaisukeskeisesti ja huumorilla.
Kertomuksen pohjavire on toiveikas ja valoisa. Kyllä pakoon pötkivästä possusta on kärsivällisyydellä mahdollista saada oiva lemmikki, ja kaverinkesyttäjäksi voi oppia vielä kymmenvuotiaanakin.
Mari Ahokoivun hauska ja värikäs kuvitus elävöittää lukukokemusta.
Kirjailijana debytoiva Paasto on opiskellut yleistä kirjallisuustiedettä ja työskennellyt aiemmin kustannustoimittajana. Nykyisessä päivätyössään hän on kääntäjä-copywriter. Toivottavasti kirjailijanura ei jää yhteen teokseen.
Kuusivuotiaalleni en teosta vielä lukenut, mutta kirjasta löytyi kohta, jonka arvelin tytärtä kiinnostavan.
"Luomukset tehtiin niin, että paperista leikattiin tyttöhahmo, jolla oli iso ja pullea hame. Hahmo liimattiin kartongille. Sitten hame liimattiin täyteen kaikkia mahdollisia koristeita. Muovailuvahasta tehdyt jutut eivät pysyneet, vaikka laittoi kuinka paljon liimaa, mutta napit ja paljetit olivat hyviä ja kaikki kimalteet. Niitä piti laittaa runsaasti. Kamalinta olisi, jos lopputulos olisi laimea."
Kaikki askarteluvinkit ovat nyt tervetulleita kotona tylsistyvälle tarhalaisellemme. Niinpä pian nähtiin meilläkin ensimmäinen luomus.
Kaisa Paasto: Anni kaverinkesyttäjä
Kuvitus: Mari Ahokoivu
Kustantaja: Tammi 2020
* Arvostelukappale kirjailijalta *
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti